Hiljaa hyvä tulee,,,,vai tuleeko?

Anonyymi

Täältä ei juurikaan juttu seuraa saa. Eikä kukkaa vastaa,jos kysyy, ei tiiä lukeeko kukaan edes tätä palstaa, jotta yksinkö horisen:))

Tämän meiän ikäsillä on niin paljon tapahtunut muistoja, ettei kukkaa nykyajan ihminen oikein usko niitä todeksikaan,eikä moni ole
tietonenkaa et niistäkin voi selvitä hengissä, jotta aiheesta ei ole kellään 80vuotiaalla puutetta
Masennuksesta meinasin jatkaa...mutta pyyhin sen pois ettei tule äläkkää....Sanon vaan ettei enneaikaan juuri ehditty masentua,se on katos niin että Jos ihminen meinaa upota ,eihää masennu vaan pyrkii kuivalle maalle.
Hyvä se olis nuorenpienkin tietää ,millasta on ollut perheillä kovina aikoina, meiän ikäset osaa kertoo miten on Suomessa enne eletty. Omakohtaset kertomukset ovat mielenkiintoisempia kuin yleinen historia .Ajan ihmiset voisivat oppia että ,aina on uusi aamu. Se ei ole pelkkä fraasi.
niin iin ,on sitä itketty mutta myös naurettu ja laulettu.
Aatella että sitäkin meiltä on säänöstelty,kevyt musiikkin kuuntelua,soittoa ja laulua.
Mutta nyt sitä saapi laulaa hoilottaa sielunsa kyllyydestä-
Jääkää Näkemiin ja kiitos seurasta.

tzutzu

43 kommenttia

Vastaukset

  • tzutzu

    Älä nyt viellä luovuta, koska sinulla on ilmeisesti jotain kerrottavaa omasta elämästäsi näille "tuleville sukupolville", joten pistäppä kertoen, sillä täällähän ne säilyy ikuisesti.

    Ainakin minä luen mielelläni, jos jaksat laittaa vaikka muutaman tapahtuman päivässä, jota sitten lukisin, kuin sinun päiväkirjaa, vaikka taitaa senkin nimi olla nykyisin blogi. Se on tätä aikaa, kun meidän vanha vakio sanastokin on muuttanut muotoaan sinne engelsmaniin päin.

    Minulekkin voisi sitten tulla muistoja noista menneistä, omien vanhempieni kertomana, vaikka en olekaan viellä se 80+, vaan hieman alle, mutta "haittakse mitään"?

    • Niin jos haluaa jotai vastausta --niin jos kusymys onkin niin vaikea että ,emme osaavastata --mitään muutakaan en tuohon osaa sanoa !

      Kristiina siisen jo vastasikin -- Sanoppa nyt oletko kauan täälä jo yrittänyt kirjoitella ? minä aloitin v 2000 milleniumin ! Alussa oli mukavaakin pitkään , mutta siirryin pikkuhiljaa FB- kun täälä oli niin riitaista . Nyt taitakin olla kivaa porukkaa ja juttu luistaa ,

      U,M


  • tzutzu, kirjoittele...minäkin odotan,

  • Hei ! Kai sen ymmärrät ettei täällä ole niin vilkasta kuin nuorempien palstoilla.
    Me ollaan sen ikäisiä, että kiiruhdetaan hitaasti :))
    Älä ole kärsimätön, täällä on mukavia ihmisiä ja juttuja
    vaikka harvakseltaan. Uudet on erittäin tervetulleita !

    Tuosta aloituksestasi tuli mieleen,
    miten ahdasmielistä tai erilaista on joskus ollut.
    Tanssiminenkaan ei ollut sallittua tiettyinä pyhinä
    kuten pääsiäisenä
    vaikka kuitenkin toiset joutuivat olemaan työssä silloin
    jos 3-vuorotyötä esimerkiksi tekivät sairaalassa, palolaitoksessa,
    linja-autonkuljettajana, hotelleissa jne.
    Pyhien "pyhyys" ei koskenut kaikkia asioita eikä ihmisiä,
    se oli hieman kaksinaismoraalista.

    Mielestäni nykyinen vapautuminen on ihan hyvä ja ne jotka haluavat kunnioittaa ja viettää tiettyjä päiviä oman vakaumuksen mukaan voivat sen tehdä.

    Arkielämän ja vakaumuksien ei tarvitse olla ristiriidassa.

  • alottajalle:

    jooo, mutt ku ei halua muistella menneitä,

    tietenki suomen yhteiskunnalinen kehitys on ollu valtaisaa sodan jälkeen,
    siä ei usko kukaan,

    kuka haluaa sitä alkeellista ( rautakautta ) sodan jälkeistä elämää muistella, en usko että kukaan,,,

  • Hyvät huomenet kaikille !
    UNohdetaan ankeudet. Onhan siellä elämän varrellla mukavia ja hauskoja tapahtumiakin vaikka sodan jälkeen oli alkeellista ja köyhää (ainakin meidän seudulla kaikki olivat tasapuolisesti köyhiä suurtilallisia lukuunottamatta)
    Niitä aikoja on niin monta kertaa tosin kelannut läpi mielessään
    ettei ehkä oikein jaksa enää.

    Äkkiä ajatellen päällimmäisenä tulee mieleen yksi juttu, kun isä osti minulle polkupyörän koulumatkoja varten. Olin ekaluokkalainen ja onnesta soikeana siitä pyörästä,joka oli maailman hienoin minun mielestäni. Pyörän nimi oli Lentävä Hollantilainen".

    Jotkut yläluokkien (kateelliset) pojat rikkoivat sen heti ensimmäisenä koulupäivänä. Lapsen suuri onni kääntyi suureksi murheeksi,
    pyörää ei pystynyt edes taluttamaan kotiin ja pelkäsi,n että kotona ollaan vihaisia
    kun pyörä on rikki, vaikken itse sitä ollut rikkonut.

    Jo lapsena onni oli lyhyt.
    - Huokaus -

    • Lyhyttä ’onnea’ minäkin olen naisille parhaan kykyni mukaan antanut, on sitä kauniiksikin kehuttu,ja pyydetty lisääkin...😉


    • Otan ainakin vapauden jutella mikä kulloinkin mieleen juolahtaa , ja Sana on vapaa täälä
      Jos taan joskus poikkeen --aika harvoin nykyään --on täälä vielä niitä entisiä nimmareita ja ihan mukavaa huomata --vaikka ei täällä sen paremmin pääse ystävystyyn, luulisin .

      U,M


  • Aloittaja mainitsi masennuksen. Tulee aina mieleeni oman nuoruuteni "johtajan tauti". Vain korkeassa asemassa olevilla oli oikeus sairastua työuupumukseen, masentua ja stressaantua. Nuorilla ja vähävaraisilla ei ollut sellaiseen ylellisyyteen lupaa.
    Huonolla ruualla vuosia eläneet nuoret joutuivat kulkemaan jalan kouluun ja takaisin, palella talvet, olla alipainoisia, mennä alipalkattuun työhön suoraan koulun penkiltä, mennä pakkoavioliittoon, jos hullusti kävi, elää liian pienissä asunnoissa, elättää perhettä liian pienillä tuloilla, mutta valittaa ei koskaan saanut. "Nuori ihminen"! Terve, elämä edessä. Tarttukoon työhön. Niin makaa kuin petaa.
    Senkö tähden isämme makasivat juoksuhaudoissa, että sinä saisit joka asiasta valittaa. Laiska töitään luettelee!
    Seitsemänkymmentäluku oli viinanjuojien vuosikymmen. Humala oli ainoa pakopaikka arjen paineista. Kaikkialla oli sotien traumatisoimia miehiä, joilla ei muuta terapiaa ollut kuin pullo kirkasta ja kaverit. Näiden lapset saivat olla kiitollisia ja selviytyä elämästä, joka oli niin toisenlainen kuin vanhempien nuoruus oli ollut. Varmasti noina aikoina oli tuhansittain masentuneita lapsia ja nuoria, joiden ongelmat vain kuitattiin kiittämättömyydeksi ja huonoksi käytökseksi.

  • Sodan traumoista tuli niin sanottuja "ylisukupolvisia traumoja".
    Isoisien traumat siirtyivät lapsiin ja lapsilta lapsille seuraavaan sukupolveen.
    "Kasvatus" oli kovaa.
    "Joka kuritta elää, se kunniatta kuolee"-sanonta oli monessa kodissa sanamukaisesti käytössä.

    Pienikin väärä teko, virhe, jonka lapsi oli puheella ymmärtänyt paljon paremmin ettei niin saa tehdä,
    rangaistiin hakkaamalla.
    On mielikuva, että ei paljon puhuttu. Ei osoitettu rakkautta.

    Nykyiset sukupolvet ovat jo päässeet irti "ylisukupolvisista traumoista" ja rangaistusmenetelmistä.

    Pieni lapsi on pieni ihminen joka ymmärtää puhetta paljon enemmän kuin vanhat polvet tajusivat hakatessaan lapsistaan "sisun irti".

    Ei kaikissa perheissä ollut näitä menetelmiä, mutta aika useassa
    sai hakea itse "koivuniemen herraa" metsiköstä tai nahkavyö paukkui.

    Pitää ajatuksissaan hypätä siihen aikaan elmässään kun omillaan alkoi tulla toimeen. Niistä ajoista on paljon kivoja muistoja,
    vaikkei se aika niin helppoa aina ollutkaan,
    mutta ei sitä olettanutkaan helpoksi.
    Oli varautunut siihen, että ahkeroida pitää
    että jotain saavuttaa. Mukavasti se meni kun oli terve ja oli työtä ja elämä edessä.

  • Minulle kävi samoin fillarin kanssa. Olin niin ylpeä siitä! Sitten koulupäivän jälkeen olin lähdössä kotiin löysin sen rikottuna. Tälläinen tämä maailma on.

    • Älä muuta sano, köyhä "kakara" rikkoo toisen köyhän "kakaran " pyörän.
      En haluaisi ajatella niin, mutta kateus aiheuttaa paljon pahaa.
      Muillakin kaukana koulusta asuvilla oli silloin pyöriä
      ettei se mikään kauhean kadehdittava harvinaisuus ollut, mutta "kakarat" voi olla ilkeitä ajattelemattomuuttaan.

      Minulla oli pyörä kuljetusapuna, kun koulusta päästyä paluumatkalla kävin äidin kirjoittaman listan kanssa kaupassa. Kauppa oli lähellä koulua. Sen jälkeen sitten kannoin koululaukun lisäksi kauppakassin ekaluokkalaisena jo.
      Ostokset ei tosin kovin suuria olleet. Ei ollut pienen kylän osuuskaupassa paljon mitään, hyvin vähän ruokatavaraa ja paria eri kangasta ja ompelutarvikkeita ja
      kumitossuja yms.
      Muistatko/muistatteko silloiset kaupat ja niiden "tarjonnan" ?
      Jos kahvia oli, se jauhettiin kaupassa, karkea tai hieno jauhatus.
      Jauhoja ja sokeria myytiin irtonaisena kilohintaan.
      Maito ostettiin kannuun.
      Sitten oli viiden pennin hiiva(pala).

      Sisu-karkkia oli ja kovia hedelmäkarkkeja pötkössä
      (joihin ei ollut varaa).
      Muistan vielä ruokakupongitkin hämärästi.
      Oliko ne kaikkein köyhimmille ?
      Kyllä kai.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Älä muuta sano, köyhä "kakara" rikkoo toisen köyhän "kakaran " pyörän.
      En haluaisi ajatella niin, mutta kateus aiheuttaa paljon pahaa.
      Muillakin kaukana koulusta asuvilla oli silloin pyöriä
      ettei se mikään kauhean kadehdittava harvinaisuus ollut, mutta "kakarat" voi olla ilkeitä ajattelemattomuuttaan.

      Minulla oli pyörä kuljetusapuna, kun koulusta päästyä paluumatkalla kävin äidin kirjoittaman listan kanssa kaupassa. Kauppa oli lähellä koulua. Sen jälkeen sitten kannoin koululaukun lisäksi kauppakassin ekaluokkalaisena jo.
      Ostokset ei tosin kovin suuria olleet. Ei ollut pienen kylän osuuskaupassa paljon mitään, hyvin vähän ruokatavaraa ja paria eri kangasta ja ompelutarvikkeita ja
      kumitossuja yms.
      Muistatko/muistatteko silloiset kaupat ja niiden "tarjonnan" ?
      Jos kahvia oli, se jauhettiin kaupassa, karkea tai hieno jauhatus.
      Jauhoja ja sokeria myytiin irtonaisena kilohintaan.
      Maito ostettiin kannuun.
      Sitten oli viiden pennin hiiva(pala).

      Sisu-karkkia oli ja kovia hedelmäkarkkeja pötkössä
      (joihin ei ollut varaa).
      Muistan vielä ruokakupongitkin hämärästi.
      Oliko ne kaikkein köyhimmille ?
      Kyllä kai.

      Ruokakupongit olivat kaikille. Sillä tavoin tasattiin vähäinen ruoka sota-aikana. Olet nuorempi minua, kun muistat kahvin kaupassa. minun lapsuudessani kahvin tilalla oli kahvin korviketta ja kahvin vastiketta. Maitoa lapselle ½l päivässä, aikuiselle 2 dl. Nyt kun mietin, niin monissa perheissä se määrä on tänäkin päivänä käytössä, mutta muusta kaikesta oli kyllä tingitty viimeiseen asti. Eräänä vuonna oli jouluksi lisävoiannos, 75 g/henkilö. Sen muistan, lapsestakin se oli pöyristyttävän pieni nokare.
      "Köyhiä" silloin olivat kaikki, sillä kauppojen hyllyt olivat tyhjät. Jos pyörän kumi puhkesi, ei ollut paikkoja saatavilla. Kengät olivat paperinarusta punotut.
      Eipä toisten vaatteita pilkattu, kaikilla oli samanlaiset. moneen kertaan uusitut ja muovaillut kamppeet.


  • Isä sanoi että söivät sota-aikaan haukea ja perunaa. Muuta kun ei ollut, asuivat saaressa siihen aikaan.

    • Asuivatko vanhempasi saaristossa rannikolla siis ?


  • 50-luvulta maaseudulta muistan että perunaa syötiin, ruskeaa kastiketta ja puuroja ja vellejä.
    Joskus taisi olla juureksia.
    Lihaa ei ollut, eikä ollut kuivalla maalla kalaakaan. Suolasilakkaa ja silliä sai joskus ostaa.
    Lihaa ei ollut kaupassa eikä ollut sen paremmin kylmäkalusteistakaan tietoa
    missä se liha olisi säilynyt.
    Jouluna tapettin sukulaisen talossa sika.
    Saimme kinkun palan ja maksaa, josta tehtiin ohra-maksalaatikkoa,
    se oli tapa ja oli maukkaampaa kuin riisiin tehty, ymmärsin myöhemmin.
    Maksalaatikkoa inhosin lapsena, mutta sitä oli pakko syödä tai sai "luunapin".

    • Monilla on inhokkiruokia lapsuudesta, ja olen miettinyt, että se varmaan johtuu siitäkin, että ruuanlaitto ei ollut sellaisessa arvossa kuin tänä päivänä. Perunat ja ruskea kastike oli jokapäiväistä ruokaa, puurot ja vellit niitä pakollisia. Kukapa muistaa, että lapsuudessa olisi erikseen salaatteja väsätty. Sitä paitsi vihanneksia ei saatukaan kuin kesäkaudella.
      Omassa ryytimaassa kasvatettiin porkkanat. Lapsipolot saivat harventaa ja kitkeä kaiken kesää niitä, ja kuinkahan iso sato syksyllä mahdettiin saada sen vaivan jälkeen.
      Pula-aikana oli syötävä sitä mitä oli, ei siinä ollut valinnan varaa.
      Minun inhokkini oli suolasilakasta tehty laatikko. En syö vieläkään silakkaa vapaaehtoisesti. Mutta sillistä teen "silakkalaatikon" ihan mielihyvällä.
      Maksalaatikko oli kyllä minusta ihan hyvää, siinähän oli rusinoita. Ne kerättiin lautasen reunalle ja syötiin lopuksi kuin jälkiruuaksi.


    • Makriina2 kirjoitti:

      Monilla on inhokkiruokia lapsuudesta, ja olen miettinyt, että se varmaan johtuu siitäkin, että ruuanlaitto ei ollut sellaisessa arvossa kuin tänä päivänä. Perunat ja ruskea kastike oli jokapäiväistä ruokaa, puurot ja vellit niitä pakollisia. Kukapa muistaa, että lapsuudessa olisi erikseen salaatteja väsätty. Sitä paitsi vihanneksia ei saatukaan kuin kesäkaudella.
      Omassa ryytimaassa kasvatettiin porkkanat. Lapsipolot saivat harventaa ja kitkeä kaiken kesää niitä, ja kuinkahan iso sato syksyllä mahdettiin saada sen vaivan jälkeen.
      Pula-aikana oli syötävä sitä mitä oli, ei siinä ollut valinnan varaa.
      Minun inhokkini oli suolasilakasta tehty laatikko. En syö vieläkään silakkaa vapaaehtoisesti. Mutta sillistä teen "silakkalaatikon" ihan mielihyvällä.
      Maksalaatikko oli kyllä minusta ihan hyvää, siinähän oli rusinoita. Ne kerättiin lautasen reunalle ja syötiin lopuksi kuin jälkiruuaksi.

      Aika hassua, minulle selvisi vähän varttuneempana miksi en tykännyt lapsena maksalaatikosta. En tykkää rusinoista !
      Lapsena en osannut erottaa mikä maku aiheutti sen ettei maksalaatikko maistunut.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Aika hassua, minulle selvisi vähän varttuneempana miksi en tykännyt lapsena maksalaatikosta. En tykkää rusinoista !
      Lapsena en osannut erottaa mikä maku aiheutti sen ettei maksalaatikko maistunut.

      Kyllä se pentukin aikanaan ymmärsi etteivät rusinat kuulu mihinkään saatanan maksalaatikkoon, mutta minkäs teet jos ei muutakaan ollut. Johan sen jo lapsikin ymmärtää, miksi rusinat eivät maistuneet maksalaatikossa.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyllä se pentukin aikanaan ymmärsi etteivät rusinat kuulu mihinkään saatanan maksalaatikkoon, mutta minkäs teet jos ei muutakaan ollut. Johan sen jo lapsikin ymmärtää, miksi rusinat eivät maistuneet maksalaatikossa.

      Alle kouluikäisenä söi mitä eteen laitettiin, en ymmärtänyt paljokaan ruuasta
      mitä siinä on ja mikä siihen kuuluu,
      muuta kuin että nälkä voi lähteä jos ruokaa on tarpeeksi syödä.
      Valittaa ei saanut mistään. Sitä oli syötävä mitä oli
      tai olit syömättä.


    • Makriina2 kirjoitti:

      Monilla on inhokkiruokia lapsuudesta, ja olen miettinyt, että se varmaan johtuu siitäkin, että ruuanlaitto ei ollut sellaisessa arvossa kuin tänä päivänä. Perunat ja ruskea kastike oli jokapäiväistä ruokaa, puurot ja vellit niitä pakollisia. Kukapa muistaa, että lapsuudessa olisi erikseen salaatteja väsätty. Sitä paitsi vihanneksia ei saatukaan kuin kesäkaudella.
      Omassa ryytimaassa kasvatettiin porkkanat. Lapsipolot saivat harventaa ja kitkeä kaiken kesää niitä, ja kuinkahan iso sato syksyllä mahdettiin saada sen vaivan jälkeen.
      Pula-aikana oli syötävä sitä mitä oli, ei siinä ollut valinnan varaa.
      Minun inhokkini oli suolasilakasta tehty laatikko. En syö vieläkään silakkaa vapaaehtoisesti. Mutta sillistä teen "silakkalaatikon" ihan mielihyvällä.
      Maksalaatikko oli kyllä minusta ihan hyvää, siinähän oli rusinoita. Ne kerättiin lautasen reunalle ja syötiin lopuksi kuin jälkiruuaksi.

      Muistan kuinka lukioon tuli kouluruokailu. Herkkua oli maksalaatikko. Keittäjä kaatoi päälle voisulaa ja lautaselle vielä puolukkahilloa. Hyvää oli


  • Saimaalla asuivat saaressa, ostivat 1920-luvulla.Viimeinen asukas lähti 1987.

    Saaristossa oli kauppoja, koulujs ym. Nykyään kesäpaikkoja.

  • Kolme päivää sitten olet kirjoittanut, ja näin monta vastausta jo saanut. Ei kovin vähäpuheisuutta osoita.
    Ikäpolvemme vain ei ole niin innostunut maailman menosta, kun pitää selviytyä huonosti nukutusta yöstä, muistaa lääkkeet ja harkita kaupassakäynnit. Selviääkö vielä näillä eväillä, vai onko mentävä markettiin.
    Jokapäiväinen miettiminen.
    Jos on joku meno sovittu tälle päivälle, niin se täyttää koko päivän - ennen - jälkeen.
    Mukava kirja voi viedä mennessään, niin että tunnit hupenevat huomaamatta, ja sitten onkin jo uutiset ja salatut elämät ja Hercule Poirotit ihan justiinsa.

    No tämä on sitä, mitä nuoremmat ihmiset vanhuksistaan arvelevat, tosiasia on, että olemme aktiivisia, tapaamme ihmisiä, harrastamme, kokoonnumme, käymme teatterissa ja jotkut uskaltautuvat matkoillekin. Aina ei jouda palstaa tutkimaan, mutta kun saa joskus mukavia vastauksia kirjoituksiinsa, ilahtuu ikihyväksi. Tässä ryhmässä ei isoa joukkoa ole, mutta kyllä vielä näppäimille yletymme.

  • Millaisessa yltäkylläisyyden tarjonnassa elämmekään nyt
    entiseen verrattuna.
    Syntymäpäivälahjat olivat yleensä kerrastoja, jotka eivät lasta ilahduttaneet.
    Muistan joululahjaksi lapsena toivoneeni yhden päärynän
    kun en ollut sellaista "maan korvessa " koskaan nähnyt saatikka syönyt.
    En saanut sinä joulunakaan. Ei yksinkertaisesti ollut kaupoissa.
    Sain tilalle lyijykynän kun halusin aina piirtää.
    Piirustuspaperina oli kaupan käärepaperi, joka jäi kun leipä oli syöty.

    Mukavat muistot on aidosta kodinlämmöstä
    vaikka oma maailma oli niin pieni ja vaatimaton.

  • Minun mielestä sitä tavaraa on liikaa. Itse elän minimalistista elämää, nukunkin lattialla.

    • Oletko sinä se sama yksinäinen mies,
      joka nukkuu lattialla,
      joka kirjoitit kerran aikaisemmin ?
      Jäit mieleeni,

      Voisin minäkin nukkua lattialla,
      mutta en pääsisi ylös sieltä :)
      ja kun en jaksa usein siivota
      menisi pölyt kurkkuun lattialla
      nukkuessa.

      Tavaranhankkimisen tarve on minullakin minimaalinen.
      Lähes joka päivä minulla on "en osta mitään"-päivä.
      Ei ole ollut juuri mitään hankintoja viime vuosiin
      lukuunottamatta lamppuja ja silmälaseja.
      Valoa on pakko olla ja haluan lukea
      ja jotain ruokaa on henkensä pitimiksi ostettava.

      Kauanko sinä olet viettänyt "nukun lattialla"-elämää ?
      Ja miksiköhän......
      ei tarvitse tietenkään vastata
      jos et halua.....


  • Miksi joidenkin mielestä "minimalistinen elämä" on tavoiteltavaa? Ihmisellä on vain yksi elämä, miksi itse rajoittaisi siihen tutustumista?
    Moni sanoo, että vanhana katuu vain sitä, ettei ole mitään kaduttavaa. Nykyisen mediatulvan aikana ei tarvitse edes kotoaan lähteä, tieto ja hupi tulvivat eteesi omalta koneeltasi.
    Mutta ylös lattialta, ulos mökistä, ja vaikutelmia hakemaan! Nyt on se aika elämässä

    Meidänkin elinaikanamme on tapahtunut suuria muutoksia tavallisen ihmisen arjessa, kuten tuolla edelläkin tulee esiin. Lapsuudessa ihmeitä olivat päärynät ja hyvää mieltä toi lyijykynä joulupaketissa. Niinhän oli kaikilla.

    Nyt lapset hukkuvat tavaroihinsa. Mutta lyijykynä on yhä aarre. Ei lapsi katso lahjan hintaa.

    • tzutzu, mihin häippäisit?

      "Tämän meiän ikäsillä on niin paljon tapahtunut muistoja, ettei kukkaa nykyajan ihminen oikein usko niitä todeksikaan,eikä moni ole
      tietonenkaa et niistäkin voi selvitä hengissä, jotta aiheesta ei ole kellään 80vuotiaalla puutetta"

      Olen odottanut jatkoa jutullesi, mutta ei kuulu. Jokuhan kirjoittaa selkäsaunoistaan ja tietenkin perunoista ja siitä ruskeasta kastikeesta, joka tekisi aika monelle hyvää tänäpäivänäkin.

      Mikähän oli se kokemus, josta ei nykyisin selvittäisi, sillä aika monella kirjoitusten perusteella tuntuu olevan puutetta nykyisinkin, joten se peruna ja ruskeakastike voi olla hyvä ruoka, mutta ilman sitä selkäsaunaa.DD


    • Hei, olen ymmärtänyt niin, että minimalistinen elämä tarkoittaa minimalismia materiassa, ei elämyksien minimalismia.
      Päinvastoin elämyksille jää enemmän tilaa
      kun materialle ei anna niin suurta arvoa
      kuin nyky-yhteiskunnassa tunnutaan antavan.
      Elämä näyttää hyvinkin materialistiselta.

      Joskus miettii arvostetaanko henkisiä arvoja ollenkaan.
      Haluan uskoa, että iäkkäämmissä ihmisissä henkiset ja luovat arvot
      ovat säilyneet - ainakin paremmin. <----varovainen arvio :))

      Enpä tiedä työikäisten nykyelämästä niin tarkkaan
      mitä se sisältää, kun olen siitä itse erkaantunut.
      Uusia tuulia puhaltelee koko ajan,
      sitä uutta "sisältöä" elämään monessa muodossa.


    • Nyt kokeilen, onnistuuko?

      19.00 Arkisto: Heikki Turunen
      Miten minusta tuli minä. Heikki Turunen (1993). Seijan seurassa. Kirjailija Heikki Turunen (1992). Kirjailijan Joulusaarna. Heikki Turunen (1977). Tänään iltapäivällä. Kirjailija Heikki Turusen mietteitä ensimmäisestä vuodestaan julkisuuden henkilönä (1974).

      Tämä ohjelma tuli siis YLE-puheradiosta ja mielestäni tällä Heikki Turusella oli paljokin muistoja lapsuudestaa aina isoiso äideistää saakka, kuinka silloin elettiin ja uskottiin, joten tallessa on tietoa meidänkin lapsenlapsenlapsillemme nauhoitettu jo valmiiksi, sillä kukapa niitä lukee täältä?

      Simpauttaja kirjallaan hän ponnahti kuuluisuuteen ja keroi, että tämä "vajavainen" poika kuvasi juuri häntä. Aivan uskomatonta!

      Toisaalta hän kertoi kuunelleensa kaikki ordotoksien jumalanpalvelukset korva radiossa kiinni, mutta sitten taas, että heillä sai kuunella vain uutiset ja sään, mutta ehkä uskovainen äiti suvaitsi pojan kuuntelevan myös nämä hartaushetket.

      Ei minunkaan lapsuudessa saanut kuunella kuin uutiset ja sen sään, mutta kyllä me siskoni kanssa sitten kuuneltiin Lauantain toivotut levyt, siis toinen vahti ikkunassa, koska isä ja äiti tulee navetta/talli askareistaan ja äkkiä radio kiinni.

      Toisaalta se oli ymmärrettävää, koska meillä ei ollut sähköjä ja isäni sai vain siskoltaa Airamilta (akkufirma) akkuja, jolla radio saatiin toimimaan ja ei ne akut paljon kulutusta kestäneet ja Hesasta niiden "toimitus" oli vain "kesällä kerran", vai oliko jouluksikin? Tuskin niitä postissa läheteltiin.

      Ehkä näitä muistoja minulekin tulee lisää, mutta tuskin sanomisen arvoista.


    • Kristiina23 kirjoitti:

      Nyt kokeilen, onnistuuko?

      19.00 Arkisto: Heikki Turunen
      Miten minusta tuli minä. Heikki Turunen (1993). Seijan seurassa. Kirjailija Heikki Turunen (1992). Kirjailijan Joulusaarna. Heikki Turunen (1977). Tänään iltapäivällä. Kirjailija Heikki Turusen mietteitä ensimmäisestä vuodestaan julkisuuden henkilönä (1974).

      Tämä ohjelma tuli siis YLE-puheradiosta ja mielestäni tällä Heikki Turusella oli paljokin muistoja lapsuudestaa aina isoiso äideistää saakka, kuinka silloin elettiin ja uskottiin, joten tallessa on tietoa meidänkin lapsenlapsenlapsillemme nauhoitettu jo valmiiksi, sillä kukapa niitä lukee täältä?

      Simpauttaja kirjallaan hän ponnahti kuuluisuuteen ja keroi, että tämä "vajavainen" poika kuvasi juuri häntä. Aivan uskomatonta!

      Toisaalta hän kertoi kuunelleensa kaikki ordotoksien jumalanpalvelukset korva radiossa kiinni, mutta sitten taas, että heillä sai kuunella vain uutiset ja sään, mutta ehkä uskovainen äiti suvaitsi pojan kuuntelevan myös nämä hartaushetket.

      Ei minunkaan lapsuudessa saanut kuunella kuin uutiset ja sen sään, mutta kyllä me siskoni kanssa sitten kuuneltiin Lauantain toivotut levyt, siis toinen vahti ikkunassa, koska isä ja äiti tulee navetta/talli askareistaan ja äkkiä radio kiinni.

      Toisaalta se oli ymmärrettävää, koska meillä ei ollut sähköjä ja isäni sai vain siskoltaa Airamilta (akkufirma) akkuja, jolla radio saatiin toimimaan ja ei ne akut paljon kulutusta kestäneet ja Hesasta niiden "toimitus" oli vain "kesällä kerran", vai oliko jouluksikin? Tuskin niitä postissa läheteltiin.

      Ehkä näitä muistoja minulekin tulee lisää, mutta tuskin sanomisen arvoista.

