Persut olivat hallituksessa, pakkoruotsi pysyi

Persut olivat mukana hallituksessa, jossa ei ollut RKP:tä. Siitä huolimatta Suomessa nautitaan edelleen pakkoruotsista.

Mitä järkeä on äänestää persuja, jotka eivät saa edes hallituksessa ollessaan aikaiseksi mitään?
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Sulla se tuntuu olevan varsinainen hätä, ruiskit ja heittelet kaiken maailman aivoituksiasi joita mieleesi juolahtaa, palstalle.
Tuokin on palstalla niin moneen kertaan käsitelty, ja sinä se vaan et tajua - spämmäät samaa paskaa kerta toisensa jälkeen palstalle. Varsin "älyllistä ja asiallista".

Äänestä

Persujen äänestämisessä ei ole järjen häivää. Kyseessä on lauma öyhöttäjiä, jotka eivät saa metelöimisen ja muiden haukkumisen lisäksi mitään muuta aikaiseksi.

Äänestä

Persu pettää ja valehtelee aina.
-- vanha suomalainen sanonta

Äänestä

Uskomattoman säälittävää on antipersun touhu, mutta kai tuo hänen mielestään on "muutosta" aikaansaava "älyllinen ja asiallinen" tapa toimia, valhedella ja toistella valheita.

Äänestä

Aloittajalla on paniikki kun hän kuvittelee olevansa poliittinen vaikuttaja ja rustaa persuvastaisia aloituksia milloin menneistä milloin nykyisistä asioista ja yhteistä kaikille aiheille on persujen syyllistäminen ja tilille vaatiminen milloin mistäkin asiasta. En ole yhdenkään puolueen edustajien jotka olivat persujen kanssa samaan aikaan hallituksessa kuullut itkevän että persujen takia tämä tai tuo asia ei onnistunut tai se ja se virhe johtui persuista.Tällä palstalla näitä besser wissereitä ja jäkiviisaita on jatkuvasti äänessä. Aloittajan heitot alkaa olla sekavaa ja holtitonta paniikissa sinne tänne ruikkimista ja persujen kannatus vaan KASVAA !

Äänestä

Niin ja entäs sitten, oliko vielä muuta ? Halla-aho ei kadu sanomisiaan, eivät saaneret hallituksessa ollessan pakkoruotsia kitkettyä, Ruovedellä oli ikkunassa natsilippu ja Elomaan kylppärissä ylläreitä, Hakkarainen ei osaa englantia ja Hauhtasaari uskoo luomiskertomukseen ja kaikki puoluetta äänestäneet ovat natseja ja rasisteja. jotka lukevat pelkästään MV-lehteä. Niin oliko sitten vielä jotain muuta tärkeää joka painaa teidän mieltä ? Meinaan kun nyt on niin että Perussuomalainen Puolue on maan suurin puolue ja seuraavan kerran kun hallitusta kasataan niin ne on perussuomalaiset jotka tarkkaan ja harkiten päättää ketä huolivat seurakseen. Käyttäytykääs nätisti niin voitte vaikka päästä mukaan.

Äänestä

Somalin kielen osaaminen on Suomessa nykyään tärkeämpää. Uudet työpaikat syntyvät lähinnä somaleille tarkoitettuhin palveluihin.

terveisin
Ayodele Mwenye

Äänestä

No nythän vasemmisto on kimpassa RKP:n kanssa ja PAKKORUOTSI PYSYY !!!

Miksi vasemmisto haluaa PAKKORUOTSIN pysyvän??

Onko yksikään kuullut että Antti luopuisi pakko-ruotsista tai -rasismista???

Näm Suomea ja suomalaisia vihaavat PAKKORUOTSI-vasurit ;DDDDD

Äänestä

Li AnderSSon vaati että joka duunarin on osattava pakkoruotsia!!!

Suomenkieliset duunarit ovat hänen mielestään sivistymättömiä elukoita, jotka eivät kelpaa latte-seuraksi!!

Äänestä
  • Missä se on noin vaatinut? Ei kuulosta lainkaan meidän Liin sanomisilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä se on noin vaatinut? Ei kuulosta lainkaan meidän Liin sanomisilta.

    Sokeus ja uskollisuus pahalle, vasuri, Sokeus ja uskollisuus pahalle.......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä se on noin vaatinut? Ei kuulosta lainkaan meidän Liin sanomisilta.

    Montako Suomalaista rasvakouraista duunaria löydät Liin kahvipöydästä ???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Montako Suomalaista rasvakouraista duunaria löydät Liin kahvipöydästä ???

