Simulaatiossa me kaikki olemme älykkäitä suunnittelijoita

Samaan aikaan kun öljy keksittiin löydettiin myös ensimmäiset dinosaurusten luurangot ja museoitiin. Ainuttakaan luurankoa ei ollut näytillä aiemmin?

Samaan aikaan kun kirjoitettu sana keksittiin löydettiin myös ensimmäinen ihminen ja asetettiin paratiisiin. Ainuttakaan ihmistä ei ollut maailmassa ennen kirjoitettua sanaa. (tosin oli 60000 vuotta aiemmin luolamaalauksia ja niiden virittämiä ihmisiä joitakin harvoja )

Näyttää ikään kuin siltä, että luonto rakentaa kaiken mihin se saa ohjeet joko sanoina tai kuvina. Se rakentaa ajan kulkusuunnasta riippumatta samaan aikaan sekä menneisyyteen että nykyisyyteen. Öljyä tarvittiin ja öljyä varten tarvittiin dinosaurusten ajan kasvillisuus. Idea öljyyn tuli siivettömän ruokin ansiosta, joita lintuja poltettiin niiden suuren öljypitoisuuden ansiosta kuin polttopuita. Samalla kun tuli idea öljystä niin luonto rakensi menneisyyteen dinosaurusten ajan ja nykyisyyteen sitä kautta öljylähteet.

Tämä maailma absorpoi avaruudesta kaiken mahdollisen kuutta eri vetovoimaa avukseen käyttäen. Selvää on että tällä simulaatiolla on TOIMINTAPERIAATE että se kykenee imuroimaan avaruudesta komeettojen proteiineja ja asteroideilta jotakin JA KYKENEE RAKENTAMAAN SAAMANSA MALLIN PERUSTEELLA ITSE LISÄÄ JA VIELÄ MONIMUTKAISEMPIA RAKENTEITA. Tämä maailma omaa jonkinlaisen tietoisuuden, koska kykenee käyttämään esim. luolamaalauksia, kirjoituksia, ihmisten ajatuksia luodakseen ajan kulkusuunnasta riippumattomia asioita.

Ajatellaan Voyager luotaimen kultaista levyä, jossa oli piirrettynä ihmisen hahmot. Jos on olemassa avaruuden kaikilla planeetoilla sama toimintaperiaate kuin maapallolla niin planeetta johon Voyager osuu miljoonien vuosien kuluttua kykenee ehkä KUVAN perusteella itsenäisesti rakentamaan ihmistä muistuttavan olennon. Se saattaa viitata siihen Intialaisten käsitykseen, että maailma on rakennettu eli luotu ja tuhottu ehkä miljoonia kertoja menneisyydessä ja nyt se jo osaa itsenäisesti luoda monia asioita pienen pienen vinkin saatuaan.

Ehkä tämä planeetta käsittää kaikki ihmisen luomat kuvat, kirjoitukset ja ajatukset toimintakäskyiksi tehdä nuo asiat kaikkia mahdollisia keinoja hyväksi käyttäen. On aivan sataprosenttisen varmaa, että jonkinlaisesta SIMULAATIOSTA ON KYSE. Voiko olla mahdollista, että kaikki eri planeetat avaruudessa ovat kykeneviä luomaan itsenäisesti asioita pienen pienen vinkin saatuaan KUVANA, KIRJANA, KEMIALLISENA YHDISTEENÄ, ÄÄNEEN LAUSUTTUNA SANANA TAI AJATUKSENA. Eli ovatko planeetat eläviä ja tiedostavia organismeja.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mistä muuten johtuu sellainen seikka, että maalausten ja kuvien perusteella muinaisaikojen ihmiset (lukuunottamatta ehkä antiikin Kreikkaa) olivat melko ruman näköisiä. Heiltä puuttui aimo annos KAUNEUTTA. Vasta viime aikoina ovat monet ihmiset alkaneet näyttää kauniilta kasvoiltaan. Esitän väitteen, että se perustuu siihen, että joku keksi antaa YHDELLE KVARKEISTA NIMEN KAUNEUS. Tuo kvarkki on siitä lähtien oman tietoisuutensa perusteella pyrkinyt tekemään kaikesta sellaisesta johon kykenee vaikuttamaan jotenkin KAUNIITA.

      Elämme simulaatiossa, jossa kaikki menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen ja sekoittuvat toisiinsa. Tätä kutsutaan Intiassa nimellä ABSOLUUTTINEN TOTUUS. Mitä keksitään tieteen tai taiteen avulla tässä hetkessä alkaa vaikuttaa myös menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Myös on melkoinen luomisvoima ja rakentamiskyky tämän maailman eri hiukkasten ja kappaleiden tietoisuudella. Jos keksitään Gravitoni tai jokin uusi hiukkastyyppi on syytä olla varovainen sen suhteen millä nimillä tuota hiukkasta kutsutaan ja kuvaillaan. Jos tuolla hiukkasella on tietoisuus niin se saattaa alkaa itsenäisesti rakentamaan todellisuudestamme oman nimensä kuvaa?

