Kuten tiedämme, kasveillakin on älykkyyserot, vaikkeivat varsinaisesti aivoja sisälläkään. Kasveissa älyllinen mentaliteetti on varastoitunut koko kasvin olemukseen juuresta latvaan. Kaikki kasvutoiminnot ja älylliset toiminnot toimivat tällä välillä. Ja kaikki kasvin parhaaksi!
Suurin osa kasveista ei kuitenkaan tiedä/muista eloaan, vaikkakin jokaisella kasvilla on jonkinasteinen muisti. Tämä muisti kuitenkin pohjautuu pitkälti homeopatiaan, eli kasvin sisältämä vesi sisältää dataa samoin, kuin kasvin sisältämät geenit.
Muutamilla kasveilla on laaja tietoisuus. Näitä ovat esimerkiksi väriä muuttavat kasvit ja lihansyöjäkasvit. Meidän pitäisi jättää nämä kasvit rauhaan ja keskittyä syömään vain alemman kehitystason kasveja. Esimerkiksi viljakasvit, useimmat hedelmät ja vihannekset, kuin monet kukat ja yrtit ovat ihan syötävissä, eivätkä nämä kasvit tiedä eikä muista eläneensä. Eikä heillä ole myöskään tuntoaistia.
Sieniinkään en koskisi. Nekin edustaa kasvistossa minun tietämyksen mukaan älykkäämpää tasoa!
Kasveista älykkäimmät, jättäkää syömättä!
Anonyymi
3
2194
Vastaukset
Höpö höpö höpö. Lienee itsellesi hauskaa pieraista tuo äskeinen, mutta kuitenkin. Huono vitsi.
- Anonyymi
Älykkäimmät kasvit persuja? Hyi, kierrän kaukaa.
- Anonyymi
jep vihreässä puolueessa on kaikista älykkäimmät kasvit, ne tekevät meidän ihmisten elämästä yhtä helvettiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on636783- 686772
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1475438Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504483En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204089Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53650- 373228
- 283153
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris752769Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta402259