Olemassa

Minä olen ainoa asia koko maailmankaikkeudessa mitä on olemassa.

Kaikki mitä näen, kuulen ja kosketan tapahtuu minun omassa tajunnassani. Fyysinen olemus on vain kuvittelua koska tajunta uskottelee itselleen sen olevan totta vaikka se ei ole. Minun tajuntani luo koko maailmankaikkeuden juuri sellaiseksi kuin se on jotta mieli voi kokea ja käsittää sen. Kaikki muut ihmiset ovat pelkkää tajuntani kehitelmää.
Se myös loi oikean ja väärän jotta asiat voisi kokea vastakohtien kautta.
Vain tajuntani on olemassa, teitä muita ihmisiä ei todellisuudessa ole olemassa. Itse asiassa edes minua ei ole ihmisenä olemassa.. Paitsi kuviteltuna todellisuutena, kuten kaikki muukin.

Tämähän on aivan naurettavaa.. :) Minua ei edes ole olemassa muuta kuin tajuntana eikä todellisuudessa mitään edes tapahdu. Hienoa. Miksi sitten edes kirjoitan tätä muutakuin itselleni? Tai siis kuvittelen kirjoittavani..
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tainnut tulla katottua Matrix liian moneen kertaan?

Äänestä

Tuo on ihan normaali kehitysvaihe, se kuuluu nuoruuteen ja oman identiteetin hankintaan.

Siis siihen kun vähän koulun filosofiantunneilla perehtyy niihin filosofeihin joiden ideat ovat mahdollisesti totta mutta täysin hyödyttömiä.

Eli kysymys: tunnetko kipua? Sehän on vain tajuntasi aiheuttama harha-aistimus, joten sillä ei ole väliä? Vai onko kenties juuri tuo kivun aistiminen se jolla on merkitystä? Eli kannattaa toimia kuin kipu olisi todellista ja välttää sitä - siitäkin huolimatta että se on vain aistiharha...

Siis mahdollisesti totta, mutta käytännössä hyödytöntä. Lisäksi kenties epätodennäköistä (asiat helpompi selittää siten että ne ovat niin kuin ne näyttävät olevan, ellei todisteita muusta löydy).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain minä kirjoitti:

Minä olen ainoa asia koko maailmankaikkeudessa mitä on olemassa.

Kaikki mitä näen, kuulen ja kosketan tapahtuu minun omassa tajunnassani. Fyysinen olemus on vain kuvittelua koska tajunta uskottelee itselleen sen olevan totta vaikka se ei ole. Minun tajuntani luo koko maailmankaikkeuden juuri sellaiseksi kuin se on jotta mieli voi kokea ja käsittää sen. Kaikki muut ihmiset ovat pelkkää tajuntani kehitelmää.
Se myös loi oikean ja väärän jotta asiat voisi kokea vastakohtien kautta.
Vain tajuntani on olemassa, teitä muita ihmisiä ei todellisuudessa ole olemassa. Itse asiassa edes minua ei ole ihmisenä olemassa.. Paitsi kuviteltuna todellisuutena, kuten kaikki muukin.

Tämähän on aivan naurettavaa.. :) Minua ei edes ole olemassa muuta kuin tajuntana eikä todellisuudessa mitään edes tapahdu. Hienoa. Miksi sitten edes kirjoitan tätä muutakuin itselleni? Tai siis kuvittelen kirjoittavani..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu