Kepu-Berner ja sipilä pilkkoivat ja ykstyistivät Postin kannattavat osat kerman kuorijoille. Nyt postilaisten palkat alennetaan (tasolle, jolla sipilän kutsuvieraat nippa nappa saavat pysyvän oleskeluluvan.)
Samaa markkinataloutta on viimeinkin noudatettava rökäletappiollisessa maataloudessa. Tukiaisten jakelu on lopetettava sa suurmaanomustajien on - kolmen sukupolven mittaisen lomailun jälkeeen - palattava reaalitalouden piiriin.
Samaa markkinataloutta on viimeinkin noudatettava rökäletappiollisessa maataloudessa. Tukiaisten jakelu on lopetettava sa suurmaanomustajien on - kolmen sukupolven mittaisen lomailun jälkeeen - palattava reaalitalouden piiriin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Postin johtajasopimukset tehtiin 2012- 2015 jolloin SDP myös Taapero oli hallituksessa.
Kulut alas, tai loparit. Kylmät vaihtoehdot postilaisilla.
Postipalvelut avasi kilpailulle kepu-Ahon prvarihallitus vuonna 1994. Tämä tapahtui ennen EU-jäsenyyttä.
Postin nykyinen tilanne on seurausta Taaperon hallituskauden toimista.
Ällös huoli, Rinne aikoi pääministeri kaiken korjata.
Vastikkeettomista maataloutikiaisista tulee siirtää 500 miljoonaa euroa vuodessa postin henkilökunnan palkkoihin. Summa on niin mitätön, etteivät suurmaanomistajat edes huomaa tällaista pikkurahaa.
Paltan Tuomas Aarton on ihan turha jeesustella haastatteluissa Postin heikosta kilpailukyvystä niin kauan, kun Postin porhot osoiittavat itse piut paut vastuullisuudelle. Johdon palkitsemiselle pitää olla järkisyyt ja nyt niitä ei ole. Jos tulos kyntää, niin eikö vika ole silloin hallinnossa? Missä on logistiikka-alan osaaminen? Sysääkö johto syyt mahdollisesta omasta osaamattomuudestaan suorittavan tahon niskoille? Nyt olisi syytä ottaa yhtiö kokonaistarkasteluun, kuinka paljon yhtiötä kuormittaa sen nykyinen hallinto- ja esimiesjärjestelmä. Pitäisikö Postissa siirtyä mahdollisesti tiimityöhön, jossa turhan johtajiston sijaan vastuuta siirrettäisiin tiimeille? Työn tuottavuus olisi oletettavasti parempaa eikä palkkoihin tarvitsisi kajota. Lisäkannustimet voisivat lisätä tehokkuutta olennaisesti.
On todella lyhytkatseista lähteä etsimään kulupaikkuria työntekijöiden palkkapusseista, jotka eivät muutenkaan ole mitenkään kehuttavat. Työnantajasektorilla näyttää ilmeisesti kehittyneen pitkän kokoomusvaikutteisen parlamenttipolitiikan sektorilta sellainen tavoite, että Suomi pitää ajaa banaanivaltioksi. Tämä farssi suomeksi sanottuna pöyristyttää, koska ihmisyys ja inhimillisyys varsinkin valtioyhtiön toimintapolitiikassa näyttää palanneen kivikaudelle. Orpo selitteli tv-uutisten haastattelussa, ettei poliitikkojen pitäisi sotkeentua tes-politiikaan, ja mitä hän itse teki Sipilän kanssa vuoden 2015 tes-kierroksella? Puuttui tes-politiikaan menemällä työnantajaleirin taakse kiky-asiassa.
Omistajaohjausministeri Paatero teki fiksusti Veikkaus Oy:n kohdalla antamalla hallituksesta poliitikkojäsenille lähtöpassit ja yhtiöön hankittiin ns. vastuualueosaamista. Jos Postin hallitus ei saa ahneuksissaan tehtyä Paaterolle esitystä, jossa johdon kuluja leikataan huomattavasti, niin ei muuta kuin Postin hallitus vaihtoon. Yhtiön pitää kyetä ratkomaan asioita muutoin kuin palkkoja ja työehtoja polkemalla. Missä on esim. yhtiön kasvustrategia? Ei taida sellaista löytyä.