Arvoisat ateistit!
Esitän teille kysymyksen, jota en arkuuttani kehtaa esittää ateistitutuille suoraan. Itse kuulun valtakirkkoon ja taidanpa jopa uskoa Jumalaankin. En kuitenkaan pidä itseäni fundamentalistina, vaan usein seuraan eri tavoin ajattelevien keskusteluja.
Luin tämän pastori Kylliäisen ensimmäisen kirjan "kaikki pääsevät taivaaseen". En muista siitä kuin tämän otsikon.
Mutta se herätti kysymään, mitä ajattelisitte, jos tämä otsikko olisi totta tai voisi olla totta? Olisiko se toivottavaa, vaikka se olisi epätodennäköistä? Vai olisitteko mieluummin kuolleita kuin taivaassa eli toivoisitte mieluummin elämän olevan rajallinen asia tässä maailmassa, jossa me nyt olemme?
Tiedän, etteivät ateistit usko jumaliin, mutta toivon tähän asiallisia vastauksia. En tahdo kenenkään käännyttämistä suuntaan tai toiseen, vaan avointa pohdintaa. Tämä on ehkä enemmän tällaista "filosofista mielenkiintoa".
Kysymys siis on, mitä mieltä te ateistit olette siitä, että Antti Kylliäinen sanoo, että kaikki pääsevät taivaaseen? Onko joku muuten lukenut kirjan?
Esitän teille kysymyksen, jota en arkuuttani kehtaa esittää ateistitutuille suoraan. Itse kuulun valtakirkkoon ja taidanpa jopa uskoa Jumalaankin. En kuitenkaan pidä itseäni fundamentalistina, vaan usein seuraan eri tavoin ajattelevien keskusteluja.
Luin tämän pastori Kylliäisen ensimmäisen kirjan "kaikki pääsevät taivaaseen". En muista siitä kuin tämän otsikon.
Mutta se herätti kysymään, mitä ajattelisitte, jos tämä otsikko olisi totta tai voisi olla totta? Olisiko se toivottavaa, vaikka se olisi epätodennäköistä? Vai olisitteko mieluummin kuolleita kuin taivaassa eli toivoisitte mieluummin elämän olevan rajallinen asia tässä maailmassa, jossa me nyt olemme?
Tiedän, etteivät ateistit usko jumaliin, mutta toivon tähän asiallisia vastauksia. En tahdo kenenkään käännyttämistä suuntaan tai toiseen, vaan avointa pohdintaa. Tämä on ehkä enemmän tällaista "filosofista mielenkiintoa".
Kysymys siis on, mitä mieltä te ateistit olette siitä, että Antti Kylliäinen sanoo, että kaikki pääsevät taivaaseen? Onko joku muuten lukenut kirjan?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Eikai sinne nyt noin vain päästä?
Pitää noudattaa moninaista käskyjen ja kieltojen listaa, että sinne pääsisi.
Mutta mitä listaa? niitä kun on niin monta tarjolla.
Varminta on että noudattaa kaikkia parhaansa mukaan
ja toivoo parasta.
Ei vaiskaan, kaikki pääsevät taivaaseen siitä huolimatta että joku kusipäinen manipulaattori (esim. jeesus) yrittää alkaa keksiä noita listoja.
Luultavasti tarkoitit kristinuskon taivasta, vai kuinka?
Kerro vielä minkälainen paikka tuo taivas on, siitä tuntuu uskovaisten parissa liikkuvan hyvin vähän minkäänlaisia veikkauksia, tiedosta puhumattakaan?
Olis helpompi ottaa kantaa kun tietäsi mistä siinä on kyse.
Tämähän on aika henkilökohtainen asia, mistä syystä en kehtaa kysyä sitä suoraan tuntemiltani ihmisiltä, vaan ajattelin, että täällä voisi asian esittää nimimerkin suojasta.
Minä en jaksa sitä, että ihmisiä yritetään pakottaa omalle puolelle kaikilla painostuksen keinoilla. Minä inhoan kaikenlaisia fundamentalisteja. Ehkä tämän olisi voinut kysyä toisellakin palstalla, mutta en keksinyt, missä.
En osaa vastata oikein tähän, koska en tiedä, mitä taivas on. Minä itse toivon pääseväni sinne, mikä lie paratiisi se sitten on. Olen lukenut psalmia 23, mutta eipä sekään nyt kovin informatiivinen ole. Muiden uskontojen taivaskäsityksiä en tiedä.
En minä tiedä, mitä "taivas" tai "Jumalan valtakunta" tai muu sellainen oikeasti on, jos sellainen on, mutta sen voin sanoa, että mielelläni esim. tapaisin sukulaisia siellä, jotka ovat kuolleet. Myös voisin omasta puolestani sanoa, että toivon, ettei kaikki päättyisi kuolemaan. Tätä siis toivon, vaikka mitään varmuutta ei ole. Voi olla, että kaikki päättyy hautaan.
Ehkä jokainen voisi itse miettiä oman taivaskäsityksensä ja sitten ottaa kantaa tähän.
Täytyy myöntää, että tämä kirjan otsikko kyllä ärsytti minua. Osittain juuri tästä syystä tänne kirjoitinkin, koska ajattelin, etteivät kaikki ehkä tosiaankaan tahdo mihinkään taivaaseen. Ehkä ajatus siitä, että elämä on rajallinen, onkin enemmän toivottavaa. Vaikka itse kuulun valtakirkkoon, niin joskus kaikkien niputtaminen samaan muottiin tuntuu väärältä.
jos ihminen miettii tuon taivasasian loppuun asti niin helposti taivas onkin yhtä helvettiä.
Moni uskoo taivaaseen miettimättä minkälainen se on ja mihin se johtaa.
Ajatus siitä että kaikki pääsevät taivaaseen ei haittaa ateistia koska hän ei usko että taivasta on.
Joitain uskovaisia asia saattaa haitata koska yksilö joka tuntee itsensä muita paremmaksi eikä saakkaan siitä mitään palkintoa kaveriin verrattuna, menettää motivaationsa.
Oikeasti uskovaisen kannattaisi tässäkin yhteydessä miettiä uskooko hän oikeaan jumalaan/taivaaseen/paratiisiin vai sittenkin väärään.
Minä en ole koskaan tuntenut itseäni muita paremmaksi. Tuntemani ateistit ovat olleet sellaisia, joita olen itse kunnioittanut. He ovat fiksuja ja hyviä tyyppejä. Ero on ollut tässä Jumala-kysymyksessä, mutta ei se koskaan ole riitoja aiheuttanut.
Jos itse pääsen taivaaseen, toivon, että tapaisin heidätkin siellä. Ehkä taivas minulle onkin paikka, jossa myös he ovat. Enpä tätä ole itsekään aiemmin näin ajatellut.
Minusta moraalinen paremmuus on jotain, mitä nyt en osaa tähän edes ajatella. Minusta taivas, joka on täynnä jotain niuho hikipinkoja, on kauhea paikka. Ehkä sitten muualla olisi mukavampaa tai kuolleena. Sekin olisi helpotus.
onko kukaan lukenut Mark Twainia? Hän kummasteli sitä, että taivas kuvitellaan paikaksi täynnä harpunsoittoa ja virrenveisuuta, mutta vanhojen ihmisten ei silti näe harjoittelevan musiikkia. Mark Twainin mielestä taivaassa täytyy olla kauheaa, kun epäsointuiset äänet rääkyvät kaikilta pilvenpenkoilta ja rämpytystä kuuluu. Keskiaikainen runoilija taas sanoi, että kaikki kauniit naiset ja urheat ritarit joutuvat helvettiin, ja hän menee mieluummin heidän seurakseen sinne, kuin ruikuttavien pappien kanssa taivaaseen. Oli taivas millainen paikka tahansa, niin on vaikea kuvitella olevansa yhtään missään ikuisuuden ajan. Tuhat vuottakin olisi pitkänpuoleinen aika.
Kaikki pääsevät taivaaseen vai pääsevätkö. Niin taivas on jokin vertauskuvallinen paikka johon useat uskovaiset ovat menossa. Mikä on taivas? Tavallisesti ollan menossa kyllä maanalle eli hautaan. Maanalle menolla en tarkoita mitään uskovaisten helvettiä tai muuta sellaista. No jos tuo hauta on taivas niin kaikki pääsevät taivaaseen.
Kyllä - haluaisin, että taivas olisi olemassa ja haluaisin, että kuoleman jälkeen odottaisi jotain muutakin kuin mätäneminen. Oletetaan tietenkin, että taivas olisi edes suhteellisen mukava paikka.
Tätä on joskus jossain ennenkin kysytty, jostain syystä siihen oli hankala saada kunnon vastauksia ateisteilta.
Niille enimmin kiihkoileville kristityillehän puhe kaikkien taivaaseen pääsemisestä on myrkkyä. Sellainen lähes romuttaisi koko heidän elämäntapansa.
Arvoisana ateistina tuollainen ei tietenkään kovin paljon kosketa itseäni. Jonkinlaiseen jumalaan pystyisin ehkä uskomaankin (ei kuitenkaan uskontojen jumaliin), mutta taivaaseen, tai edes kuoleman jälkeiseen tietoisuuteen - ei mitenkään.
asiallisesta vastauksesta!
Tietenkin voi sanoa, että jos kuoleman jälkeen ei ole mitään tietoisuutta, niin eipä tuo mätäneminenkään haittaa. Eihän siitä itse tiedä mitään.
Tässä jäi kiinnostamaan tämä jonkinlainen jumala. Itse olen -ehkä kasvatuksenkin kautta- omaksunut kristinuskon Jumalan. En halua painostaa, vaan jos haluat avata tätä jonkinlaista jumalaa, niin se kiinnostaisi minua.
Vastaavasti itse uskon -tai ehkä haluan uskoa- Jumalaan, joka on "henkisiltä" kyvyiltään ja moraaliltaan ihmisten yläpuolella, mitä se sitten tarkoittaakaan. Itse kuitenkin toivon, että olisi olemassa armollinen Jumala. Tätä toivon, vaikka tosiaan aiemmin sanoin, että Kylliäisen otsikko jostain syystä ärsyttää. Ärsyttääkö se teitä?
Kaikkien tuntemieni uskontojen jumalat sotivat niin pahasti todellisuutta vastaan, että lähellekään sellaisiin en pysty uskomaan. Ainoa paikka mihin voisin nyt jumalia sijoittaa, olisi ehkä jonnekin maailmankaikkeuden synnyn tapahtumiin ja aikoihin. Tälläinen jumala olisi jo niin kaukana noista perinteisistä jumalista, että ehkä siitä ei edes kannattaisi käyttää sanaa jumala; ehkä sitä pitäisi mieluummin kutsua luonnolakeihin sopimattomaksi voimaksi. Tämä 'jumala' ei siis vaikuttaisi ihmisen elämään mitenkään, eikä omaisi mitään persoonallisuutta.
Tuokin jumalamyönnytys syntyy vain tietämättömyydestä, kaikki epäuskottavatkin vaihtoehdot pitää ottaa huomioon, koska emme (vielä) tiedä miten tämä maailmankaikkeus on syntynyt.
"sanoin, että Kylliäisen otsikko jostain syystä ärsyttää. Ärsyttääkö se teitä?"
Ilmeisesti siis onnistunut otsikko.
Itseäni se ei ärsytä eikä oikein herätä muitakaan tunteita.
mitä toivoa. En osaa kuvitella minkäänlaista taivasta, jota pitäisin vähääkään realistisena.
Taivaan autuus ei varmaankaan voisi olla tapahtumista kiinni, vaan jonkinlainen ikuinen mielihyväohjelma aineettomassa aivojen kuvajaisessa. Scifiksi menee.
Kysyisinkin sinulta, että jos taivas on olemassa, niin miksei me jo olla siellä? Miksi tämä lyhyt pistäytyminen maapallolla?
niin en tiedä, onko lyhyt pistäytyminen maapallolla kaikki. Itse vaan toivon -siis toivon- että se ei olisi kaikki.
Mutta tämäkin on mielenkiintoinen pointti, kiitos siitä. Olen nimittäin aiemmin ajatellut, ehkä lukenut jostain ja taas tullut toisten ohjailemaksi- että taivas ja helvetti ovat myös täällä.
Tämä näkökohta on minun mielestäni aika suuri. Mitä väliä oikeastaan onkaan sillä, onko ikuista elämää olemassakaan. Suurempi merkitys on sillä, viettääkö lyhyenkin ajan taivaassa vai helvetissä.
Itse olenkin siksi ajatellut, että me voimme itse tehdä toistemme elämän taivaalliseksi tai helvetilliseksi. Ihan sama, kestääkö se vuoden vai tuhat vuotta tai enemmän.
Minä luulen, että yhtä lailla ateisti, helluntailainen, luterilainen (niin kuin minä) tai hindu, muslimi tai mikä vaan voi tehdä toisen elämän helvetilliseksi tai taivaalliseksi.
