Ajaako Israelin PM Benjamin Netanjahu Lähi-itään suursodan?

.
Nykyinen Israelin PM Benjamin Netanjahu on saanut varmuutta ja uskoa vaatimuksiinsa US' n presidentti Donald Trumpin toimista, joita koordinoi hänen vävy Jared Kushner. Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi (siirtämällä oman suurlähetystönsä Tel-Avivista Jerusalemiin) ja "lupasi" Syyrian Golanin kukkulat Israeliin kuuluviksi.

Nämä Trumpin toimet välitettyinä Kushnerin kautta, joka on tunnetusti juutalainen, on luonut itsevarman asenteen Netanjahulle. Ehkä suunnitelman takana on Israelin ja US' n yhteinen päätös yrittää lopettaa näin sotainen ja rauhaton ajanjakso - ehkä näin, mutta kun se on yksipuolisesti ajateltu - eikä toista osapuolta ole edes kuunneltu (?). Muurien lisääntyessä kuuntelukyky heikkenee koko ajan ...

Voisimme helposti arvata, että vaikka palestiinalaiset - heikompina, saarrettuina ja aseellisesti voimattomampina - eivät tule tätä yksipuolista suunnitelmaa hyväksymään ja pahimmillaan vieläkin avoimempi väkivalta vain jatkuu. Palestiinalaisilla on myös oma ylpeytensä ja oikeutensa siihen. Olisiko nyt YK' n aika puuttua tilanteeseen vahvoin käsin?

Tässä kohdin vaikkapa HS' n erinomainen ratkaisu journalismin periaattein olisi valottaa tilanteen kehitys aina tuolta englantilaisten valtakaudelta lähtien (Balfour), jolloin Israelin valtiota ei ollut edes olemassa.
...

Tänään Israelin toimet ovat muihin valtioihin nähden hyvin poikkeavia - yksipuoliset hyökkäykset vierusmaihin - jopa Libanonin ilmatilan kautta Syyriaan. Nämä eivät saa syystä tai toisesta YK' n turvaneuvoston tuomiota. Kuten ei Gazan kaistaleen saartaminenkaan.

Samoin jo aiemmin Israel on ulottanut taisteluhyökkäyksiä aina Irakiin saakka (Operaatio Opera 1981 - Osirakin ydinvoimalaitos) - tuo hyökkäys lennettiin yllättäen Saudi-Arabian ilmatilan kautta!

...
5787

46

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paskalla on tekijänsä - kuten tämäkin aloitus.

      • Anonyymi

        Oletko katkerasti kateellinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko katkerasti kateellinen?

        Paskakirjoituksen kirjoittamisestako? Hullu olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskakirjoituksen kirjoittamisestako? Hullu olet.

        Perusteletko väitettäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perusteletko väitettäsi?

        Ilkka Luoman tyyliset kirjoittajat osaavat houkutella kiilusilmäiset helluntailaiset esiin lyttämää Luoman tiedon ja puolustamaan Israelin tekemää kansanmurhaa. Jos Israel hyökkää myös Iraniin, niin se on näiden järkensä menettäneiden helluntailaisten mielestä oikein kun Israelin juutalaiset murhaavat vääräuskoisia islamisteja. Wow mikä uskonto tuo helluntailaisuus!

        Israel ei tee kansanmurhaa, joten sellaista ei ole kukaan voinut puolustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel ei tee kansanmurhaa, joten sellaista ei ole kukaan voinut puolustaa.

        Israel on syyteessä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, siinä samassa missä natsejakin tuomittiin silloin aikanaan. Tiedätkö mistä Israelia ja sen juutalaista kansaa syytetään? Israelia syytetään siitä samasta mistä natsitkin joutuivat tuomiolle tehtyään samaa juutalaisille mitä juutalaiset tekevät nyt palestiinalaisille.

        Lebensraum (saksaa, suomeksi elintila, elinalue) on 1900-luvun alussa vakiintunut käsite, jolla tarkoitettiin Saksan alueen väitettyä tai pelättyä ylikansoittumista ja siitä seurannutta ajatusta aluelaajennuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskakirjoituksen kirjoittamisestako? Hullu olet.

        Iran on Israelille ja varsinkin Yhdysvaltojen tukemalle Israelille helppo kohde sillä Iranin ilmapuolustus ja ilmavoimat on lapsen kengissä Israeliin ja Yhdysvalltoihin verraten. Israelilla on myös joukkotuhoaseita joita Iranilla ei ole. Israelhan on uhannut tehdä ydinasehyökkäyksen Iranin ydinvoimaloita vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on syyteessä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, siinä samassa missä natsejakin tuomittiin silloin aikanaan. Tiedätkö mistä Israelia ja sen juutalaista kansaa syytetään? Israelia syytetään siitä samasta mistä natsitkin joutuivat tuomiolle tehtyään samaa juutalaisille mitä juutalaiset tekevät nyt palestiinalaisille.

        Lebensraum (saksaa, suomeksi elintila, elinalue) on 1900-luvun alussa vakiintunut käsite, jolla tarkoitettiin Saksan alueen väitettyä tai pelättyä ylikansoittumista ja siitä seurannutta ajatusta aluelaajennuksista.

        Se, että Israelia syytetään jostain, ei tarkoita, että Israel olisi syyllinen.

        Haagissa syytetään Israel-nimistä valtiota, ei sen kansaa, eikä varsinkaan kansasta tiettyä etnistä ryhmää.

        Osaatko kertoa, keitä tarkoitat palestiinalaisilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että Israelia syytetään jostain, ei tarkoita, että Israel olisi syyllinen.

        Haagissa syytetään Israel-nimistä valtiota, ei sen kansaa, eikä varsinkaan kansasta tiettyä etnistä ryhmää.

        Osaatko kertoa, keitä tarkoitat palestiinalaisilla?

        Tarkennuksena, että Israelia ei syytetä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilkka Luoman tyyliset kirjoittajat osaavat houkutella kiilusilmäiset helluntailaiset esiin lyttämää Luoman tiedon ja puolustamaan Israelin tekemää kansanmurhaa. Jos Israel hyökkää myös Iraniin, niin se on näiden järkensä menettäneiden helluntailaisten mielestä oikein kun Israelin juutalaiset murhaavat vääräuskoisia islamisteja. Wow mikä uskonto tuo helluntailaisuus!

        Kiilupunasilmäiset vasemmistolaiset mässäilevät naisten ja lasten ruumiilla kuten tähänkin asti, ihmetyttää tuo vasemmistolaisten loputon veren- ja murhanhimo.

    • Anonyymi

      Osaajan avaus, lisää tämän tyyppista asia pohdintaa.

      • Anonyymi

        Mitä se osaa? Suomenkielen osaaminen ei ainakaan kuulu vahvuusalueisiin kuten myös esitetyn asian tietämys ja hallitseminen. Mitä jää jäljelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se osaa? Suomenkielen osaaminen ei ainakaan kuulu vahvuusalueisiin kuten myös esitetyn asian tietämys ja hallitseminen. Mitä jää jäljelle?

        Olisiko kyseessä keksitty internetpersoona, jonka takana on Pietarin trollitehdas? Kieliopillisesti aloitus on niin karmeaa tekstiä, että sen kirjoittaja ei välttämättä ole suomalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kyseessä keksitty internetpersoona, jonka takana on Pietarin trollitehdas? Kieliopillisesti aloitus on niin karmeaa tekstiä, että sen kirjoittaja ei välttämättä ole suomalainen.

        Kieliopillisesti oikein, mutta erikoisella tavalla.

        Terveisin suomenkielen ope 1990-luvulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieliopillisesti oikein, mutta erikoisella tavalla.

        Terveisin suomenkielen ope 1990-luvulta.

        Kuittasitko 90-luvullakin kaikki kielioppivirheet "erikoisella tavalla"? Ei ihme, ettet ole mikään "suomenkielen ope". Taisi jäädä se peruskoulukin kesken.

    • Anonyymi

      Hehhehhehhohvhobhphhahhahahhuush.

      • Anonyymi

        Kohtaus - vakavaa?

    • Anonyymi

      Hienoa, että olet kiinnostunut aiheesta. Nyt vain jatkat perehtymistä alueen historiaan ja nykytilanteeseen, niin alkavat asiat aukeamaan sinulle. Voi olla, että ajatuksesi muuttuvat aika syvästi.

      • Anonyymi

        Tuotahan nämä valeuutisoijat ja trollit yrittävät.
        Onneksi heidän kykynsä tuottaa edes keskinkertaista tekstiä on hämmästyttävän heikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuotahan nämä valeuutisoijat ja trollit yrittävät.
        Onneksi heidän kykynsä tuottaa edes keskinkertaista tekstiä on hämmästyttävän heikko.

        Ainakin tässä se on erinomaista tasoa. Kerrotko miltä osin ei?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tässä se on erinomaista tasoa. Kerrotko miltä osin ei?

        Olet siis ääliö. Muuten oivaltaisit aloitustrollauksen heikon tason, jossa luulotellaan ja uskotellaan trollille mieluisia asioita. Ilmesesti valhe muuttuu todeksi kun sen toistaa useamman kerran. Trolli esittää sekavasti erilaisia asioita ja sitten yrittää uskotella mistä nämä johtuvat.
        Kieliopillisesti teksti on säälittävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuotahan nämä valeuutisoijat ja trollit yrittävät.
        Onneksi heidän kykynsä tuottaa edes keskinkertaista tekstiä on hämmästyttävän heikko.

        Tässä avauksen teksti on keskiarvoa huomattavasti parempaa. Tein analyysin - luin 50 satunnaista avausta tältä areenalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis ääliö. Muuten oivaltaisit aloitustrollauksen heikon tason, jossa luulotellaan ja uskotellaan trollille mieluisia asioita. Ilmesesti valhe muuttuu todeksi kun sen toistaa useamman kerran. Trolli esittää sekavasti erilaisia asioita ja sitten yrittää uskotella mistä nämä johtuvat.
        Kieliopillisesti teksti on säälittävää.

        Et siis kyennyt perusteluihin; vain älämölöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis kyennyt perusteluihin; vain älämölöön.

        Miksi itätrollin patologista jenkkivihaa pitäsii kommentoida, koska heikkotasoinen aloitus on pelkkää älämölöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi itätrollin patologista jenkkivihaa pitäsii kommentoida, koska heikkotasoinen aloitus on pelkkää älämölöä.

        Kysymys Netanjahun uudelleen valinnasta - mielipiteitä, olisiko?

    • Anonyymi

      Netanyahu kävi eilen kyselemässä ohjeita kaveriltaan Putinilta Sotshissa.

    • Anonyymi

      TV7 lähetti eilen kahden suomalaisen keskustelua, jossa Netanyahun valintaa pääministeriksi pidettiin Israelille välttämättömänä. Samalla kehuttiin myös Putinia.

    • Anonyymi

      Edes Assuanin padon "räjäyttäjä" Lieberman ei lämpene Netanjahun uusvalinnalle!

    • Anonyymi

      Israel on roistovaltio siinä missä Venäjäkin.

      Erikoista tässä onkin se, että aloittaja Ilkka Luoma kyllä hyväksyy Venäjän toimet naapureidensa maa-alueiden valtauksen suhteen, mutta suhtautuu kielteisesti silloin kun kyseessä ovat muiden valtioiden vastaavat toiminintatavat.

      Luoma on siten yksinorminen, Venäjälle on taattava täysi vapaus kaikissa tilanteissa, kun taas muille on asetettava rajoitteita.

      Tuon selvempää Venäjä-trollin kriteerin täyttämistä tuskin voi keksiä.

      Vai oletteko nähneet hänen kritikoivan Venäjän Ukrainalle kuuluvan Krimin valloitusta?

      "Putin: Krimin valtaus osoitus Venäjän armeijan kyvystä

      Venäjän presidentti Vladimir Putin on myöntänyt ensimmäistä kertaa, että Venäjän joukot valtasivat Krimin niemimaan."

      https://yle.fi/uutiset/3-7161714

      Ja mitä tulee Putin kehuman hyvin onnistuneen valtauksen jälkeen järjestettyyn äänestykseen Krimillä, niin siinähän oli vain yksi vaihtoehto.

      "Krimin kansanäänestyslipussa kaksi vaihtoehtoa: Kyllä ja kyllä liittymiselle Venäjään

      Äänestäjille tarjotaan käytännössä lyhyt ja hieman pitempi tie osaksi Venäjää, ei mahdollisuutta pitää Krim Ukrainan autonomisena osana."

      https://yle.fi/uutiset/3-7131723

      Ja kuten jo arvata sopii, myös tuo äänestys oli Venäjän järjestämä.

