Mietin tuota kysymystä miksi me uskovat olemme niin kiihkeitä tuomitsemaan ja jahtaamaan syntisiä.
Löysin vastaukseksi sen, että ennen uskoontulon elämystä, sellaista käännekohdan hetkeä, on oman syntisyyden kokeminen tarpeen.
Eli koemme siis voimakkaasti synnin.
Ja sitten tulee tuo uskonratkaisun hetki, jolloin pelastuksen tunne pyyhkii yli, ja sinne menee myös tunne syntisyydestä.
Mutta sitten tuo pelastuksen elämys menee ohi. Ja tulee paluu arkeen. Ja syntisyyden kokemus palaa.
Ja sitten ihminen kamppailee sen kysymyksen kanssa että onko hän syntinen vai ei.
Ja tässä kohden viimeistään hän alkaa vilkuilla muita ihmisiä, että mitenkäs ne muut.
Ja silloin se käynnistyy se syntitutka.
Eli oma pelastuksen tunne häviää ja tilalle tulee muiden pelastumattomuuden tunnistaminen.
Ja tulee sellainen sadistinen halu osoittaa etenkin niitä sormella, joiden tietää olevan syntisten kirjoissa. Homot ja muut.
Ja jolle näin käy, siltä on usko omastakin pelastuksesta jo haihtunut...
Löysin vastaukseksi sen, että ennen uskoontulon elämystä, sellaista käännekohdan hetkeä, on oman syntisyyden kokeminen tarpeen.
Eli koemme siis voimakkaasti synnin.
Ja sitten tulee tuo uskonratkaisun hetki, jolloin pelastuksen tunne pyyhkii yli, ja sinne menee myös tunne syntisyydestä.
Mutta sitten tuo pelastuksen elämys menee ohi. Ja tulee paluu arkeen. Ja syntisyyden kokemus palaa.
Ja sitten ihminen kamppailee sen kysymyksen kanssa että onko hän syntinen vai ei.
Ja tässä kohden viimeistään hän alkaa vilkuilla muita ihmisiä, että mitenkäs ne muut.
Ja silloin se käynnistyy se syntitutka.
Eli oma pelastuksen tunne häviää ja tilalle tulee muiden pelastumattomuuden tunnistaminen.
Ja tulee sellainen sadistinen halu osoittaa etenkin niitä sormella, joiden tietää olevan syntisten kirjoissa. Homot ja muut.
Ja jolle näin käy, siltä on usko omastakin pelastuksesta jo haihtunut...
Vastaukset 5
Vanhimmat
...jopa riisuit rohkeudellasi monet naamarit.
Sinua kutsuisin ajattelevaksi uskovaiseksi, joka uskaltaa ajatella myös syy- ja seuraussuhteita.
Näiden synnin kaupparatsujen rinnalla edustat rehellistä ritariutta.
näin siinä käykin meitä alkaa vaivaamaan omavanhurskaus... eli sielun vihollinen ja se tulee meidän vanhasta lihasta ei me uskoontulon jälkeen synnittömäksi olla tultu näitä syntejä vastaan vaan meidän täytyy taistella ja tehdä parannusta samoja kokemuksia myös minulla
homoilusta...Jumalan Sanan valossa tutkittuna???
terv.janos
janos, jos vielä et ole kokeillut, karttamaan
sitä. Ihminen tulee siksi mitä hän tekeekin.
kun tapat, persoonallisuutesi muuttu.Ihminen "hyväksyy" pyrkii hyväksymään omat virheensä ja sitä kautta hakemaan seuransa kaltaistensa joukosta.Seura tekee kaltaisekseen.Erehdys voi olla portti sellaiseen josta et ole ylpeä.Meidän kaikkien erimielisyyksien taustalla on juuri tällainen lainalaisuus.
Joka liittyy sanoillaan tai teoillaan johonkin ryhmään, muuttuu oman suhtautumisensa kautta.
Jeesus ja hänen opetuksensa ovat paras suunta sinun kehityksesi kannalta.Paavalikin sanoi että Jeesuksen tunteminen muuttaa meitä hanen kaltaisekseen.Siunausta elämääsi.
Sanon vielä, että eikö ole pahinta irstaisuutta kieriskellä vihassa ja omassa vanhurskaisuudessaan. Ja yllyttää muitakin tähän mukaan.
Naisilla pitäisi olla enemmän sananvaltaa kristinuskossa. He ovat lempeitä eivätkä ole aina ensimmäisenä kamppailemassa henkisestä tai maallisesta vallasta.