Hangon lehti paljastaa taas epäkohtia ja konkkaavaa politiikkaa!

Anonyymi

Alikulun valtavat kustannukset, hankolaisten kukkarosta suoraan neljä miljoonaa ja välillisesti vielä enemmän antaa kuvan siitä, miten näitä kaupungin asioita hoidetaan. Se on pienoiskoossa show, joka on pyörinyt satamatoimen alueella rkp:n vetämänä ja sdp:n tukemana vuosikymmenet. Sen takia meillä on velkaa yli 60 miljoonaa, mikä on tämän kokoisessa kaupungissa VALTAVA määrä. Toiminta on huolimatonta ja vailla ajatusta. Yhdellä sanalla sanoen roiskimista. Rahan tuhlaamista kohteisiin, mistä ei ole hankolaisille hyötyä edes tiskiharjan vertaa.

Nurkkapöydän insinöörien, oikeiden insinöörien kuullaan sanoneen, etteivät he olisi ikipäivinä ryhtyneet rakentamaan alikulkua. Jo budjettiylityksen hinnalla olisi muutamassa kuukaudessa rakentanut ylikulun, jossa samanlaiset kaltevuudet kuin tulevassa pelkotunnelissa. Olisi täyttänyt tarpeen hyvin. Tosin sinne ei olisi voinut ajaa autoilla, mutta koululaiset, jalankulkijat, myös vanhukset olisivat päässeet radan yli. Sijoituspaikka olisi ollut aseman ja sillan välimaastossa. Sinne, missä radan helppo ylitys on tarpeen. On edelleen tarpeen vaikka alikulku valmistuu. Mutta ei, roiskijat tekivät toisin.

Hangon lehti kertoo herra Kavanderin järjestämästä gallupista, joka kirjoituksen mukaan tulee nyt ohjaamaan kaavoitusta???? Hei haloo, meillä pihajuhlissa päädyttiin toiseen tulokseen. Miten se otetaan huomioon? Lähetänkö siitä yhteenvedon Kukka-Maarialle?

Jos kansalta halutaan kysyä, niin kysytään. Voisi olla ihan paikallaan, että kansalta kysytään mielipiteitä laajemmin kuin makkaran paistajan ohjaamilla mielipiteillä samanhenkisiltä tiedustellen. Mihin rakennetaan uimahalli? Mihin sijoitetaan seuraava alikulku, kun liikenne pitää saada radan toiselle puolelle sähköistyksen jälkeen? Vai ajetaanko rekat Kadermonkadun tunnellin kautta? Tätä juonta en aikaisemmin hokannutkaan. Sen takia tunneli tulee niin perhanan kalliiksi, että kestää ihan rekkaliikenteen!!! Tiedoksi, että sähköradoillakin on tasoristeyksiä ja radan yli pääsee ihan hyvin, jos kerran kahdessa tunnissa tulevaa junaa hoksaa varoa. Mutta kannattaa varoa ylinopeutta ajavia penteleitä, joita tulee tiuhempaan kuin junia. Miten roiskijat aikovat sen vaaran hoitaa?

7

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Han gonl ehti ei ole paljastanut mitään. Artikkelin tieto on julkista, normaalia kokoushöpinää. Ei tuollaiseen selostamiseen tarvita toimittajia.

      Turha lehti

    • Anonyymi

      Unohtuiko artikkelissa myös maininta, että alikulun ylimääräiset kustannukset maksaa valtio? Ylimääräisiä kuluja on tullut myös Korsmaninkadun ja Tarhakadun uusimisesta, ja nehän ovat ihan eri juttua ne!

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa. Kaupungin kokonaiskustannukset tulevat olemaan
        n.11 milj. € ja tämäkään ei ole lopullinen summa. Alkuperäiset laskelmat tuplaantuu, kun savi, kallio ja putkien ja johtojen määrä on yllättänyt kaupungin kaiken tietävät ja osaavat virkamiehet !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Kaupungin kokonaiskustannukset tulevat olemaan
        n.11 milj. € ja tämäkään ei ole lopullinen summa. Alkuperäiset laskelmat tuplaantuu, kun savi, kallio ja putkien ja johtojen määrä on yllättänyt kaupungin kaiken tietävät ja osaavat virkamiehet !

        Roiskintaa! Raaseporilaiset virkamiehet eivät välitä ja hankolaiset poliitikot eivät ymmärrä! Kalliiksi tulee.


    • Anonyymi

      Elämä on yllätyksiä täynnä, miksi poliittinen päättävä elin hyväksyi alikulun, ylikulku olisi riittänyt!

    • Anonyymi

      Miksi poliitikot ensin haluavat aloittaa projekteja/jakavat rahaa, esim. Alikulkuprojektiin ja sitten kritisoivat samasta asiasta?

      • Anonyymi

        Koska päätös oli tehty täyttä ymmärrystä vailla. Sitten kun näkee, mitä se tarkoittaa, niin kritisoi, Ylintä päätäntävaltaa kauan pitänyt tunnusti, että oli äänestänyt hyvää aloitetta vastaan, kun ryhmä niin oli päättänyt, Jälkeenpäin hän tutustui asiaan ja totesi, että se olisikin ollut hyvä asia. Roiskintaa, oman navan ympärillä, ei ajatella nenää pitemmälle, eikä ainakaan asiakasta, hankolaisia veronmaksajia!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3169
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1662
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1555
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1553
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1511
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1360
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1284
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1262
    Aihe