      "Putin lipsautti ison tunnustuksen Krimistä: IS vertasi ääninauhaa ja Venäjän virallista versiota – yksi sana oli sensuroitu

      Vladimir Putin tuli myöntäneeksi Helsingissä suorin sanoin, että Venäjä itse järjesti Krimin niin sanotun kansanäänestyksen Ukrainan maaperällä."

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005759961.html

      • Anonyymi

        Sillisalaatti on kopioitu eri propagandasivuilta eikä aloittaja itse ymmärrä mistä on kysymys. Siksi teksti on niin säälittävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillisalaatti on kopioitu eri propagandasivuilta eikä aloittaja itse ymmärrä mistä on kysymys. Siksi teksti on niin säälittävää.

        Peräkammari äänessä, kännykästä patterit loppu ja äiti piilottanut laturin.

    • Anonyymi

      Erinomainen katsaus Lähi-idän tilanteeseen. Mikä onkaan US:n rooli? Entä Venäjän, jonka vaikute alueella kasvaa?

    • Anonyymi

      Netanjahu joutuu oikeuteen!

    • Anonyymi

      Ulkopolitiikan ammattilaisavaus.

    • Anonyymi

      Jutussa oli useampia erikoisia kohtia, mutta kysyn nyt vain yhdestä.

      Kirjoitit:
      "Nämä Trumpin toimet välitettyinä Kushnerin kautta, joka on tunnetusti juutalainen, on luonut itsevarman asenteen Netanjahulle. Ehkä suunnitelman takana on Israelin ja US' n yhteinen päätös yrittää lopettaa näin sotainen ja rauhaton ajanjakso - ehkä näin, mutta kun se on yksipuolisesti ajateltu - eikä toista osapuolta ole edes kuunneltu (?)."

      Tässä oli kaksi osapuolta, eli Israel ja USA. Mitä tarkoitat sillä arvelulla, että toista osapuolta ei olisi edes kuunneltu?

      • Anonyymi

        Alustaja varusti kysymysmerkin asian kohdalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alustaja varusti kysymysmerkin asian kohdalle.

        Mihin tuo kysymysmerkki liittyy? Virke, jonka perässä se kysymysmerkki on sulkeissa, sisältää paljon oletuksia, mutta väite, ettei toista osapuolta ole kuunneltu on esitetty selkeästi väitteenä.

        Onko siis ajatuksena, että USA ei ehkä olisi kysynyt Israelilta lupaa siirtää suurlähetystöään Israelin pääkaupunkiin vai että Israel ei olisi ehkä antanut lupaa USA:lle tunnustaa Israelin alueisiinsa liittämän Golanin kuulumista Israeliin?

        Välimerkkejä, kuten esimerkiksi kysymysmerkkiä, kannattaa käyttää juuri niin kuin koulussa on opetettu. Sille on sovittu merkitys, eikä kunkin kirjoittajan kannata keksiä sille omia tapoja käyttää. Näin vältetään turhia sekaannuksia.

    • Anonyymi

      HS/ Israelin arabipuolueilta poikkeuksellinen ilmoitus: kannattavat Benny Gantzia pääministeriksi

      23.9. 7:40
      Mitä ilmeisimmin vielä toistaiseksi PM Benjamin Netanjahun ilmoitus Länsirannan uusista suoraan Israeliin liitoksista - vaalilupauksina - muutti Israelin arabiväestön ajatukset vahvasti nyt Netanjahun vastaisiksi - samoin Jerusalem ja Golan ---
      ...

      USA pelaa aina Israelin päätyyn ja Irakissa politiikkaa ohjaa energia. Palestiinalla ei ole mitään, ainoastaan kansallistunteensa, jota nyt murennetaan Hamasin ja Fatahin vastakkainasettelulla.

      Israelin yksipuolisesti rakentama muuri eristää myös sen itsensä. Muuri on ajattelujäänne turvasta, ymmärtämättä, että lopullinen rauha tulee rinnakkain- ja sisäkkäinelosta, jossa kumpikin tunnustaa toisensa. Ihmisinä, muurin molemmin puolin, kummallakin on samanlainen nahka ja ruoansulatus kuin myös toiveet hyvästä elämästä.

      Molemmin puolin peruskansalaiset ovat väsyneitä loputtomaan kahinointiin. Ääriainekset rapauttavat tavallisen kansan orastavat toiveet uteliaisuudesta kokea toisen erilainen maailmankatsomus.

      Hamas kykenee turvaamaan järjestyksen Palestiinassa. Hamas ei ole asettanut kyseenalaiseksi Mahmud Abbasin presidenttiyttä. Israelin uudella pääministerillä (siis muu kuin Netanjahu - arabien mielestä) pitää olla kyky hillitä omia äärijuutalaisia aineksia.

      Äärijuutalaiset eivät ole sen enempää Jumalan valitsemia kuin palestiinalaisetkaan. Jumala on luvannut maan kaikkien ihmisten asuttavaksi. Noin 3000 vuotta sitten Egyptin suuret faaraot hallitsivat nykyisiä palestiinalaisten ja israelilaisten alueita. Nykyiseltä Turkin alueelta tulleet heettiläiset olivat egyptiläisten vakiovastustajia päätettäessä kaupallisista eduista ja rajankulusta.

      Venäjä näkee tasapainoittajan aseman uutena ratkaisijana valtariidassa. Presidentti Vladimir Putin ymmärsi kutsua Hamasin vierailulle Moskovaan jo vuosia - vuosia sitten ja järjestää rahoitusta Palestiinan hallinnon ylläpitämiseksi. Venäjän asema on mielenkiintoinen, kun ajatellaan, että Israelissa on suuri Venäjältä/entisestä Neuvostoliitosta tullut juutalaisvähemmistö.

    • Anonyymi

      Israelin päämisteri kiittää Trumpia ja Bideniä panttivanki asiassa. Noinko saamaton on itse Benjamin, ettei hänessä itsessään ole miestä hoitamaan panttivanki asiaa vastapuolen kaa.

      • Anonyymi

        Hamas kieltäytyy neuvottelemasta suoraan Israelin kanssa. Siksi välittäjät.

    • Anonyymi

      Mikäli Trump ei olisi tukenut Israelia Jerusalemissa, ei Trumpista olisi tullut milloinkaan US presidentti. Juutalaisilla on absoluuttinen ylivalta Yhdysvalloissa. Ihminen joka vastustaa juutalaista valtaa Yhdysvalloissa ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia menestyä poliitikassa.

      • Anonyymi

        Taidat olla hieman hupsu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla hieman hupsu.

        Luoman avaukset herättävät keskustelua. Toiset "tosiuskovaiset" joiden mielestä juutalaiset ovat Jumalan puolella ja islamistit ovat pahoja anti-ihmisiä jotka saa tappaa uskonsa vuoksi, tuomitsevat Luoman valehtelijaksi ja toiset joiden mielestä asioista tulee keskustella, käydä dialogia, ajatustenvaihtoa ja esittää näkemyksiä, on Luoman näkemykset ja kannanotot tervettuleita. Kiitos Ilkka Luoma.

        Kun Luoma delas, odotin, että joku kaheli jatkaa hänen tarinoitaan samalla nimellä.

    • Anonyymi

      Vasemmisto-islamisti rintama on jo pitkällä WWIII sytyttämisessä, Israel onnistui sammuttamaan Hamasin sytyttämän tulilanga ruutitynnyrille jota Hizbollah on vielä virittämässä tuleen. Nyt kun Hamas saa asevarustelunsa taas vauhtiin, tähän aselepoon Hamas taipui aselepoon kun patruunat alkoi loppumaan ja rakettien tehtailukin yski. Mutta kunhan Hamas on saanut taas riittävästi ammuksia, raketteja sekä kranaatteja heittimiinsä niin se aloittaa heti Jihadin "palestiinan vapauttamiseksi", naiset ja lapset maksavat sitä hengellään kuten tähänkin asti. Hamas on turvassa maan alaisissa väestönsuojissaan, sairaaloissa sekä kouluissa. Niihin väestönsuojiin naisilla ja lapsilla ei ole mitään asiaa vaan he jäävät IDF vastaiskujen jalkoihin, kv. vasemmiston riemuksi "naisten ja lasten kansanmurhan" todisteeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      275
      4699
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2877
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      34
      2871
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1664
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1190
    Aihe