NYT RIITTÄÄ lupausket! Sdp:n Rinne tee palvelus!

Nyt A. Rinne lupaa tuhat lääkäriä, viikon hoitotakuun ja hoitajamitoituksen, vaikka tekijöitä ei ole ja rahat ovat tiukilla – ”Olen jutellut paljon lääkärityttäreni kanssa”
Tänään klo 17:35 _12.9.2019_
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/244e3551-88ed-4006-80e2-2b1f24bc9ff0

Pääministeri Antti Rinne sanoo Iltalehdelle taistelevansa ”leijonan lailla” hoitajamitoituksen ja viikon hoitotakuun puolesta, vaikka niiden toteuttaminen on vaikeaa.
Pääministeri Antti Rinne (sd) kertoo Iltalehden haastattelussa, miten hän näkee 0,7 hoitajamitoituksen ja viikon hoitotakuun toteuttamisen mahdollisuudet.

Rinne sanoi keskiviikkona Kuntaliiton järjestämässä tentissä näin: ”0,7 hoitajamitoitus, seitsemän päivän hoitotakuu ja tuhat uutta lääkäriä tulee. Ihan loppuun ei saada, 4 000 hoitajaa ja lääkäriä tarvitaan, ei ole rahaa.”

Rahapulasta huolimatta Rinne siis pitää kiinni siitä, että hallitus tiukentaa hoitotakuun siten, että kiireettömässä tapauksessa hoitoon on päästävä viikossa. Muutos on suuri, sillä nykyinen hoitotakuu kiireettömässä tapauksessa on kolme kuukautta hoidon tarpeen arvioinnista.

Tiukemmasta hoitotakuusta on tarkoitus säätää lailla jo vuonna 2020, mutta sen käyttöönottoon tulee siirtymäaika. Rinne lupaa, että tällä hallituskaudella saadaan tuhat lääkäriä viikon hoitotakuun toteuttamiseen, vaikka se onkin vaikeaa.

Mistä nämä tuhat lääkäriä saadaan, kun jo nyt lukuisissa terveyskeskuksilla on vaikeuksia saada lääkäreitä rekrytoitua?

– Minun oma vanhin tyttäreni on lääkäri ja olen hänen kanssaan paljon jutellut. Hän on nuori lääkäri, mutta hänellä alkaa olla kymmenen vuoden kokemus sekä terveyskeskuksessa, sairaalassa että yksityisellä puolella, Rinne aloittaa.

”Haastava tavoite”
Rinteen mukaan hänen tyttärensä on viestittänyt, että lääkärikunta on valmis mielellään työskentelemään myös terveyskeskuksissa, kunhan työ on järkevällä tavalla organisoitua ja työ mahdollistaa myös tutkimuksen.

Rinne muistuttaa, että korkeasti koulutetuilla lääkäreillä on usein tietty vaatimustaso työn sisällöstä, ja moni lääkäri hakeutuu tehtäviin, joissa on mahdollista tehdä myös tutkimusta.

– Meidän täytyy rakentaa terveyskeskustyö ja perustason työ sillä tavalla, että siellä on mahdollista ikään kuin sitä omaa ammatillista osaamista kehittää. Tämä on ehkä suurin vaikuttava tekijä, miten me saadaan lääkäreitä innostumaan perusterveydenhuollon töihin.

Tuo kehitystyöhän tulee kestämään. Jos hoitotakuu laitetaan voimaan jo tällä kaudella, niin mistä saadaan lääkäreitä?

– Juuri sen takia sanoin eilen, että tuhannen lääkärin saaminen hoitotakuun toteuttamiseksi on haastava tavoite. Siihen ei ole meillä varattuna tälle vaalikaudelle sen enempää rahaa, koska nähdään, että lääkäreiden lisääminen ei ole kovin nopea prosessi, Rinne sanoo.

Myöhemmin Rinne täsmentää, että hallituksella on kyllä varattuna merkittävästi lisärahaa lääkärien lisäämiseksi. Rinteen mukaan lääkäreiden lisäämiseksi ei ole vain yhtä keinoa.

