"Helluntaiherätyksen kohtalonvuodet"

Tuo oli otsakkeena eräässä Ristin voiton jutussa ja ja toisessakin artikkelissa kerrottiin sama asia.

Helluntailaisten kasteet ovat vähentyneet kolmanneksen eli vähennystä noi 300 joka vuosi.
Väheneminen olisi ollut vielä paljon suurenpaa, ellei helluntailaiset olisi kastaneet pakolaisia.

Helluntailaiset päättäjät miettii vieläkin mikä romahdukseen on syynä.
Seurakuntien rivijäsenet kyllä tietävät, miksi heidän lapsiaan ei enää haluta kastaa seurakuntiin.

Suurin syy on pakolaiset, jotka ovat lähinnä miehiä ja suuri osa vielä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita.
Kaikki seurakunnissa ei sulata muslimien hyysäystä, heidän käyttäessään seurakuntia omien etujensa ajamiseen.

Toinen syy on nuorison lähteminen HealingRooms-seurakuntiin ja ainakin heille aluksi jossain Seinäjoen helluntaiseurakunnassa tarjottiin porttikieltoa, että jos lähtee, niin takaisin ei ole asiaa.
Nyt on joissain helluntaiseurakunnissa havahduttu ongelmaan ja pyritään yhteistyöhön HealinRoomsin kanssa, mutta turhaahan sellainen on.
Kun on kertaalleen saanut lähtiessä syytökset niskaansa, niin ei ne samaan taloon tule, kun muualla menee paremmin.

Syynä kasteiden vähenemiseen on siis muslimimiesten hyysäys ja nuorison karkoittaminen.
Yhtä muslimies-jäsentä kohti lähtee ehkä kolme suomalaista ja ehkä yksi vähennys lisää on tuosta nuorison lähdöstä.
Mitä helluntailaiset aikoo tehdä saadakseen oman väen pysymään?

20

64

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä itse ehdotat?

      Helluntaiherätyksen ja kaikkien muidenkin on syytä karttaa kaikkea ihmeisiin perustuvaa toimintaa. Ennemmin tai myöhemmin kupla puhkeaa, ja hitaimmatkin seurakuntalaiset tajuavat millaista huuhaata nämä väitetyt ihmeparantumiset ovat. Näiden "parantajien" motiivit tälläisen toiminnan ylläpitämiseen ovat selkeästi raha sekä kyseenalainen kunnia.

      Mitä tulee muslimien (ja myös muidenkin) kastamiseen, niin ehkäpä parin vuoden koejäsenyys rajoittaisi onnenonkijoiden määrää. Uudet jäsenet ovat sinällään aina tervetulleita ja jopa välttämättömiä toiminnan jatkumisen kannalta.

      • Tuo muslimien kastaminen on jo alkuunsakin huuhaata, mutta kun on sokea niin ei näe.
        Hyväksikäyttäjiä, joilta ei ikinä tule rahaa seurakunnille.
        Osa vanhoista jäsenistä on jo sen oppinut kantapään kautta, eivätkä tuo enää lapsia kasteelle.

        Tuo hyväuskoisuuden takia harhaan meno on yleinen ilmiö muuallakin, mutta helluntailaisilla se on kaikkein voimakkain.

        Minkähän takia tollaista selkeää asiaa ei tajuta jo heti alkuvaiheessa.
        Minä huomesin asian heti, ennenkuin ainuttakaan pakolaista oli ehtinyt Suomeen siinä aallossa.
        Kun uutiskuvissa silloin näkyi pakolaisia tulossa jossain Euroopan rajoilla, niin sanoin muille että "katsokaa!, pelkkiä nuoria miehiä, ei ne ole pakolaisia".

        Ensimmäisen kerran joku toimittaja havahtui asiaan vasta kun Suomessa oli jo tuhansia miehiä ja hän näki, että Ruotsin kautta pyrkii myös lisää miehiä Suomeen"
        Nuokin toimittajan varoitukset enimmäkseen tyrmättiin.

        Oman lisänsä soppaan toi uskovaisten IRR-TV, joka omistaa mm AlfaTV:n ja sitä kautta ja heidän kannustuksestaan helluntaiseurakunnat saivat heitä lisää harteilleen.
        IRR-TV näki, että he voivat tehdä heistä kaikiksta kristittyjä ja esiintyivät muslimiasiantuntijoida, painoivat pakolaisille ohjevihkosia, ja esittivät eduskunnalle sopimusta, että olisivat maksua vastaan ottaneet koko homman kontolleen ja pakolaiset olisi käännetty kristinuskoon, ennenkuin olisivat Suomessa.
        Käytännössä se olisi onnistunut vain siten, että he olisivat jakaneet suoraan kastetodistuksen jokaiselle pakolaiselle, ja muslimit olisi olleet kristittyjä pelkän paperin avulla.
        Idioottimaisen hyväuskoiselle sopimusehdotukselle varmaan naurettiin eduskunnassa.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Tuo muslimien kastaminen on jo alkuunsakin huuhaata, mutta kun on sokea niin ei näe.

        Jeesus käski saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Ja joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Kristuksen seurakunnassa ei kerta kaikkiaan voi olla tilaa Pe.kun edustamalle rasismille.!!!

        Pe.kun Healing Rooms'ia koskeva väite on myös virheellinen. Healing Rooms ei ole seurakunta. Se on rukousklinikka, jossa eri seurakuntataustoista tulevat kristityt rukoilevat sinne tulevien puolesta. Healing rooms kouluttaa työntekijöitään siihen, että rukoustilanteessa ei saarnata, vaan ainoastaan rukoillaan.

        Helluntaiherätyksen nykytila ei tietenkään johdu muslimeista tai rukousklinikoista. Kaikki herätysliikkeet ovat hiipuneet kolmannessa sukupolvessa. Nuoret ovat myös koulutettua väkeä. He ovat väsyneet ummehtuneeseen lahkomentaliteettiin ja haluavat pohtia hengellisiä asioita laajemmin.

        Jos vanhemmat eivät anna nuorille tilaa toimia, niin he perustavat omia seurakuntiaan. Lisäksi hellareilla on tämä täysin naurettava kirkko vs. yhdistys kiista, joka ei mahdu kenenkään järkevän kristityn kaaliin. Jos syyllisiä pitää hakea, niin katsoisin vanhojen helluntaijäärien suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuorille on annettu tilaa ja mahdollisuus toimia.
        Halintokin on nuorentunut.

        Kun rahaa sitten tarvitaan, ja kun ei ole rahaa, niin ei ole rahaa.

        Tässä vaiheessa ei mistään hengestä ja voimasta, saati uskosta, ole enää aikoihin ollut kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus käski saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Ja joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Kristuksen seurakunnassa ei kerta kaikkiaan voi olla tilaa Pe.kun edustamalle rasismille.!!!

        Pe.kun Healing Rooms'ia koskeva väite on myös virheellinen. Healing Rooms ei ole seurakunta. Se on rukousklinikka, jossa eri seurakuntataustoista tulevat kristityt rukoilevat sinne tulevien puolesta. Healing rooms kouluttaa työntekijöitään siihen, että rukoustilanteessa ei saarnata, vaan ainoastaan rukoillaan.

        Helluntaiherätyksen nykytila ei tietenkään johdu muslimeista tai rukousklinikoista. Kaikki herätysliikkeet ovat hiipuneet kolmannessa sukupolvessa. Nuoret ovat myös koulutettua väkeä. He ovat väsyneet ummehtuneeseen lahkomentaliteettiin ja haluavat pohtia hengellisiä asioita laajemmin.

        Jos vanhemmat eivät anna nuorille tilaa toimia, niin he perustavat omia seurakuntiaan. Lisäksi hellareilla on tämä täysin naurettava kirkko vs. yhdistys kiista, joka ei mahdu kenenkään järkevän kristityn kaaliin. Jos syyllisiä pitää hakea, niin katsoisin vanhojen helluntaijäärien suuntaan.

        Kyllä 'vanhat jäärät' alkavat olla väistyneet eivätkä ole aikoihin haitannet uudistetun etiikan ja moraalin esiinmarssia.

        Monin paikoin on udistunein voimin saatu toteuttaa tulevaisuuta häiriöttömästi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus käski saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Ja joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Kristuksen seurakunnassa ei kerta kaikkiaan voi olla tilaa Pe.kun edustamalle rasismille.!!!

        Pe.kun Healing Rooms'ia koskeva väite on myös virheellinen. Healing Rooms ei ole seurakunta. Se on rukousklinikka, jossa eri seurakuntataustoista tulevat kristityt rukoilevat sinne tulevien puolesta. Healing rooms kouluttaa työntekijöitään siihen, että rukoustilanteessa ei saarnata, vaan ainoastaan rukoillaan.

        Helluntaiherätyksen nykytila ei tietenkään johdu muslimeista tai rukousklinikoista. Kaikki herätysliikkeet ovat hiipuneet kolmannessa sukupolvessa. Nuoret ovat myös koulutettua väkeä. He ovat väsyneet ummehtuneeseen lahkomentaliteettiin ja haluavat pohtia hengellisiä asioita laajemmin.

        Jos vanhemmat eivät anna nuorille tilaa toimia, niin he perustavat omia seurakuntiaan. Lisäksi hellareilla on tämä täysin naurettava kirkko vs. yhdistys kiista, joka ei mahdu kenenkään järkevän kristityn kaaliin. Jos syyllisiä pitää hakea, niin katsoisin vanhojen helluntaijäärien suuntaan.

        "Healing Rooms ei ole seurakunta"

        Ihan samalla tavalla ne on seurakuntia kuin helluntaiseurakunnatkin.

        Ovat samalla tavalla ry-pohjaisia, on hallinto, rahankeräystä, jäsenyyttä ja jäsenmaksua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus käski saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Ja joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Kristuksen seurakunnassa ei kerta kaikkiaan voi olla tilaa Pe.kun edustamalle rasismille.!!!

        Pe.kun Healing Rooms'ia koskeva väite on myös virheellinen. Healing Rooms ei ole seurakunta. Se on rukousklinikka, jossa eri seurakuntataustoista tulevat kristityt rukoilevat sinne tulevien puolesta. Healing rooms kouluttaa työntekijöitään siihen, että rukoustilanteessa ei saarnata, vaan ainoastaan rukoillaan.

        Helluntaiherätyksen nykytila ei tietenkään johdu muslimeista tai rukousklinikoista. Kaikki herätysliikkeet ovat hiipuneet kolmannessa sukupolvessa. Nuoret ovat myös koulutettua väkeä. He ovat väsyneet ummehtuneeseen lahkomentaliteettiin ja haluavat pohtia hengellisiä asioita laajemmin.

        Jos vanhemmat eivät anna nuorille tilaa toimia, niin he perustavat omia seurakuntiaan. Lisäksi hellareilla on tämä täysin naurettava kirkko vs. yhdistys kiista, joka ei mahdu kenenkään järkevän kristityn kaaliin. Jos syyllisiä pitää hakea, niin katsoisin vanhojen helluntaijäärien suuntaan.

        Mielenkiintoisi nuo jutut pakolaisten kastamisesta.
        Seurakunta antaa pikakasteita ja joskus ne on olleet niin pikaisia kasteita, ettei kastajakaan ole ollut seurakunnan jäsen, mutta on käyttänyt seurakunnan kumileimasinta.
        Myöhemmin on sitten kastetut pakolaiset havahtuneet, kun ei heitä olekaan kastettu Evl-kirkkoon, kuten olivat luulleet, vaan vapaan suunnan seurakuntaan.

    • Anonyymi

      Että miksikö liike on kuollut?

      Vuoden 1992 raamatunväännös avasi portit saatanalle seurakuntiin, kuten nimetön näkijä jo 1920-luvulla kirjassaan toteaa!! Kritiikitön suhtautuminen ja Valtter Luodon vallanhimo ja hengellinen sokeus, siinä lähtökohdat alasajolle.

      Sitten saatana tulikin, nauruherätyksen, torontolaisuuden muodossa ja alamäki jyrkkeni. Ei ollut niillä, joilla vastuu oli, hengentuntemusta,! Niillä, joilla oli armoitusta ja jotka jarrulle yrittivät, heidät vaiennettiin. Jopa niin, että tervehenkisiä vanhimpia potkittiin pois viroistaan ja seurakunnistaan.