      • Antiikin Kreikassa on ainakin yhteen aikaan ollut muodissa inhottavan näköinen pujoparta ja samaan aikaan melko ruma vaatemuoti.


    • " ensimmäiset dinosaurusten luurangot ja museoitiin. Ainuttakaan luurankoa ei ollut näytillä aiemmin?"

      Oliko tässä jokin järki?

      • Yhtä vähän kuin seuraavassa:
        "Samaan aikaan kun kirjoitettu sana keksittiin löydettiin myös ensimmäinen ihminen ja asetettiin paratiisiin"

        Kaveri kirjoittelee ihan omiaan. Siinä on sekoitettu kristinuskoa ja lähes kaikkea mahdollista esoteerista hömppää vailla vähäisintäkään kritiikkiä.


      • kekek-kekek
        agnoskepo kirjoitti:

        Yhtä vähän kuin seuraavassa:
        "Samaan aikaan kun kirjoitettu sana keksittiin löydettiin myös ensimmäinen ihminen ja asetettiin paratiisiin"

        Kaveri kirjoittelee ihan omiaan. Siinä on sekoitettu kristinuskoa ja lähes kaikkea mahdollista esoteerista hömppää vailla vähäisintäkään kritiikkiä.

        On varmaan jotain uusgnostilaisuutta. Silmät kiinni ja sanomia alkaa virrata aivoihin.


    • Andamaaneilla asuu väkeä joka ei vieläkään ole keksinyt kirjoitettua sanaa ja pistää pataan lähetyssaarnaajat.

    • Onko simulaation toiminnan takana Luoja vai onko luonto Gaia luontoa, joka itsenäisesti kykenee toimimaan?
      Toinen tärkeä kysymys on miksi meiltä on salattu se, että elämme simulaatiossa?
      Minkä vuoksi asiaa Hare Krishna liikkeen kirjatkin, jotka ovat uusinta uskonnon saralla vain vähän valottavat ja ohimennen huitasevat esiin näkökulmia, joiden perusteella voi vähän aavistaa asiaa. Miksi salaaminen?
      Minkä vuoksi on maan päällä asukkaita, jotka ovat teistisessä virrassa niin, että ovat kohoneet tavallisen ihmisen asemasta Jumalan asemaan.

      Selvää on, että jos maa on ollutkin alunperin itsenäisesti toimiva niin enkelit, alienit ja jumalat sekä herrat, jotka ovat oppineet pitkän eliniän salaisuuden ja joista osa elää ikuisesti ovat oppineet käyttämään tuota maan omaa voimaa hyväkseen. He ehtivät ensin huolimatta siitä ovatko hyviä vai pahoja? Osa on jopa saatanasta lähtöisin.

      Elämme täysin noiden varassa ja alistetussa asemassa heihin nähden, jotka oppivat maan tavat ja keinot simuloida asioita. Esim. Krishnasta kerrotaan, että hän noin 100 miljoonaa vuotta sitten tuli avaruudesta maapallolle ja laittoi oman vakoilukoneistonsa sen ajan ihmisten sydämeen tutkimaan heitä. Ja niin edelleen.

      Jos maa on alunperin ollut itsenäisesti toimiva simulaatio se ei ole sitä enää. Maa on valloitettu avaruudesta käsin ja alistettu monien pahastakin lähtöisin olevien enkelien hallintavaltaan. Tätä simulaatiota ohjaavat nykyisin ainakin 400000 vuoden Kali yogan ajanjakson ajan pahat voimat.

      Nuo ovat tehneet jopa helvetin tulen simulaatioonsa hyvien ihmisten ja totuudellisten ihmisten varalle. Simulaatio on asia jonka kanssa on vaikea olla sinut ja myös sen kanssa, että pahat hallitsevat tätä maailmaa, mutta on vain jatkettava eteenpäin päivä kerrallaan niin kauan kuin pystyy ja välteltävä sairaita ja pahoja asukkaita.

      Lyhyesti: 1. Simulaatiolla on jo omat ohjaajansa, jotka ovat pahoja ja salaavat muilta kaiken minkä pystyvät asioiden todellisesta tilasta.

    • Anonyymi

      Kyllähän tätä tutkitaan ihan tosissaan, ja jumalalle tullaan vielä löytämään matemaattinen malli.

      "Perhaps, if reality is hidden from our interaction with our senses, we might find, as some physicists have begun to, that reality itself actually simulated; rendered individually and collectively in congruence with where we orient our perceptions.
      Or, as Donald Hoffman speculates, that through his theory we might find a mathematical framework to describe God — a super-consciousness made up of the interaction between all conscious agents, just as we are made up of countless 1-bit agents ourselves."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1741
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1735
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    8. 114
      1699
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe