Taalainmaan kapina 1743 oli viimeinen talonpoikaiskapina Ruotsissa.
Ruotsissa talonpojat kapinoivat esivaltaa vastaan paljon enemmän, kuin Suomen puolella.
Kapinan syynä oli Hattujen sodan aiheuttama rasitus, sekä tyytymättömyys hallintoon.
Ruotsalaiset pyysivät Venäjältä joukkoja avuksi Tanskaa vastaan.
Vuonna 1719 astui voimaan Ruotsin uusi hallitusmuoto, jossa kaikki korkein päätösvalta siirrettiin valtiopäiville. Myös valtakunnan ylimmän hallintoelimen valtaneuvoston toiminta alistettiin valtiopäiville. Hallitsija sidottiin niin tiukasti valtiopäivien päätöksiin, ettei hänellä ollut käytännössä lainkaan itsenäistä valtaa. Kun kuningas oli työnnetty syrjään, Ruotsin tärkeimmäksi poliittiseksi toimijaksi muodostui kansliapresidentti, joka oli valtaneuvoston puheenjohtaja. Tätä virkaa hoiti vaikutusvaltainen Arvid Horn, jonka politiikan päämääränä oli pitää Ruotsi puolueettomana ja eurooppalaisten suurvaltakiistojen ulkopuolella.
Kesällä 1742 Ruotsin useissa maakunnissa tapahtui mellakoita ja vastustusta sotaväen ottoihin samoin kuin pääkaupungissa rykmentin sotilaiden tyytymättömyyttä. Tämän seurauksena luonnokset lopetettiin ja talonpoika aseutui itseään kohti viranomaisia. Talonpojan edustajat esittivät 8. maaliskuuta 1743 vaatimukset Riksdagissa ja vaativat sotaväen ottojen lopettamista, Villmanstrandin taistelusta vastuussa olevien kenraalien rankaisemista ja Tanskan kruununprinssin Frederickin valintaa valtaistuimelle. Heidän vaatimuksensa hylättiin.
Venäjän keisarikunnan kanssa tehtiin 19. kesäkuuta rauhankonferenssissa sopimus, jonka mukaan Holstein-Gottorpin Adolf Frederick valitaan Ruotsin valtaistuimen perijäksi vastineeksi Ruotsin Suomen maakunnan palauttamiselle. Kapinallisarmeija saapui 20. kesäkuuta rauhallisesti Tukholmaan. Hallitus yritti epäonnistuneesti saada kapinalliset hyväksymään uuden perillisen vaalit. Kapinallisia ympäröivät 22. kesäkuuta useita rykmenttejä Tukholman Gustav Adolfin torilla , ja heille annettiin lupa luovuttaa ennen viittä tai heidät pidettäisiin pettureina. Länigötanmaan kavalleerirykmentti hyökkäsi kapinallisten kimppuun. Upplandin ja Västmanlandin rykmentit kieltäytyivät hyökkäämästä, mutta Älvsborgin rykmentti ampui tappaen 150 miestä ja vangitsi 3000 miestä.
Kuusi kapinan johtajaa tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Muista Tukholmassa vangituista tuhansista kapinallisista joillekin määrättiin sakkoja ja fyysisiä rangaistuksia, mutta suurimmalle osalle anteeksi annettiin uskollisuusvala, jonka seurakunnat olivat lähettäneet vetoomuksen puolesta: monet kuitenkin kuolivat sairauteen vankiloiden huonojen hygieniaolosuhteiden vuoksi. Useat muut maakunnat olivat valmistautuneet marssimaan pääkaupunkiin, mutta luopuivat suunnitelmasta . Sitten tuli uutinen tappiosta Tukholmassa. Hallitus pyysi joukkoja Venäjän keisarikunnalta suojelemaan Ruotsia Tanskan hyökkäykseltä, joka johtui Tanskan tyytymättömyydestä Ruotsin valtaistuimen valinnan tulokseen. Venäjän suojajoukot koostuivat 30 kaleerista, joiden ankkuroivat Ruotsin rannoilla pari kuukautta sinä vuonna, ennen kuin he palasivat Venäjälle.
Ruotsissa talonpojat kapinoivat esivaltaa vastaan paljon enemmän, kuin Suomen puolella.
Kapinan syynä oli Hattujen sodan aiheuttama rasitus, sekä tyytymättömyys hallintoon.
Ruotsalaiset pyysivät Venäjältä joukkoja avuksi Tanskaa vastaan.
Vuonna 1719 astui voimaan Ruotsin uusi hallitusmuoto, jossa kaikki korkein päätösvalta siirrettiin valtiopäiville. Myös valtakunnan ylimmän hallintoelimen valtaneuvoston toiminta alistettiin valtiopäiville. Hallitsija sidottiin niin tiukasti valtiopäivien päätöksiin, ettei hänellä ollut käytännössä lainkaan itsenäistä valtaa. Kun kuningas oli työnnetty syrjään, Ruotsin tärkeimmäksi poliittiseksi toimijaksi muodostui kansliapresidentti, joka oli valtaneuvoston puheenjohtaja. Tätä virkaa hoiti vaikutusvaltainen Arvid Horn, jonka politiikan päämääränä oli pitää Ruotsi puolueettomana ja eurooppalaisten suurvaltakiistojen ulkopuolella.
Kesällä 1742 Ruotsin useissa maakunnissa tapahtui mellakoita ja vastustusta sotaväen ottoihin samoin kuin pääkaupungissa rykmentin sotilaiden tyytymättömyyttä. Tämän seurauksena luonnokset lopetettiin ja talonpoika aseutui itseään kohti viranomaisia. Talonpojan edustajat esittivät 8. maaliskuuta 1743 vaatimukset Riksdagissa ja vaativat sotaväen ottojen lopettamista, Villmanstrandin taistelusta vastuussa olevien kenraalien rankaisemista ja Tanskan kruununprinssin Frederickin valintaa valtaistuimelle. Heidän vaatimuksensa hylättiin.
Venäjän keisarikunnan kanssa tehtiin 19. kesäkuuta rauhankonferenssissa sopimus, jonka mukaan Holstein-Gottorpin Adolf Frederick valitaan Ruotsin valtaistuimen perijäksi vastineeksi Ruotsin Suomen maakunnan palauttamiselle. Kapinallisarmeija saapui 20. kesäkuuta rauhallisesti Tukholmaan. Hallitus yritti epäonnistuneesti saada kapinalliset hyväksymään uuden perillisen vaalit. Kapinallisia ympäröivät 22. kesäkuuta useita rykmenttejä Tukholman Gustav Adolfin torilla , ja heille annettiin lupa luovuttaa ennen viittä tai heidät pidettäisiin pettureina. Länigötanmaan kavalleerirykmentti hyökkäsi kapinallisten kimppuun. Upplandin ja Västmanlandin rykmentit kieltäytyivät hyökkäämästä, mutta Älvsborgin rykmentti ampui tappaen 150 miestä ja vangitsi 3000 miestä.
Kuusi kapinan johtajaa tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Muista Tukholmassa vangituista tuhansista kapinallisista joillekin määrättiin sakkoja ja fyysisiä rangaistuksia, mutta suurimmalle osalle anteeksi annettiin uskollisuusvala, jonka seurakunnat olivat lähettäneet vetoomuksen puolesta: monet kuitenkin kuolivat sairauteen vankiloiden huonojen hygieniaolosuhteiden vuoksi. Useat muut maakunnat olivat valmistautuneet marssimaan pääkaupunkiin, mutta luopuivat suunnitelmasta . Sitten tuli uutinen tappiosta Tukholmassa. Hallitus pyysi joukkoja Venäjän keisarikunnalta suojelemaan Ruotsia Tanskan hyökkäykseltä, joka johtui Tanskan tyytymättömyydestä Ruotsin valtaistuimen valinnan tulokseen. Venäjän suojajoukot koostuivat 30 kaleerista, joiden ankkuroivat Ruotsin rannoilla pari kuukautta sinä vuonna, ennen kuin he palasivat Venäjälle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ruotsissa oli vielä 1800- luvulla väkivaltaisia mellakoita, joihin oli yleensä syynä vanhentunut lainsäädäntö.
Euroopan hulluna vuonna 1848 Tukholmassa mellakoitiin, ja poliisivoimat ampuivat 18 mielenosoittajaa.
Mielenosoittajat vaativat muutoksia vaalijärjestelmään ja äänioikeuteen.
Klågerupissa Skånessa kapinoitiin 1811, 40 sai surmansa Skånessa, joista 23 Klågerupissa.
Lisäksi satoja vangittiin, joista useat kuolivat myöhemmin vankeudessa.
Kapinan johtaja mestattiin myöhemmin Tukholmassa julkisesti.
Lisäksi oli muita pienempiä mellakoita, joissa ei kuolonuhreja, ainakaan suurempia määriä, tullut.
Suomessa ei 1800- luvulla väkivaltaisia mellakoita ollut, joten Suomi oli rauhallisempi yhteiskunta siihen aikaan.