Sattojen aikana yleisesti kumarretaan saattoon päin. Yksi pappi vaatii, etteivät ihmiset kumartaisi saattoon, vaan aina alttariin päin. Kumpi on oikein? Entä saako pappi toimittaa kaksi tai useampia liturgioita samana päivänä? Joku niin tekee. Odotan vastausta. Kiitos!
Saatot
Osallistuja
241958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Saattoihin päin on kohteliasta kumartaa ja seurata kumartuneena kääntyen esimerkiksi 38 astetta ja kun saatto on menossa ohi käännytään takaisin alttariin päin. Näin voisivat tehdä pari reunimmaista riviä. Keskellä kirkkoa tai vastakkaisella puolella ei tarvitse kääntyillä, sillä se voi olla häiritsevää.
Pappi saa toimittaa vain yhden litugian päivässä. Seuduilla, jossa papistoa on vähän ja seurakuntia ilman pappia, on kuulemani mukaan hiippakunnan piispa joskus antanut luvan toimittaa liturgia toisessa paikassa saman päivän aikana. Tämä on poikkeuksellista ja siinä on kyse nimenomaan kanonien tulkinnasta ekonomiaperiaatteella. Jos huomaamme jonkun papin toimittavan kaksi saman päivän liturgiaa vuorokauden aikana kiittäkäämme Jumalaa moisesta ahkeruudesta. Emme tietenkään osallistu pyhiin lahjoihin molemmissa liturgioissa.
Minulle taas on opetettu, että kasvot on aina suunnattu alttariin päin ja sinne myös kumarretaan.
Henk. koht. tuntuu koomiselta, kun kirkkokansa pyörii vaikka miten päin seuratessaan saattoa, parhaimmillaan kumartaa selkä alttariin päin -ja jokainen osaa kuvitella, mitä silloin sinne suuntaan näytetään.
Itse pyrin kumartamaan saaton suuntaan, koska siinähän on se syy että juuri sillä hetkellä kumarretaan. Tuntuu loogiselta kumartaa evankeliumikirjan tai kalkin suuntaan. Samoin jos pappi suitsuttelee kirkossa niin sitten sinnepäin.
Papeista ja ehtoollisen toimittamisista sellainen seikka, että jos pappi toimittaa aamuyhdeksältä liturgian ja iltakuudelta EPL:n, nehän ovat kellosta katsottuna saman vuorokauden puolella. Mutta kirkollinen vuorokausi vaihtuu illalla, joten näin ajateltuna ne ovat eri vuorokausien puolella.
Toisaalta jos pappi toimittaa illalla EPL:n ja aamulla liturgian, ne ovat kellosta katsottuna eri vuorokausien puolella... :)
Asun itse seurakunnassa, jossa on enemmän pappeja joten en ole joutunut tätä enemmän pohtimaan. Mikä lie sitten käytäntö eri puolilla Suomea?
Mutta kuitenkin, eiköhän liene tärkeintä että seurakuntalaisille annetaan hyvät mahdollisuudet osallistua ehtoolliseen.
Tuosta kumartelusta... Siis jos saatto menee ikonostaasin edessä, alttaria kohti seisova henkilöhän kumartaa automaattisesti saattoa kohti.
Jos taas saatto kiertää ja sitä "joutuu väistämään", minusta on luontevaa kääntyä hieman sitä kohti. En siis tarkoita että kukin vuorollaan pyörii ympäri ja mahdollisimman tarkasti tähtää pappia.
Harvemmin minkään saaton takia tarvitsee edes jalkoja liikuttaa. Voi silti kumartaa sitä kohti. Ainakin meikäläisen pää kääntyy jonkun verran myös sivusuunnassa. Onkohan tämä aihe näin pitkän pohtimisen arvoinen?
Mutta en kyllä näe mitenkään sopimattomana tai uhkana sitä, että jokainen kumartaa omalla tavallaan. Tai jos kirkossa on joku utelias joka haluaa katsoa saattoa koko ajan, eikä siten kumarra juurikaan.
käyttäytymismalleja palveluksiin (maahan kumarrukset, saatto kumarrukset jne...). Pahimmillaan kirkkosalissa on kuin päätön kanalauma, jotka pyörivät ympäriinsä, vilkuilevat vuoroin pappia, vuoroin vierellä seisovia. Osa taas seisoo ylpeänä kuin suolapatsaat naama kohti alttaria (he kun sattuvat olemaan oikeita ortodokseja). Miltähän moinen meno mahtaa tuntua sellaisen silmissä, joka on tullut aidolla etsijän mielellä tutustumaan ortodoksisen kirkon palvelukseen.
Kuinka voit sanoa kenestäkään, että hän seisoo ylpeyttään? Itse olen monesti unohtunut seisomaan paikoilleni ja tuijottamaan eteenpäin, koska olen uppoutunut rukoukseen. Olen luottanut siihen, että kirkossa saa toimia suhteellisen vapaasti ilman, että siitä kukaan tuomitsee.Yllättävää, että joku kyttää toisten käyttäytymistä. Ymmärrän tietysti tarkkailijat, jollainen olin itsekin kun pyrin pääsemään tapoihin sisälle. Olen entinen luterilainen ja minusta "sekalaisuus" on vapauttavaa,koska silloin ei niin helposti erotu joukosta ;-)
Kiitos vastauksista! Kuitenkin olen sitä mieltä, että joku yhtenäinen käytäntö olisi paras. On jotenkin hämmentävää, kun ihmiset seisovat välillä kuka mihinkin suuntaan. Joskus vieruskaverit seisovat naamat vastakkain. Arempi ihminen on ymmällään.
ei ole sama asia kuin kyttäys.
Yhtenäiset säännöt olisivat kuitenkin tarpeen. Eiväthän ne kuitenkaan olisi pakollisia, kuten esim. polvistumiset, ristinmerkin tekemiset, istumiset ym. Jokainen voisi tehdä kuten haluaa, mutta suositeltavin tapa olisi hyvä olla tiedossa.
Kumarretaan sitä, mihin kunnioitus kohdistuu. Yleisestihän meillä on rintamasuunta alttariin päin ja se onkin se oikea "oletussuunta".
Saatoissa kuitenkin tuodaan Kristus kirkkokansan keskelle. Onko se sitten liturgian pienessä saatossa Evankeliumikirja (ilosanoma ihmisten keskelle) tai sitten suuressa saatossa Ehtoollislahjat, mutta niissä tilanteissa luonnollinen rintamasuunta on "Kristusta" kohden.
(Onhan vigilian polyeleo osassa kaikki papit rintamasuunnassa Evankeliumikirjaa kohden eikä alttariin päin.)
Kuten jo esille on tullut niin jos saatot toimitetaan "lyhyesti" niin silloin rintamasuunta on koko ajan alttariin päin, mutta jos saatot kiertävät kirkkosalin, niin silloin olisi oikein kumartaa siihen suuntaan.
Oma kysymyksensä onkin, että mitä kautta saattojen tulisi kiertää? Saataa olla, että jokaisessa seurakunnassa ja jokaisella papillakin taitaa olla omat käytäntönsä.
pastori Andrei Verikov
Joensuun vs 2. pappi
"Tavallisessa" liturgiassa Suuressa Saatossa ei kanneta Kristusta so. Ehtoollista, vaan leipää ja viiniä, joka sitten pyhitetään Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. EPL on asia erikseen.
Samalla kommentoin tuota vaatimusta yhteneväisyyteen: on hyvin pinnallinen näkemys vaatia yhtenevyyttä kaikkiin pikkuseikkoihin kirkossa. Me olemme kaikki erilaisia. Se on Kirkon rikkaus ja jumalallinen piirre. Ja se, että hyväksymme toisen ihmisen itseäni kiusaavine asioineenkin takoittaa sitä, että hyväksymme Jumalan.
Hyvää Juhlien Juhlaa!
""Tavallisessa" liturgiassa Suuressa Saatossa ei kanneta Kristusta so. Ehtoollista, vaan leipää ja viiniä, joka sitten pyhitetään Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. EPL on asia erikseen."
Muuttaako edellä mainittu seikka mielestäsi kumarrussuunnaksi alttarin?
Kumarrelkaa minun puolestani ihan mihin vaan, jos se noin tärkeää on. Kommenttini ei oikeastaan siihen liittynyt edes. Hassultahan se kyllä näyttää, kun ympyrää pyöritään kesken jumalanpalveluksen. Kun nyt kysyit. Samalla logiikalla EPLssä ryömitään ympyrää... Suuntana meilla on Jumalan valtakunta, jota alttari kuvaa ja liturgian liike alusta loppuun asti matkaa sinne.
onhan aivan eriasia, missä kulkee "leipä ja viini", missä taas Kristuksen ruumis ja veri. Itse pyrin kumartamaan sinne, missä jälkimmäiset
liikkuvat.
