Kirjain tuo kuoleman

Miten ymmärrätte tämän raamatunkohdan? Mielestäni kovin rajusti ilmaistu. Mitä tällä tarkoitetaan mormonismin näkökulmasta? Niin huonosti sittenkin tunnen mormonismia, että aivot vallan nyrjähtävät, kun olen miettinyt asiaa jo viikon.

2 Kor. 3:5-6

Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.

63 kommenttia

Vastaukset

  • Kirjain antaa elämän ruumiille (materialle), mutta kuollettaa sielun. Sielu antaa elämän sielulle ja henki hengelle ja henkisille asioille.

    Henki ja ruumis ovat sodassa keskenään, mutta tekevät välillä rauhan jos näköpiirissä on kovasti elämää harjoittava henkilö, ja käyvät yhdessä elämän kimppuun.

    Eli kaikki kolme ovat tärkeitä. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaisuudeksi, mutta Jumalan henkeä hän ei saanut, vaan elämän henkäyksen eli atman. Sen sijaan kullekin eläinlajille jaettiin noin 1/99 osa Jumalan omaa henkeä. Ihminen on kuva ja sielu, mutta eläin on henki.

    • En ymmärtänyt. Voitko jotenkin konkretisoida ajatuksesi?

  • Sanasta ja opetuslapsena seurakunnassa oppii elämään vähitellen enemmän ja enemmän Hengen johdatuksessa. Se on elävää uskoa, jota ei voi oppia pelkästään sanasta vaan elämällä, harjoittelemalla, toimimalla.

    Samoin profetiat, Sana, tulee lihaksi, toteutuu, kirjoitetaan ylös, Sanaksi, mutta elävä Sana on se mitä historiassa koko ajan juuri nyt tapahtuu, evankeliumia levitetään, temppeleitä rakennetaan, Israelia kootaan, lähimmäisiä autetaan ymmärtämään ja avuntarpeessa missä tahansa asiassa.

    • mormonismi on saatanallista uskomista!

      Palatkaa Raamatun sanan uskoon, kun vielä ehditte!

    • Anonyymi kirjoitti:

      mormonismi on saatanallista uskomista!

      Tuo nyt ainakin on saatanallista haukkumista. Meidän uskonkäsityksemme on tiukasti raamatullinen.

    • Olli.S kirjoitti:

      Miksi valehtelet? Itsekin aina vetoat "myöhempiin ilmoituksiin":

    • Olli.S kirjoitti:

      Tuo nyt ainakin on saatanallista haukkumista. Meidän uskonkäsityksemme on tiukasti raamatullinen.

      Keskittykää pelkästään Raamatun sanaan, muuten uskonne on turhaa!
      Jumala hyväksyy vain sen, ei muita kirjoja!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Keskittykää pelkästään Raamatun sanaan, muuten uskonne on turhaa!
      Jumala hyväksyy vain sen, ei muita kirjoja!

      Jumalasi ei siis hyväksy esim. biologian oppikirjoja...

    • Anonyymi kirjoitti:

      mormonismi on saatanallista uskomista!

      Palatkaa Raamatun sanan uskoon, kun vielä ehditte!

      Raamatun sana on ihan oikea asia. Se sisältää myös jatkuvan ilmoituksen, koska Jumala elää, vaikuttaa ja ilmoittaa juuri sitä mitä haluaa ja juuri silloin kun haluaa ja juuri sillä tavalla kuin haluaa. Eläköön Jumalan ilmoitus Raamatussa ja muualla!

      Raamattu ei sisällä Smithin oppia.

  • Minä näen asian siten, että ihminen, joka kirjaimellisesti seuraa kirjoitettuja ohjeita, noudattaa joka vivahdetta ja luulee sillä pärjäävänsä uskossaan, on erehtynyt.
    Usko pitää elää, kirjoitetut sanat ovat tuki ja uusia ajatuksia antavat, mutta ne eivät riitä.
    Niin minä ajattelen, ja uskon, että se koskee kaikkia uskontoja ja uskonsuuntia.

    • Tuntuu järkeenkäyvältä, tai no - ainakin lähellä omaa kokemustani ja ajatustani. Yliarvostanko järkeäni.

