Ruotsi oli valtiollisessa kehityksessä jatkuvasti Euroopan kärkeä.
Vuoden 1634 oli valtiosääntö oli Euroopan edistynein.
Valtiovallan ote oli erittäin voimakas, sillä Ruotsi harjoitti suurvaltapolitiikkaa pikkuvaltion resurssein.Käsitttämättä jäi,että Venäjällä oli jo 1700-luvun alussa suurvallan resurssit.
Kuninkaan itsevallan aikanakin kuitenkin säädyt kokoontuivat ja niiden suostumus tarvittiin mm. sotaväen ottoihin.
Yksinvalta päättyi 1721, mutta Kustaa III palautti sen aikanaan.
Ruotsissa kuitenkin tavallisella kansallakin oli suuri vapaus ja lain suoja verrattuna esimerkiksi Venäjään ja moniin Keski-Euroopan maihin, joissa oli maaorjuus.
Suomen maakunnat olivat samassa asemassa ruotsalaisten kanssa.
Siksi Suomi sai Venäjän vallassakin jatkaa autonomiana Ruotsin lakien mukaan.
Ylin valta oli keisarilla, mutta paikallisista asioista voitiin päättää itse, samoin käyttää verovarat.
Vasta 1860-luvulla lähti voimakas kehitys käyntiin Aleksanteri II:n sallittua säännölliset valtiopäivät ja oman lainsäädännön. Tällöin Suomi oli myös taloudellisesti valmis kehittymään. Myös suomenkieli sai tasaveroisen aseman ruotsin rinnalla.Merkittävä oli myös oma rahayksikkö.
Suomen asema herätti alun alkaen kateutta Venäjän kiihkokansallisissa piireissä.Ne pyrkivät vaikuttamaan keisareihin erikoisaseman poistamiseksi. Se onnistui vasta 1890-luvulla Nikolai I:n hallitessa.Alkoivat ns. sortokaudet, jotka johtivat itsenäisyysaatteen voimistumiseen.
Suomessa ei koskaan oltu orjia!
17
119
Vastaukset
- Anonyymi
Ruotsissa ja Suomessa eivät talonpojat ole koskaan olleet orjia. Vain Venäjän tsaarin myöntämien lahjoitusmaiden omistajat ns." Vanhassa Suomessa" pyrkivät kohtelemaan talonpoikia orjina.
Ankarien kiistojen jälkeen valtio lopulta lunasti pääosan lahjoitusmaista 1880-luvulla ja palautti ne oikeille omistajilleen.
Teoriassahan myös Venäjällä oli maaorjuus tuolloin lakkautettu. Käytäntö oli toinen.- Anonyymi
JA SITTEN NE TOSIASIAT:
Ruotsin kuninkaiden ryöstö- ja hävityssodat Keski-Euroopassa , Baltiassa ja Karjalassa tuhosi Suomen kansaa vuosisatoja. Suomi näivettyi kun miehet vietiin tykinruuaksi jotta Ruotsin linnat saataisiin kalustettua eurooppalaisella ryöstösaaliilla. Suomen kalevainen sivilisaatio, joka on Euroopan vanhimpia, tuhottiin järjestelmällisesti agressiivisen germaani-invaasion sorron alla, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JA SITTEN NE TOSIASIAT:
Ruotsin kuninkaiden ryöstö- ja hävityssodat Keski-Euroopassa , Baltiassa ja Karjalassa tuhosi Suomen kansaa vuosisatoja. Suomi näivettyi kun miehet vietiin tykinruuaksi jotta Ruotsin linnat saataisiin kalustettua eurooppalaisella ryöstösaaliilla. Suomen kalevainen sivilisaatio, joka on Euroopan vanhimpia, tuhottiin järjestelmällisesti agressiivisen germaani-invaasion sorron alla,Hauskaa paatosta, ne tosiasiat vaan puuttuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JA SITTEN NE TOSIASIAT:
Ruotsin kuninkaiden ryöstö- ja hävityssodat Keski-Euroopassa , Baltiassa ja Karjalassa tuhosi Suomen kansaa vuosisatoja. Suomi näivettyi kun miehet vietiin tykinruuaksi jotta Ruotsin linnat saataisiin kalustettua eurooppalaisella ryöstösaaliilla. Suomen kalevainen sivilisaatio, joka on Euroopan vanhimpia, tuhottiin järjestelmällisesti agressiivisen germaani-invaasion sorron alla,Vuosikymmeniä sitten olin turistimatkalla Prahassa. Meitä opasti hyvää suomea puhunut paikallinen opas, joka innostui kertomaan Prahan ryöstöstä. Siinä ruotsalais-suomalaiset joukot 26.7.1648 ryöstivät kaupungin niin perin pohjin, että pääkaupunki sen johdosta siirrettiin Prahasta Wieniin.
