Löytyykö Alajärveltä,tai edes järviseudulta enää kunnollista autopeltiseppää, joka tekisi työn huolella,eikä sinneppäin. Lähinnä tarve olisi ruostevaurioiden korjaamiseen. Ja nyt ei etsitä halpaa, vaan hyvää/ laadukasta,jonkin verran myös oikomista sisältävää työtä olisi.
peltiseppä
Anonyymi
4212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
senverran lisänä tuohon,että kun kysyy korjaamolta hitsausta,niin heti kielletään ,ettei tehdä. Onko niin,että tämä ammattikunta on jo kuollut kaikkiastaan?
Ei ole kuollut. Itse olen "merkkiliikkeessä" peltiseppänä ja meillä tehdään satunnaisesti myös ruostehommia. Ongelma on monesti hinta. Työlle pitää antaa parin vuoden takuu ja kun työ tehdään huolella, ALUNPERIN mitättömän kokoinen reikä lattiassa on puhdistuksen jälkeen vaatinut puolen neliön verran uutta peltiä, sitä ennen penkkien ja lattiamaton irrotuksen ym. ja maalaus molemmin puolin, alkaa hintaa olemaan nyrkkipajaan verrattuna 1000€. Aika moni asiakas lähtee muualle. Toinen asiaan vaikuttava asia on palkka. Lähes kaikkialla on työtehoon perustuva palkkaus, jos työnjohtaja lupaa asiakkaalle kiinteään "kohtuu hintaan" mätähomman, sepän työteho laskee ja menettää seppä palkkiostaan (riippuen tapauksesta)esim.300€ . Työnjohtaja ottaa tahdostaan riippumatta palautetta tästä. Siksi monessa paikassa ei oteta ruostekorjauksia vastaan, jos on ns. normaalitöitä riittävästi. Yksi keino on mennä hallin puolelle nykimään hihasta jos joku tekisi "iltahommina". Hyvää kesää!
Tämä on totta! Ensinnäkään tavallinen jamppa ei ymmärrä sitä työmäärää, mikä on ennenkuin päästään suorittamaan varsinaista hitsausta.
Kaikki purkamiset, ja puhdistamiset, mitkä pitää tehdä tulipalon estämiseksi, ja työn suorittamisen mahdollistamiseksi.
Tämä kaikki tietysti pitäisi tehdä ilman palkkaa, ja hitsata katiskaverkosta,liimasta, ja massasta koottu romu uutta vastaavaan kuntoon.
Epäkiitollista, ja paskasta hommaa, ei ihme, ettei korjaamot näitä paljolti tee.
Kaupanpäälle kitinät, ja ihmettelyt, mikä siinä voi maksaa, kun tuohon nyt vaan pistetään vähän peltiä päälle....
Hieman autoja hitsanneena (vain käyttösiistiin kuntoon) että homma on tympeää ja hankalissa asennoissa sekä vaikeasti lähestyttäviä kohtia ja uudemmissa kulkee kaiken näköistä piuhaa yms mutta vanhoja olenkin korjaillut ja vain omia perheen jäsenten - 0€ palkalla koska laitteet kuluu paineilma,rälläkkä,raspiroope,erilaisia hionta koneita ja pellin taivutus muokkaus koneita ja kaasua ja sitä aikaa kuluu. Ei ole halpaa vieraalla homma mutta ymmärrän kyllä veloitukset. Puuhassa on kuitenkin jotain koukuttavaa sillä joskus jopa pikku hetkittäin jopa saa onnistumisen iloa ja ketuttaa kun autot tehdään niin huonoista aineista ja ovat täysin suojaamatta korroosiota vastaan. Onnea peltisepän metsästykseen , tee itse ja opi ?