    • On vain yksi oikea usko, kristinusko, kaikki muut lahkot ovat ihmistekoisia.....Mormoonit ovat valinneet myös uskokseen ihmistekoisen uskon!

    • Anonyymi kirjoitti:

      On vain yksi oikea usko, kristinusko, kaikki muut lahkot ovat ihmistekoisia.....Mormoonit ovat valinneet myös uskokseen ihmistekoisen uskon!

      Kristinusko lahkoineen ja ryhmineen on yksi uskonto muiden joukossa.

    • Juuri noin.

    • Höpölöpsis kirjoitti:

      Kuka laittoi alulle kristinuskon?
      Se on ainoa usko, jossa on pelastaja, muissa ei ole, siksi kristinusko on ainoa oikea.....jos se perustuu Raamatun sanaan PELKÄSTÄÄN!
      Mormoonit, heittäkää kaikki muut kirjat nuotioon, muuten ette tule koskaan näkemään ja elämään paratiisissa!

      Kuten sanoin, uskonto muiden joukossa.

    • Anonyymi kirjoitti:

      On vain yksi oikea usko, kristinusko, kaikki muut lahkot ovat ihmistekoisia.....Mormoonit ovat valinneet myös uskokseen ihmistekoisen uskon!

      Kirkko ajettiin maan alle kiduttamalla ja tappamalla n 200 jKr. Sen jälkeinen kirkkohistoria on porttokirkon historiaa ja oikean kirkon historia on tuntematon, kirjallisesti. Paitsi pieni pätkä yhden kansan historiaa Mormonin kirjassa. Sekin päättyy aika pian sen jälkeen.

      Kristillisen kirkon tunnettu historia alkaa uudestaan 1830. Se on Jeesuksen Kristuksen Kirkon historia.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuka laittoi alulle kristinuskon?
      Se on ainoa usko, jossa on pelastaja, muissa ei ole, siksi kristinusko on ainoa oikea.....jos se perustuu Raamatun sanaan PELKÄSTÄÄN!
      Mormoonit, heittäkää kaikki muut kirjat nuotioon, muuten ette tule koskaan näkemään ja elämään paratiisissa!

      Tuolla suvaitsemattomuudella ei kyllä paratiisiin pääse, uskonnonvapaus on yksi uskon pääperiaate.

    • Olli.S kirjoitti:

      Kirkko ajettiin maan alle kiduttamalla ja tappamalla n 200 jKr. Sen jälkeinen kirkkohistoria on porttokirkon historiaa ja oikean kirkon historia on tuntematon, kirjallisesti. Paitsi pieni pätkä yhden kansan historiaa Mormonin kirjassa. Sekin päättyy aika pian sen jälkeen.

      Kristillisen kirkon tunnettu historia alkaa uudestaan 1830. Se on Jeesuksen Kristuksen Kirkon historia.

      Smithin kirkko on varsiNAINEN porttokirkko pikkutyttöjen pakkomoninainteineen.

    • Olli.S kirjoitti:

      Tuolla suvaitsemattomuudella ei kyllä paratiisiin pääse, uskonnonvapaus on yksi uskon pääperiaate.

      Niin, sinähän et suvaitse homoja etkä naisten oikeuksia.

    • Olli.S kirjoitti:

      Kirkko ajettiin maan alle kiduttamalla ja tappamalla n 200 jKr. Sen jälkeinen kirkkohistoria on porttokirkon historiaa ja oikean kirkon historia on tuntematon, kirjallisesti. Paitsi pieni pätkä yhden kansan historiaa Mormonin kirjassa. Sekin päättyy aika pian sen jälkeen.

      Kristillisen kirkon tunnettu historia alkaa uudestaan 1830. Se on Jeesuksen Kristuksen Kirkon historia.

      Eli mormonien mielestä Jeesus valehteli, kun sanoi, että tuonelan portit eivät sitä voita ja että Hän on kanssamme (seurakunnan kanssa) joka päivä maailman loppuun asti.

  • Unohdit jatkon tahallasi.

    • Voihan tuon itse käydä lukemassa, vaikka lukea koko 2. Korinttilaiskirjeen.

      https://raamattu.fi/raamattu/KR92/2CO.4/2-kirje-korinttilaisille-4

      Luvun lopussa kerrotaan yksiselitteisesti, että Jumala on Henki. Ei siis korotukseen päässyt entinen mieshenkilö, nykyinen Elohim, joka lisääntyy vaimoineen iankaikkisuudessa, lähellä Kolob-nimistä tähteä.

      "Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki."

    • hopealanka kirjoitti:

      Voihan tuon itse käydä lukemassa, vaikka lukea koko 2. Korinttilaiskirjeen.

      Vaimoineen??????

      Mormoonit ovat seonneet!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Vaimoineen??????

      Mormoonit ovat seonneet!

      Mormonit uskovat, että Jumalalla on vaimo. Ainakin yksi, mutta mitä todennäköisimmin useita vaimoja.

      Mormonismi on seksihulluin tietämäni uskonto.

    • hopealanka kirjoitti:

      Voihan tuon itse käydä lukemassa, vaikka lukea koko 2. Korinttilaiskirjeen.

      https://raamattu.fi/raamattu/KR92/2CO.4/2-kirje-korinttilaisille-4

      Luvun lopussa kerrotaan yksiselitteisesti, että Jumala on Henki. Ei siis korotukseen päässyt entinen mieshenkilö, nykyinen Elohim, joka lisääntyy vaimoineen iankaikkisuudessa, lähellä Kolob-nimistä tähteä.

      "Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki."

      Unohdat että Jeesus ylösnousseena pyysi koettelemaan arpiaan. Hän on ruumiillinen olento ylösnousemusruumiissaan. Kirkastettuna emme voi sitä edes katsella palamatta tuhkaksi. Ellemme itse kirkastu samalla.

      Jumala on henki, muttei pelkästään henki. Ja kaikilla hengilläkin on ruumis, henkiaineen ruumis. Henget eivät vielä ole käyneet maan päällä ruumiillista elämää.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Mormonit uskovat, että Jumalalla on vaimo. Ainakin yksi, mutta mitä todennäköisimmin useita vaimoja.

      Mormonismi on seksihulluin tietämäni uskonto.

      Moniavioisuutta saa olla vain Jumalan määräämänä. Niin se oli kirkon alkuaikoina. Se oli pyhää ja aviollista. Nyt koko maailma harrastaa jalkavaimoja ym vastaavaa, mutta mormonien juttu on nyt sitten muka kauheaa. Ei ollut.

    • Olli.S kirjoitti:

      Unohdat että Jeesus ylösnousseena pyysi koettelemaan arpiaan. Hän on ruumiillinen olento ylösnousemusruumiissaan. Kirkastettuna emme voi sitä edes katsella palamatta tuhkaksi. Ellemme itse kirkastu samalla.

      Jumala on henki, muttei pelkästään henki. Ja kaikilla hengilläkin on ruumis, henkiaineen ruumis. Henget eivät vielä ole käyneet maan päällä ruumiillista elämää.

      Toki amerikkalainen Joseph Smith on tässä oikeassa. Raamattu Paavaleineen ja sen myötä kaikki kristityt ovat väärässä.

      Yhdysvalloissa 1800-luvulla perustettu uusi uskonto, mormonismi on oikeassa ja sinä oikeassa sen myötä, koska uskot mormonismiin. Ehkä jopa väität tietäväsi, että mormonismi on totta?

      Mutta Olli, tuossa kohdassahan Kristus selvitti olevansa luuta ja lihaa kuten muutkin (siis kuolleista herännyt) eikä mikään kuolleen henki.

    • Olli.S kirjoitti:

      Unohdat että Jeesus ylösnousseena pyysi koettelemaan arpiaan. Hän on ruumiillinen olento ylösnousemusruumiissaan. Kirkastettuna emme voi sitä edes katsella palamatta tuhkaksi. Ellemme itse kirkastu samalla.

      Jumala on henki, muttei pelkästään henki. Ja kaikilla hengilläkin on ruumis, henkiaineen ruumis. Henget eivät vielä ole käyneet maan päällä ruumiillista elämää.

      Sitten sanot, että kaikilla hegilläkin on ruumis, vaikka OMAN OPPINNE mukaan Pyhällä Hengellä ei ole ruumista!

    • Olli.S kirjoitti:

      Moniavioisuutta saa olla vain Jumalan määräämänä. Niin se oli kirkon alkuaikoina. Se oli pyhää ja aviollista. Nyt koko maailma harrastaa jalkavaimoja ym vastaavaa, mutta mormonien juttu on nyt sitten muka kauheaa. Ei ollut.

      Pikkutyttöjen pakkomoninaiskentelussa ei kertakaikkiaan ole mitään pyhää eikä kaunista! Smithin touhut olivat yhtä likaisia kuin David Koreshin ja Jim Jonesin!

    • hopealanka kirjoitti:

      Toki amerikkalainen Joseph Smith on tässä oikeassa. Raamattu Paavaleineen ja sen myötä kaikki kristityt ovat väärässä.

      Yhdysvalloissa 1800-luvulla perustettu uusi uskonto, mormonismi on oikeassa ja sinä oikeassa sen myötä, koska uskot mormonismiin. Ehkä jopa väität tietäväsi, että mormonismi on totta?

      Jaa, missä kohti oikeassa? Minusta luterilaisetkin ovat väärässä uskoessaan RUUMIIN ylösnousemukseen. Minusta Jeesus opettaa tuossa kohtaa selvästi, että hän on herännyt kuolleista ja SIKSI Hänellä on fyysinen ruumis. Korostaa vielä, että ei ole mikään kuolleen henki ja todistelee sitä fyysisellä ruumiillaan. Kuolleet ovat siis vain henkiä.

    • hopealanka kirjoitti:

      Toki amerikkalainen Joseph Smith on tässä oikeassa. Raamattu Paavaleineen ja sen myötä kaikki kristityt ovat väärässä.

      Yhdysvalloissa 1800-luvulla perustettu uusi uskonto, mormonismi on oikeassa ja sinä oikeassa sen myötä, koska uskot mormonismiin. Ehkä jopa väität tietäväsi, että mormonismi on totta?

      Sitähän minä väitän. Muttei se tietoa siinä mielessä ole, että voisi saada muut vakuuttuneeksi, se on henkilökohtaista varmuutta, ei yleistä tietoa. Jeesuksen oppi on oikea ja tosi oppi. Jeesuksen Kirkko opettaa sitä vajavaisten ihmisten kautta.

      Paras kirkkohan tämä on, vaikka välillä kirkon jäsenet ja seurakunnat toimivat väärin, ihmisiä kun ollaan. Ja muuallakin on hyviä yksilöitä, herätyksiä ja seurakuntia. Pyhä Henki on vuodatettu pakanoille. Helluntaityyppiset liikkeet ja karismaattinen liike on suurin kristillinen liike.

      Miten niin paras? Hirveät opit, joita on ollut pakko sivistää ajan myötä. Rahojen keräystä muuhun kuin oikeaan tarpeeseen.

    • Olli.S kirjoitti:

      Moniavioisuutta saa olla vain Jumalan määräämänä. Niin se oli kirkon alkuaikoina. Se oli pyhää ja aviollista. Nyt koko maailma harrastaa jalkavaimoja ym vastaavaa, mutta mormonien juttu on nyt sitten muka kauheaa. Ei ollut.

      Moniavioisuutta saa olla Jumalan määräämänä. Jumalaksi päästyään mormonimies voi määrätä itselleen niin paljon "vaimoja" kuin huvittaa. Mormonismin oma Jumala Elohim on epäilemättä toiminut samoin, ruumiiltaan viriili mies kun on.

    • Olli.S kirjoitti:

      Sitähän minä väitän. Muttei se tietoa siinä mielessä ole, että voisi saada muut vakuuttuneeksi, se on henkilökohtaista varmuutta, ei yleistä tietoa. Jeesuksen oppi on oikea ja tosi oppi. Jeesuksen Kirkko opettaa sitä vajavaisten ihmisten kautta.

      Paras kirkkohan tämä on, vaikka välillä kirkon jäsenet ja seurakunnat toimivat väärin, ihmisiä kun ollaan. Ja muuallakin on hyviä yksilöitä, herätyksiä ja seurakuntia. Pyhä Henki on vuodatettu pakanoille. Helluntaityyppiset liikkeet ja karismaattinen liike on suurin kristillinen liike.

      Jeesuksen oppi on minunkin mielestäni oikea. Mormonismi ei ole Jeesuksen oppia. Mormonismi on Joseph Smithin kyhäelmä Raamatun, vapaamuurariuden ja oman aikakautensa virtausten pohjalta.

    • hopealanka kirjoitti:

      Jeesuksen oppi on minunkin mielestäni oikea. Mormonismi ei ole Jeesuksen oppia. Mormonismi on Joseph Smithin kyhäelmä Raamatun, vapaamuurariuden ja oman aikakautensa virtausten pohjalta.

      Jeesuksen oppi on oppi pelastuksesta. Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Joka opettaa enemmän tai vähemmän ei opeta Jeesuksen oppia. Kirkkomme opettaa tätä. Se on Mormonin kirjassa 3.Nefi.

      Jokainen Jeesukseen uskova opettaa tätä ja vain tätä pelastuksesta. Ihan kirkosta riippumatta. Niin mekin. Kasteelle on edellytykset ja kun sen liiton ja uskon pitää loppuun asti, pelastuu. Meidän kirkon kaste on oikea, muista ei voi olla niin varma.

      Kasteen jälkeen opetuslapsen tie jatkuu keskeytymättä korkeammalle ja korkeammalle aina korotukseen asti, jonka oppi nyt vasta on julkiseksi tehty, mutta meni minne meni, jos siinä kasteen liitossa ja uskossa pysyy niin se on pääasia tässä elämässä ja johtaa pelastukseen. Kuolemassa paratiisin puolelle henkimaailmaan.

    • hopealanka kirjoitti:

      Voihan tuon itse käydä lukemassa, vaikka lukea koko 2. Korinttilaiskirjeen.

      https://raamattu.fi/raamattu/KR92/2CO.4/2-kirje-korinttilaisille-4

      Luvun lopussa kerrotaan yksiselitteisesti, että Jumala on Henki. Ei siis korotukseen päässyt entinen mieshenkilö, nykyinen Elohim, joka lisääntyy vaimoineen iankaikkisuudessa, lähellä Kolob-nimistä tähteä.

      "Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki."

      ###Luvun lopussa kerrotaan yksiselitteisesti, että Jumala on Henki. Ei siis korotukseen päässyt entinen mieshenkilö, nykyinen Elohim, joka lisääntyy vaimoineen iankaikkisuudessa, lähellä Kolob-nimistä tähteä.###

      Mitä paskaa!
      Hävetkää!

    • Olli.S kirjoitti:

      Jeesuksen oppi on oppi pelastuksesta. Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Joka opettaa enemmän tai vähemmän ei opeta Jeesuksen oppia. Kirkkomme opettaa tätä. Se on Mormonin kirjassa 3.Nefi.

      Jokainen Jeesukseen uskova opettaa tätä ja vain tätä pelastuksesta. Ihan kirkosta riippumatta. Niin mekin. Kasteelle on edellytykset ja kun sen liiton ja uskon pitää loppuun asti, pelastuu. Meidän kirkon kaste on oikea, muista ei voi olla niin varma.

      Kasteen jälkeen opetuslapsen tie jatkuu keskeytymättä korkeammalle ja korkeammalle aina korotukseen asti, jonka oppi nyt vasta on julkiseksi tehty, mutta meni minne meni, jos siinä kasteen liitossa ja uskossa pysyy niin se on pääasia tässä elämässä ja johtaa pelastukseen. Kuolemassa paratiisin puolelle henkimaailmaan.

      #Mormonin kirjassa 3.Nefi. #

      Tämä on sitä saatanallisuutta!
      Käyttäjää vain Raamattua!!!!!

      #Kuolemassa paratiisin puolelle henkimaailmaan.#

      Sielunkuolemattomuusoppi on saatanallista oppia myös, Raamatussa ei kerrota sellaista maallista loppua!
      Kaikki kuolee ja jää kuoleman tilaan niin kauaksi aikaa, kun Jumala herättää uskossa kuolleet!

      Nyt jehovantodistajaa pännii toden teolla.

      Raamatun sana vahvistaa, että kuolleessaan ihminen ei tiedä mitään!!!!!

      Ei tarvitse kuulua mihinkään seurakuntaan tämän ymmärtääkseen!

    • Anonyymi kirjoitti:

      ###Luvun lopussa kerrotaan yksiselitteisesti, että Jumala on Henki. Ei siis korotukseen päässyt entinen mieshenkilö, nykyinen Elohim, joka lisääntyy vaimoineen iankaikkisuudessa, lähellä Kolob-nimistä tähteä.###

      Mitä paskaa!
      Hävetkää!

