Muutama lainaus ko. kirjoituksesta (https://jeesus-on-herra.com/oppi-isasta-pojasta-ja-pyhasta-hengesta/):
”Mikäli emme usko, että Jeesuksella on Hänen yläpuolellaan oleva Jumala, teemme Raamatun ilmoituksen monin paikoin ristiriitaiseksi.”
”Jeesus on nyt Taivaassa, Jumalan oikealla puolella eli Hänen rinnallaan. Room.8:34; Apt. 7:55-56. Tämä asetelma saattaisi näyttää siltä, että pidämme Isän Jumalan rinnalla toista Jumalaa näin rikkoen ensimmäisen käskyn”
”Jeesus on alkuisin Isästä ja on siksi samaa yhtä olemusta Isän kanssa. Hänellä on siis eräässä mielessä alku (?), vaikka Hän olikin olemassa isässä jo ennen alkuaan! Isällä ei ole alkua, Pojalla on”
”Jeesus oli Isässä jo ennen kuin Isä Sanoi ja Sanasta, sanomisesta, tuli Jeesus”
”Pyhässä Hengessä ymmärrän, että Jeesus on ollut Isässä Jumalassa ennen sitä hetkeäkin, jolloin ”JUMALA SANOI” eli Jeesus rupesi olemaan”
”Raamattu opettaa siis, että ISÄ JUMALA ON ENEMMÄN KUIN JEESUS!”
Mitä Raamattu sanoo?
”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä” (Joh. 1:1-2). Jeesus ei siis ”ruvennut olemaan”, vaan Hän, Jeesus, oli ALUSSA.
”Sillä hänessä (Jeesus) asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti” (Kol. 2:9)
Ei ole MITÄÄN muuta nimeä jossa on meille syntien sovitus, anteeksisaaminen ja iankaikkinen elämä. Jeesus on täysi Jumala. Miksi meidän tulisi uskoa Hänestä yhtään mitään vähempää – HERRASTAMME ja Pelastajastamme!? Jeesus ei myöskään ole ”osa jumalallista järjestelmää” – kuten unitaristit ym esittävät – ja johon harhaan myös Lindroos on näin hukkunut.
Weijo Lindroosin opetus: Oppi Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä
Anonyymi
0
53
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1175670- 292070
- 1771912
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.651080Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101043Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24977- 73947
Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24872Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12745