Ryöstösaalis oli valtava. Ruotsalaiset omivat tietysti parhaat palat päältä, mutta kelpasi suomalaisillekin. Opas luetteli ne suomalaiset kirkot, joissa vielä silloinkin oli joko saarnastuoli, tai talttaritaulu kotoisin Prahasta.
Hän kehotti meitä poikkeamaan Helsingin kansallismuseon kirkko-osastolla. Se on täynnä Prahasta ryöstettyä kirkollista tavaraa. Ja, totta tosiaan niin näytti olevan, kun siellä myöhemmin poikkesin katsomassa.
- Anonyymi
Suomen autonomia perustui paljolti juuri Ruotsin kehittyneeseen lainsäädäntöön ja oikeuskäsitteeseen.
Venäjän hallitus ryhtyikin ns. sortokaudella poistamaan Suomen erityisasemaa ja venäläistämään maatamme. Se vain vahvisti itsenäisyystahtoa muussa kansassa paitsi vasemmistossa. - Anonyymi
Ruotsissa oli yhteiskunnallinen kehitys kaukana Suomen edellä.
Yleinen äänioikeus oli kuitenkin sellainen, missä Suomi ehti ensin.- Anonyymi
No minkä takia sitten 1800- luvulla Ruotsissa kapinoitiin, ja Suomessa ei kapinoitu?
Ruotsissa nimenomaan vaadittiin vanhentuneiden lakien uudistamista, joten ei oikein jankutuksesi mene läpi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minkä takia sitten 1800- luvulla Ruotsissa kapinoitiin, ja Suomessa ei kapinoitu?
Ruotsissa nimenomaan vaadittiin vanhentuneiden lakien uudistamista, joten ei oikein jankutuksesi mene läpi.Kyllä Ruotsissa on historiallisesti yleensä ottaen oltu aina yhteiskunnan sivistyksellisessä kehityksessä Suomea edellä, se nyt vaan on historiallinen tosiasia. Nykyisin tietysti on puntit aika lailla tasan, ja voidaanpa joiltain osia olla Ruotsia edelläkin.
Idässä tullaan lähes kaikissa asioissa kaukana perässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minkä takia sitten 1800- luvulla Ruotsissa kapinoitiin, ja Suomessa ei kapinoitu?
Ruotsissa nimenomaan vaadittiin vanhentuneiden lakien uudistamista, joten ei oikein jankutuksesi mene läpi.Ruotsissa "kapinoitiin",koska haluttiin nopeuttaa kehitystä.
Suomessa ei kapinoitu, koska ei uskallettu nousta suurvaltaa vastaan.
Yksinvaltias keisari salli, mitä salli.Sortokausi oli hyväksyttävä sellaisenaan. Pullikoijat vaikenivat, lähtivät maasta tai vangittiin ja lähetettiin Siperiaan.
Suomi oli alistetussa asemassa, Ruotsi itsenäinen, vaikka et sitä ymmärrä.
- Anonyymi
"Ruotsissa "kapinoitiin",koska haluttiin nopeuttaa kehitystä."
No eipä se Ruotsi sitten niin edistyksellinen tainnut ollakaan,kun kerta oikein kapinoida piti, että jotain kehitystä tapahtuisi.- Anonyymi
nytkin Ruottissa kapinoidaan kun halutaan edistää islamisaatiota
- Anonyymi
Ruotsi on hyvä maa.
Ruotsi-Suomi takaisin. - Anonyymi
Köyhä oli Suomessa niin alisteinen vielä 100 v sitten, että on propagandaa olla kutsumatta heitä orjiksi.
- Anonyymi
Ja höpö höpö! Sinä Tarkkis voit kutsua orjaksi vaikka omaa äitiäsi, mutta ei sillä ole mitään merkitystä!
Mikään ei estänyt köyhää lähtemästä ja vaihtamasta maisemaa! Orja taas sai virkavallan peräänsä, joten ei Suomessa ollut todellakaan orjia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja höpö höpö! Sinä Tarkkis voit kutsua orjaksi vaikka omaa äitiäsi, mutta ei sillä ole mitään merkitystä!
Mikään ei estänyt köyhää lähtemästä ja vaihtamasta maisemaa! Orja taas sai virkavallan peräänsä, joten ei Suomessa ollut todellakaan orjia!-----Mikään ei estänyt köyhää lähtemästä ja vaihtamasta maisemaa!----
Kylläpä kirjoitat aivan uskomattoman hölmöjä. Meinaat että rahanpuute ei estä mistään, voi tehdä silti ihan mitä vaan. Tai miten maiseman vaihto köyhän rikastuttaisi tai antaisi edes inhimillisen elämän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-----Mikään ei estänyt köyhää lähtemästä ja vaihtamasta maisemaa!----
Kylläpä kirjoitat aivan uskomattoman hölmöjä. Meinaat että rahanpuute ei estä mistään, voi tehdä silti ihan mitä vaan. Tai miten maiseman vaihto köyhän rikastuttaisi tai antaisi edes inhimillisen elämän.Sano se niille miljoonille ja heidän jälkeläisilleen, joiden asema parani maiseman vaihtamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-----Mikään ei estänyt köyhää lähtemästä ja vaihtamasta maisemaa!----
Kylläpä kirjoitat aivan uskomattoman hölmöjä. Meinaat että rahanpuute ei estä mistään, voi tehdä silti ihan mitä vaan. Tai miten maiseman vaihto köyhän rikastuttaisi tai antaisi edes inhimillisen elämän."Kylläpä kirjoitat aivan uskomattoman hölmöjä. Meinaat että rahanpuute ei estä mistään, voi tehdä silti ihan mitä vaan. Tai miten maiseman vaihto köyhän rikastuttaisi tai antaisi edes inhimillisen elämän. "
Kylläpä kirjoitat aivan uskomattoman hölmöjä. Orjan määritelmään sisältyy kaksi asiaa:
1. Hän ei saa itse nauttia työnsä tuloksista
2. Hän ei voiomasta halustaan lopettaa ja muuttaa muualle!
JA TÄMÄ kertoi orjan tilanteen!
KUKAAN ei elämässä edes tänä päivänä takaa rahaa, menestystä tai rikkautta! Töissä ollaan, koska tuloilla elätetään itsensä!
MUTTA se ero oli aina, että suomalainen, olipa torppari tai renki, pystyi aina sanomaan, että nyt riitti ja muuttaa muualle! Ei sillä keinolla kukaan rikkautta taannut, mutta lähtemistä ei käytännössä voinut estää!
Vastaavasti venäläistä maaorjaa tai amerikkalaista mustaa plantaasiorjaa jahtasi poliisi ja virkavalta, jos hän karkasi!
Ymmärsitkö nyt vai kerronko hitaammin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828