Pakkasella ei ole tuuletonta

Kommenttina tuoreisiin lähteettömin "tietoihin" tuulivoimasta pakkasella lainaus asiantuntijalta:

"Suomessa tuotetaan eniten tuulivoimaa kylminä talvikuukausina, jolloin myös energiankulutus on suurinta. Yleinen harhaluulo tyynistä pakkaspäivistä ei pidä paikkaansa, etenkään modernien tuulivoimaloiden napakorkeudella 100-140 metrissä. Suomen tuulipuistoissa onkin tuotettu sähköä hyvillä tehoilla kuluvan pakkasjakson aikana. Vaihtelua tuulisuudessa on ympäri vuoden, mutta täysin tuuletonta on harvoin. Fingridin tehonseuranta ei kerro koko kuvaa asiasta, sillä mukana on toistaiseksi vain osa maamme tuulivoimaloista."

https://www.tuulivoimayhdistys.fi/ajankohtaista/tiedotteet/926/pakkasella_ei_ole_tuuletonta
(2014)

28

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Montako % on tuulivoiman osuus sattumaenergiana Suomessa? Onko 1-2% eli täysin merkityksetön asia.

      • Sattumaenergiaa ei ole olemassa muualla kuin joidenkin tyhmien jokeltelu-hokemana, Järkevät ihmiset ymmärtää, että jos tuulisuutta kannattaa ennustaa, tuulisuus ei ole sattumanvaraista.

      • Anonyymi

        Tammikuu 2016 oli kylmäävä todiste tuulettomasta tilasta. Kuukauden aikana tuulivoiman tuotanto nolla, muutamaa vähäistä poikkeuspäivää lukuunottamatta. Tämä on kaikkien sähköntuotannosta perillä olevien tiedossa ja ratkaisuja vastaavan tilanteen varalle on jo tehty muita tuotantoja lisäten, osa jopa jo poistetun tuotannon varalle otoin. Totuudessa pitäisi kaikkien pysyä myös jääviye huomioiden.

      • Anonyymi
        stuxnet kirjoitti:

        Sattumaenergiaa ei ole olemassa muualla kuin joidenkin tyhmien jokeltelu-hokemana, Järkevät ihmiset ymmärtää, että jos tuulisuutta kannattaa ennustaa, tuulisuus ei ole sattumanvaraista.

        Haloo, mutta tuulisuuteen et voi vaikuttaa. Sitä se kuule tarkoittaa se sattumaenergia-nimitys. Tuulivoima on siis sattumaenergiaa.

    • Anonyymi

      Pitäisikö nyt muistuttaa siitäkin että aurinkopanelit kin tuottavat sitä paremmin mitä kylmempää. Teoriassa huipputuotot tammi- helmikuussa.

    • Oikein kovalla pakkasella ei tuule, eli juuri silloin, kun sähkön kysyntä saavuttaa uuden kaikkien aikojen huipun. Silloin vallitsee laaja korkeapaine, jossa ei ole riittävästi paine-eroa kunnon tuulta varten. Tuulettomuus ja huippukulutus ovat siis tässä tapauksessa toisistaan riippuvia satunnaismuuttujia.

      Tätä ei pidä sotkea siihen faktaan, että talvikuukausina tuulivoiman tuotanto on suurempaa kuin kesäkuukausina. Korkeat tuulivoimalat saavat toki enemmän tuulta kuin matalat, mutta korkeapainetilanteessa teho jää paljon maksimitehosta.

      Fingrid on käyttänyt tuulivoiman kapasiteettikertoimena 6 %, eli 1000 MW asennettua tuulivoimakapasiteettia kohti voidaan arvioida saatavan 60 MW huipun aikaista tehoa. Tilanteesta riippuen saatetaan jäädä tuonkin alle.

      • Enevpk1 kirjoitti:

        Tuo on eri kerroin.

        Suomen sähköntuotantokapasiteetin riittävyyttä tarkastelee Energiamarkkinavirasto. Se esittää vuosittain tehon riittävyyslaskennan. Tuulivoiman keskiteholla ei siinä ole roolia.

        Fingrid ei taida vieläkään kertoa kaikkien tuulivoimaloiden tuotantolukuja. En ole varma, mutta muistaaksni syynä oli se, että kaikista myllyistä niitä ei saada .

      • stuxnet kirjoitti:

        Fingrid ei taida vieläkään kertoa kaikkien tuulivoimaloiden tuotantolukuja. En ole varma, mutta muistaaksni syynä oli se, että kaikista myllyistä niitä ei saada .

        Ei kuulu Fingridin toimenkuvaan. Eikä data ole aina niin avointa, kuin tulisi olla.

      • stuxnet kirjoitti:

        ????

        Muistelen, että Finhrif tekee tuulivoimatilastot. Joka tapauksessa Fingridin on, kantaverkon ylläpitäjänä, välttämätöntä saada tietoonsa ähköntuotantolukuja,

        Tässä kaikille hyvä linkki:
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/reservit-ja-saatosahko/varavoimalaitokset/

        ja https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja-tuotanto/tuulivoiman-tuotanto/

        On täysin eri asia, mitä dataa järjestelmävastaava saa käyttöönsä ja mitä se jakaa eteenpäin julkisessa internetissä. Kuten aiemmin sanoin, datan avoimuudessa on toivomisen varaa.

      • Palatakseni itse aiheeseen, eli tuulivoimantuotantoon pakkasella, tarkistin vielä tuoreimmasta Energiaviraston toimitusvarmuusraportista teholaskelman. Edelleenkin tuulivoiman osuus on se ikivanha 6 % asennetusta tuulivoimakapasiteetista (koko Suomi). Tuo 6 % on aikalailla hihasta vedetty arvo, koska ei ole sen parempaakaan missään esitetty.

      • Enevpk1 kirjoitti:

        Palatakseni itse aiheeseen, eli tuulivoimantuotantoon pakkasella, tarkistin vielä tuoreimmasta Energiaviraston toimitusvarmuusraportista teholaskelman. Edelleenkin tuulivoiman osuus on se ikivanha 6 % asennetusta tuulivoimakapasiteetista (koko Suomi). Tuo 6 % on aikalailla hihasta vedetty arvo, koska ei ole sen parempaakaan missään esitetty.

        "Yleisen irvailun mukaan tuulisähkön tuotanto on usein nolla silloin kun sähköä eniten tarvitaan, siis tyyninä kireän pakkasen päivinä. Mutta tuulisena pakkaspäivänä - kuten juuri nyt - tuulee todella tarpeeseen. "

        "Tällä hetkellä poikkeuksellista on tuulivoiman erittäin suuri tuotanto suhteessa Suomen kulutukseen ja Suomen omaan tuotantoon. Tuulivoimaa syntyy Suomessa noin 1 400 megawatin teholla, kun koko Suomen sähköntuotanto on reilut 10 000 megawattia. Tuulituotannon osuus Suomen koko sähköntuotannosta on siis peräti 14 prosenttia. Osuus sähkön kulutuksesta on noin 11 prosenttia. Tuuli tuottaa sähköä jo suunnilleen yhtä paljon kuin yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto. "

        https://www.talouselama.fi/uutiset/no-nyt-tuulee-tarpeeseen-14-prosenttia-tuotannosta-on-jo-tuulivoimaa/b51ac94b-66ac-3578-973c-5740edf5cd30
        (15.1.2018(

        Misi höpistä jostain vanhasta yksitäistapauksesta kun jatkuvaa raaaliaikaista dataa on saatavilla?
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja-tuotanto/tuulivoiman-tuotanto/

      • Anonyymi
        stuxnet kirjoitti:

        Fingrid ei taida vieläkään kertoa kaikkien tuulivoimaloiden tuotantolukuja. En ole varma, mutta muistaaksni syynä oli se, että kaikista myllyistä niitä ei saada .

        Ydinenergia on Suomen suurimpia ympäristösaastuttajia.
        Olkiluoto III ydinvoimalaitoksen elinkaarikusannukset ovat ranskalaisen rakennuttajan osalta noin kymmenen miljardia €uroa.
        Heti senjälkeen kun se on ladattu radioaktiivisilla polttoaineilla sen purkukustannukset tulevat olemaan noin 6,5 miljardia €uroa.
        Se maksaa siis elinkaarikustannuksina 16,5 miljardia €uroa.
        Siinä ei ole mukana käytettyjen polttoaineiden kolmenkymmenen vuoden välivarastointi-ja kymmenien tuhansien vuosien loppuvarastointikustannuksia.
        Suomessa on viisi ydinvoimalaa jos Olkiluoto III otetaan käytäntöön.
        Näiden viiden ydinvoimalan purkukustannukset tulevat olemaan 32,5miljardia €uroa.
        lisäksi Posivan Onkalon kustannukset ovat jo yli 4 miljardia €uroa.
        Tässä summassa ei ole vielä mukana käytettyjen polttoaineiden loppuvarastointikustannuksia.
        Nykyiset ydinvoimalamme tulevat maksamaan yhteiskunnalle n. 40 miljardia €uroa.
        Valtion ydinjätehuoltorahastossa olevaan Varautumisrahastoon kerätään varoja siltä varalta , että valtio joutuisi vastaamaan ydinjätehuollon tulevista kustannuksista.
        Rahastossa oleva 2,65 miljardia €uroa kattaa kaikkien Suomessa tähän mennessä syntyneiden ydinjätteiden jäljellä olevan ydinjätehuollon kustannukset.
        Summa sisältää myös nykyisten laitosten purkamiskustannukset.
        Jätehuoltovelvollisten tulee ydinenergialain nojalla täydentää rahasto-osuutensa maksamalla noin 56,7 miljoonaa euroa uusia ydinjätehuoltomaksuja maaliskuun 2019 lopussa.
        Varautumisrahaston pääoma muodostuu ydinjätehuoltomaksuista ja rahaston lainaus- ja sijoitustoiminnan tuotosta.
        Näillä ns. jätehuoltovelvollisilla on halutessaan oikeus lainata takaisin vuosittain turvaavaa vakuutta vastaan 75 % siitä osuudesta, joka niillä kulloinkin rahastossa on (rahasto-osuus). Lopuksi siis rahastossa ei ole mitään jos ydinvoimaa omistavat laitokset ajetaan konkurssiin.Voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan.
        Valtiolla on oikeus lainata loppuosa varoista. Rahasto sijoittaa turvaavia vakuuksia vastaan ne varat, jotka ovat jääneet käyttämättä edellä todetuilla tavoilla.
        Ydinturvallisuustutkimusrahastoon ja Ydinjätetutkimusrahastoon kerätään vuosittain varoja käytettäväksi alan tutkimustoiminnan rahoittamiseksi. Vuonna 2018 ydinturvallisuustutkimusta varten kerättiin noin 8,9 miljoonaa euroa ja ydinjätetutkimukseen rakennus-ja purkukustannukset uraanin louhimuskustannusten ja ydinjätteiden lopuukäsittelyn osalta ovat niin suuret että näiden toimien hiilineutraalienergiatuotanto ei vastaa niiden elinkaarikustannusten hilidioksiidipäästöjä.
        Suomessa pitäisi pikaisesti aloittaa Saksan tapaan siirtymistä ympäristöystävälliseen
        ydinenergiavapaaseen aurinko-tuuli-ja bioenergiatuotantoon.
        Yksinomaan tuulienergiaan sijoittaminen toisi noin 160 tuhatta uutta työpaikkaa
        mikäli Suomeen rakennettaisiin samalla tavalla kuin pinta-alaltaan yhtäsuureen Saksaan
        30 tuhatta tuulivoimalaa. Ne työllistävät Saksassa 160 tuhatta henkilöä.
        Suomessa on nyt 698 tuulivoimalaa.
        Kolmenkymmenen tuhannen tuulivoimaloiden tuotto olisi lähes kaksi kertaa suurempi kuin koko Suomen energiantarve tällä hetkellä on.

        Erkki Henrikki Rintala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvänen aika, mitä paatosta...

        Yritykset rakentavat ydinvoimaloita omalla rahallaan. Etkö luota, että osaavat laskea, mikä on edullisin vaihtoehto sähkön tuottamiseen?

        Ja mietippä sitä, jos sähkö tehtäisiin polkupyörädynamoilla, kuinka paljon se loisi uusia työpaikkoja.

    • Anonyymi

      Kuka vitun pönttö noita alotuksia tehtailee. Niuvanniemeen ja heti.

    • Anonyymi

      "Aurinkopaneelien tuotanto kasvaa kasvaa kylmällä ilmalla, koska aurinkokennojen huötysuhde paranee silloin."
      Nyt on luvassa ainakin hallaöitä jolloin aurinkopaneelit ovat parhaimmillaan.

      • Anonyymi

        Viime yö oli jo viileä mutta ei tullut sähköä klo 20-07 välillä.

    • Anonyymi

      Ja taas tuli selväksi, että tuulivoimaa ei saada kovimmilla pakkasjaksoilla.

      Aloittaja siis yritti syöttää muunneltua totuutta.

      • Anonyymi

        Hyvin tyypillistä viheruskovaisille

      • Anonyymi

        Aloittaja ei paljon perustele siitä, että hänen väitteensä on kumottu hyvin perustellen. On niin sokea uskossaan, että ei hyväksy vastaväitteitä, eikä vaivaudu niihin kommentoimaan millään lailla. Sidonnaisuuksista ketjussa vaan yksikseen perustelee sitä, ettei ole tuulivoimateollisuuden lobbari. Tällainen tupputtamismentaliteetti etoo.

    • Anonyymi

      Noista tuulivoiman tuotantokäyristä voi jokainen halutessaan katsoa millaisia varastointikapasiteetteja (akkuja) tarvittaisiin sähkölle jotta saavutettaisiin haluttu huipputehon ja jatkuvasti käytettävissä olevan tehon suhdeluku.

      Vertailukohteena voisi pitää Teslan Australiaan rakentamaa akustoa:

      Hinta 90 miljoonaa euroa
      Maksimi lähtöteho ja ilmeisesti myös latausteho 100 MW
      Maksimi energiamäärä 126 MWh.

      Kokeilkaa mitä ensin yhden ja sitten vaikkapa kymmenen tuollaisen akuston lisääminen Suomen tuulivoimaloiden tueksi vaikuttaisi tilanteeseen. Kuinka monta sähkön tuotannon notkaudusta tulisi vuoden aikana?

      • Anonyymi

        Hintaa tuolla siis 56 miljoonaa euroa. Mainittu 90 miljoonaa oli aus dollareita.

        Suuruusluokkia kun arvioi niin yksi tuuleton vuorokausi tarkoittaa 24h tuotantokatkoa tuulivoimaloiden sähköntuotannossa ja edes 100 MW tehon jatkuvan tehon tuottaminen akuista tuon vuorokauden ajan vaatisi 20 kpl maailman suurimman akuston kokoisia akkulaitoksia. Laitoksilla hintaa olisi tässä vaiheessa yhteensä miljardi euroa.

        OL3 hinnaksi Arevalle tulee noin 10 miljardia euroa. Sillä hinnalla ostaisi 200 akkulaitoksia, jotka yhdessä pystyisivät varastoidusta sähköstä syöttämään 1000 MW tehon vaivaisen yhden (1) vuorokauden ajan. Vertailun vuoksi ydinvoimala OL3 pystyy syöttämään 1600 MW jatkuvaa tehoa 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa vuoden välein toistuvien huoltoseisakkien välisen ajan säästä riippumatta.

        Sähköenergian varastointi olisi se viisasten kivi joka mahdollistaisi sattumasähkön hyödyntämisen ilman erillistä säätövoimaa tuottavaa voimalaa. Tällä hetkellä akustot ovat liian kalliita että niistä olisi tähän tarkoitukseen.

    • Anonyymi

      Eipä taida löytyä haasteelle ottajia. Tämä on sattumasähkön suurin ongelma kun sähkön käyttöä ei voi sattumien tahdissa katkoa.

      Paitsi tietenkin Kaliforniassa. Piilaakson ympäristössä on odotettavissa useiden päivien pituisia sähkökatkoja siksi, että siellä on ollut tähän asti tärkeämpää suojella suurjännitelinjojen alla kasvavaa pusikkoa kuin lähiseuduilla asuvia ihmisiä. Nyt kun ihmisiäkin pitäisi suojella metsäpaloilta ja paikallinen sähköyhtiö PG&E on hakenut konkurssia niin ainoa tapa siihen on katkaista sähköt tuulisina ja kuivina päivinä.

      https://www.youtube.com/watch?v=L8JUxiv3CUU

      Tuon pituiset sähkökatkot ovat arkipäivää Afrikassa ja muualla kolmannen maailman köyhissä valtioissa. Nyt myös USA:ssa Piilaakson ympärillä. Jos äänestätte oikeaa puoluetta niin saatte ne myös Suomeen sattumasähkön säännöstelytarpeen vuoksi.

      Toivottavasti teillä on sitten joku vaihtoehtoinen keino lämmittää asuntojanne kun ulkona on -30 astetta sähkökatkojen toteutuessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      278
      6071
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1969
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1760
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1231
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1195
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      160
      1093
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1066
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      981
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      951
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      942
    Aihe