Adventtikirkossa on johdettua sapatinviettoa.
Siellä johtajat vaativat Sinulta rahaa mutta mitä Sinä vaadit johtajaltasi?
Tollo ei osaa väätia mitään johtajaltaan.
Siellä johtajat vaativat Sinulta rahaa mutta mitä Sinä vaadit johtajaltasi?
Tollo ei osaa väätia mitään johtajaltaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei adventtikirkon pastorit ole tottuneet antamaan mitään. Heidät on koulutettu vain ottamaan ja anastamaan. Heidän tulospalkkionsakin on sidoksissa siihen, kuinka hyvin he pystyvät huijaamaan rahaa lahkonsa jäseniltä.
Kyllähän ne pastorit lupaavat varmoja taivaspaikkoja ja välillä hehkutetaan niitä.
Näin saadaan porukka pysymään kasassa korvasyyhyllä.
Jostain ne palkat on nyhtäistävä.
Testamenttejä vaan kaivattaisiin lisää.
Meille pastoreille te jäsenet olette aivan yhdentekevää pakkopullaa.
Teitä matosia pitää vastentahtoisesti välillä aina hampaat irvessä kehua/nuoleskella ja varsinkin silloin, kun kassaamme kilahtaa oikein aimo nippu kahisevaa.
Silloin voidaan antaa jopa pieni seurakunnallinen virka itsetunnon vuoksi, tietysti talkoo sellainen.
Te luulette, että pienen ylennyksen vuoksi te olisitte jotain parempaa kuin ne muut maan matoset. Ette kuitenkaan tajua, että olette sitä samaa sontaa meidän pastoreiden silmissä kuin ne kaikki muut jäsenemmekin.
Pastori ja johtaja Tampere
Se on tosiaan huomattu.
Siksi lähdin pois.
Adventtikirkon jäsenten kokoontumiset lauantaina=Pölvästien ja kusettetujen kerhotoimintaa.
Jumala aukaisi silmäsi. Taivaan Isän siunausta elämääsi.
Opetuksen (adventtitotuuden) tuloksena pyhpyh ja jaxinmotelli.
---> varoittavat esimerkit
Adventtikirkoissa harrastetaan opastusta syömisessä ja jalkojen pesusta sekä ennen pukeutumisesta ja meikkaamisesta.
Taas pyöreänpöydän ritarit läähättivät ja huohottivat, että pääsisivät hönkäisemään aivopireunsa maailmalle.
Sanoisin sivullisena, että aika typerää elämää. Itsensä kahlinneet ihmiset, joiden maailma on rajallinen siltä kohdalta, missä he popot- jalassa seisovat.
Yleensä uskonnosta, mitä Jeesus edusti, ja jota monet kirkot välittävät, niin Jeesus vapautti opetuslapset "vapaehtoisesti" elämään yhteisössään.
"Haluatteko tekin lähteä pois"!? Siinä se. Ja yhteenliityminen on siinä näköalassa, missä nähdään iankaikkisen elämän sanat.
Senkin sana sanoo ajasta, jokaisesta meistä, ateististakin.
Tietomme ON jotain! Siis mitä? Vajavaista. ..... Siinäpä se.
Siksi kaljakuppilan, sanotaanko pekaksi, niin pekka- pienellä. Niin hän on uskossaan olut- tuoppiin. Eli odottaa siltä elämänsä autuutta.
Ja siellä kuppilan elämäntä hän ei "ilmaiseksi" ole sitä pekan paikkaa varannut, vaan on hinnoitellut sen tuoppien määrään.
Eli se torvi- bupi- laitetaan pubin kirjaimet nurinpäin, koska tori on olemassa.
Olen istunutkin siellä, olut tuopin ääressä 50- vuotta sitten.
Elin senhetkisen onnen äärellä. Luulovapauden ääressä. Tietoni oli vajavainen ja aivan luvalla sain olla siellä. Ei Herra tullut paukuttamaan päähän.
Elämää se ei ollut.
No, eri kirkoissa on vapaehtoisten opetuslasten joukko. Arvatkaa kirjoittajat siinä pyöreänpöydän ääressä mitä?
Kaikki ovat vapaehtoiseti, niin lueterilaisessa, vapaakirkossa, lutter- kirkossa, lähetyspiirissä, helluntaissa jne. jne. Ja ei ne teidän perstaskua tule kaivelemaan siitä.
Siis miksi se teitä vaivaa? Eli olette aika typeriä ja aaseja päivästä ja viikosta, sekä kuukaudesta vuosiin, eli valittajia - paskoja, jos käytän karkeampaa kuvausta, kun aivopierunne haisee lannalle.
Koskahan pääsette vapaaksi kirkkojenne ovesta roikkumasta. TE saatte mennä vapaana, mihin menette, eikös vain?
Vai onko teidän sielunne niin sairas, että on räkyteltävä joidenkin portinpielissä, toisten menemisistä.
Menkää mihin menette. Olkaa räkä poskella, jos siltä tuntuu ja autuutenne on siellä. Ei kaikki halua tulla seuraanne.
Miksi peräätte siihen?
Siis ongelma asioissa olette te itse, itsellenne. Siksi on surullista lukea teidän elämäntapaa, kuinka orjuutettua elämää te itse elätte.
Tuossa kadunmiehiä ja entisivä vankeja kun kuuntelee, niin he ovat ymmärtäneet uskonnottaman elämäntyylin tyhjyyden. Luulisitteko te , että heillä olisi intoa kutsuinne ja he laittavat roponsa kolisten sunnuntaisin kolehtikoppaan, että voidaan kokoontua ja kokouskulut maksettua.
Miksi? Koska maailmanne mätä on tyhjänpäällä.
Siitä on kyse ja siitä minäkin puhun.
Ja siksi, puhutaanko missä Jeesuksesta, niin ei ne perkeleestä puhu, vaan kertovat sen valheen määrästä.
Ja sapattikin on Mestarimme nimessä. Sapatin Herra!
Jopa pesi opetuslasten jalat.
eli Jeesusta seuraavat Häneen rakastuneet.
Siksi jos ette ole rakastuneet, niin edes uskonnollinen jäljittely on kohdaltanne tyhjänpäiväinen elämä, vaikka tulessa polttelisitte näppejänne.
Senkin on Sana kirjoittanut muistiin.
Eli - ottakaas kerrankin lusikka kauniiseen käteen, poistukaa, tai menkää sisään, eli tehkää jotain elämällenne.
Jos ette käy sisään, niin poistuu ja hoksaa porsaiden syöttökaukalollakin, ettei sekään ole ilmaista. Ape maksaa, mitä siatkin syö.
Minkälaista sinulla on siellä maalla niiden porsaiden kanssa? Käytkä kuksimassa niitä pimeään aikaan?
Lehmä on kuulema parempi petikaveri, joten vaihda porsas lehmään? Tarvitset vain lypsyjakkaran ja tummelia. Lypsyjakkaran päältä yletyt varmaan jo hoitamaan homman? Jos jakkara ei riitä, niin A-tikkaat kelpaavat kyllä. Edestakaisen liikkeen tekeminen A-tikkaila vaatii hieman harjoittelua. Ei kuin hyviä ja hempeitä hetkiä Mansikin kanssa?