      Kaikki kirjoitetut jutut on ihan kivoja. Anna tulla vaan !
      Minun lapsuudessani ei radiosta juuri muuta tullut kuin Uutiset, sää ja Päivän peili sekä Lauantain toivotut. Suurin osa päivää oli "mittaustauko".
      Mitä lie tarkoittanut...

      Jostain vaiheesta on muistikuva, että tuli kuunnelmia
      ja seurattiin jatkokertomusta nimeltä "Baskervillen koira",
      missä oli hyytävän pelottava alkumusiikki.

      Ihmettelen että muistin "kuunnelman" !
      Nuorempi ihminen ei taitaisi ymmärtää mikä se on ?

      Kankkulan kaivoa kuunneltiin myös,
      Neulasen Mantaa ja "ornitologi" Sylfred Huilaa.

      Mitä muita ohjelmia muistatte ?
      Oliko niitä 50-luvulla esimerkiksi muita ?
      Kun en muista tai sitten meillä ei pidetty radiota "turhaan" auki, ettei kulu sähköä (?).
      60-luvulla oli paljon ohjelmaa.

      50-luvulta muistan vielä laulut "Jänöjussin mäenlasku" jonkun pikkupojan laulamana ja "Mikki-hiiri merihädässä". Georg Malmsten lauloi lastenlauluja.


    • Kristiina23 kirjoitti:

      Nyt kokeilen, onnistuuko?

      19.00 Arkisto: Heikki Turunen
      Miten minusta tuli minä. Heikki Turunen (1993). Seijan seurassa. Kirjailija Heikki Turunen (1992). Kirjailijan Joulusaarna. Heikki Turunen (1977). Tänään iltapäivällä. Kirjailija Heikki Turusen mietteitä ensimmäisestä vuodestaan julkisuuden henkilönä (1974).

      Tämä ohjelma tuli siis YLE-puheradiosta ja mielestäni tällä Heikki Turusella oli paljokin muistoja lapsuudestaa aina isoiso äideistää saakka, kuinka silloin elettiin ja uskottiin, joten tallessa on tietoa meidänkin lapsenlapsenlapsillemme nauhoitettu jo valmiiksi, sillä kukapa niitä lukee täältä?

      Simpauttaja kirjallaan hän ponnahti kuuluisuuteen ja keroi, että tämä "vajavainen" poika kuvasi juuri häntä. Aivan uskomatonta!

      Toisaalta hän kertoi kuunelleensa kaikki ordotoksien jumalanpalvelukset korva radiossa kiinni, mutta sitten taas, että heillä sai kuunella vain uutiset ja sään, mutta ehkä uskovainen äiti suvaitsi pojan kuuntelevan myös nämä hartaushetket.

      Ei minunkaan lapsuudessa saanut kuunella kuin uutiset ja sen sään, mutta kyllä me siskoni kanssa sitten kuuneltiin Lauantain toivotut levyt, siis toinen vahti ikkunassa, koska isä ja äiti tulee navetta/talli askareistaan ja äkkiä radio kiinni.

      Toisaalta se oli ymmärrettävää, koska meillä ei ollut sähköjä ja isäni sai vain siskoltaa Airamilta (akkufirma) akkuja, jolla radio saatiin toimimaan ja ei ne akut paljon kulutusta kestäneet ja Hesasta niiden "toimitus" oli vain "kesällä kerran", vai oliko jouluksikin? Tuskin niitä postissa läheteltiin.

      Ehkä näitä muistoja minulekin tulee lisää, mutta tuskin sanomisen arvoista.

      Turunen oli suosiossa ihan syystä.
      Simpauttajasta tehty filmikin oli mainio,
      kun siinä oli mainio pääosan esittäjä
      jonka kasvot näen edessäni
      mutta nimeä en muista
      vaikka se on "ihan kielellä".

      Joku täysin outo assosiaatio tuli
      Hans Seloon.
      Se erikoinen tyyppi,
      joka kirjoitti yhden eriskummallisen kirjan
      jota ei kukaan kai ymmärtänyt.
      Sekin oli kuitenkin joku sensaatio,
      koska Hans Selo oli jonkun iäkkäämmän naisen
      rakastaja, sillä tuli kuuluisaksi.

      Fiksumpiakin asioita voisi muistista pongahtaa esille...
      (nauran itselleni)


    • Anonyymi kirjoitti:

      Turunen oli suosiossa ihan syystä.
      Simpauttajasta tehty filmikin oli mainio,
      kun siinä oli mainio pääosan esittäjä
      jonka kasvot näen edessäni
      mutta nimeä en muista
      vaikka se on "ihan kielellä".

      Joku täysin outo assosiaatio tuli
      Hans Seloon.
      Se erikoinen tyyppi,
      joka kirjoitti yhden eriskummallisen kirjan
      jota ei kukaan kai ymmärtänyt.
      Sekin oli kuitenkin joku sensaatio,
      koska Hans Selo oli jonkun iäkkäämmän naisen
      rakastaja, sillä tuli kuuluisaksi.

      Fiksumpiakin asioita voisi muistista pongahtaa esille...
      (nauran itselleni)

      Muistelisin että Selo oli taiteilija Ella Erosen miesystävä. Joku kuuluisa nainen se oli.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Turunen oli suosiossa ihan syystä.
      Simpauttajasta tehty filmikin oli mainio,
      kun siinä oli mainio pääosan esittäjä
      jonka kasvot näen edessäni
      mutta nimeä en muista
      vaikka se on "ihan kielellä".