Ehkä tästä syystä inhoan kaiken sortin fundamentalismia. Fundamentalismi tekee kaikkien elämän helvetiksi. Tässä korostuu moraalin ja lähimmäisenrakkauden merkitys -oli vakaumus mikä tahansa.
taivaisiin ja helvetteihin minäkin uskon. Minulle riittää taivaaksi oikeastaan tavallinen arkinen elämä ilman suurempia katastrofeja.
Tietysti voimme vaikuttaa toistemme elämänlaatuun, mutta on sellaistakin kärsimystä ja surua, jolle ei mahda mitään.
Mukavaa löytää sellaisia, täällä tuppaa kaikki niin kärjistymään.
Nyt tähän alkuun voisi sanoa, että olen agnotinen ateisti. Suomeksi se tarkoittaa, että en tiedä onko jumalaan/jumalia olemassa, mutta en usko siihen/niihin. Sama suhtautuminen minulla on myös kuoleman jälkeiseen elämään/olotilaan.
Helvetistä(tai vastaavasta) sanon tämän: Mielestäni olisi suorastaan äärettömän epäoikeudenmukaista langettaa rajalliselle ihmiselle rajallisen ajan aikana tehtyjen rajallisten tekojen takia äärettömän rangaistuksen rajattomaksi aikaa.
Kuvauksesi helvettiin joutumisen syistä tuntuvat myös minusta epäoikeudenmukaisilta. Olen ymmärtänyt, että "iankaikkisuus" tarkoittaa sellaista, mitä ei mitata ajan käsitteillä. Taivas ja helvetti siis ovat jotain iankaikkista eli ajan käsitteiden määritelmien ulkopuolella.
Minä en voi ajatella, että Jumala tuomitsisi ketään helvettiin. Jostain syystä minun on mahdotonta ajatella niin. Oma jumalakäsitykseni on niin paljon kytköksissä armoon jne.
Tämän kylliäisen kirjan pohjalta ajattelin, että "ero Jumalasta" on sellaista, mitä ehkä jotkut toivovat. Silloin tämä "helvetti" onkin parasta heille, ikään kuin toiveiden täyttymys??
Jos joku pantaisiin väkisin taivaaseen, olisihan sekin yhtä helvettiä, vai mitä? Toisen helvetti voikin olla toisen taivas ja päinvastoin?
Jossa Mormonismi oli oikea vastaus? :)>
Taivaassa mormonit sitten tekevät näytelmiä esim. kuinka valehtelu sattuu ihmisen sisimpään ja askarrellaan munakennoista kaikkea.
Pitää sanoa, että tuossa olisi aikamoinen helvetti. Toisaalta, onhan vähän vaikea asettua moisiin kenkiin, kun taivaassa ei nähtävämmin ole tarpeita. Haluja ehkä. Ehkä moinen olemassaolo olisi niin erilaista tästä maallisesta, että on vaikea lähteä sanomaan, mikä on helvettiä ja mikä taivasta.
Olen katsonut joskus South Parkia, mutta enpä olisi uskonut sitä peilaavani "paratiisin puutarhaa" vasten, vaikka South Park on kyllä usein hauskaa katsottavaa.
Vaikka pääsiäinen lähestyy, niin munakennot ei puhuttele. En muista tätä jaksoa nähneeni.
melkoisen äläkän uskovaisten keskuudessa ilmestyttyään. heidän mielestään oli rienaavaa väittää, että kaikilla olisi taivasosa. Itse en ole kirjaa lukenut, koska en katsonut ongelman kuuluvan minulle.
Toki, olisi toivottavaa ainakin jonkinlainen jatko vielä kuoleman jälkeen. Sitten en tiedä jos jatkot taivaassa olisivat todella _ikuisia_. Sitä on vaikea käsittää - jossain vaiheessa kaikki olisi koettu, kaikki maut maistettu, kaikki mahdolliset sinfoniat kuultu, kaikkien muiden ihmisten kanssa keskusteltu läpi kaikki asiat ja kaikki vähänkään kiinnostava opiskeltu.
En tarkoita ettenkö nytkin nauttisi samoista asioista aina uudelleen, mutta ikuisuus tarkoittaisi, että joskus tulisi hetki jolloin olisin tehnyt joka asian kirjaimellisesti jo miljoonia kertoja.
Mutta toisaalta, missä vaiheessa sitten vapaaehtoisesti voisi luopua? Koska enhän ajattele nytkään että teen itsemurhan kun asiat X, Y ja Z ovat tehtyinä. Joten olisiko ikuisuudessakin aina vain mielessä että kerran vielä teen kivaa asiaa X tai Y ja sitten lopetan?
Niinpä. Joskus kun tietää jostain asiasta, että tämä nyt on viimeinen kerta, niin se tekee sen asian erityisen koskettavaksi. Rutiinihan on tappavaa ja tylsää. Taivaallinen on ehkä lähempänä ainutlaatuista kuin rutiinia. Mutta toisaalta sekin, että tietää tapaavansa rakkaan ihmisen huomennakin, on kyllä taivaallista. Sikäli "viimeinen kerta" ei ehkä kuitenkaan ole kivaa.
"Mutta toisaalta sekin, että tietää tapaavansa rakkaan ihmisen huomennakin, on kyllä taivaallista."
Ikuisuus on siitä hassu asia että se ei lopu milloinkaan. Vaikka kuluisi välissä 100 miljardia vuotta kun näet sinulle rakaan ihmisen kerkeät sen ikuisuuden kuluessa tekemään äärettömän monta kertaa, eli kyllästymiseen asti. Vai väitätkö että on olemassa joku ihminen/asia johon ei joskus voisi kyllästyä. Näkemis/tapaamis kertoja kumminkin jokaisen ihmisen ja asian kanssa ikuisuudessa tulee olemaan äärettömän monta.
Joka ikisestä asiasta tulisi rutiinia ajan kuluessa vaikka tekisit joitain asioita vain kerran 10^10000000000 vuoden välein.
Taivasta tai muutakaan tuonpuoleista (kuolemanjälkeistä) ei ole olemassa. Joten olen siis sitä mieltä ettei kukaan pääse taivaaseen.
Kuollessani palaan mitä todennäköisimmin siihen olotilaan, jossa olin ennen syntymääni. Koska minulla ei ole mitään valittamista ko. ajasta, miksi en myös palaisi vapaaehtoisesti tuohon tilaan. Jos vaihtoehtona olisi myös taivas tms. josta on vain teorioita, kannattaisiko minun ottaa riski ja jäädä sinne tietoisena elämään ikuisiksi ajoiksi? Mieluummin siis valitsen tuon ennen syntymääni vallinneen tilan.
Ohos, toihan oli hyvä pointti! :)
Karen Blixenin yhdessä novellissa kaksi kirkonmiestä alkoi keskustella aiheesta. Toinen oli sitä mieltä, että oikeat ihmiset ovat niin tylsiä ja keskinkertaisia, että heillä ei ole asiaa taivaaseen eikä helvettiin, mutta sen sijaan taiteen, kirjallisuuden, oopperan jne. hahmoilla on riittävästi persoonallisuutta, ja toivoi saavansa viettää ikuisuuden heidän parissaan. Toinen pisti hänet lihaveitsellä kuoliaaksi ja toivotti matkaa Odysseuksen ja Elektran seuraan.
Tarttumatta lihaveitseen sanoisin, että sellaiseen taivaaseen minä kyllä menisin, jossa voisi juoda olutta Shakespearen seurassa ja rupatella George Eliotin kanssa.
Kukapa ei taivaaseen haluaisi...siis äkkiä ajatellen. Siellähän pitäisi olla aika mukavaa.
Mutta siellä pitäisi olla ikuisuus? Ei ristiriitoja? Ei haasteita? Ei mahdollisuutta tehdä kiusaa muille? Ei mahdollisuutta tuntea itse tuskaa? Ei vaaraa että mitään pahaa tapahtuisi?
Jos ihminen muka säilyy tiedostavana yksilönä, "sieluna" (joka ilmeisesti on suunnilleen saman mittainen kuin fyysinen ruumis, ja ilmeisesti on myös silmät ja korvat yms. muut tavat hahmottaa ympäristöä) kuoleman jälkeen, olisi taivaassa lopulta edessä vain hulluus, tylsämielisyys, merkityksettömyys...
Eli ennemmin luovun yksillöllisyydestäni ja annan elämän jatkua. Minä elän niin kauan kuin elämää on (moleyyleinä ja energiana), mutta en "minuna" kuten tässä hetkessä ja näinä vuosina. Siksi nyt onkin aika tehdä taivas tänne, maan päälle. Eikä mikään nössötaivas vaan sellainen missä on vähän särmää ;)