Italia mukaan kehittämään Britannian ja Ruotsin kanssa uutta taisteluhävittäjää

Italia mukaan kehittämään Britannian ja Ruotsin kanssa uutta taisteluhävittäjää – Kaikkonen ei usko uusien hankkeiden vaikuttavan Suomen aikatauluun
Uuden sukupolven Tempest-hävittäjä valmistuu viidentoista vuoden kuluttua.

Italia ja Britannia ilmoittivat keskiviikkona virallisesti aloittavansa yhteistyön uuden sukupolven taisteluhävittäjän kehittämiseksi. Ruotsi liittyi joukkoon jo heinäkuussa.

Hankkeessa ovat mukana muun muassa brittiläinen BAE Systems ja Rolls Royce, italialainen Leonardo ja ohjuksia valmistava yhteiseurooppalainen MBDA. Ruotsalainen Saab ei ole virallisesti sopimuskumppani.

Britannialla ja Italialla on käytössään Eurofightereita ja amerikkalaisia viidennen sukupolven F-35-hävittäjiä. Ruotsilla on puolestaan Saabin valmistamia Gripeneitä.

Kaikki ovat ehdolla myös Suomen uudeksi hävittäjäksi.

Tempestin on tarkoitus korvata yhteiseurooppalainen Eurofighter viimeistään 2040-luvulla. Tempestistä aiotaan kehittää uuden sukupolven hävittäjä, joka pystyy lentämään myös miehittämättömänä.

Myös Saksa, Ranska ja Espanja ovat ilmoittaneet aloittavansa uuden taisteluhävittäjän kehittämisen. Suomessa on arveltu, että uudet eurooppalaiset hankkeet voisivat viivyttää päätöstä Suomen uudesta hävittäjästä. Päätös on tarkoitus tehdä vuonna 2021.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen pitää kuitenkin kiinni alkuperäisestä aikataulusta.

– Jatkuvasti maailmalla kehitetään uusia hävittäjiä. Jossain kohtaa se päätös on tehtävä ja teemme valinnan näistä viidestä, jotka nyt ovat putkessa.

Kaikkonen ei usko, että päätöstä lykätään vuodesta 2021.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meillä on 4 vaihtoehtoa jäljellä. Valmistaja itse ei sitoudu Gripen E;hen vaan jatkaa pääosin vanhalla kalustollaan siihen asti kunnes Tempest on valmis.
      Pääkäyttäjäksi jää siten Brasilia jonka ulkoiset uhat ovat huomattavasti vähäisempiä kuin meillä.

      Tosin trolli iskee kohta ja kertoo kuinka hyviä ja halpoja gripenit ovat. Buahahahaaaaaa

      Teknologia siirretään brasseille:

      Brasilialaiset teknikot ja insinöörit osallistuvat Brasilian Gripen E/F -lentokoneiden kehittämiseen ja valmistamiseen. Tämä integraatio on teknologian siirron osa, ja sen tavoite on tuottaa käytännön tietoa, jota näiden samojen toimien suorittaminen Brasiliassa vaatii. Vuonna 2021 aloitetaan 15 lentokoneen täydellinen kokoonpano Brasiliassa. Kaksipaikkaisen Gripen F -mallin kehitystyö on täydessä vauhdissa Gripen Design and Development Network -keskuksessa Gavião Peixotossa, Brasiliassa.

    • Anonyymi

      Italia on ollut mukana F-35 kehitystyössä, joten ei ihme että nyt epäröi tilauksien määrässä.
      Syyksi sanotaan rahapula, mutta toisaalta tiedetään konetyypin heikko laatu.

    • Anonyymi

      Brittien TAMPAX projekti on jo starttivaiheessa jälkeenjääneiden jälkijunassa.

      Europuolustuksen Saksa tuo 6. sukupolven hävittäjänsä toimivana markkinoille ennen kuin Naton Britti homo ehtii saada 5. sukupolven koneestaan edes prototyyppiä aikaiseksi.

      Eli Britit ja USA jäävät Natomaina kilpailemaan keskenään F-35:n ja Tampaxin myynnissä. Joku afrikan tai eteläamerikan banaana republicin styrangi niitä saattaa ostaakin, kun kansa näkee nälkää.

      Eurooppa ja japani ajavat nyt noista kehityksen jarruista heittämällä ohi.

      • Anonyymi

        Mutta Kiina tuo 5G-verkon Eurooppaan ja Venäjä Nord Stream-putken. Ne ovat keskeisimpiä asioita Euroopan tulevaisuuden kannalta.


    • Anonyymi

      Valitettavasti Tempest hävittäjä on kylläkin aikataulutettu valmistuvan ensin.

      Ja kyseessä ei ole 5. sukupolven vaan 6.sukupolven kone. Ei mennyt trollilla putkeen taaskaan.

      • Anonyymi

        Unohtu laittaa että Japanilla ei ole mitään suunnitelmaa tehdä omaa konetta. Sillä on F-35 nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtu laittaa että Japanilla ei ole mitään suunnitelmaa tehdä omaa konetta. Sillä on F-35 nyt.

        Japani ei tyydy vähään. Se panee aina paremmaksi kun kerran kopioimaan alkaa. :)

        USA:lla ja Venäjällä on paha tapa tehdä huonompi kuin mitä kopioinnin kohde oli.


      • Anonyymi

        Niinkuin sanottu, Tampax on lähtenyt väärällä jalalla, tai oikeastaan peri Brittiläisellä"wrong hole" periaatteella liikkeelle ja siksi siitä tulee vain 5. sukupolven löysäperäinen tekele.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin sanottu, Tampax on lähtenyt väärällä jalalla, tai oikeastaan peri Brittiläisellä"wrong hole" periaatteella liikkeelle ja siksi siitä tulee vain 5. sukupolven löysäperäinen tekele.

        Kerro tarkemmin kun vaikutat asiantuntijalta.
        https://www.youtube.com/watch?v=sTSA_sWGM44


      • Anonyymi

        Maakaasuputkeenko?

        Pojat vertailevat kuviteltuja sotaleluja kuin muovisia himuliskoja hiekkalaatikolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin sanottu, Tampax on lähtenyt väärällä jalalla, tai oikeastaan peri Brittiläisellä"wrong hole" periaatteella liikkeelle ja siksi siitä tulee vain 5. sukupolven löysäperäinen tekele.

        r....än vinkuja aivan paniikissa koittaa keksiä valeita. NO totuus tulee paljastumaan nopeasti r...än vinkujille ja sitten paniikki päällä pitää koittaa valehdella r...än puolesta lisää ja kukaan ei usko enää.


    • Anonyymi

      Italia kehittämään Tampax posetiivia. Käsin veivattavaa posetiivia. Nato apinat keräävät rahat kuppiin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      88
      4525
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3314
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3065
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2936
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2777
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2767
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2115
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1841
    Aihe