    Liin kanssa lähdetään kaljalle. Kahvin juonti on akkojen puuhaa.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000006017320.html

    Äänestä

Pakkoruotsihan poistui kirjoituksista, mitä aloittaja taas höpäjää

Nyt sitä on joku hullu vänkäämässä taas takaisin vaikka se saatiin jo pois

Äänestä
  • Persutko sen poisti? Eihän persuja edes kiinnosta lukio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persutko sen poisti? Eihän persuja edes kiinnosta lukio.

    Miten niin ? Osaa kiinnostaa ja osaa ei . Niinhän se Suomessa menee. Tosin nyt voi olla että nuoria alkaa kiinnostaa ammattikoulu enemmän kun uutisissa oli että siltä pohjalta tienataan enemmän. Aika näyttää. Oma poika kävi lukion ja kirjoitti keväällä. Joo,sen ruotsinkin.

    Äänestä

Asiallinen avaus jonka päälle persut osasivat länkyttää jälleen kerran vain sitä itseään p...kaa. Persut ovat jopa härskimpiä kuin kepulaiset. Melkoinen "saavutus"???

Äänestä

No nythän vasemmisto on kimpassa RKP:n kanssa ja PAKKORUOTSI PYSYY !!!

Miksi vasemmisto haluaa PAKKORUOTSIN pysyvän??

Onko yksikään kuullut että Antti luopuisi pakko-ruotsista tai -rasismista???

Nämä Suomea ja suomalaisia vihaavat PAKKORUOTSI-vasurit ;DDDDD

Äänestä
  • Onneksi ruotsi on ja pysyy opetusohjelmassa.

    Vihervassumamuhomosvedu

    Äänestä

Miksi Antti myi meidät suomalaiset RKP:lle ???

Äänestä
  • Juu, sai kuulemma lahjuksena kilon silakkaa saaristosta ja kaksikiloa tomaatteja Närpiöstä. Halvalla meni, mutta menköön!

    Äänestä

Persut olivat hallituksessa tahdoton kumileimasin, sekä ministerit että eduskuntaryhmä nykypersuineen.

Äänestä
  • Anttihan kielsi RKPltä ja vassareilta veto-oikeuden hallituksen ( siis keskustan) päätöksiin.

    Tämä oli ehto liille Audin takapenkille pääsyyn.

    Mielenkiintoista nähdä kuinka kauan Li osaa pitää suunsa kiinni??

    Pikkuneiti on jo länkyttänyt ärsyttävästi Anttia....

    Äänestä

  • Antti näytti Liille pyöreän napin ja antoi painamisohjeet tytölle.

    Lii meinasi jo painaa punaista nappia, koska se oli ainoa väri jonka hän tunnisti omakseen.

    Äänestä

  • Antti lupasikin näyttää Liille miten painetaan pohjaan asti !

    Tyttö totesikin että painaminen tuotti suunnattoman hyvänolon tunteen ;)))))

    Äänestä

  • Ei määrännyt, mutta ei tehnyt elettäkään estääkseen. Kuten ei tehnyt persukolleega Niinistökään, joka esitti suurta ja mahtavaa puolustusministeriä.

    Pakkoruotsin "vastustaja" kaveerasi ministereistä eniten ruotsalaisten kanssa. Että niin luotettavaa porukkaa nämä meidän ihanat persut.

    Persu pettää ja valehtelee aina.

    Äänestä

Persut on tekijöiden eikä tyhjänpuhujien puolue. Hakkarainenkin on perustanut sahan keskelle Brysseliä.

Äänestä
  • Modig onkin sellainen pölkky, että saahan sahata kunnolla.....

    Äänestä

Perussuomalaiset on Suomen suosituin ja paras puolue!

Äänestä
  • Suomen huonoin puolue, mutta suosituin oppositiopuolue.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen huonoin puolue, mutta suosituin oppositiopuolue.

    Totta, vasemmistoliitto oli suositumpi oppositiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, vasemmistoliitto oli suositumpi oppositiossa.

    Eipä löydy tuollaista puoluetta oppositiosta.

    Äänestä

Ruotsalaiset osaavat manipuloinnin. Kuulisitpa kuinka räikeästi pakkoruotsin puolesta puhutaan eduskuntatalon kahviossa. Et enää ihmettelisi pakkoruotsia.

Se kuulemma jopa vähentää koulukiusaamista ja parantaa ihmisarvoa. Ja lampaat(suomalaiset) määkivät vain hyväksyvästi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persut olivat mukana hallituksessa, jossa ei ollut RKP:tä. Siitä huolimatta Suomessa nautitaan edelleen pakkoruotsista.

Mitä järkeä on äänestää persuja, jotka eivät saa edes hallituksessa ollessaan aikaiseksi mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu