Dresdenin pommitukset ja venäläisten joukkoraiskaukset Saksassa

Tää on hyvä kysymys.
Kukahan se asiantuintija olisi?

Voisi kirjoittaa hänelle.

Olin itse käymässä Dresdenissä v. 1968.
En silloin ymmärtänyt asioista mitään.

Itse katsastin kaupungin kaksi vuotta sitten? Todella kaunis kaupunki.

Dresdenin väkiluku oli 1945 alussa ennen helmikuun pommituksia n. 650.000 ja 1946 väkiluku oli sitten 450.000. Tästä voidaan vetää johtopäätös, että n. 200.000 menetti henkensä fosforipommituksissa joita oli 4 kertaa satojen pommikoneitten voimalla. Oulun väkiluku on tätä luokkaa. Tuhansia tonneja pommeja ja räjähteitä ja aivan vain enlantilaisten ja amerikkalaisten kostonhimon vallitessa, siis aivan turhaan. Sota oli jo käytännölisesti katsoen ohi.
Tästä massamurhasta olisi siis ihan hyvä muistella ja hiljentyä ensi helmikuun 13- 15 päivä, kun tapahtumasta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Se on kuitenkin loppujen lopuksi historiassa lyhyt aika eikä ihminen ole oppinut kuin uusia tappamiskeinoja :-(

..kauheeta oli sota. Tokion pommitukset, joissa kuoli melkein satatuhatta ihmistä, olivat myös kauheita. Mutta, saksalaiset ampuivat loppuun asti käsittämätttömiä V-2 ohjuksia Lontooseen, kukaan ei tiennyt mitä kaikkea ihmeaseita natsit ovatkaan kehittäneet. Japsit päättivät uhrata koko kansan itsemurhaiskuihin.
Saksalaisille ei viety sotaa koteihin 1914-18. Seurauksena oli uusi koetus, 2.maailmansota. Ehkä pommitukset avasivat saksalaisten silmät sodan todellisuudelle. Idssä tehdyt kauheudet, satojen kylien polttamiset, satojen tuhansien ihmisten hävittäminen, maitten tuhoaminen. He eivät uskoneet muuta puhetta. Pitää kysyä, että miksi saksalaiset eivät antautuneet jo aiemmin. Miksi älyttömyys ja pahuus eivät herättäneet saksalaisia ja japanilaisia aiemmin?...

Ei siinä mitään asiantuntijaa tarvita. Lait on laadittu normaalioloja ja rauhan aikaa varten. Sotien aikana ja vähän sen jälkeenkin pelataan eri säännöillä. Sodassa oikeus on yleensä voittajan kirjoittamatonta oikeutta. Moraalitontahan se toki on, mutta näin se vaan tuppaa aina olemaan.

Eihän tämä ole vierasta Suomessakaan. Suomessakin metsästettiin ja tapettiin ihmisiä sisällissodan jälkeen. Ahkerimmat sarjamurhaajat pääsivät jopa noin 70 tapettuun ihmiseen. Ketään ei tuomittu. Myöskään vankileirien laittomista teloituksista ei ketään asetettu syytteeseen tai tuomittu. Näissä oli sentään kyse murhista, ei mistään vähäpätöisistä rikoksista.

Punaisten puolelle taistelleita ja myös niitä, joiden vain oletettiin sympatiseeraavan punaisia, tapettin sodan jälkeen lukuisa määrä. Myöhemmin eloon jääneiden ja vankeudessa olevien vankeusaikaa lyhennettiin eli heitä armahdettiin olojen rauhoituttua.