      Mormonismi väittää omaa Jumalaansa kristinuskon ja Raamatun Jumalaksi. Esittäessään väitteitään Jumalasta mormonismi syyllistyy kristittyjen uskonrauhan häiritsemiseen ja jumalanpilkkaan. Ongelmaa ei olisi, jos mormonit pystyisivät myöntämään, että heillä on ihan itse keksitty Jumala.

    • Olli.S kirjoitti:

      Jeesuksen oppi on oppi pelastuksesta. Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Joka opettaa enemmän tai vähemmän ei opeta Jeesuksen oppia. Kirkkomme opettaa tätä. Se on Mormonin kirjassa 3.Nefi.

      Jokainen Jeesukseen uskova opettaa tätä ja vain tätä pelastuksesta. Ihan kirkosta riippumatta. Niin mekin. Kasteelle on edellytykset ja kun sen liiton ja uskon pitää loppuun asti, pelastuu. Meidän kirkon kaste on oikea, muista ei voi olla niin varma.

      Kasteen jälkeen opetuslapsen tie jatkuu keskeytymättä korkeammalle ja korkeammalle aina korotukseen asti, jonka oppi nyt vasta on julkiseksi tehty, mutta meni minne meni, jos siinä kasteen liitossa ja uskossa pysyy niin se on pääasia tässä elämässä ja johtaa pelastukseen. Kuolemassa paratiisin puolelle henkimaailmaan.

      Hyvänen aika, Olli! Kaikki kristityt ja sivistyneet uskonnottomat tai muihin uskontoihin kuuluvat tietävät Kristuksen opetusten ja kristinopin peruspiirteet. Mormonismin oppi pelastumisesta on tyystin erilainen kuin kristinuskossa:

      - on maksettava kymmenykset mormonikirkolle
      - on otettava vastaan palveluteht'viä seurakunnassa
      -on otettava vastaan mormonien suorittama kaste
      - on oltava kelvollinen saamaan mormonien temppelitoimitukset
      - on pidettävä temppelialusvaatteita
      - on elettävä parhaansa mukaan noudattaen mormonikirkon opetusta, eli pidättäydyttävä kahvista, tupakasta ja alkoholista
      Viisauden sanaa ei tarvitse kuitenkaan noudattaa lihansyönnin kohdalla
      - pidättäydyttävä homoseksuaalisuudesta
      - pidättäydyttävä masturvoimisesta
      - pidättäydyttävä avioliiton ulkopuolisesta seksistä.
      Tämä tosin ei koske mormonimiehiä, jos "Jumala on käskenyt" kaksinnaimiseen, vaikka se olisi maan lakien mukaan rikos

      Jeesukseen uskova ei opeta Smithin oppia!

      Ei tuo noin sanottuna ole kirkon oppi. On tehtävä parannus, on lyhyesti kirkon oppi.

      Mitä siihen kaikkea kuuluu, on sitten opittava seurakunnassa kun uskoo ja kastetaan, tulee pienen lapsen kaltaiseksi, saa Pyhän Hengen kasteen ja tekee kaiken mitä Isä käskee.

      Ei halua enää tehdä mitään pahaa vaan olla kuuliainen ja tehdä oikein.

      Ovatko ne juuri nuo asiat tai jotain muuta niin itsehän sen saa päättää.

      Jos lähdet noista, menet väärin päin puuhun ja olet lakihenkinen. Et kuulu kirkkoomme henkisesti vaikka olisit kirkon jäsen. Kaikki mitä tehdään, tehdään koska sen omakohtaisesti kokee oikeaksi. Muusta syystä, ulkoisesta pakosta tekeminen on väärin.

      Lakihenkisyys on vaara jokaisessa seurakunnassa jokaisessa kirkossa. Meilläkin. Meidän pitää olla täysin vapaita, me saamme olla täysin vapaita. Vapaus on vapautta synnin orjuudesta ja myös lakihenkisyydestä. Vapauteen saa ohjeita seurakunnasta.

      Kirjain ja lakihenkisyys kuolettaa, Mormonismi on lakihenkinen uskonto. Ei tarvitse kuin lukea, mitä piispan tulee kysyä kirkon jäseneltä temppelipuhuttelussa. kysellään kymmenyksistä ja seksistä, ei kysytä , rakastatko Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuten itseäsi.

      Se tulee ihan ensin. Kaikki muu sen jälkeen. Se opetetaan joka vaiheessa, kädestä pitäen, käytännöllisesti.

      Temppelipuhuttelussa on kysymys siitä, että se on tarkoitettu kaikille ihmisille ja sinne on mentävä kelvollisena. Ei se muuten sinua hyödytä mitään, vaikka se on sinulle tarkoitettu. Kannattaa luottaa niihin piispoihin jotka haastattelevat. Heidät on siihen koulutettu.

      Niin, kelvolisia ovat ne, jotka maksavat kymmenykset ostareiden rakentamiseen, käyttävät taika-alusvaatteita ja uskovat Smithin oppiin.

    • Olli.S kirjoitti:

      Ei tuo noin sanottuna ole kirkon oppi. On tehtävä parannus, on lyhyesti kirkon oppi.

      Mitä siihen kaikkea kuuluu, on sitten opittava seurakunnassa kun uskoo ja kastetaan, tulee pienen lapsen kaltaiseksi, saa Pyhän Hengen kasteen ja tekee kaiken mitä Isä käskee.

      Ei halua enää tehdä mitään pahaa vaan olla kuuliainen ja tehdä oikein.

      Ovatko ne juuri nuo asiat tai jotain muuta niin itsehän sen saa päättää.

      Jos lähdet noista, menet väärin päin puuhun ja olet lakihenkinen. Et kuulu kirkkoomme henkisesti vaikka olisit kirkon jäsen. Kaikki mitä tehdään, tehdään koska sen omakohtaisesti kokee oikeaksi. Muusta syystä, ulkoisesta pakosta tekeminen on väärin.

      Lakihenkisyys on vaara jokaisessa seurakunnassa jokaisessa kirkossa. Meilläkin. Meidän pitää olla täysin vapaita, me saamme olla täysin vapaita. Vapaus on vapautta synnin orjuudesta ja myös lakihenkisyydestä. Vapauteen saa ohjeita seurakunnasta.

      Eikö siis tarvitakaan kymmenysten maksamista, että saa mormonien pelastavat temppelitoimitukset?
      Olet kovin epäjohdonmukainen.

    • hopealanka kirjoitti:

      Eikö siis tarvitakaan kymmenysten maksamista, että saa mormonien pelastavat temppelitoimitukset?
      Olet kovin epäjohdonmukainen.

      Väärinpäin puuhun, on tuo kriitikkojen harrastama mustamaalaus. Parannukseen kuuluu mitä siihen kuuluu. Sydämen muutos on se oikea tapa ja käskyjen noudattamatta jättäminen on varmasti väärä tapa. Se on lakihenkistä vaan jos se on väkinäistä, pakotettua, vastentahtoista.

      Käskyjä noudatetaan, koska ei halua enää tehdä mitään pahaa, ja käskyjen noudattamatta jättäminen on paha asia. Kuitenkaan ketään ei vaadita juoksemaan lujempaa kuin pystyy.

      Lakihenkisyys ja muotouskovaisuus on vaarana aina varsinkin juuri hyvillä ja oikeudenmukaisilla ja moitteettomilla ihmisillä ja seurakunnilla. On muistettava että olemme syntisiä ja täydellisiä vain olemalla oikealla tiellä ja tekemällä parhaamme.

      Kriitikot vaativat meiltä ja johdoltamme töydellisyyttä. Se on väärä vaatimus. Vain Jeesus on täydellinen ja kirkko silloin kun se noudattaa Jeesuksen ohjeistusta. Kirkon virkailijat ovat puolinaisia, opetuksessa. Mutta apostoleista kyllä hehkuu pyhän miehen olemus. Ja seurakunnan johtajista ja jäsenistä kyllä näkee, että he ovat kunnon ihmisiä. Ei aina kaikki tietenkään joka hetki.

      Seli, seli. Kymmenykset vaaditaan ja piispat tulkitsevat juuri rahan kuuliaisuudeksi. Ei Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen ole niin väliä, kun ei niitä voida edes laskea kirkolle luovutetuissa euroissa.

    • hopealanka kirjoitti:

      Seli, seli. Kymmenykset vaaditaan ja piispat tulkitsevat juuri rahan kuuliaisuudeksi. Ei Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen ole niin väliä, kun ei niitä voida edes laskea kirkolle luovutetuissa euroissa.

      Väärinpäin puuhut edelleen. Sisäisestä nuutoksesta, parannuksesta ja kymmennysten lain ymmärtämisestä siinä on kysymys. Jos ihminen pystyy maksamaan kymmenykset eikä maksa, niin onko hän silloin muuttunut, tehnyt parannuksen maallisesta mielestä ja ymmärtänyt kymmennykden lain uskonnollisen merkityksen ja siunauksen? Uskooko hän sen siunauksen?

      Sitä paitsi sinä et päätä temppelisuosituksesta vaan se on puhutteluasia, josta sinulta ei kysytä mitään, eikä kukaan voi tietää etukäteen mihin siellä suostutaan ja mihin ei. Vaikka keskustelu nöyttäisi ulospäin aina samanlaiselta. Ei se ole, vaan se on yksilöllinen.

  • Lain noudattamiseen täydellisesti ei pysty kukaan luotu. Jos rikkoo yhtäkin kohtaa, niin O,ou. Synti meissä pistää mokailemaan. Mieli haluaisi tehdä niinkuin oikein on, mutta sitten mokailee kahta kauheammin. Mutta Henki tekee eläväksi ja tuo toivon ja selkärankaa, muuttaa ajatusmaailmaa. Omatunto on niin valpas, että kun synnin takia tahtoo tehdä väärin, niin ei vaan pysty.

    • Juuri noin.

  • Täällä haukutaan aina kyllä ihan eri kirkkoa kui mikä meidän kirkko on. Tämä on ihan hyvä kirkko. Täälläkin voi olla Jumalan tavalla tai jollain väärällä tavalla.

    • Miten kirkossasi voi olla Jumalan tavalla? Tuomitsemalla pikkutyttöjen pakkomininainti? Tuomitsemalla tummaihoisten sorto? Tuomitsemalla homofobia? Mutta sillonhan ihminen erotetaan kirkostasi! Ei siellä voi olla Jumalan tavalla!

    • Höpölöpsis kirjoitti:

      Miten kirkossasi voi olla Jumalan tavalla? Tuomitsemalla pikkutyttöjen pakkomininainti? Tuomitsemalla tummaihoisten sorto? Tuomitsemalla homofobia? Mutta sillonhan ihminen erotetaan kirkostasi! Ei siellä voi olla Jumalan tavalla!

      Jättäkää kaikki kirkot harrastamaan omaa teatteriuskontoa!!!!!
      Parempi kokoontua ryhmissä, missä on vähintään 3 jäsentä, silloin se on raamatunmukainen kokoontuminen.
      Ei kannata olla tekemisissä eksyttäjäkirkoissa.
      Jokainen itse vastuussa omasta uskostaan, siksi pitää itse lukea raamattua ja valita sen perusteella oikea seura, jota mormoonitveivät tolellakaan ole, se usko ei ole pelastava usko!

      Olet oikeassa.
      Mormooneille on monia raamatunvastaisuukksia, ei isoja , mutta Jumalan silmissä ne on suuria!
      Mutta jokainen tekee valintansa, suurinosa tekee sen tutustumatta ensin raamatun sanaan.
      Se on todella suuri virhe, koska silloin ihmisestä tulee automaattisesti seurakuntauskovainen, siinä on suuri ero olla raamatunuskovainen!

      Ns raamatullinen kristinusko on Raamatun vastainen. Raamattu puolustaa apostolista oppia, mutta kristilliset kirkot eivät tunne sitä enää. Kirkkomme on palauttanut raamatullisen opin, ja luopuneet kirkot eivät suostu sitä ymmärtämään.

      Miksi valehtelet Olli? Itsekin aina korostat, että teillä on "jatkuva ilmoitus", mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa sitä, että Smith ja muut "profeetat" keksivät kaikkea raamatunvastaista.

      Höpölöpsis(, joka ei viitsi kirjautua)

  • "Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."

    Se viittaa siihen että pitää juoda olutta.
    Erityisesti Auraa
    "Humulus Anima Cervisiae"

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.