Suurta saattoa (ihan tavallisessa liturgiassa) on kuvattu myös Kristuksen ratsastukseksi Jerusalemiin, tässä mielessä siinä kumarretaan juuri Kristusta.
Toiseksi, Kristus kulki läpi koko kansan joukon, joka häntä tervehti. Samalla tavoin olisi oikein, että tämä Suuri saatto kiertäisi kirkkosalin (kansanjoukon). Tässä siis yksi "pitkän" saaton puolesta puhuva tekijä.
Näitä symbolisia selityksiä kirjoitteli Nikolia Gogolkirjassa: Ajatuksia jumalallisesta liturgiasta, jotka poikivat sitten varsinaisen "selityskirjallisuuden".
Kuka suuressa saatossa on aasi?
Liturgiikka on jotain muuta kuin symboliikkaa.
Nikolai Gogol
sen selityksen mukaan :)
Mutta pointti on siinä, että oli ne lahjat siunattu tai ei niin mielestäni siihen suuntaan saatossa silloin kumarretaan.
Ja oliko jollain näkemyksiä sen saaton kiertämisen suhteen "pitkästi" tai "lyhyesti"?
ei osaa kertoa miksi toimii niin kuin toimii. Yhtälailla, kuin pääsiöisyö palvelusta edeltävä ristisaatto kirkon ympäri toimitetaan niin että koko kirkkosali tyhjenee (alttaria myöten), samoin koemme saatoissa alttarin tyhjenemisen myötä Jumalan lähteneen myös saattoon mukaan. Sitäpaitsi eihän suuren saaton aikaan alttarillakaan ole vielä "Kristuksen ruumis ja veri" valmiina, ellei nyt joku taas ala minua opettamaan, että onhan siellä koko vuoden tarve ehtoollista sairaita varten, niinpä....
Täällä nimimerkkien keskällä on helppo heitellä väitteitä ja mutu juttuja sekä mitä tahansa huuhaata.
Ei jumalanpalvelus ole mikään armeijan sulkeisharjoitus.Onneksi kirkossa vois ja saa rukoilla vapaasti.
Aikoinaan ihasteltiin etelä-eurooppalaisten kohteliaita tapoja, halaamisia ja poskisuudelmia. HS pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi kuvan jossa toteaa: Kun kaksi suomalaista halaa toisiaan, on se kuin kaksi halkoa kolahtaisi toisiaan vasten.
Eli meidän kirkollinen käyttäytyminen on kaikea muuta kuin jouhevaa. 1980-luvulla jostain syystä alkoin levitä ympäri kirkkokuntaa tapa, jossa esim. diakonin tai papin suitsuttaessa ympäri kirkon, että katseella seurataan suitsutusastiaa kokoajan ja näin ollen väkkäränä pyöritään ympäriinsä. Sama koskee saattoja tai muuta toimintaa eri puolilla kirkkorakennusta.
Kumarretaan kunnioittavasti suitsutuksen taihi saaton ollessa kohdalla ilman pyörimisiä.
Jos pappi toimittaa useampia liturgioita /ennen pyhitettyjen Lahjain liturgioita samana päivänä, siihen on varmaa omat perustellut syynsä. Jos asia kiinnostaa on sopivampaa kysyä asiaa ko. papilta itseltään suoraan ja saada asiaan oikea vastaus. Nimettömät "syytökset" tahi valitukset piispalle eivät ole oikeata toimintaa - toimintaa jota liian pajon tässä kirkkokunnassa harrastetaan.
No sano, mikä syy sulla oli kahteen liturgiaan samana päivänä.
Laajassa seurakunnassa 1) maantieteellisistä ja 2) pastoraalisista syistä. Ei sen ihmeellisempää.
Joskus kyselin uskonnollisista kysymyksistä luterilaisilta papeilta. Vastaus alkoi aina: Minun mielestäni... Mutta orodoksipappien vastaukset alkoivat: Kirkkomme opettaa...
Eikö ortodoksisessa kirkossa ole yhtään auktoriteettia, joka voisi vastata näissäkin asioissa: Kirkkomme opettaa... On hämmentävää, että löytyy vaikuttajia, jotka sotkevat tahallaan asioita oman mielensä mukaan. Johtuneeko huonosta itsetunnosta vai mistä.
Mitähän on taas sotkettu?