      Joku totesi RV:ssa, että jäädä katsomaan, koska Pyhä Henki toimii niin monella eri tavalla.

      Sitten tuli Nokia Mission, johon mentiin ihmisten suosio mielessä.....

      Sitten mentiin jo syvemmälle vääryyteen ja valheeseen, kun ryhdyttiin helluntaiRikkoa perustamaan. Tällöin unohdettiin jo lait ja sivistyneisyys, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys....ja liike jakaantui!

      Matkan varrella ei tunnistettu ulkomaantuonteja tai ei haluttu tunnistaa, koska RAHAA tarvittiin ja näin sotkeuduttiin kaikkiin mahdollisiin saastuttajiin!

      Ja sitten oltiin taas saastassa mukana, kun homoTiainen tuli huippuevankelistana kansaa juoksuttamaan!

      Tämän jälkeen ei mitään tervettä enää ole ollutkaan, vaan tavoilla yritetään pitää nenä pinnan yllä, liikkeenä! Johtajista suuri osa on hengellisesti niin kaukana totuudesta, ettei ehkä ostettu silmävoidekkaan voi heitä totuuteen palauttaa.

      Tuhansittain uskovia on kodittomina ja vielä suurempi määrä hengellisesti heikkokuntoisia.

      DoctorT

    • Anonyymi

      Helluntaiseurakunnissa taitaa enimmäkseen olla tulopuoli laskeva niin jäsenmääriässä kuin taloudessa.

      Sehän merkitsee että toimintoja täytyy sopeuttaa.

      Sopeuttaminen johtaa siihen että osallistumiset vähenevät, samalla rahan tulo.

      Mitä on edessä, sehän on johdonmukaisesti nähtävissä.

      Sellaiset kuin Isokirja ja Aikamedia ovat siinä samalla riippuvaisia helluntaiseurakuntien valtakunnalisesta tilasta.

      Aikansa se oli niin kuin monet muutkin liikkeet.

      • Anonyymi

        Vanha uhraava sukupolvi kuolee. Ja nuori polvi haluaa monipuolisia palveluja, mutta ei halua osallistua niiden kuluihin.

        Raamatunopetus on loppunut raamattutuntien poistumisen myötä. Seurakuntalaiset on jätetty kaivelemaan netistä opetuksia, jotka saattavat sisältää kyseenalaista materiaalia.

        Helluntailaisuuden suurin heikkous on ollut systemaattisen raamatunopetuksen puuttuminen. Sitä on jopa väheksytty, koska on haluttu puhua "mitä henki puhuttavaksi antaa". Lopputulos johtaa kysymään: mikä henki?

        Niin siellä opetetaan ylilyövää ylistystä ja ihmeitä, eli ulkokultaisia asioita.

    • Anonyymi

      Tänään 8.9. 2019 TV seiskassa klo 12.15 ohjelma: Elää kuin Vapahtaja. Ohjelmassa paljon asiaa sapatista.
      Muistakaapa katsoa. Voi katsoa myöskin arkistosta myöhemmin.

    • Anonyymi

      Onko Healing rooms nykyisin seurakunta? Alkoi ainakin yhteiskristillisenä toimintana.

      • Healing rooms- seurakuntia on lähes tuhat eri puolilla maailmaa.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Healing rooms- seurakuntia on lähes tuhat eri puolilla maailmaa.

        Sehän tarkoittaa vain, että ko. seurakunnat tekevät yhteistyötä Healing Rooms rukousklinikkojen kanssa. Healing rooms perustuu yhteiskristillisyyteen. Ja jos esirukousta haluava etsii seurakuntaa, niin hänet johdetaan aina olemassa oleviin paikallisseurakuntiin.

        HealingRoomsit ovat samanlaisia seurakuntia kuin paikalliset helluntaiseurakunnat.

        Ne ovat rekisteröityjä yhdistyksiä, niillä on hallinto, keräävät rajaa ja niillä on jäsenistö ja jäsenmaksunsa.

        Minkä takia ne enää muihin seurakuntiin antaisivat rahojaan.

    • Anonyymi

      Näiden, kristittyjen raamatun jumalien jeesuksien joukosta on helppo aivopestyjen kristittyjen uskovaisten löytää oma laittomuuksien herra jumala jeesuksineen mutta Lain asettaneet Jumala ja Jeesus sekä Pyhä Hengi kelpaa vain Nimenä hyväksi käytettynä.
      Siis Jumalan ja Jeesuksen Nimeen toisia jumalia ja jeesuksia uskomista kustutaan uskomiseksi!
      Raamatussa olevia Jumalia:
      3. Moos. 11:44 "Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."
      3. Moos. 19:2 "Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä."
      -
      2. Kor. 4:4 -- Myös Saatana on 'tämän maailman jumala'
      https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
      Paavali ei saanut eroa herrasta:
      2 Korinttolaiskirje 12:
      7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
      8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."
      Paavali ei eroa saanut todellisesta herrastaan raamatun mukaan ja se herra jäi kristittyjen herraksi.
      ----
      Raamatussa olevia Jeesuksia:
      Kahden Jeesusten syntymät!
      Syntymät:
      1/Matt. 2:1 vertaa 2/Luuk. 2:2-5
      Lisää tietoa täältä: http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
      -
      Kuka on kristittyjen syntien sovittaja?
      Jeesus ei rikoksia sovittanut; synti = laittomuus = rikos: 1 Johanneksen kirje 3:4-10
      Ja kolmen Jeesuksen kuolemat, ei yksi voi kuolla kolmella eri tavalla:
      1/Matt.27:49, 27:50, vertaa
      2/Joh.19:30
      3/Luuk.23:46.
      -
      Tässä kristittyjen jeesus:
      "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

    • Anonyymi

      Kristityt eivät olekkaan kristillisiä!!!
      -
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'
      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
      -----
      Huomatkaa, että ikuisesti syntinen kristitty on todellisuudessa raamatun mukaan rikollinen. Synti on laittomuus ja laittomuus on Lain vastanen rikos joten syntinen kristitty on rikollinen raamatunne opin mukaan JA raamatun Jeesus ei ole rikoksia sovittanut: 1 Johanneksen kirje 3:4-10
      ====
      Siis kristityt ja kristilliset ovat eri ryhmiä:
      Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita.
      -
      Kristilliset = Jeesuksen opetuslapsineen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.

      • Anonyymi

        Älä höpötä, olet itsekin syntinen. Jos väität muuta niin elät harhoissa.

        Synti ei ole vain tekoja, se on myös ajatuksia, asenteita ja puheita. Vaikka et murhaisi, varastaisi, juopottelisi tai tekisi huorin, niin takuuvarmasti lankeat ajatusten ja puheiden tasolla.

        Sotket näköjään autuaasti lahjavanhurskauden ja elämänvanhurskauden. Uskovasta tulee Jumalan armosta lahjavanhurskas sillä hetkellä kun hän turvaa Jeesuksen sovitustyöhön.

        Elämänvanhurskaus on taas uskossa kasvamisen hedelmää. Mutta vaikka uskova muuttuu mielen uudistumisen kautta, niin hän on loppuun saakka vajavainen. Täydellisyys astuu kuvaan vasta tuon puoleisessa. Ja siksi me kaikki tarvitsemme armoa.

        Jos ihminen olisi kykenevä täydellisyyteen, niin Jeesuksen sovitustyötä ei olisi tarvittu. Jumala olisi vain sanonut, tsempatkaa enemmän. Mutta Jumala onneksi tietää mitä tekoa me olemme.

        Eikä tämä ole mielipide, vaan raamatun ilmoitus.

        "Synti ei ole vain tekoja, se on myös ajatuksia, asenteita ja puheita. Vaikka et murhaisi, varastaisi, juopottelisi tai tekisi huorin, niin takuuvarmasti lankeat ajatusten ja puheiden tasolla. "

        Minä olen ateisti, joten olen täysin synnitön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1413
    2. 72
      1214
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      1118
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      903
    5. 95
      899
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      820
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      777
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      727
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      713
    10. 45
      645
    Aihe