Tavallisella tarkkuusvaa'alla on mahdollista todentaa maan pyöriminen.
Oletus on, että jos olemme pyörivällä pallolla, niin keskipakoisvoiman takia päiväntasaajalla punnuksen pitäisi olla painoltaan hiukan kevyempi kun pohjoisessa tai etelässä. Massa tietenkin pysyy aina samana.
Vaakoja valmistavat firmat joutuvat kalibroimaan vaa'an sille alueelle mistä se on ostettu. Jos siirrät vaa'an pituuspiirillä joko pohjoisemmaksi tai etelämmäksi, pitäisi vaaka kalibroida uudelleen saadaksesi objektin massaa vastaavia tuloksia.
Näin ollen, jos ostat Suomesta vaa'an, se ei enää tuota tarkkaa arvoa objektin massalle ilman uudelleenkalibrointia esimerkiksi päiväntasaajalla -johtuen maan pyörimisestä.
https://www.youtube.com/watch?v=CkhxPm15PFo
Tarkkuusvaaka todistaa, että maa pyörii
57
157
Vastaukset
Heh heh, hauska tarina mutta se ei ole totta.
Mieleeni tulee ammoinen hra Fecault joka omisti koko elämänsä Maan pyörimisen todistamiseen siinä onnistumatta.
Hänen nimeään kantava heiluri sekoaa Auringon pimennysten aikana täysin mikä on mielenkiintoista ja hauskaa koska eihän Maan pyörimisen silloin pitäisi lakata, eihän vain?
Toinen keksintönsä oli gyroskooppi joka todistaa Maan litteyden.
Siinä meni ukkelin elämän työ.- Anonyymi
Sen kun todistat että saat vastapainottomalla vaa'alla saman tuloksen eri puolilla maailmaa.
Litteä maa on uskon asia siinä kuin vaikkapa muslimin taivas neitsyineen. Se ei muutu miksikään todistavatpa havainnot sen puolesta tai sitä vastaan, vaan päin vastoin: se todistaa havainnot vääriksi tai oikeiksi sen mukaan mahtuvatko ne litteän maan uskoon. Heiluri ei "sekoa" auringonpimennyksen aikaan. Allais'in ilmönä tunnettu anomalia auringonpimennyksen aikana ei millään tavalla vaikuta heilurin heilahduksen lineaariseen käyttäytymiseen eli sen heilahdustason kiertymiseen maapallon pyörimisen mukaan. Toimii myös silloin. Mikään ei ole pilalla.
Päin vastoin. Foucaultin heilurin dynamiikassa - siis tavassa jolla se siirtyy ääriasennosta toiseen havaitut poikkeavuudet ovat johdattaneet gravitaation tutkijat uusille urille. Ukkelin elämäntyö siis poiki yllättävän iltatähden vielä 1954 kun se osoittautui instrumentiksi myös uudemmassa gravitaatiotutkimuksessa.
Täydellisyyden vuoksi on syytä huomauttaa, että tätä ilmiötä on tutkittu nyt yli 60 vuotta, on ollut lukemattomia auringonpimennyksiä, joiden aikana sitä ei ole lainkaan kyetty havaitsemaan, joitakin, joissa on, ja joitakin joissa tulokset ovat niin heikkoja, että ei voi tietää, johtuvatko ne ilmiöstä vai koetilanteen muista olosuhteista.
Ilmiölle on useampia selitysmalleja, joista järkeenkäyvimmältä vaikuttaisi se seikka, että kun kuu on auringon ja maan välissä, se "varjostaa" auringon vetovoimaa, joka sekin vaikuttaa maassa asti. Kuun oma vetovoimahan on silloin saman suuntainen auringon vetovoiman kanssa, joten tästä voi aiheutua, että "aurngosta päin" vaikuttavassa vetovoimassa tapahtuu heikkoa vaihtelua.
.- Anonyymi
Voisitko rakas natsisika valaista meitä alempiarvoisia, miten kuun varjo maan pinnalla sekoittaa heilurin liikkeen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko rakas natsisika valaista meitä alempiarvoisia, miten kuun varjo maan pinnalla sekoittaa heilurin liikkeen?
Natsi on äärettömän tyhmä ja tietämätön.
- Anonyymi
Flat eartherit osti gyroscoopin 20 000 dollaria ja kas kummaa se näytti että maa pyörii. Tästä löytyy documentti ohjelma.
Pahoittelen muistivirhettäni ukkelin nimen osalta.
Se oli Leon Foucault.- Anonyymi
Taitaa muutenkin juttusi tämän asian osalta mennä lähinnä sinne trollailusektorille.
Vaakajutun voi testata itse ja todeta että se pitää paikkansa. Tulokset ovat olleet myös ristiriitaisia, kun kaikki tutkijat eivät ole anomaliaa edes havainneet.
Allaisin vaikutuksena tunnettua heilureiden heilahdustaajuuden muuttumista auringonpimennyksen aikana tutkineet monet tutkijat eivät missään tapauksessa ole epäilleet Maapallon pyöreyttä, vaan ovat esittäneet lisätutkimuksia tarvittavan erityisesti gravitaation suhteen.
Niin: juuri sen gravitaation, jonka olemassa oloon et usko. ; )
- Anonyymi
Nazi, odotan videotasi jossa käytät tarkkuusvaakaa punnitsemaan samaa esinettä Suomessa ja Australiassa.
Tarviiko odotella kauankin?
Ymmärrän ettet tuota koskaan tule tekemään koska silloin joutuisit myöntämään epämiellyttävän totuuden itsellesi ja muille.
Paljon helpompaa sulkea korvat ja silmät ja huutaa "litteä" "litteä" "litteä".
Eikös niin?- Anonyymi
Lukutaitoisille on tiedossa ja itsestään selvää ettei vaakaa voi toimittaa suomikalibroinnilla vaikkapa Välimeren rannalle juuri kerrotusta syystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukutaitoisille on tiedossa ja itsestään selvää ettei vaakaa voi toimittaa suomikalibroinnilla vaikkapa Välimeren rannalle juuri kerrotusta syystä.
Mitään estäviä syitä ei ole mainittu.
Voit viedä vaa'an minne huvittaa, eikä kukaan tule estämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään estäviä syitä ei ole mainittu.
Voit viedä vaa'an minne huvittaa, eikä kukaan tule estämään.Vaakan tulos eripuolella litteäämaatamme saattaa vaihdella esim. maailmamme alapuolella olevissa merissä vellovien myrskyjen takia.
Lisäksi jos painovoima olisi olemassa kumoaisi se fysiikan lait (energiaa tyhjästä) sekä samalla koko universumi ja pallomaateorian.
Mietitäänpä vaikka jos heität appelsiinin ilmaan kotonasi, tarvitset siihen energiaa. Mikä energia pysäyttää appelsiinin liikkeen ylöspäin ja vetää sen päinvastaiseen liikkeeseen kohti maata? Väitetty vetovoima tarvitsee liikkeeseen enemmän energiaa kuin appelsiinin ilmaan heittänyt henkilö.
Energiaa ei voi muodostua tyhjästä, painovoimaa ja pallomaata ei ole olemassa.
Maa on litteä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaakan tulos eripuolella litteäämaatamme saattaa vaihdella esim. maailmamme alapuolella olevissa merissä vellovien myrskyjen takia.

Maa on litteä.Jännän tarinan keksit.
Seuraavatko ne keksimäsi myrskyt päiväntasaajaa ja heikkenevät pohjoista ja etelää kohti, vai toisinpäin? Anonyymi kirjoitti:
Vaakan tulos eripuolella litteäämaatamme saattaa vaihdella esim. maailmamme alapuolella olevissa merissä vellovien myrskyjen takia.
Lisäksi jos painovoima olisi olemassa kumoaisi se fysiikan lait (energiaa tyhjästä) sekä samalla koko universumi ja pallomaateorian.
Mietitäänpä vaikka jos heität appelsiinin ilmaan kotonasi, tarvitset siihen energiaa. Mikä energia pysäyttää appelsiinin liikkeen ylöspäin ja vetää sen päinvastaiseen liikkeeseen kohti maata? Väitetty vetovoima tarvitsee liikkeeseen enemmän energiaa kuin appelsiinin ilmaan heittänyt henkilö.
Energiaa ei voi muodostua tyhjästä, painovoimaa ja pallomaata ei ole olemassa.
Maa on litteä.Hupaisaa keskustelua kun käsitteet voima, työ, teho ja energia ei ole kirjoittajalle selviä. Linee paras jatkaa hänen termeillään.
Seinä- ja kaappikellot kävivät satoja vuosia sillä "tyhjästä" muodostuneella 'energialla', jonka punnukset siirsivät osoittimiin. Vesivoimaloissa tehdään sähköä painovoiman avulla. Painovoima on olemassa siitä huolimatta, että sen syntymekanismia ei vielä ole tyydyttävästi selitetty.
Vetovoima käyttää appelsiinin pysäyttämiseen vähemmän 'energiaa' kuin heittävä henkiö, jonka heittäessään täytyy appelsiinin lisäksi siirtää kättäänkin.
Voima on eri asia kuin energia. Painovoima on voima eikä energiaa.
Energia sinänsä on häviämätöntä. Sitä ei voi luoda eikä hävittää, sen muotoa vain voi muutella, missä kuitenkin aina tapahtuu "enegiavuotoa" muotoon, joka ei ollut tavoitteena. Vuodon suhdetta hävikkiin sanotaan hyötysuhteeksi.- Anonyymi
Fat_Earth kirjoitti:
Hupaisaa keskustelua kun käsitteet voima, työ, teho ja energia ei ole kirjoittajalle selviä. Linee paras jatkaa hänen termeillään.
Seinä- ja kaappikellot kävivät satoja vuosia sillä "tyhjästä" muodostuneella 'energialla', jonka punnukset siirsivät osoittimiin. Vesivoimaloissa tehdään sähköä painovoiman avulla. Painovoima on olemassa siitä huolimatta, että sen syntymekanismia ei vielä ole tyydyttävästi selitetty.
Vetovoima käyttää appelsiinin pysäyttämiseen vähemmän 'energiaa' kuin heittävä henkiö, jonka heittäessään täytyy appelsiinin lisäksi siirtää kättäänkin.
Voima on eri asia kuin energia. Painovoima on voima eikä energiaa.
Energia sinänsä on häviämätöntä. Sitä ei voi luoda eikä hävittää, sen muotoa vain voi muutella, missä kuitenkin aina tapahtuu "enegiavuotoa" muotoon, joka ei ollut tavoitteena. Vuodon suhdetta hävikkiin sanotaan hyötysuhteeksi."Painovoima on olemassa siitä huolimatta, että sen syntymekanismia ei vielä ole tyydyttävästi selitetty."
Ainut tähän mennessä esitetty teoria ns. "painovoiman" synnystä tulee littareilta, litteämaailmamme kiihdyttää keskellä ei mitään ja tämä saa aikaan tunteen painovoimasta. Eli se appelsiini joka heitetään ilmaan niin jää leijumaan siihen ja liikkuu ylöspäin, mutta maailmamme jatkaa kiihdyttämistä, saavuttaa appelsiinin nopeuden ja lopulta appelsiini tippuu lattialle litteänmaan jatkaessa kiihdyttämistä ylöspäin.
Niinkauan kuin tämä on ainut selitys painovoiman synnylle on se myös ainoa teoria painovoiman synnylle, ja jos palloon uskovilla ei ole esittää edes teoriaa painovoiman syntymisestä niin heidän kannattaisi alkaa tutkimaan enemmän litteämaa todellisuutta, oppia ja viisastua ja lopulta siirtyä littareiksi. Anonyymi kirjoitti:
"Painovoima on olemassa siitä huolimatta, että sen syntymekanismia ei vielä ole tyydyttävästi selitetty."
Ainut tähän mennessä esitetty teoria ns. "painovoiman" synnystä tulee littareilta, litteämaailmamme kiihdyttää keskellä ei mitään ja tämä saa aikaan tunteen painovoimasta. Eli se appelsiini joka heitetään ilmaan niin jää leijumaan siihen ja liikkuu ylöspäin, mutta maailmamme jatkaa kiihdyttämistä, saavuttaa appelsiinin nopeuden ja lopulta appelsiini tippuu lattialle litteänmaan jatkaessa kiihdyttämistä ylöspäin.
Niinkauan kuin tämä on ainut selitys painovoiman synnylle on se myös ainoa teoria painovoiman synnylle, ja jos palloon uskovilla ei ole esittää edes teoriaa painovoiman syntymisestä niin heidän kannattaisi alkaa tutkimaan enemmän litteämaa todellisuutta, oppia ja viisastua ja lopulta siirtyä littareiksi.>"...litteämaailmamme kiihdyttää keskellä ei mitään ja tämä saa aikaan tunteen painovoimasta. "
No minäpä otan ja kumoan tuon hypoteesin.
Painovoiman kiihtyvyys maan pinnalla on 9.81m/s².
Valon nopeus on suurin ajateltavissa oleva nopeus. Sitä ei voi ylittää.
Kun kappaleella on pysyvästi tuo kiihtyvyys, se saavuttaa valon nopeuden ajassa 11 kk 18 päivää 20 tuntia 37 minuuttia ja 56.56 sekuntia.
Ja lakkaa kiihdyttämästä, jatkaen valon nopeudella, joten tässä hypoteesissa painovoiman tunne lakkasi jo vajaa vuosi maailman luomisen jälkeen, olettaen että maailma luotiin valmiiksi tuolla kiihtyvyydellä.
- Jos taas ajatellaan, että valon nopeus ei littarille ole mikään raja (eihän heillä muitakaan rajoja tunnusteta), niin 6000 vuotta luomisen jälkeen maalätyn nopeus olisi 1.857.480.336 kilometriä sekunnissa. Ja aina vain kiihtyy.
Eikä siinä kaikki. Mukanahan kiihdyttää sekä alapuolen meri ja pilarit että kuvun yläpuolen vesimassat, vai kuinka on?
- Toinen vaihtoehto on, että maalätty kupuineen ja pilareineen kiihdyttää tuon yläpuolisen vesiavaruuden läpi. Maanalaisen veden kohtalo jätetään tässä tarkastelussa avoimeksi. Koska yläveden tilavuus ei ole tunnettu, ei voida laskea tarkemmin, mutta näppituntuma sanoisi, että se vesi olisi tuolla nopeudella sen läpi kiitävän maalätyn kitkasta höyrystynyt kokonaan jo kauan ennen valon nopeuden saavuttamista. Lasikupuhan sen tietenkin kestäisi. Eli mieluummin sulkisin tämän vaihtoehdon pois.
Vastaväitteitä?Fat_Earth kirjoitti:
>"...litteämaailmamme kiihdyttää keskellä ei mitään ja tämä saa aikaan tunteen painovoimasta. "

Vastaväitteitä?Vastasit luultavasti pallopäälle joka koitti vaan vähän provosoida flat earth societyn jutuilla koska littarit ei pidä niistä. Tuo debunkkauksesi oli mieluinen myös siksi, että se kapsahti omaan kosmologiaasi. Siinäkin galaksit loittonee yhä kiihtyvällä vauhdilla valonnopeuden päälle.
Polariz- kirjoitti:
Vastasit luultavasti pallopäälle joka koitti vaan vähän provosoida flat earth societyn jutuilla koska littarit ei pidä niistä. Tuo debunkkauksesi oli mieluinen myös siksi, että se kapsahti omaan kosmologiaasi. Siinäkin galaksit loittonee yhä kiihtyvällä vauhdilla valonnopeuden päälle.
Ei kapsahtanut.
Littarithan nauraa räkäisesti havainnolle, että universumi laajenee kaiken aikaa, joten lättymaan kiihdytyshypoteesissa ei voi käyttää universumin laajentumista perusteluna valon nopeuden ylittämiselle.
Galaksien mahdollinen loittoneminen toisistaan yli valon nopeudella ei johdu siitä, että ne itse liikkuisivat avaruudessa yli valon nopeudella.
On kaksi eri syytä, miksi niiden välimatka voi kasvaa valoa nopeammin. Ensinnäkin, ne itse eivät liiku yli valon nopeudella, mikä olisi mahdotonta, vaan molempien liikkuessa vastakkaisiin suuntiin, niiden v ä l i m a t k a kasvaa yli valon nopeudella. Välimatka ei ole objekti eikä värähtelyä, se on vain kasvava pituusmitta. Toisekseen, galaksit voivat etääntyä toisistaan yli valon nopeudella liikkumatta itse yli valon nopeudella, koska ne sijaitsevat avaruudessa, joka itsessään laajenee. Siten niiden välimatkan kasvaminen yli valon nopeudella ei siinäkään mielessä ole ristiriidassa yleisen suhteellisuusteorian kanssa.
Lättymaan kiihdyttämiene yli valon nopeuteen sitä sensijaan olisi.
- Debunkkaan ihan mieluusti Flat Earth Societynkin juttuja riippumatta siitä, kuka niitä esittää.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaakan tulos eripuolella litteäämaatamme saattaa vaihdella esim. maailmamme alapuolella olevissa merissä vellovien myrskyjen takia.
Lisäksi jos painovoima olisi olemassa kumoaisi se fysiikan lait (energiaa tyhjästä) sekä samalla koko universumi ja pallomaateorian.
Mietitäänpä vaikka jos heität appelsiinin ilmaan kotonasi, tarvitset siihen energiaa. Mikä energia pysäyttää appelsiinin liikkeen ylöspäin ja vetää sen päinvastaiseen liikkeeseen kohti maata? Väitetty vetovoima tarvitsee liikkeeseen enemmän energiaa kuin appelsiinin ilmaan heittänyt henkilö.
Energiaa ei voi muodostua tyhjästä, painovoimaa ja pallomaata ei ole olemassa.
Maa on litteä.Ei vetovoima ole vielä energiaa ja sen vapautumista. Esim. autoa hinattaessa energiaa alkaa vapautumaan vasta, kun auto on nytkähtänyt liikkeelle vetovoiman (ei energian) tultua riittäväksi. Energia on voiman ja liikkeen yhteisvaikutus. Oikaiskaa, jos "kansakoulufyysikkona " olen väärässä. Kun kappaleen heittää yös, siihen kohdistunut lihasenergia on muuntunut potentiaalienergiaksi, minkä määrän voi mitata kappaleen painosta ja saavutetusta korkeudesta. Se muuttuu kineettiseksi energiaksi pudotessaan alas. Pieni osa muuttuu ilmapyörteiksi ja loput kappaleen osuttua maahan nopeasti liike-, ääni- ja muut vastaavat energiat lämmöksi.
Maan vetovoiman selittäminen kiihdytyksillä tai vastaavilla on naurettavaa. Maa kupuineen kiihtyisi avaruudessa ja saavutaisi nopeasti nopeuden lähellä valon nopeutta; sen jälkeen kuvun on käännyttävä litteän maan kanssa ylösalaisin ja jarrutettava ja pian taas käännyttävä ylösalaisiun (maan kupuineen) ja kiihdyttävä jne. kyllä, kyllä tai jotenkin niin...pelleilyksi menee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vetovoima ole vielä energiaa ja sen vapautumista. Esim. autoa hinattaessa energiaa alkaa vapautumaan vasta, kun auto on nytkähtänyt liikkeelle vetovoiman (ei energian) tultua riittäväksi. Energia on voiman ja liikkeen yhteisvaikutus. Oikaiskaa, jos "kansakoulufyysikkona " olen väärässä. Kun kappaleen heittää yös, siihen kohdistunut lihasenergia on muuntunut potentiaalienergiaksi, minkä määrän voi mitata kappaleen painosta ja saavutetusta korkeudesta. Se muuttuu kineettiseksi energiaksi pudotessaan alas. Pieni osa muuttuu ilmapyörteiksi ja loput kappaleen osuttua maahan nopeasti liike-, ääni- ja muut vastaavat energiat lämmöksi.
Maan vetovoiman selittäminen kiihdytyksillä tai vastaavilla on naurettavaa. Maa kupuineen kiihtyisi avaruudessa ja saavutaisi nopeasti nopeuden lähellä valon nopeutta; sen jälkeen kuvun on käännyttävä litteän maan kanssa ylösalaisin ja jarrutettava ja pian taas käännyttävä ylösalaisiun (maan kupuineen) ja kiihdyttävä jne. kyllä, kyllä tai jotenkin niin...pelleilyksi menee.Jälkimmäiseen vielä lisäyksenä, että tuossa tilanteessa tapahtuisi vähän väliä hetkellisiä painottomuusjaksoja, kun maalätty yllättäen pysähtyisi ennen kääntymistä ympäri. Eli kaikki irtain alkaisi yllättäen leijua hetkellisesti ennen putoamista takaisin maahan. Ja tuota siis toistuisi useammin kuin kerran vuodessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälkimmäiseen vielä lisäyksenä, että tuossa tilanteessa tapahtuisi vähän väliä hetkellisiä painottomuusjaksoja, kun maalätty yllättäen pysähtyisi ennen kääntymistä ympäri. Eli kaikki irtain alkaisi yllättäen leijua hetkellisesti ennen putoamista takaisin maahan. Ja tuota siis toistuisi useammin kuin kerran vuodessa.
Maalätty voisi periaatteessa olla vähän niinkuin karuselli, joka on köydellä kiinni jossain keskipisteessä ja sitten sitä pyöreittäisiin nopeasti, jolloin keskipakoisvoiman seurauksena siellä olisi painovoiman tunne.
Älyvapaa juttu tuokin, mutta se ratkaisisi littareiden painovoimaongelmat. Aiheuttaisi tietenkin muita ongelmia, mutta se kuuluu asiaan, koska alunperinkin heillä on väärä pohjaoletus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalätty voisi periaatteessa olla vähän niinkuin karuselli, joka on köydellä kiinni jossain keskipisteessä ja sitten sitä pyöreittäisiin nopeasti, jolloin keskipakoisvoiman seurauksena siellä olisi painovoiman tunne.
Älyvapaa juttu tuokin, mutta se ratkaisisi littareiden painovoimaongelmat. Aiheuttaisi tietenkin muita ongelmia, mutta se kuuluu asiaan, koska alunperinkin heillä on väärä pohjaoletus.Tosin useimmat littarit taitavat myös väittää, että maalätty on vakaa ja liikkumaton, joten tuokaan ei sopisi littareiden maailmankuvaan. Littumaateoriassa tosin on niin monta asiaa, jotka eivät sovi arkipäiväisiin havantoihin ja maalaisjärkeen, ettei voi kuin ihmetellä littarien varmuutta oikeassa olemisesta. Jotenkin tulee mieleen sanat Dunning ja Kruger...
- Anonyymi
Kannattaisi perehtyä vaakoihin ja metrologiaan ennenkuin nolaa itsensä syöttämällä tuommoista kurapascaa nettiin.
Vaaka oli sitten kuinka tahansa extreme avaruus hd hc yyber kaliberia, EI TODISTA YHTÄÄN MITÄÄN MAAN MUODOSTA!
Miettikää nyt hetki ennenkuin postaatte.
Mitä tulee Foucaultin heiluriin, se on konseptina sataprosenttista huijausta.
Varma tieto.
Näin metrologina pitemmän päälle alkaa hieman närkästyttää nämä tiedemiehinä esiintyvät nasan ihailijapojut palstalla. Esiinnytään multimoniosaajana täysin ilman todisteita.
Leikitte ymmärtävänne jotain gravitaatiosta ja fysiikasta. Ei helkatti mitä pelleilyä.
Uskokaa nyt ihan oikeasti. Suurin osa nasan tarinoista on silkkaa satua.
Otetaanpa vaikka alkuun kysymysnippu.
Kertokaapa tieteen kymmenottelijat minulle, kuinka monen valovuoden, valokuukauden, valoviikon, valopäivän, valotunnin tai valominuutin päässä aurinkomme ei enää olisi keskiverto ihmissilmällä havaittavissa?
Toinen kysymys.
Näkyykö uranus maahan asti? Miten selitätte sen?
Mitä on gravitaatio? Mikä kaareuttaa aika-avaruutta? Mikä aikaansai gravitaation?
Miten gravitoni selittäisi gravitaation olemassaolon?
Mikä on gravitoni?
Miksi planetaariset massat vetävät toisiaan puoleensa?
Mikä on kriittinen massa, että kappale alkaa vetämään toista puoleensa ja missä?- Anonyymi
Suurin osa kommentistasi ei liity aiheeseen yhtään mitenkään. Jos kerran olet opiskellut alaa, niin osaat varmaan perustella kommenttisi jotenkin.
Järkevän dialogin perusedellytys on keskustella asiallisesti pysyen aiheessa. Jätetään siis turhat kiihkoilut ja hyperbolat pois. Kiitos. - Anonyymi
Olet naurettava idiootti, toivottavasti alat opiskella enemmän ja hankit apua harhoihisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa kommentistasi ei liity aiheeseen yhtään mitenkään. Jos kerran olet opiskellut alaa, niin osaat varmaan perustella kommenttisi jotenkin.
Järkevän dialogin perusedellytys on keskustella asiallisesti pysyen aiheessa. Jätetään siis turhat kiihkoilut ja hyperbolat pois. Kiitos.Suurin osa kommentistani ei liity aiheeseen?
Kuten sanoin, että tajua tuon taivaallista aiheesta josta puhutte. Haukut väärää puuta. Ei maan pallomuoto ja gravitaatio ole Nasan satuja. Ne tunnettiin ja niitä käytettiin hyväksi jo reippaasti yli kaksi tuhatta vuotta ennen Nasan neitseellistä syntymää.
- Uskovana sinä tietenkin tajuat paremmin tuon taivaallisen.Fat_Earth kirjoitti:
Haukut väärää puuta. Ei maan pallomuoto ja gravitaatio ole Nasan satuja. Ne tunnettiin ja niitä käytettiin hyväksi jo reippaasti yli kaksi tuhatta vuotta ennen Nasan neitseellistä syntymää.
- Uskovana sinä tietenkin tajuat paremmin tuon taivaallisen.Nasan saduista tuli mieleen että Nasa sai muutama päivä sitten pari emmy patsasta. Paljon onnea Naša !
https://www.nasa.gov/feature/nasa-wins-two-emmy-awards-for-interactive-programming- Anonyymi
Polariz- kirjoitti:
Nasan saduista tuli mieleen että Nasa sai muutama päivä sitten pari emmy patsasta. Paljon onnea Naša !
https://www.nasa.gov/feature/nasa-wins-two-emmy-awards-for-interactive-programmingPitkän linjan fantasiaelokuvatuotannosta?
- Anonyymi
"Heh heh, hauska tarina mutta se ei ole totta."
Näin se Viktor kääntää kaiken mikä ei sovi hänelle Kuuleman mukaan littarit olisi saaneet ylhäällä vuorilla erilaisia vaakalukemia kuin maantasolla. Jää nähtäväksi...
Jos vaaka näyttää eri lukemia eri paikoissa, niin syyksi ei kannata ehdottaa keskipakoisvoimaa koska fysiikassa sitä pidetään pelkkänä näennäisvoimana.
Tässä on fysiikan opettajille tarkoitettu Helsingin yliopiston fysikaan laitoksen luento.
http://www.courses.physics.helsinki.fi/ope/opelab/kokon_1_3/luento.html
"Keskipakovoimalla tarkoitetaan näennäistä voimaa, jonka esimerkiksi kaarretta ajavan auton matkustaja havaitsee. Hänelle syntyy mielikuva kuin jokin voima työntäisi häntä ulkokaarteen suuntaan..."
...
"...Jos opetus ei ota kantaa keskipakovoimaan, oppilaan voi olla vaikea omin neuvoin ymmärtää, miksi keskipakovoima ei ole yhteensopiva koulussa opetettavan dynamiikan kanssa.
Keskipakovoimaan täytyy suhtautua kuten aristoteliseen dynamiikkaan, ei salaillen vaan perustellen miksi keskipakovoima ei sovi newtonilaiseen käsitykseen liikkeestä ja voimista..."- Anonyymi
Et ilmeisesti itse ymmärtänyt mitä linkitit tänne. Näennäisvoima ei tarkoita että kyseistä asiaa ei olisi olemassa. Se vaan ei kuulu kategoriaan "voima".
Sinun pitäisi selvittää itsellesi ensin mikä yleensäkään on fysiikassa "voima" ja tämä auttaa sinua ymmärtämään miksi keskipakoisvoima on "näennäisvoima". Kaarteeseen ajava auto pyrkii muuttamaan suuntaansa, mutta jatkavuuden lain mukaisesti auto pyrkii säilyttämään alkuperäisen suuntansa.
Auton ohjausliike pyrkiessään poikkeuttamaan sitä alkuperäisestä suunnasta, autoa suoraan liikuttava voima jakautuu kahteen komponenttiin, toinen pyrkii muuttamaan suuntaa ja toinen säilyttämään alkuperäisen suunnan. Jälkimmäinen tuntuu auton sisällä ja renkaissa (keski)pakovoimana.
Keskipakovoima on siis todellinen voima. Näennäiseksi sitä kutsutaan siksi, että se ei ole systeemiin ulkopuolelta tuotu uusi voima, vaan systeemissä jo olevan voiman yksi komponentti eli aspekti eli vaikutusmuoto tai "haara".
.Tuli mieleen vanha kompakysymys tuosta vuorelle nousun vaikutuksesta keskipakovoimaan eli maapallon säteeseen sillä kohtaa.
Kysymys kuuluu:
Ajatellaan että maapallon ympäri päiväntasaajaa pitkin on vedetty tiukalle köysi.
Köysi katkaistaan ja siihen lisätään yksi metri (1 m) pituutta sekä kohotetaan köysi nyt kaikkialla tasakorkeudelle maasta.
Mitä arvelet noin äkkiseltään, mahtuisiko siihen väliin sormi? Entä nyrkki?
Vastaus on aika hämmästyttävä:
Kyllä helposti mahtuu isokin nyrkki. Rako on kauttaaltaan 15.9 senttiä!
- Jujua ei ole. Asia on näin. Kun sen laskee, niin maapallon säde supistuu kokonaan pois. Vastaus on sama minkä kokoisella ympyrällä hyvänsä. Jopa nollasäteisellä, eli rako on sellaisen ympyrän säde, jonka kehän pituus 1 metri.Anonyymi kirjoitti:
Et ilmeisesti itse ymmärtänyt mitä linkitit tänne. Näennäisvoima ei tarkoita että kyseistä asiaa ei olisi olemassa. Se vaan ei kuulu kategoriaan "voima".
Sinun pitäisi selvittää itsellesi ensin mikä yleensäkään on fysiikassa "voima" ja tämä auttaa sinua ymmärtämään miksi keskipakoisvoima on "näennäisvoima"."Et ilmeisesti itse ymmärtänyt mitä linkitit tänne. Näennäisvoima ei tarkoita että kyseistä asiaa ei olisi olemassa. Se vaan ei kuulu kategoriaan "voima".
Sinun pitäisi selvittää itsellesi ensin mikä yleensäkään on fysiikassa "voima" ja tämä auttaa sinua ymmärtämään miksi keskipakoisvoima on "näennäisvoima".
Ymmärrän. Keskipakoisvoima on näennäisvoima eikä pelkkä "voima" siksi ettei siihen päde Newtonin "voima" käsityksiin sisältyvät vastavoimat. Punnus taas painaa omalla massallaan vaakaa vasten. Mikä niiden keskinäistä suhdetta siinä erottaisi? Miksi vain punnus kevenisi, mutta vaaka ei painautuisi vasten punnusta saman verran?- Anonyymi
Polariz- kirjoitti:
"Et ilmeisesti itse ymmärtänyt mitä linkitit tänne. Näennäisvoima ei tarkoita että kyseistä asiaa ei olisi olemassa. Se vaan ei kuulu kategoriaan "voima".
Sinun pitäisi selvittää itsellesi ensin mikä yleensäkään on fysiikassa "voima" ja tämä auttaa sinua ymmärtämään miksi keskipakoisvoima on "näennäisvoima".
Ymmärrän. Keskipakoisvoima on näennäisvoima eikä pelkkä "voima" siksi ettei siihen päde Newtonin "voima" käsityksiin sisältyvät vastavoimat. Punnus taas painaa omalla massallaan vaakaa vasten. Mikä niiden keskinäistä suhdetta siinä erottaisi? Miksi vain punnus kevenisi, mutta vaaka ei painautuisi vasten punnusta saman verran?Sekä punnus, että vaaka molemmat tietenkin kevenevät saman verran.
Ne eivät voi päiväntasaajalla painautua toisiaan vasten ja yhdessä maata vasten yhtä lujaa kun vaikka täällä Suomessa johtuen nimenomaan tästä keskipakoisvoimasta. - Anonyymi
Fat_Earth kirjoitti:
Kaarteeseen ajava auto pyrkii muuttamaan suuntaansa, mutta jatkavuuden lain mukaisesti auto pyrkii säilyttämään alkuperäisen suuntansa.
Auton ohjausliike pyrkiessään poikkeuttamaan sitä alkuperäisestä suunnasta, autoa suoraan liikuttava voima jakautuu kahteen komponenttiin, toinen pyrkii muuttamaan suuntaa ja toinen säilyttämään alkuperäisen suunnan. Jälkimmäinen tuntuu auton sisällä ja renkaissa (keski)pakovoimana.
Keskipakovoima on siis todellinen voima. Näennäiseksi sitä kutsutaan siksi, että se ei ole systeemiin ulkopuolelta tuotu uusi voima, vaan systeemissä jo olevan voiman yksi komponentti eli aspekti eli vaikutusmuoto tai "haara".
.Taidat olla oikeassa määritellessäsi sen tuolla tavalla. Olen joskus laskenut fysiikan tunneilla noita keskipakoisvoimajuttuja, mutta siitä on kyllä aikaa.
Polariz- kirjoitti:
"Et ilmeisesti itse ymmärtänyt mitä linkitit tänne. Näennäisvoima ei tarkoita että kyseistä asiaa ei olisi olemassa. Se vaan ei kuulu kategoriaan "voima".
Sinun pitäisi selvittää itsellesi ensin mikä yleensäkään on fysiikassa "voima" ja tämä auttaa sinua ymmärtämään miksi keskipakoisvoima on "näennäisvoima".
Ymmärrän. Keskipakoisvoima on näennäisvoima eikä pelkkä "voima" siksi ettei siihen päde Newtonin "voima" käsityksiin sisältyvät vastavoimat. Punnus taas painaa omalla massallaan vaakaa vasten. Mikä niiden keskinäistä suhdetta siinä erottaisi? Miksi vain punnus kevenisi, mutta vaaka ei painautuisi vasten punnusta saman verran?Voi sen näennäisvoiman niinkin ilmaista, että keskipakovoimaa ei ole ilman keskihakuvoimaa eli sitä toista komponenttia. Se tosin voi olla myös nolla, kuten pyörivälle levylle vapaasti asetettuun kuulaan kohdistuva pakovoima, jonka hakuvoimakomponentti on nolla eli kuula lähtee levyltä ulos.
- Anonyymi
Fat_Earth kirjoitti:
Tuli mieleen vanha kompakysymys tuosta vuorelle nousun vaikutuksesta keskipakovoimaan eli maapallon säteeseen sillä kohtaa.
Kysymys kuuluu:
Ajatellaan että maapallon ympäri päiväntasaajaa pitkin on vedetty tiukalle köysi.
Köysi katkaistaan ja siihen lisätään yksi metri (1 m) pituutta sekä kohotetaan köysi nyt kaikkialla tasakorkeudelle maasta.
Mitä arvelet noin äkkiseltään, mahtuisiko siihen väliin sormi? Entä nyrkki?
Vastaus on aika hämmästyttävä:
Kyllä helposti mahtuu isokin nyrkki. Rako on kauttaaltaan 15.9 senttiä!
- Jujua ei ole. Asia on näin. Kun sen laskee, niin maapallon säde supistuu kokonaan pois. Vastaus on sama minkä kokoisella ympyrällä hyvänsä. Jopa nollasäteisellä, eli rako on sellaisen ympyrän säde, jonka kehän pituus 1 metri.Jos tarkkoja ollaan säde ei supistu pois, vaan kaava saadaan sellaiseen muotoon, että uusi säde on vanha säde vakioarvo.
Jos ajatellaan, että vanha säde on r0 ja uusi säde r1 saadaan yhtälö
2*pi*r0 1 = 2*pi*r1 (yksikkönä metri)
Jaetaan molemmat puolet 2*pi:llä
(2*pi*r0 1)/(2*pi) = 2*pi*r1/(2*pi) =>
(2*pi*r0)/(2*pi) 1/(2*pi) = r1 =>
r0 1/(2*pi) = r1
1 metri jaettuna 2*pi:llä on juuri tuo 15.9 cm (tai itse asiassa vähän yli).
- Anonyymi
Koska Nazi ei osaa vastata, voisiko Pöljäriz koittaa vastata kysymykseen kynttilästä ja siitä koska valkeus tuli.
Tuliko se vasta kun opimme fotonit, vai valaisiko myös sitä ennen? Ihailtavan polveilevaa keskustelua joista tosin kaikkea en jaksanut lukea.
Painovoimaa ei tunneta mistä se syntyy vaikka se pitää valtameriä ja perhosia paikoillaan...., merivesi ei kuitenkaan paina pohjoisilla alueilla tuplasti?
Keskipakoisvoima ei tunnu missään vaikka lukemani mukaan Maapallo pyörii päiväntasaajalla nopeudella mikä vastaa hävittäjäkoneen nopeutta. Sen tuntee kyllä autolla ajaessaan joka on etananvauhtia.
Näin yksinkertailla ajatuksillani saan pallopäät raivon valtaan ja se jos mikä on aina hauskaa.Nazi veikkoseni,
>"merivesi ei kuitenkaan paina pohjoisilla alueilla tuplasti?"
- Tarkoitatko että keskipakovoiman vähäisyyden takia vai siksi etä maapallo on siellä notkollaan vai miksi sen pitäisi painaa tuplasti?
>"Keskipakoisvoima ei tunnu missään vaikka lukemani mukaan Maapallo pyörii päiväntasaajalla nopeudella mikä vastaa hävittäjäkoneen nopeutta. "
- Niin ei tunnukaan. Koska säde on niin pitkä ja siksi kaarevuus on niin pieni. Jos hävittäjäkone lentää tasaista tuhatta-seitsemääsataa kaartuvaa rataa, jonka säde on 6380 kilometriä, niin ei siinäkään tunnu keskipakovoima yhtään missään. Pilotin aamias-coffee-to-go pysyy mukitelineessä eikä pinta edes juuri kallistu.
Nämä yksinkertaiset ajatuksesi eivät saaneet minua raivon valtaan, vaan lempeästi hymyilemään. Sori että hauska oli tällä kertaa minun puolellani. Kyllä sinunkin vuorosi tulee.- Anonyymi
Miten voisikaan tunteakaan voiman joka on aikojen alusta pysynyt suuruudeltaan ja suunnaltaan samana? Olet varmaan joskus huomannut ilmiön, että rautatieasemalla erehdyt luulemaan, että junasi liikkuu ja viereinen ei, vaikka asia onkin päin vastoin. Ei tasaista liikettä tai voimaa huomaa. Ja planeettojen kiertoradalla ei ole ilmakuoppia, joten siellä voi lentää vaikka kuinka lujaa huomaamatta mitään.
Kiitän lämpimästi veli Fat_Earthia ystävällismielisistä sanoistaan.
Minulla on aina hauskaa vieraillessani sivustolla; enhän muutoin täällä viihtyisikään.
Tuo painovoima on todella hauska käsite ja ilman sitä palloteoria romuttuisi totaalisti.
Kukaan ei ikinä missään milloinkaan ole selittänyt mistä se syntyy ja saa hyvin valikoidun voimansa.
Siitä on vain maininta että se on olemassa?
Keskipakoisvoima ei tunnu koska säde on niin pitkä ja siksi kaarevuus niin suuri?
Eikö oikea selitys ole että ilmakehä pyörii Maan mukana?Sietääpä pohdiskella tuota palloteorian romuttumista ilman painovoimaa. Ensin pitää sopia, mitä tarkoitetaan palloteorialla. Kun sovitaan, että se on teoria, jonka mukaan maa, jonka päällä elämme, on pallo, niin tämä osa on hoidettu.
Kun tällaiseen johtopäätökseen tultiin, ei kukaan vielä puhunut painovoimasta mitään. Maa todettiin palloksi tarkkailemalla tähtitaivasta, aurinkoa, kunnpimennystä ja merellä horisonttia. Kysymys oli pelkästään muodosta ja koosta, ja niistä oltiin tiedemiespiireissä (tuolloin: oppineiden kesken) hyvin varhain yksimielisiä, ensin muodosta ja vain muutama sata vuotta myöhemmin myös koosta.
Että esineet putoavat kohtisuoraan kohti maata, oli antiikissa ja on nykyään yhtä selvää ihan maan muodosta riippumatta.
Se kaikki tapahtui jo kauan ennenkuin kristinuskosta oli kuultu puhuttavankaan. - Tässä kohtaa voidaan jo vetää tilinpäätös, että ilman painovoimaa palloteoria ei suinkaan romuttuisi, koska se syntyi täysin ilman painovoiman käsitettä ja apua.>"Kukaan ei ikinä missään milloinkaan ole selittänyt mistä se syntyy ja saa hyvin valikoidun voimansa.
Siitä on vain maininta että se on olemassa?"
Tuota noin. Siitä on vähän enemmän kuin tuo maininta.
Se on määritelty näin: "Kaksi kappaletta vetävät toisiaan puoleensa."
Se oli pakko määritellä näin, koska todettiin, että näin on.
Sitä kappaleiden välillä vallitsevaa voimaa siis kutsutaan gravitaatioksi eli painovoimaksi tai vetovoimaksi riippuen mistä päästä asia katsotaan.
Sen suuruuden selittää Newtonin yleinen gravitaatiolaki, joka sanoo, että kaksi kappaletta vetävät toisiaan puoleensa voimalla, joka on suoraan verrannollinen niiden massaan ja kääntäen verrannollinen niiden etäisyyden neliöön. Esimerkiksi http://www.kotiposti.net/ajnieminen/grav.pdf
Ja se voima on olemassa ja futaa ja sitä voidaan mitata ja laskea siitäkin huolimatta, että ei tiedetä, mikä massassa on sellaista, joka aiheuttaa tämmöisen toisen massan puoleensa vetämisen, eikä sitä, mitä se itse vetäminen sisältää vai sisältääkö mitään.
Kuinka muka voidaan mitata ja laskemalla ennustaa oiken asiaa, jota ei ole olemassakaan?
Magneetitkin ovat aina vetäneet toisiaan ja muuta rautaa puoleensa, eikä sitäkään piiiiitkään aikaan osattu selittää.
Ei kenellekään tullut mieleen väittää, että koska kukaan ei osaa sitä selittää, niin magneetit siis eivät vedä yhtään mitään puoleensa.
Sellaisen päättömyyden väittäminen olisi nopeasti antanut väittäjälle epämukavan kansanomaisen liikanimen.
- Ennen oltiin viisaampia, vaikka tiedettiinkin vähemmän.- Anonyymi
Miten oli sen kynttilän kanssa.
Toimikos se ennen fotonien löytymistä?
- Anonyymi
Flat earthereiden "unohtamia" juttuja. :)
Vaikea sanoa mistä tuo johtuu. Voihan se johtua kans siitä että maapallo ei ole täysin pyöreä, joten painovoimaa on hieman enemmän joissakin kohdissa palloa. Haluaisin nähdä kans mitä tapahtuu jos mittaa pelkästään eri korkeuksissa, että onko sillä jotain vaikutusta.
- Anonyymi
Eri korkeuksissa mittaaminen on varmasti vaikeaa, koska testiympäristön järjestäminen tarkkuusvaakaa varten korkealle ei ole helppoa. Lentokone ei varmaankaan käy turbulenssin jne. takia.
Mount everestin huipulla painovoima on kuitenkin kuulemma 0,434% vähemmän kun meren pinnassa. Tieto löytyi internetistä. Se olisi kyllä ihan mitattavissa oleva juttu. Kilon punnus olisi sitten nelisen grammaa kevyempi.
Kun Everest on 8849 metriä korkea ja Halti 1365 metriä, niin Haltin huipulla pitäisi painovoiman sitten samalla kaavalla olla 0,06697% vähemmän kun merenpinnassa. Jos nyt laskin oikein. Eli vaikeaa mitata noin pieniä arvoja, kun esim. kilon punnuksen ollessa kyseessä edelleen puhutaan gramman murto-osista Haltilla. Anonyymi kirjoitti:
Eri korkeuksissa mittaaminen on varmasti vaikeaa, koska testiympäristön järjestäminen tarkkuusvaakaa varten korkealle ei ole helppoa. Lentokone ei varmaankaan käy turbulenssin jne. takia.
Mount everestin huipulla painovoima on kuitenkin kuulemma 0,434% vähemmän kun meren pinnassa. Tieto löytyi internetistä. Se olisi kyllä ihan mitattavissa oleva juttu. Kilon punnus olisi sitten nelisen grammaa kevyempi.
Kun Everest on 8849 metriä korkea ja Halti 1365 metriä, niin Haltin huipulla pitäisi painovoiman sitten samalla kaavalla olla 0,06697% vähemmän kun merenpinnassa. Jos nyt laskin oikein. Eli vaikeaa mitata noin pieniä arvoja, kun esim. kilon punnuksen ollessa kyseessä edelleen puhutaan gramman murto-osista Haltilla.Ajattelin enemmänkin että vain menisi jonku pilvenpiirtäjän korkeimmalle kerrokselle, ja katsoisi onko siinä jotain eroa. Siinä ei tietenkään pitäisi varmaan olla mitään eroa, mutta jos siinä olisi, se todistaisi että jotain meidän ymmärryksessä on puutteellista.
- Anonyymi
Trexnonar kirjoitti:
Ajattelin enemmänkin että vain menisi jonku pilvenpiirtäjän korkeimmalle kerrokselle, ja katsoisi onko siinä jotain eroa. Siinä ei tietenkään pitäisi varmaan olla mitään eroa, mutta jos siinä olisi, se todistaisi että jotain meidän ymmärryksessä on puutteellista.
Joku oli kirjoittanut Quoraan vastaukseksi samaan kysymykseen, koskien Burj Khalifa tornia 828 m, että kyseessä olisi -0.02598779 % eroavaisuus. Täsmälleen 1000g punnus painaisi siis 999.974g Burj Khalifan huipulla.
Kyllähän tuon kai pystyy mittaamaan, jos löytyy sopiva vaaka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku oli kirjoittanut Quoraan vastaukseksi samaan kysymykseen, koskien Burj Khalifa tornia 828 m, että kyseessä olisi -0.02598779 % eroavaisuus. Täsmälleen 1000g punnus painaisi siis 999.974g Burj Khalifan huipulla.
Kyllähän tuon kai pystyy mittaamaan, jos löytyy sopiva vaaka.Tämä tosin on ihan tunnettu ilmiö jo. Tässä kuva erään tarkkuusvaa'an manuaalista, jossa mainitaan, että tehtaalla kalibroitu vaaka saattaa antaa väärää tulosta jos sitä käytetään eri alueella: https://i.imgur.com/ttefkYn.png
Tämä oli kuvankaappaus tästä videosta: https://www.youtube.com/watch?v=CkhxPm15PFo Anonyymi kirjoitti:
Joku oli kirjoittanut Quoraan vastaukseksi samaan kysymykseen, koskien Burj Khalifa tornia 828 m, että kyseessä olisi -0.02598779 % eroavaisuus. Täsmälleen 1000g punnus painaisi siis 999.974g Burj Khalifan huipulla.
Kyllähän tuon kai pystyy mittaamaan, jos löytyy sopiva vaaka.Mutta eikö sen 1000g punnuksen pitäisi painaa enemmän korkeammalla, koska sen alla on enemmän massaa?
- Anonyymi
Trexnonar kirjoitti:
Mutta eikö sen 1000g punnuksen pitäisi painaa enemmän korkeammalla, koska sen alla on enemmän massaa?
Mutta eikö etäisyys massa keskipisteestä myös vaikuta gravitaation voimakkuuteen vai lienenkö aivan väärässä?
- Anonyymi
Meinaat että Litta-pojilla olisi rahaa ostaa joku tarkkuusvaaka?
Eihän niillä ole rahaa kaukoputkeenkaan.
Ja jos rahaa olisi, halua ostaa laite joka todistaa omaa harhaa vastaan ei riitä. Kun seisoo pimeässä komerossa kädet silmillä ei tarvitse nähdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185