Iltalehti pyrki selvittämään torstaina, paljonko hoitotakuun toteuttamiseen olisi rahaa tällä vaalikaudella. Tehtävä osoittautui vaikeaksi, mutta hallituspiireistä arveltiin, että summa voisi olla noin 200 miljoonaa euroa.

Lääkäriliiton tammikuisessa selvityksessä kävi ilmi, että terveyskeskusten lääkärivaje on hieman pahentunut edelliseen vuoteen verrattuna. Terveyskeskusten johtavien lääkärien mukaan sekä avoimien tehtävien täyttäminen että sijaisten saaminen on entistä vaikeampaa.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi viikon hoitotakuun toteuttamiseen tarvittavan 1100-1800 lääkäriä riippuen siitä, kuinka kokeneita lääkärit ovat.
.....!?
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

#EI hyvältä näytä!

Uutiset Pääkirjoitus
Pääkirjoitus: Rinteen hallituksen 100 päivää – paljon puhetta ja petettyjä lupauksia
Tänään klo 16:11 (12.9.2019)
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/56359e2c-bb2b-4d75-932b-4027c20550d2

Rinteen hallituksen sadan päivän punnitus paljastaa sekavan vision ja suuret puheet.
eisari ilman vaatteita”, ”tunaroiva hallitus”, muun muassa näin luonnehdittiin pääministeri Juha Sipilää (kesk) ja hänen hallitustaan ensimmäisten sadan päivän jälkeen vuonna 2015.

Kiitostakin tuli. Sanottiin, että parasta Sipilän hallituksessa oli tiivis, strateginen hallitusohjelma, jonka avulla Suomi aiottiin nostaa taantuman ja työttömyyden suosta.

Sipilä oli kuitenkin jo ehtinyt saada suhteensa solmuun työmarkkinatoimijoiden kanssa, mikä kostautui myöhemmin.

Antti Rinteen (sd) hallitus on perjantaina ollut vallassa sata päivää. Myös tämän hallituksen ohjelman on tarkoitus olla avain Suomen menestykseen.

Valitettavasti hallitusohjelman 182 sivuakaan eivät riitä kirkastamaan hallituksen visiota - se ei tunnu olevan selkeä edes ministereille, jotka ovat kesän aikana riidelleet ohjelman tulkinnoista: Rinteen hallitusohjelma on kuin sekametelisoppa, jossa rusinat ja luumut tappelevat siitä, kenellä on oikeus määritellä totuus tulkinnasta ja sitä kautta käytännön politiikasta.
Muutaman konkreettisen asian Rinteen hallitus on kuitenkin sadassa päivässä ehtinyt tehdä - jopa tehokkaammin kuin edeltäjänsä. Hallitus nimittäin lisäsi merkittävästi poliittisten avustajiensa määrää, ja on myös jakanut rahaa – lähinnä omalle äänestäjäkunnalleen, mutta myös koulutukseen, joista jälkimmäistä voi pitää perusteltuna investointina Suomen tulevaisuuteen.

Ongelma on kuitenkin se, että hallituksen menolisäykset on tehty normaalissa suhdannetilanteessa ja pääosin velaksi, mikä voi kostautua, jos hallitus ei saa luotua 60 000 uutta työpaikkaa.

Edeltäjänsä lailla myös Rinne on jo ehtinyt sotkea lusikkansa työmarkkinasoppaan vaatimalla muun muassa postilaisille kertakorvauksia palkanalennusten kompensoimiseksi. Rinteen olisi mieluummin kannattanut noudattaa omaa ohjettaan, jonka mukaan ”poliitikkojen sotkeutumisesta työmarkkina-asioihin ei tule kuin sutta ja sekundaa”. (KL 2016)

Jos Sipilää moitittiin sadan päivän kohdalla ahkerasta tiedottamisesta vähäisellä sisällöllä,voi Rinteen ongelmana pitää jopa omien puheiden kanssa ristiriitaisia ulostuloja.

EU-politiikassa Rinne ja hallitus ovat toistaiseksi lähinnä toimittaneet juoksevia asioita, ja vasta syksymmällä nähdään, kuoriutuuko Rinteestä budjettiväännön myötä leijona vai lammas.

Rinteen hallituksen sadan päivän punnituksessa ikävää on myös se, että moni äänestäjä tuntee itsensä jo nyt petetyksi. Syynä ovat rehvakkaat vaalilupaukset erityisesti vanhusten hoivapalveluihin ja hoitajamitoituksiin liittyen. Osa lupauksista vesitettiin jo hallitusohjelmassa, mutta keskiviikkona Rinne sinetöi, ettei tällä vaalikaudella saada neljäätuhatta hoitajaa ja lääkäriä lisää, koska rahaa ei ole.

Leveillä lupauksilla voi päästä valtaan, mutta lupausten pettäminen murentaa ihmisten luottamusta politiikkaan, ja sitä kautta koko demokraattiseen järjestelmään, mikä ei ole kenenkään etu.

KREETA KARVALA
[email protected]

Äänestä

60+000+työpaikkaa+nostaa+työllisyysastetta+1,7+prosenttiyksiköllä.Siis+nykyisestä+noin+74+%:iinMutta+demarisähläilyn+jälkeen+lähtökohta+taas+lienee+68%+kuten+oli+2015

Äänestä
  • höh Hantti lupaa, että jäljelle jää 60.000 duunipaikkaa, ja nekin suojatyöpaikkoja poliittisille broilereille !

    Hantin puhevika vaikeuttaa hänen puheensa ymmärtämistä !

    Äänestä

Rinne ja Paatero näyttävät siltä että sairasloma on lähellä. Avustajat tuskin pystyvät pitämään parivaljakkoa työkykyisenä.
Todella huononnäköisiä molemmat vaikka juuri kesälomilta palasivat.

Äänestä

jes, ihan saman huomion tein itsekin. !

Odotan lausuntoa Hantin terveyden tilasta !

Äänestä

Kun kepu lupaa ensi vaalien alla 200 € eläkeläisille ja työttömille niin muistakaapa paavalit äänestää sitä.

Äänestä

Rinne unohti, että myös koulutetuilla sairaanhoitajilla on tietty vaatimustaso työn sisällöstä. Sairaanhoitajan koulutukseen ei kuulu perushoito. Nämä työt ovat lähihoitajien tehtäviä. Sairaanhoitaja on koulutettu hoitotyön asiantuntijaksi. Kun suomessa tuli valloilleen ajatus, kaikki tekevät kaikkea, lähti moni sairaanhoitaja pois alalta tai vaihtoi paikkaan, joka vastaa koulutusta. Nykyään sairaanhoitajien koulutuksessa ei edes opeteta paljoakaan perushoitoa. Ihan samoin, kuin ei lääkäreillekään enää opeteta hoitotyötä, kuten aikaisemmin. Olen työskennellyt monessa eri maassa ja Suomi on ainut maa, jolla on varaa tuhlata sairaanhoitajien osaamista perushoitotyöhön. Esim. Ruotsin sairaaloissa ollaan kiitollisia jokaisesta koulutetusta sairaanhoitajasta, jonka saavat palkattua, eivätkä todellakaan käytä sairaanhoitajan osaamista kylpyhuoneissa. Korkeintaan kylvettäjät, joita siellä vielä joissain paikoissa on tai lähihoitajat pyytävät katsomaan esim. haavaa, johon sairaanhoitaja katsoo siihen sopivan hoidon, tai konsultoi haavahoitajaa. Suomi ei koskaan tule saamaan sairaanhoitajia töihin ennen kuin tämä asia on korjattu. Mitä sitten tapahtuu, kun hoitajamitoitus on kirjattu lakiin, eikä hoitajia ole ? Saako kunnat ja sairaanhoitopiirit sakkoja, vähennetäänkö potilaspaikkoja vai suljetaanko osastoja? Potilaat eivät vähene. Onneksi hoitajat ovat heränneet ja jättäneet alan tai suomen. Hoitajat ovat liian kauan antaneet periksi ja suostuneet kaikkeen.

Äänestä
  • Kiitos tästä, jos asiantuntijana toteat näin.

    Mutta lähes joka alalla on menty samaan, moniosaajia arvostetaan ja heitä haetaan.
    Nyt jo ulkomaita myöten.
    Todellisuudessa toki eri sairaaloissa, hoitopaikoissa yms. on edelleenkin hyvin hierarkista henkilöstöpolitiikkaa hoitotoimintaa. Sairaanhoitohenkilöstö on kai yhä pääosin tasolla 2. - jos lääkärit on tasolla 1. -joten ovat ns. apuvoimat siitä seuraavilla arvoasteikossa ihan selkeesti, ja niitähän on lähihoitajista, aputyövoimaan ja aina siivoojiin saakka.

    Tämä on mutua mutta jokainen työpaikka on varmasti erilainen.

    Rinteen pj. pm.n tytär on lääkäri kuten tulee esiin, joten jotain osviittaa kai hänkin antaa tälle pääministerille?

    Äänestä

  • Kiitos hyvästä analyysistä.

    Haluan tuoda esiin tämän kikytyksen ja sen aiheuttaman työvoiman alanvaihtamisen ja maastapoistumisen.

    Sari sairaanhoitajat ovat jo vastuunsa kantaneet ja tilalle pitää löytää uudet vastuunkantajat !

    Jygä Käteinen sai vaalivoiton lupaamalla Sari sairaanhoitajille 20 &:a lisää liksaa. !

    Sama koskee myös poliiseja, jotka päätyönään hyysäävät juoppoja ja mopopoikia !

    Äänestä

Ja olemme luomassa suomeen oman islamin mallin.

Onkohan kyse sedan, farkku, SUV, coupee, citymaasturi vai mistä mallista tuo kepuli akka änkyttää ?
Milestäni parasta on toimittaa islam malli lähimpään autohajottamoon !

Äänestä

Jokohan lupaukset aletaan joissain kohtaa lunastaa, kuulemma ainakin "vappukymppi" on köyhille eläkeläisille tulossa kaikesta huolimatta?
Saahan nähdä?

Nyt 16.9.2019

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7c79df28-c615-438e-866b-6151035c8a0a

MTV: Hallitus päättää budjettiriihessä valtionomaisuuden myynnistä miljardilla eurolla
Tänään klo 14:59
Hallitus aikoo sopia valtion omaisuuden myynnistä miljardilla eurolla, kertoo MTV.

Hallituksen budjettiriihi alkaa huomenna tiistaina. Riihessä hallitus päättää valtion talouden meno- ja tuloarviosta ensi vuodelle.

MTV:n saamien tietojen mukaan hallitus aikoo sopia valtion omaisuuden myynnistä miljardilla eurolla, mutta päätös yhtiöistä ja tarkemmasta aikataulusta tehdään myöhemmin.

Hallitus linjasi jo aiemmin tekevänsä tällä kaudella kertaluontoisia tulevaisuusinvestointeja enintään kolmen miljardin euron edestä.

– Toimet rahoitetaan pääosin omaisuustuloilla siten, että ne eivät johda lisävelkaantumiseen vuonna 2023, hallitusohjelmassa todetaan.

Rinteen hallituksen ”tulevaisuusinvestointeihin” kuuluu muun muassa lisärahaa ammattikoulujen opettajien palkkaamiseen, luonnonsuojeluun ja kehitysyhteistyöhön. Siitä, mitä kaikkea ensi vuoden tulevaisuusinvestointeihin kuuluu, ei ole vielä tiedossa.

Valtiovarainministeriö antoi elokuussa ehdotuksensa valtion ensi vuoden budjetiksi. Hallituksen esitys vuoden 2020 talousarvioksi julkistetaan 7. lokakuuta.

Äänestä

Lääkäreistä ja hoitajista ei ole pulaa, kun Antti vain saisi järjestetyksi tavallisille kuolevaisille lääkärin palkan suuruisen perusturvan.

Äänestä

Muutama kymmenen vuotta on jo odotettu että lääkäreitä aloitettaisiin kouluttamaan tarpeeksi. Loppuisi tämä ihmisten nöyryyttäminen. Onhan se tietysti mukavaa olla haluttu työntekijä.

Äänestä
  • Budjettineuvotteluissa varmaan sovitaan nyt lääkärien koulutusmäärien lisäämisestä.

    Äänestä

Lyhyt ja huono muisto on näköjään eduksi pääministerin hommissa.

Äänestä

Lääkäreitä on varsin paljon jo nyt, - mutta ei riitä maaseudulle ja pikkupaikkakunnille ja suurten kaupunkien kunnallisiin virkoihin, sillä yksityisellä puolella on paremmat edut ja imagolliset syyt hoitaa virkaansa!

Keikkalääkärien taksat ovat siis yksityisellä puolella huikeita, tunti ja matkakuluineen!
Kunnat joutuu ostamaan näitä satunnaisia ja vaihtuvia 'keikkailijoita' kun muita ei ole saatavilla, ja hoidolliset vastuut siirtyy enimmäkseen heitä palkanneelle sairaanhoito-ja terveyspiirille - kuntayhtymille jne.!
Keikkatyössä ovat usein vasta uransa alussa olevat kokemattomat nöössit, joilla ei ole suurta osaamista ja siis vastuisat puhumattakaan! Ja kun hoitovirheitä tulee ne maksaa tilaaja!

Äänestä
  • Voin kertoa yhden "kuvaavan" esierkin joka sattui kohdallen Helsingin uden terveys-ja hyvinvointikeskuksen vasta avattua oli n saanut ajan lääkärille joka oli pestautunut Helsingin terveysvirastoon ja ko. Kalasataman uuteen yksikköön ( jossa yhdistettiin saman katon alle useita pienempiä terveyskeskuksien väkeä). No kun menin vastaanotolle aikavarauksen mukaan olikin niin ennalta nimetty naislääkäri oli muuttunut toiseen vasta-alkajaan mutta virassa olevaan mutta ihan ok henkilöön ( nainen hänkin).
    Tarkistin tämä ensin nimetty nainen oli ja on edelleen uskoisin, samaan aikaan useiden yksityisten lääkärikeskusten palkkalistoilla joka selvisi ihan yksinkertaisella nimihaulla Googlen kautta!

    Oli ilmeisesti laajentamassa myös Helsingin kaupungin alaisuuteen toimintaansa, ja tätä osaamistaan toimien sen mukaan mistä saa parhaimman tarjouksen kunakin päivänä, ja jättää muut sovitut tehtävät sillä erää sikseen, - eli on eräänlainen "onnen onkija" samassa lääkärin toimessaan!?
    Kun on "monia rautoja tulessa" - voi esittää vaikkapa olevansa sairaana tai muuta veruketta mutta toimii muualla toisella tavalla!
    Mietin saako tämä sitten myös korvausta tehdyn sopimuksen mukaan joka on voimassa missä kulloinkin!?

    Mutta ehkä emme ryhdy salapoliiseiksi jos väärinkäyttöä olisikin - maksaa veronmaksaja sen kuitenkin!

    Tällä hetkellä Helsingissä ei perusterveydenhuollossa ja hoidoissa ole käyntimaksuja, vain hammashoito- ja huolto ja erityispalvelut laskutetaan kuten sairaalahoidot yms.

    Äänestä

  • Verovaroin koulutetut lääkärit pitäisi velvoittaa työskentelemäön ainakin 5 vuodeksi julkisella puolella valmistumisenjälkeen. Ei olisi ainoa maa.

    Äänestä

Voivoi, kun Antin omat demariheimolaiset ne vasta herhiläisiksi osoittautuvat, pitäisiköhän tuokin asia pöyhiä kunnolla. (MOT yle tänään)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt A. Rinne lupaa tuhat lääkäriä, viikon hoitotakuun ja hoitajamitoituksen, vaikka tekijöitä ei ole ja rahat ovat tiukilla – ”Olen jutellut paljon lääkärityttäreni kanssa”
Tänään klo 17:35 _12.9.2019_
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/244e3551-88ed-4006-80e2-2b1f24bc9ff0

Pääministeri Antti Rinne sanoo Iltalehdelle taistelevansa ”leijonan lailla” hoitajamitoituksen ja viikon hoitotakuun puolesta, vaikka niiden toteuttaminen on vaikeaa.
Pääministeri Antti Rinne (sd) kertoo Iltalehden haastattelussa, miten hän näkee 0,7 hoitajamitoituksen ja viikon hoitotakuun toteuttamisen mahdollisuudet.