      Joku täysin outo assosiaatio tuli
      Hans Seloon.
      Se erikoinen tyyppi,
      joka kirjoitti yhden eriskummallisen kirjan
      jota ei kukaan kai ymmärtänyt.
      Sekin oli kuitenkin joku sensaatio,
      koska Hans Selo oli jonkun iäkkäämmän naisen
      rakastaja, sillä tuli kuuluisaksi.

      Fiksumpiakin asioita voisi muistista pongahtaa esille...
      (nauran itselleni)

      Googlasin tuon Hans Selon, niin olisiko ollut peräti Ella Erosen "hoivissa", tiedä häntä, ketun häntä!D

      Simpauttaja oliAhti Kuokkala (aivan outo nimi), jonka myös googlasin esiin.

      Tuli mieleeni siitä Turusen haastattelusta, kuinka heitä peloiteltiin veden Ahdeista, vai mitä nekin oli, mutta myös metsästä, koska se poikalauma olisi kai muutoin kadonnut sinne tietämättömiin, kuten myös hukkuneet, joten viisaita oli ne vanhat mummot.

      Minua (meitä lapsia) ei peloiteltu noista mistään, mutta isän kertomat Kuikka Koposen tarinat tuli tutuiksi, kuten myös nämä hölmöläisten jutut ja kas ihmettä, olen aikuisena asunut Bemböölen lähellä.

      Sen kyllä ymmärrän, että meitä ei peloiteltu veden Ahdeilla, koska asuimme niin lähellä järveä, jossa lehmät aina karkasi laitumelta kiertäen nämä juoheaidat ja niitä oli pakko mennä paimentamaan sieltä pois, samoin kuin iltaisin hakemaan laitumilta, siis metsästä, koska silloin oli sellaiset yhteislaitumet ilman aitoja, että siellä oli kaikkien karja sekaisin.

      Turusella oli myös juttuja näistä kummituksista, joita silloin oli tapana kertoilla aivan tosina, ainakin hänen isoiso äideillään. Se, mikä on totta, tai mielikuvitusta on minulle edelleen arvoitus, koska olen lukenut myös Lappilaisten oudoita näyistä (enteistä).

      Muistellaan vain lisää.


  • Pekka Lipposta mummoni kuunteli ja kaikki oli silloin hiljaa.

    • Miun karjalaismummoni kuunteli radiosta sunnuntaisin kirkonmenoja ja veisasi mukana sydämen kyllyydestä. Sillä tavalla olen oppinut joitakin vanhoja virsiä. 'Maaperä' oli otollisempi kevyemmälle tyylille, joten äitini mustakantisen muistovihkon, jossa oli paljon sen ajan iskelmiä, osasin laalaa luikuttaa läpi jo alakoululaisena. - Nm. Laulajainen(kin)


  • Kuka muistaa Sputnikin katselun?

  • saunasta tultiin kerran pimeellä ja katsottiin taivaalle näkyykö Sputnikkia..

  • Ainakin oltiin Sputnik näkevinään.
    Laika-koira-parka kuoli lennolla
    vai oliko sitä ollenkaan oikeasti mukana ?
    Juri Gagarin oli sankari, syystä !

  • Oli aika kivaa aikaa kun telkkari tuli.
    Meidän perheeseen 60-luvulla.
    Katsottiin kaikki ohjelmat Felix-kissasta Wagon Trainiin.
    Ohjelmaa ei paljon ollut silloin.
    Yksi kanavakin vain.

  • Nyt on aloittajan vuoro osallistua, vai oletko yksi anonyymeista?
    Menneitä voi tämän ikäiset muistella vaikka kuinka, jokaisella on kerrottavaa.
    Minä muistan, että olin niin pienikokoinen, että kun kuljin ohrapellossa siten, ettei korsikaan katkennut, kukaan ei nähnyt minua. Jalkani mahtui ohran varsien väliin.
    Leikin paljon yksikseni, tein kotileikin talon alle. Menin sisään kivijalan tuuletusluukusta.
    Kukaan ei minua koskaan sieltä löytänyt.
    Naapurin lapset kiusasivat mielellään, mutta ei siitä voinut kotona kertoa, koska se oli kantelemista. Mieluummin olin yksin. Pula-aikana olin niin vitamiinien puutokissa, että naarmut ja hyttysenpuremat märkivät viikkoja. Ei se ketään kiinnostanut. Vaihdettiin laastari kun muistettiin.
    Mutta muistot ovat enimmäkseen kesäisiä. Kai me talvipakkasilla vain olimme keittiön lämmössä.

  • Minäkin ihmettelen miksi ei aloittajat ota osaa aloittamaansa keskusteluun.

    • Turha on valittaa, että ei saa vastauksia, kun ei nyt ota osaa keskusteluun, joka on hänen aloituksestaan ryöpsähtänyt näin laajaksi.
      Eräät ovat ammattivalittajia, joiden valituksia ei voi kumota, he ovat hiljaa niin kauan kunnes vastaajat vaikenevat, ja aloittaa sitten uudelleen saman mouruamisen.
      On näitä täällä ennenkin nähty.


Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.