Dresdenin pommitukset ja venäläisten joukkoraiskaukset Saksassa

Anonyymi

Dresdenin pommitukset olivat todella turhia. Siviilejä tapettiin aivan turhaan . 35000 . Pommituksilla ei ollut mitään merkitystä sotaan. Joukkoraiskaukset Saksassa. Lukua on tiedä. Se on valtavan suuri. Miksi näistä USA, I-B, ja NL eivät saaneet rangaistusta viimeistään 1960-luvulla? Aivan käsittämätöntä. Voisi joku asiantuntija selvittää asian?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tää on hyvä kysymys.
      Kukahan se asiantuintija olisi?

      Voisi kirjoittaa hänelle.

      Olin itse käymässä Dresdenissä v. 1968.
      En silloin ymmärtänyt asioista mitään.

    • Anonyymi

      Itse katsastin kaupungin kaksi vuotta sitten? Todella kaunis kaupunki.

    • Anonyymi

      Dresdenin väkiluku oli 1945 alussa ennen helmikuun pommituksia n. 650.000 ja 1946 väkiluku oli sitten 450.000. Tästä voidaan vetää johtopäätös, että n. 200.000 menetti henkensä fosforipommituksissa joita oli 4 kertaa satojen pommikoneitten voimalla. Oulun väkiluku on tätä luokkaa. Tuhansia tonneja pommeja ja räjähteitä ja aivan vain enlantilaisten ja amerikkalaisten kostonhimon vallitessa, siis aivan turhaan. Sota oli jo käytännölisesti katsoen ohi.
      Tästä massamurhasta olisi siis ihan hyvä muistella ja hiljentyä ensi helmikuun 13- 15 päivä, kun tapahtumasta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Se on kuitenkin loppujen lopuksi historiassa lyhyt aika eikä ihminen ole oppinut kuin uusia tappamiskeinoja :-(

      • Anonyymi

        Sotaan täysin syyttömät naiset ja lapset tapettiin. "Läntiset arvot" omaavilta valtioilta täysin käsittämätöntä


    • Anonyymi

      ..kauheeta oli sota. Tokion pommitukset, joissa kuoli melkein satatuhatta ihmistä, olivat myös kauheita. Mutta, saksalaiset ampuivat loppuun asti käsittämätttömiä V-2 ohjuksia Lontooseen, kukaan ei tiennyt mitä kaikkea ihmeaseita natsit ovatkaan kehittäneet. Japsit päättivät uhrata koko kansan itsemurhaiskuihin.
      Saksalaisille ei viety sotaa koteihin 1914-18. Seurauksena oli uusi koetus, 2.maailmansota. Ehkä pommitukset avasivat saksalaisten silmät sodan todellisuudelle. Idssä tehdyt kauheudet, satojen kylien polttamiset, satojen tuhansien ihmisten hävittäminen, maitten tuhoaminen. He eivät uskoneet muuta puhetta. Pitää kysyä, että miksi saksalaiset eivät antautuneet jo aiemmin. Miksi älyttömyys ja pahuus eivät herättäneet saksalaisia ja japanilaisia aiemmin?...

    • Anonyymi

      Ei siinä mitään asiantuntijaa tarvita. Lait on laadittu normaalioloja ja rauhan aikaa varten. Sotien aikana ja vähän sen jälkeenkin pelataan eri säännöillä. Sodassa oikeus on yleensä voittajan kirjoittamatonta oikeutta. Moraalitontahan se toki on, mutta näin se vaan tuppaa aina olemaan.

      Eihän tämä ole vierasta Suomessakaan. Suomessakin metsästettiin ja tapettiin ihmisiä sisällissodan jälkeen. Ahkerimmat sarjamurhaajat pääsivät jopa noin 70 tapettuun ihmiseen. Ketään ei tuomittu. Myöskään vankileirien laittomista teloituksista ei ketään asetettu syytteeseen tai tuomittu. Näissä oli sentään kyse murhista, ei mistään vähäpätöisistä rikoksista.

      Punaisten puolelle taistelleita ja myös niitä, joiden vain oletettiin sympatiseeraavan punaisia, tapettin sodan jälkeen lukuisa määrä. Myöhemmin eloon jääneiden ja vankeudessa olevien vankeusaikaa lyhennettiin eli heitä armahdettiin olojen rauhoituttua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe