Mielestäni allekirjoitettava adressin sisältö on liian ympäripyöreä ja yhtä tyhjän kanssa. Siinä ei ole selkeitä uskovien päämääriä avioliiton kunnioittamiseksi. Siinä pitäisi lukea
Avioliitossa mies on perheen pää ja päättää
Mies on Jumalan kunnia ja vaimo miehen kunnia
Avioliiton ulkopuoliset suhteet kiellettyä laissa. Samoin esiseksi ja onania
Aviovuode pidetään saastumattomana
Tahdon 2020 adressi
11
68
Vastaukset
Aloitus lienee trolli, joka pyrkii viemään keskustelun sivuraiteelle, mutta kiitän huomiosta tärkeää aloitetta kohtaan. Sen voi käydä allekirjoittamassa
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5101
Aloitteen tekstin laatijana totean, että kaikki nuo mainitsemasi asiat ovat mielestäni tärkeitä, joskaan niitä ei voida vaatia kaikkien noudatettaviksi. Yhteiskunta ei ole eikä voi olla teokratia koska kaikki eivät ole uskossa ja heilläkin on oikeutensa yhteiskunnassa.
Mutta myös uskovilla on oikeuksia yhteiskunnassa ja heidän oikeutensa perinteiseen kristilliseen uskoon ja seurakuntaelämään tulee turvata. Nyt on tärkeää nousta puolustamaan raamatullisia arvoja ja oikeutta niiden esilläpitämiseen. Jos uskovina vaikenemme, olemme itse Herran edessä vastuussa jumalattomuutta suosivasta kehityksestä.
Aloite voidaan tulkita ettei siinä ole "selkeitä uskovien päämääriä avioliiton kunnioittamiseksi" mutta kansalaisaloitteen edellytyksiin kuuluu, että sen tulee rajoittua yhteen asiaan. Tässä tapauksessa se asia on että uskonnollisilla yhdyskunnilla ja uskovilla tulee säilyä oikeus perinteiseen ihmiskäsitykseen ja siitä johdettuun avioliitto- ja perhemalliin sekä seksuaalietiikkaan. Nuo muutkin mainitsemasi asiat ovat kyllä johdettavissa tästä. Aloitteen laajemmat perustelut löytyvät kotisivulta
https://www.tahdon2020.fi/- Anonyymi
No en ole trolli. Mutta uskovan avioliiton Raamatulliset päämäärät pitää tuoda selvästi esille. Myös miehen ja naisen rooli. Maa hukkuu kun naiset sitä johtavat. Onnea vaan.
Mutta lähtökohta on kuitenkin se että uskovilla säilyy sananvapaus. Jos sananvapaus viedään emme kohta voi tuoda esille yhtään mitään. Siinä mielessä aloite on tärkeä kaikkien hengellisten periaatteiden ja raamatullisen uskon kannalta. Kun käyt allekirjoittamassa, olet varmistamassa sen, että seurakunnilla säilyy mahdollisuus myös terävämpään miehen ja naisen roolin korostaminen kuin minkä aloite itsessään tuo esille.
mamabeard kirjoitti:
Mutta lähtökohta on kuitenkin se että uskovilla säilyy sananvapaus. Jos sananvapaus viedään emme kohta voi tuoda esille yhtään mitään. Siinä mielessä aloite on tärkeä kaikkien hengellisten periaatteiden ja raamatullisen uskon kannalta. Kun käyt allekirjoittamassa, olet varmistamassa sen, että seurakunnilla säilyy mahdollisuus myös terävämpään miehen ja naisen roolin korostaminen kuin minkä aloite itsessään tuo esille.
>Jos sananvapaus viedään emme kohta voi tuoda esille yhtään mitään.
Joskaan teiltä ei kukaan ole viemässä sananvapauttanne yhtään mihinkään.
Uskovienkin tulee silti ymmärtää, että kun hurjasti kehittynyt tekniikka mahdollistaa ennennäkemättömän helpon ja laajan hyökkäilyn niin epämieluisia yksilöitä kuin ryhmiäkin kohtaan, lainsäädännön on oltava tekniikan tasalla tai kenelläkään ei kohta ole kivaa.
- Anonyymi
Siis tässä adressissa määrättäisiin ettei ole rikos olla palkkaamatta homoa. Eikö töissä tehdä työtä eikä homoilla, et kai sinäkään heterona rakastele töissäsi.
Muutenkin erikoista hakea oikeutta Raamatulla päähän lyömiseen.
Myöskään tässä ei ole sanottu mitä ja miten koulussa sukupuolivalistusta opetetaan. Jos se kielletään kokonaan niin teiniraskaudet lisääntyy. Vrt USAEi adressi vaan kansalaisaloite. Aloite ei ota kantaa koulussa annettavaan opetukseen, mutta on sillä vaikutuksensa siihenkin. Jos uskovat eivät saa edes seurakunnissaan pitää esillä mitä Raamattu sanoo, vielä vähemmän muualla.
Kristillisillä yhteisöillä on perusluonteensa mukainen opetus synnistä ja sen seurauksista. En ole vaatimassa että kaikkien yhteiskunnassa täytyy uskoa niin kuin kristinusko opettaa, mutta vaadin kristityille kuuluvien oikeuksien kunnioittamista, että heillä on oikeus pitäytyä kristillisessä ihmiskäsityksessä ja seksuaalietiikassa, johon luonnollisesti kuuluu kristillisen seksuaalietiikan vastaisen käyttäytymisen pitäminen syntinä. Se ei ole Raamatulla päähän lyömistä.
Tosiasiahan on se, että sateenkaariväki nyt pyrkii lyömään uskovia päähän yhdenvertaisuuslailla, mikä tuskin on lain tarkoitus, ja kehtaavat käyttää ihmisoikeuksia tekosyynä pyrkimykselleen kriminalisoida kristinusko.
>Siis tässä adressissa määrättäisiin ettei ole rikos olla palkkaamatta homoa. Eikö töissä tehdä työtä eikä homoilla, et kai sinäkään heterona rakastele.töissäsi.<
Aloite ei ota kantaa työpaikoilla tapahtuvaan rakasteluun kenenkään kohdalla on sitten hetero tai homo tai mitä vaan. Mutta kuinka voi henkilö joka elää homoseksuaalisessa suhteessa ja sillä tavalla ilmaisee vastustavansa yhteisön oppeja, toimia yhteisössä ja edustaa sitä, vieläpä niinkin vastuullisessa virassa kuin paimenvirka? Viittaan nyt erityisesti evankelisluterilaisen kirkon homoliitossa eläviin pastoreihin ja homoteologiaa edustaviin teologeihin.
Ja että seurakunnan päättäjät tehdään tällaisessa tilanteessa kädettömiksi, niin että kuka tahansa, kunhan on lukenut teologiaa ja saanut pappisvihkimyksen, voi hakea kirkon virkaan toimimaan sen oppien vastaisesti ja rikkoa pappisvihkimyksessä antamansa lupauksen, joutumatta siitä vastuuseen?
Ajattele nyt tilannetta, että homosuhteessa elävää tai sellaisia suhteita avoimesti ja julkisesti kannattavaa henkilöä, jonka vastuulla on vaikkapa nuorille opettaa kristillistä seksuaalietiikkaa, joka kyseisessä yhteisössä tarkoittaa miehen ja naisen avioliittoa, niin häntä ei voitaisi erottaa virasta/työtehtävästä, koska se katsottaisiin syrjinnäksi?
Järjettömyyden huippu.
Kyllä asia on niin että lakia täytyy tulkita järkevällä tavalla. Jos laissa on porsaanreikiä, jotka mahdollistavat järjettömyydet (kuten yhdenvertaisuuslain käyttäminen uskovien kyykyttämiseen ja alistamiseen), niin tuollaiset porsaanreiät täytyy tukkia lakia tarkentamalla.
Kaikki sananvapauden tilasta huolissaan olevat uskontoon ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta: tutustukaa aloitteeseen Tahdon 2020, ja jos tahdotte, allekirjoittakaa.
Tässä muuten hyvä keskustelu. Mukana on yksi ateistikin, joka on uskovien kanssa samaa mieltä siitä että sateenkaari-agenda on kaventamassa sananvapautta:
http://www.permanto.fi/fi/player/vod?assetId=25940986
Sananvapauden tila Suomessa. Keskustelijoina kansanedustaja Päivi Räsänen, toimittaja & kirjailija Jussi K. Niemelä ja tutkimusjohtaja Juha Ahvio, juontaja Markku Tenhunen. AlfaTV 2.8.2019
Ote aloitteesta:
"3. Vapaus kieltäytyä valitsemasta työntekijäksi henkilöä, joka edustaa yhdyskunnan vastaista näkemystä sen luonteeseen kuuluvassa luovuttamattomassa peruskysymyksessä."
Tässä lukijalle saattaa jäädä epäseväksi, mitä aloittaja tarkoittaa. Tarkoittaako hän kaikkia työelämän sektoreita vai pelkästään seurakuntaa työnantajana?! Toki, perusteluissa tarkennetaan, että aloite koskee "kristillistä työtä seurakunnassa", mutta harva jaksaa lukea näin pitkälle.
Jälkimmäisestä (perustelusta) herää kysymys: millä tavalla seurakunta työnantaja aikoo varmistua työnhakijan seksuaalisesta suuntautumisesta tai muista "taipumuksista" (esim. ei-tuomittu pedofiili) ? Pelkkä kyselylomake ei taida riittää.- Anonyymi
kieltäytyykö adressin kannattaja bussikyydistä jos kuski on homo. Kieltäytyykö kauppias ottamasta homoa myyjää. Kietäytyykö johtaja ottamasta bi tä töihin jos hän on muuten paras?
Meillä on asiantuntijalaitoksessamme homoja ja heteroita. En tosin tiedä kaikkien suuntautumista koska ei pepulla ajatella vaan aivoilla töissä. Adressi on syrjivä ja epäselvä ja pitkä ja olisi kannattanut tsekkauttaa viestinnän ammattilaisilla.- Anonyymi
" Adressi on syrjivä ja epäselvä ja pitkä ja olisi kannattanut tsekkauttaa viestinnän ammattilaisilla."
Sekä juridiikan. Uskonnonvapauslaki on aina taannut seurakunnille ja uskonnollisille yhteisöille oikeuden omiin opintulkintoihin sekä oikeuden valita henkilöt niitä opettamaan.
Mutta uskontoakaan ei saa käyttää seurakuntalaisten perusoikeuksien loukkamiseen tai kunnianloukkauksen ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen välikappaleena. Vakaumus on pystyttävä ilmaisemaan niin, ettei em. rikoksiin sorruta.
Kristillisissä seurakunnissa ja yhteisöissä ei perusoikeuksia yleensä loukata. Mutta on olemassa kultteja ja ääriyhteisöjä, joissa näin on tehty. Ja sen vuoksi siitä uskonnonvapauslaissa erityisesti mainitaan.
Perusoikeuksiahan ovat mm. yhdenvertaisuus, oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, liikkumisvapaus, yksityiselämän suoja, oikeus maksuttomaan perusopetukseen ja työhön sekä omaan kieleen.
- Anonyymi
Miten seksuaalinen suuntautuminen tarkistetaan? Eihän sitä saa edes kysyä lain mukaan kuten ei uskontoakaan. Aloitteen tekijällä on varmaan näkemys?
Sitä paitsi uudestisyntyneet miehet käyttävät usalaisten tutkimusten mukaan 90%sti pornoa joten uskonto eiaina takaa mitään.- Anonyymi
"Miten seksuaalinen suuntautuminen tarkistetaan?"
Ei mitenkään, jos henkilö ei siitä itse avaudu. Homoja on aina ollut seurakunnissa.
Asian ydin taisi kuitenkin taisi olla seurakuntien opettajien pitäminen ruodussa. Etteivät he julkisesti ilmaisisi seurakunnan arvojen vastaisia näkemyksiä.
Tällaiset asiat ovat aina olleet seurakuntien sisäisiä. Uskonnonvapaus tarkoittaa juuri sitä, että seurakunta saa määrätä uskonopistaan ja valita sopivimmat henkilöt sitä opettamaan.
Suomessakin rajoitetaan perusoikeuksia loukkaavia uskonnollisia käytäntöjä. Esim. moniavioisuus on kielletty. Eikä jehovien verensiirtokieltoa noudateta silloin, jos se esim. uhkaa lapsipotilaan henkeä. Lapsi voidaan ottaa silloin huostaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1181726
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371459Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221328Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641282- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511219- 521178
- 591117
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995