Koska isämaallisessa maassa ei ole sosialismia, jossa kaikki jaettaisiin kaikkien hyväksi, on siis epäisänmaallista valittaa postin palkkapolitiikasta.
Hyvin isänmaallisessa maassa, kuten Saksassa silloin joskus suuryritysten herrat olivat suunnattoman rikkaita ja työntekijät pitivät velvollisuutenaan työnteon pienelläkin palkalla, olihan sentään ajateltava tulevaisuuttakin ja etenkin sota nieli paljon rahaa.
Postin toiminnasta valittaminen epäisänmaallista
Anonyymi
2
81
Vastaukset
- Anonyymi
Saksassa oli kunnonpalkat ja rikkaimmatkin joutuivat soppasunnuntain viettoon eli hernesopalle köyhimpien kanssa.
Saksassa ei yksityistetty postia tai valtionrautateitä Sillä välin kun miehet kuolivat sodassa, tahkoivat suuryritysten (BASF, Thyssen, Agfa, VW, etc.) pamput rahaa ilmaisella keskitysleirityövoimalla. Eikä siitä kenenkään silloin auttanut valittaa, ellei halunnut itse leirille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252104Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.911931Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881901MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131603Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881466Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11464Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241397Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481267Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731134Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351129