Rinne sanoi keskiviikkona Kuntaliiton järjestämässä tentissä näin: ”0,7 hoitajamitoitus, seitsemän päivän hoitotakuu ja tuhat uutta lääkäriä tulee. Ihan loppuun ei saada, 4 000 hoitajaa ja lääkäriä tarvitaan, ei ole rahaa.”

Rahapulasta huolimatta Rinne siis pitää kiinni siitä, että hallitus tiukentaa hoitotakuun siten, että kiireettömässä tapauksessa hoitoon on päästävä viikossa. Muutos on suuri, sillä nykyinen hoitotakuu kiireettömässä tapauksessa on kolme kuukautta hoidon tarpeen arvioinnista.

Tiukemmasta hoitotakuusta on tarkoitus säätää lailla jo vuonna 2020, mutta sen käyttöönottoon tulee siirtymäaika. Rinne lupaa, että tällä hallituskaudella saadaan tuhat lääkäriä viikon hoitotakuun toteuttamiseen, vaikka se onkin vaikeaa.

Mistä nämä tuhat lääkäriä saadaan, kun jo nyt lukuisissa terveyskeskuksilla on vaikeuksia saada lääkäreitä rekrytoitua?

– Minun oma vanhin tyttäreni on lääkäri ja olen hänen kanssaan paljon jutellut. Hän on nuori lääkäri, mutta hänellä alkaa olla kymmenen vuoden kokemus sekä terveyskeskuksessa, sairaalassa että yksityisellä puolella, Rinne aloittaa.

”Haastava tavoite”
Rinteen mukaan hänen tyttärensä on viestittänyt, että lääkärikunta on valmis mielellään työskentelemään myös terveyskeskuksissa, kunhan työ on järkevällä tavalla organisoitua ja työ mahdollistaa myös tutkimuksen.

Rinne muistuttaa, että korkeasti koulutetuilla lääkäreillä on usein tietty vaatimustaso työn sisällöstä, ja moni lääkäri hakeutuu tehtäviin, joissa on mahdollista tehdä myös tutkimusta.

– Meidän täytyy rakentaa terveyskeskustyö ja perustason työ sillä tavalla, että siellä on mahdollista ikään kuin sitä omaa ammatillista osaamista kehittää. Tämä on ehkä suurin vaikuttava tekijä, miten me saadaan lääkäreitä innostumaan perusterveydenhuollon töihin.

Tuo kehitystyöhän tulee kestämään. Jos hoitotakuu laitetaan voimaan jo tällä kaudella, niin mistä saadaan lääkäreitä?

– Juuri sen takia sanoin eilen, että tuhannen lääkärin saaminen hoitotakuun toteuttamiseksi on haastava tavoite. Siihen ei ole meillä varattuna tälle vaalikaudelle sen enempää rahaa, koska nähdään, että lääkäreiden lisääminen ei ole kovin nopea prosessi, Rinne sanoo.

Myöhemmin Rinne täsmentää, että hallituksella on kyllä varattuna merkittävästi lisärahaa lääkärien lisäämiseksi. Rinteen mukaan lääkäreiden lisäämiseksi ei ole vain yhtä keinoa.

Iltalehti pyrki selvittämään torstaina, paljonko hoitotakuun toteuttamiseen olisi rahaa tällä vaalikaudella. Tehtävä osoittautui vaikeaksi, mutta hallituspiireistä arveltiin, että summa voisi olla noin 200 miljoonaa euroa.

Lääkäriliiton tammikuisessa selvityksessä kävi ilmi, että terveyskeskusten lääkärivaje on hieman pahentunut edelliseen vuoteen verrattuna. Terveyskeskusten johtavien lääkärien mukaan sekä avoimien tehtävien täyttäminen että sijaisten saaminen on entistä vaikeampaa.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi viikon hoitotakuun toteuttamiseen tarvittavan 1100-1800 lääkäriä riippuen siitä, kuinka kokeneita lääkärit ovat.
.....!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu