Ursulan upea pläjäys!

"Von der Leyenin agendalla on kuusi pääaluetta, joita hän haluaa kehittää unionissa. Ne ovat:

– Euroopalle vihreä sopimus
– Talous, joka palvelee ihmisiä
– Euroopan digitalisaatio
– Eurooppalaisen elämänmuodon turvaaminen
– Vahvempi Eurooppa maailmassa
– Euroopan demokratian kehittäminen
Otsakkeiden tasolla tämä ohjelmanjulistus on varsin yleistä propagandaa eikä sellaisenaan kerro paljon mitään. Ilmastonmuutoksen torjunnassa von der Leyen tähtää maailman kärkimaaksi. Hän haluaa myös tiukan EU-tason lainsäädännön tälle alueelle. EU:n nykyinen tavoite on vähentää päästöjä 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Hän haluaa nostaa tavoitteen 55 prosenttiin. Hän ehdottaa EU-alueelle yhteistä hiilidioksidipäästöjen verotusta."

Ei tuossa ohjelmassa ole mitään federalismiin viittaavaa.
On muistettava, että EU:ssa jäsenmaat määräävät, ei komission puheenjohtaja.Hän voi tehdä aloitteita ja laatia suunnitelmia.
Kaiken on saatava jäsenmaiden hyväksyntä eli takana on oltava 55 % jäsenmaista ja 65 % väestöstä.Mikään suuri muutos ei mene hevin läpi.

Ihan hyvä kehitysohjelma. Kyllä se saa laajan tuen EU:ssa,
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yhteinen h2o -vero olisi hyvä alku yhtenäistetylle verotukselle muutenkin. Siinä on ainut federalismiin viittaava osio tuossa pläjäyksessä.

Mutta eikös tuo ole kopioitu jostain roskajulkaisusta? Kannattaa pistää lähde näkyville, niin tietää paremmin.

Äänestä

Mitähän nuo tarkoittavat?

"– Euroopalle vihreä sopimus"

Lienee kytköksissä ilmastomuutoksen vastustamiseen.

"– Talous, joka palvelee ihmisiä"

Siinä ollaan jo pitkällä.

"– Euroopan digitalisaatio"

Tietotekniikka herrasta palvelijaksi!

"– Eurooppalaisen elämänmuodon turvaaminen"

Sitä tehdään joka päivä.

"– Vahvempi Eurooppa maailmassa"

Taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen voiman lisääminen!

"– Euroopan demokratian kehittäminen"

Siinäpä työmaa.Aika vahvoja voimia on liikkeellä äärioikealla kiistämässä EU:n demokraattisia arvoja.

Äänestä

Ihan hyvä, että on perussuunnitelma. EU:lla on viime vuodet ollut linja hukassa.
Brexit on sotkenut hyvätkin aikomukset, samoin äärioikeiston nousu.

Äänestä

JBN (just a bunch of nonsense).

Viherveroilla kannattaa kikyttää vielä lisää.
Saastumiseen tai ilmastoon se ei vaikuta.

Muut on niin ympäripyöreitä lauseita, että voivat tarkoittaa kanin kakkimista kalliolla.

Äänestä
  • Nuo ovatkin peruslinjauksia.

    Kukaan ei myöskään odota, että EU-vihaajat ne ymmärtäisivät.

    Äänestä

EU Fan: Juuri tuon Von der Leyenin eu propakandan takia lopetin kannattamasta euroopan unionia,tuo Layenin ja monien muidenkin eu mielisten tyypillinen schaisse on omiaan kertomaan kuinka ihmisille valehdellaan törkeästi eu sta ei siis mikään ihme että järkevät Britit erovat eusta

Äänestä
  • Tuo typerys EU-vihaajaksi ei hämää ketään.
    Ursulan ohjelmaa ruvetaan toimeenpanemaan,kunhan uusi komissio astuu virkaansa. Se nimetään ensi viikolla.
    Brittien enemmistö haluaa pysyä EU:ssa, mutta valekampanja niittää satoaan. Vasta uusien vaalien jälkeen voidaan odottaa ratkaisevia päätöksiä.

    Äänestä

Euroopan+Unionin+suosio+on+huipussaan+huolimatta+euroskeptisten+voimien+noususta+eri+puolilla+Eurooppaa.Tämä+ilmenee+tuoreesta+Eurobarometri-tutkimuksesta.(siirryt+toiseen+palveluun)+Sen+mukaan+68%+eurooppalaisista+pitää+jäsenyyttä+Euroopan+Unionissa+hyödyllisenä.+Luku+on+viimeksi+ollut+yhtä+korkea+vuonna+1983.61%+eurooppalaisista+pitää+oman+maansa+EU-jäsenyyttä+hyvänä+asiana+–+Tämäkin+luku+historiallisen+korkea.EU:n+kannatus+on+korkein+nuorten+ja+korkeasti+koulutettujen+parissa.Samalla+kuitenkin+epävarmuus+EU:ta+kohtaan+on+kasvanut.+27%+eurooppalaisista+ei+tiedä+onko+EU-jäsenyys+hyvä+vai+huono+asia.+Epävarmuus+on+kasvanut+lähes+kaikissa+jäsenmaissa.Tuloksista+käy+ilmi(siirryt+toiseen+palveluun)+myös+se,+että+vain+37%+briteistä+äänestäisi+nyt+maan+EU-eron+puolesta.Jos+eroäänestys+järjestettäisiin+Suomessa,+14%+äänestäisi+EU-eron+puolesta+ja+68%+sitä+vastaan.Suomessa+EU:n+kannatus+on+kasvanut+merkittävästi+viime+mittauksesta.+Syyskuun+tutkimuksessa+66%+vastaajista+koki+Suomen+hyötyvän+EU-jäsenyydestä,+kun+luku+on+nyt+kasvanut+74%:iin.

Äänestä

Iltasanomat+on+testannut+EU+kannatuksen:Autetaanko+Kreikkaa:90%+Ei+auteta10%+Autetaan.Kansa+on+antanut+tuomionsa.Joten+EU+politrukit+pakatkaa+laukkunne+silläkohta+kansa+on+saaut+tarpeeks+valeistanne.

Äänestä

Tyypillistä EU-propagandaa eli valehtelua jälleen!

Ihan kuin EU olisi puolustanut eurooppalaisuutta eli Euroopan maita, kansoja,kulttuureita ja uskontoja? Sehän on toiminut JUURI päinvastoin!

Ja siksi koko eurooppalainen sivilisaatio tulee katoamaan Länsi-Euroopasta lähitulevaisuudessa. Mikä onkin Brysselin panerurooppalaisen eliitin tarkoituskin.

EU on kuin suoraan Orwellin kirjoista! Sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään.

Äänestä

EU on rauhan, yhteistyön ja taloudellisen sekä yhteiskunnallisen kehityksen takuu.

Siksi sitä äärioikeisto vihaa ja työntää lapsellisia valeitaan.
Siinä porukassa ei näy olevan yhtään täysijärkistä. Mihin ne sellaista edes tarvitsevat?

Äänestä

Ursula on oikea ihminen johtamaan komissiota.

Jutta on oikea ihminen Suomen komissaariksi.
Sen todistaa EU-vihaajien kauna molempia kohtaan.

Äänestä

Huomenna selviää komission salkkujako. Samalla Ursula selostanee lisää toimintaperiaatteitaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Von der Leyenin agendalla on kuusi pääaluetta, joita hän haluaa kehittää unionissa. Ne ovat:

– Euroopalle vihreä sopimus
– Talous, joka palvelee ihmisiä
– Euroopan digitalisaatio
– Eurooppalaisen elämänmuodon turvaaminen
– Vahvempi Eurooppa maailmassa
– Euroopan demokratian kehittäminen
Otsakkeiden tasolla tämä ohjelmanjulistus on varsin yleistä propagandaa eikä sellaisenaan kerro paljon mitään. Ilmastonmuutoksen torjunnassa von der Leyen tähtää maailman kärkimaaksi. Hän haluaa myös tiukan EU-tason lainsäädännön tälle alueelle. EU:n nykyinen tavoite on vähentää päästöjä 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Hän haluaa nostaa tavoitteen 55 prosenttiin. Hän ehdottaa EU-alueelle yhteistä hiilidioksidipäästöjen verotusta."

Ei tuossa ohjelmassa ole mitään federalismiin viittaavaa.
On muistettava, että EU:ssa jäsenmaat määräävät, ei komission puheenjohtaja.Hän voi tehdä aloitteita ja laatia suunnitelmia.
Kaiken on saatava jäsenmaiden hyväksyntä eli takana on oltava 55 % jäsenmaista ja 65 % väestöstä.Mikään suuri muutos ei mene hevin läpi.

Ihan hyvä kehitysohjelma. Kyllä se saa laajan tuen EU:ssa,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu