Ploirin muistelmat

Anonyymi

Vaikuttaa siltä nykyään että mitä ällömpiä muistellaan sitä raflaavampaa. Muttei lukijasta, myötähäpeä ja etovuus ainoat fiilikset. Tälläistä miestä sitä sitten on arvostettu ja pidetty kuin ukko ylijumalana suomen viihteessä. Päissään varmaan kaikki uunotkin tehnyt, laulut ovat viime vuodet olleet yhtä ölinää ja mylvähdystä joista jo tavan kansa tajuaa että humalassa öristy. Kaipa sivistyneistö sitten arvostaa erilailla tätä juomalla ja huumeilla saavutettua suuruutta.

50

<50

    Vastaukset

    • Sarvimiehiä kovimmasta päästä oli "Ploiri". Lenita, Hannele Lauri, Helena Lindgren, Carola sekä Virpi Miettinen ovat muistelmakirjan mukaan vanhemman polven valloituksia.

      • Kuka osaisi kertoa mitä nämä silmäätekevät naiset ovat nähneet Loirissa 60-70..80-luvuilla? Laihanlainen sälli ja kun vertaa aikansa lehtien kansikuvapoikiin, niin yhtäläisyyksiä on vaikea hahmottaa.


    • Pätkät, mitä kirjasta on nyt eilen ja tänään julkaistu iltapäivälehdissä, laittavat ihmettelemään. Onko maamme naiset oikeasti noin noloja. Kunhan on vaan kuuluisa ja näyttelijä, niin kaikki avaavat tälle haaransa. Itse en olisi koskenut tuon oloiseen, näköiseen ja tyyliseen tyyppiin edes asbestihanskoilla.

    • Montako juttua Iltasanomat on tänään Veskun muistelmista kirjoittanut? Varmaan viisi tai kuusi, ja niitä tulee aina vain lisää. Erikoista.

      • Muistelmien kirjoittaja saa nyt sen kauan kaivatun finlandia palkinnon noin massiivisesta juoru opuksesta


    • Jotenkin arvostukselta putosi pohja.

    • Eiköhän myös "ei julkimomiehillä ja -naisilla" ole ollut omat seikkailunsa siellä sun täällä. Suotta se on Veskua tuomita muutamasta panosta.

      Toi Lenitan juttu oli kyllä niin paras. Parviainenhan tuosta kertoi jo muutama vuosi sitten.

    • Loirin nuoruudessakin oli jo vassua ja sitä kului myös
      Loirilla, isoja määriä.

    • En tuomitse Loiria elämäntavoistaan. Mutta tuollainen elämäntapa.
      Onko se elämänkertana painoarvoinen? Mielestäni, ei.
      Mitä Loiri näillä paljastuksillaan haluaa sanoa? Älkää tehkö ja eläkö näin, miten minä tein?
      En ole koskaan pitänyt ko.taitelijasta, missään muodossa.
      Nämä iltapäivälehtien ennakkopaljastukset hänen elämästään. Ne luo vaan lisää negatiivisia mielikuvia Loirista.

      • Jos hän olisi kirjoittanut/kirjoituttanut muistelmansa "siistittynä", niin mikä muistelma se olisi ollut? Noi sen naisseikkailut olivat ns. julkisia salaisuuksia. Jos hän olisi jättänyt ne pois, niin siitäkin olisi huudettu, että ei se kirja ole totuuden mukainen, koska se pani sitä ja tätä ja tuota ja Parviaisen mukaan Lenitakin oli polvillaan suorittamassa kyykkyhyppelyä Veskun housujen etumuksessa.


      • RailiSuominen kirjoitti:

        Jos hän olisi kirjoittanut/kirjoituttanut muistelmansa "siistittynä", niin mikä muistelma se olisi ollut? Noi sen naisseikkailut olivat ns. julkisia salaisuuksia. Jos hän olisi jättänyt ne pois, niin siitäkin olisi huudettu, että ei se kirja ole totuuden mukainen, koska se pani sitä ja tätä ja tuota ja Parviaisen mukaan Lenitakin oli polvillaan suorittamassa kyykkyhyppelyä Veskun housujen etumuksessa.

        Tarviko tollanen tyyppi muistelmat?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarviko tollanen tyyppi muistelmat?

        Tarvii.


      • RailiSuominen kirjoitti:

        Tarvii.

        Herrasmiehet ei panoistaan huutele, Loirille ilmeisesti oikein statusta noi porvarisnaisten panemiset, phyi! Muu elämä pelkkää huumeriippuvaisen säälittävää sekoilua. Ei voi taaskaan kuin ihmetellä kuinka tyhmät naiset suostuu tollaselle vielä kersoja tekeen!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Herrasmiehet ei panoistaan huutele, Loirille ilmeisesti oikein statusta noi porvarisnaisten panemiset, phyi! Muu elämä pelkkää huumeriippuvaisen säälittävää sekoilua. Ei voi taaskaan kuin ihmetellä kuinka tyhmät naiset suostuu tollaselle vielä kersoja tekeen!

        No miksi he ovat olleet tarjottelemassa Veskulle itseään ja käyneet kuumina Veskun edessä? Miksi te vaan haukutte Veskua? Eikö noi naiset ansaitse vähintäänkin yhtä suuren "naureksinnan".


    • Loiria pidetään "suurena kansan taiteilijana". Mitä ihmeellistä hän nyt on saanut aikaiseksi? Näytellyt Uuno Turhapuroa ja silloin tällöin lauleskellut. Tehdään taas tavallisesta lahjakkaasta näyttelijästä joku supertaiteilija. Muistelmatko/elämäkerta nyt siksi koska aika jättää?

    • "Taiteilija" Loiri ei osaa laulaa, näytellä, eikä mitään muutakaan. Ei ole koskaan osannut. Ihmettelen sitä hypetystä hänen ympärillään. Olisi pitänyt edes lapsistaan huolen.

    • Vesku haikailee mieskuntonsa päiviä—kun muuten ei pysty on tyydyttävä puhumaan—siitä aatos mistä puutos.
      Tämä jatkuva, katkeamaton naikkosten lauma on noloa muisteltavaa.
      Tyypillinen egoisti ei varsinaisesti ollut varteenotettavaa isä-tai aviomies ainesta , silti avioonkin haksahtaneita naisia löytyy.ja heitä kaikkia petettiin mennen tullen.
      Kovin syvällisenä ei tätä tekotaiteelista tulkitsijaa ole kukaan koskaan pitänyt .pientä hännystelijä joukkoa lukuunottamatta.
      Kirja kyllä vahvistaa tätä käsitystä.

    • Loiri on monipuolinen taiteilija, loistava näyttelijä,
      herkkä runojen tulkitsija, upea huilisti, mahtavaääninen laulujen tulkitsija
      ja lisäksi vielä hieno ihminen ja hyvä isä.

      • Kyllä monipuolinen ja näyttelijänä loistava. Mutta ei kuitenkkan hieno ihminen vaan huono ja veemäinen. Vanhempana hän on katastrofi.


      • Sarkasmi on hieno laji.


      • "Loiri on monipuolinen taiteilija, loistava näyttelijä,
        herkkä runojen tulkitsija, upea huilisti, mahtavaääninen laulujen tulkitsija
        ja lisäksi vielä hieno ihminen ja hyvä Isä" . MISTÄ KOHTAA??????


    • Jännämiehenä Loiri napsi naisia.

      • Julkinen status ollut myös sellainen, et lajinsa naiset ui syliin vaikka väkisin.


    • Minusta Loiri on limainen liero, ikinä en antaisi hänen koskea itseeni, en nyt enkä nuorempana. En ole ikinä nähnyt hänessä mitään miehekästä. Loirin naiset, joiden kanssa oli oikein "suhteita" eli yön kahden tai muutaman viikon puuhastelua, huoh. Helena, Lenita, Hannele, noi kokkarinaisethan juoksi aikoinaan kaikkien miesten perässä. Ei kehuttavaa. Sitä paitsi, ei Loiri osaa laulaa, nuotin vierestä hoilaa. Näytteleminenkin samaa tasoa Speden kanssa. Omituinen limanuljaska, ei muuta.

      • Airakin meinas melkein päästä ploirin sänkyyn. On siinä naiskokoelma, itse en kehtais nimiä mainita. Hieno elämänkerta, pelkkää pinnallista, kännistä/huumehörhöistä paneskeluu.


    • Taiteilija Loirin taidoista laulu oli heikkoa, ja soittotaito oli vielä heikompaa.

    • Täällä paasataan Loirin naisseikkailuista kun omat seikkailut on jääneet vähemmälle eikä kukaan ole ollut nylkyttämässä vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Loiri on hieno taiteilija.

    • Julkkisten muistemissa syrjähypyt ja intiimipuuhat nivoutuvat yhteen, pienet piirit. Yksi Veskun hoidoista on tunnettu pörröpäinen nainen, joka muistelmissaan kertoi olleensa muutamankin herran ns salasuhde tai julkinen suhdekumppani ja ylpeä siitä.
      Milloinkaan Hannele Lauri julkaisee muistelmansa.

      • Siihen ei riitä 700 sivua.


    • Vesku on elänyt täyden elämän, on ainakin mitä vanhana muistella. Vesku on suomen paras mies näyttelijä. Kerrataan täällä eletään, nauttimaan muutkin elämästä ei katkeruudesta mitään saa.

      • Niin täyden, että nuo huume ja naisseikkailut ym taisivat usein mennä esim. isänä olemisen edelle.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin täyden, että nuo huume ja naisseikkailut ym taisivat usein mennä esim. isänä olemisen edelle.

        Ainahan naiset on julkismiesten perään, että turhaan yksin Veskua mollata.


      • Vesku on Simon ja Speden kanssa samaa tasoa näyttelijänä ja lauluäänikin pelkkää epävireistä raakkumista ja nuotin vierestä menee. Tekemällä tehty "suuruus", taisi Ploirin sängyssä käydä kääntymässä kaikki naistoimittajatkin, siitä tän "taiteilijan" hypetys. Ei mitään omaa taiteellista: maalauksia, runoja, sävellyksiä, kirjallista tuotantoo.. Pelkkä pelle. Arvostan esim. Juicea hitosti enemmän.


      • "Vesku on suomen paras mies näyttelijä" MISTÄ KOHTAA????????


      • Jep, sana miesnäyttelijä on kuitenkin yhdyssana. Ja lause "kerrataan täällä eletään, nauttimaan muutkin elämästä ei katkeruudesta saa mitään", mitä suunnatonta osaamista kommentoija ilmaisekaan, oikein Loiri- tasoista ulosantia....


    • Kukapa näitä tarinoita todistaa todeksi, kaikkia jo vanhuus vaivaa ja muisti on valikoiva. Kyllähän toisenlaisen kuvan ploirista on saatu, jotenkin sivistyneempi mutta näin vanhana näkyy kaikki ihmiset muuttuvan karkeammiksi. Onkohan kirjassa käsitelty sitä vero anteeksiantoa, kuinkahan juoni senkin itselleen. Kauheat tulot vuosikausia ollut, eipä ole ihme minne rahat huvenneet.

      • SIVISTYNYT!!??


    • veskulla ja siltsulla varmaan ollu kovat bileet, siitä osassa II

    • EIPÄ TARVI KIRJAA OSTAA KUN ILTIS JULKAISI TÄRKEIMMÄT.

    • Voi taivas mitä kirjoituksia, menkää ja nauttikaa elämästä,tuntuu että nämä kirjoittajat ovat vain kateellisia ääliöitä. Minä ainakin arvostan Veskua ja pidän häntä suomen parhaana näyttelijänä. Itseään saa syyttää jos seuraa ei saa, vai mitä haukkujat.

      • Kyllä Vesku oli parhaimmillaan Speden leffoissa pellenä ja suomalaisen juopon esikuvana. Muutoin luovan taiteen ilmaisijana milloin missäkin enemmän ja välillä vähemmän onnistuen. Ihmisenä en sano mitään, kun en tunne häntä, mutta miehenä oman näkemykseni mukaan lähes vastenmielinen. Hänestä välittyy jotensakin ristiriitainen persoona ja siksi varmaan mielipiteetkin ovat puolesta ja vastaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Vesku oli parhaimmillaan Speden leffoissa pellenä ja suomalaisen juopon esikuvana. Muutoin luovan taiteen ilmaisijana milloin missäkin enemmän ja välillä vähemmän onnistuen. Ihmisenä en sano mitään, kun en tunne häntä, mutta miehenä oman näkemykseni mukaan lähes vastenmielinen. Hänestä välittyy jotensakin ristiriitainen persoona ja siksi varmaan mielipiteetkin ovat puolesta ja vastaan.

        Miehenä todellakin vastenmielinen, ihan räkänokan limanuljaskan näköinenkin. Yök. Pelletyyppi, sivistyksestä ei hajuakaan. Ei oo näyttelijän- eikä laulunlahjoja eikä mitään omaa tuotantoa millään alalla. Tyhjä nolla. Kuka menee sänkyyn Lenitan ja Samulinin kanssa? Loiri.


      • Miten niin ei saa seuraa ellei diggaa Veskua? Loiri yritti iskee mua 90- luvulla mut ei onnistunut. Älä nyt halkee kateudesta.


    • Siinähän koko 700 sivuisen kirjan ydin, mitäpä muuta kerrottavaa Loirilla oliskaan kun känni/huumehörhöiset paneskelusekoilunsa. Turhapuro-leffojen muistelut? Eipä oo hääppöistä. En osta kirjaa, en edes puolenvuoden kuluttuu alalaarista, toivottavasti ei kukaan muukaan. Siinä kaks vanhaa ukkoo, jotka ei keneltäkään enää saa, hekumoi toisen menneillä panoilla, Tervolla itsellään kun ei mitään muistamista edes ole. Herrasmies ei noista asioista huutele. Tervolla ja Loirila siitä puhe mistä kova pula.

    • Päihderiippuvainen onneton ukko. Voi, voi.

    • Toistan erästä jo aiemmin näille sivuille mielipiteensä laittanutta kommentoijaa: Loiri oli hyvä elokuvassa "Pojat", ja siinä se sitten olikin. Jatko oli yhtä tyhjää pelleilyä, kirjaimellisesti.
      Kirja ei kiinnosta, mieluummin luen uudelleen vaikka kaksikin kirjaa NKP:n historiasta tms., tms., tms.

      • Olihan se hyvä Uunonakin, ei tarvinnut edes näytellä, hahhah! Muuten elämänsä näyttää olleen pelkkä onnetonta päihderiippuvaisen sekoilua ja porvarisnaisten paneskeluu, säälittävää.


    • Voisiko tuolta itseään nerona pitävältä Tervolta muuta odottaa, mutta kun on saanut vihervasemmiston taakseen ja voi julistaa virallisessa mediassa omia näkemyksiään estoitta, niin on tämänkin julkaisun mainostus on taattu.

      • Miksi Jari Tervo viitsii kirjoittaa roskaa, rumaa ja ällöttävää? Lenita rukkaa ei tietenkään saa unohtaa.


    • Joo nyt meni viimmeinenkin maku koko Loirista😶! Miksi pitää kaikki sekoilut kirjoittaa kirjaksi! Vanhakuppe haluu nostaa ekoaan sillä! Ja sit nämä hänen naiset airakin??. Kyllähän tänäpäivänä ole mitään muutakun seksiä siellä täällä! Se kuuluu rlämään mut kuuluuko kaikille🤗!

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei näin Lidl! Ei! Ei! Ei!

      Voi ei. Älkää lähtekö tähän leikkiin! Ei mitään sovelluskorttipeliä! // Lidl aikoo tuoda asiakkailleen etukortin – bonuksista ei vielä tietoa // http
      Maailman menoa
      257
      5728
    2. Vuosi Tinderissä oli järkytys

      Ei mikään ihme. Tinder on ihan syvältä. https://yle.fi/uutiset/3-11212319
      Sinkut
      88
      4924
    3. Haavisto aikoo jatkaa

      ulkoministerinä ri­ko­se­päi­lyis­tä huolimatta https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pekka-haavisto-kommentoi-esitutkintapyyntoa-aikoo-jatkaa-ulkomin
      Maailman menoa
      85
      853
    4. Maisa perhelomalla Levillä

      Mikko ilmestyi myös Leville odottamatta. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ystavanpaivana-avioitunut-maisa-torppa-koki-romanttisen-yllatyksen-per
      59
      806
    5. Kokoomuspoliitikko Pauliina Valkovirta nolasi

      itsensä pahanpäiväisesti eilisessä valtuustokokouksessa vaatiessaan sivukylien koulujen lakkauttamista. Tuntui ,että hän ei tajua ollenkaan kyläkouluj
      Haapavesi
      43
      686