Kuntavaalit käytiin huhtikuussa 2018. Ennen vaaleja jaettiin joko omin toimin, henkilön tukijoiden tai postin kautta puolueiden vaalimantroja ja ehdokkaiden omia teesejä siitä, mitä äänestäjä (Pyhäjärvi) tulee saamaan, kun heidät/hänet äänestät valtuutetuksi.
Erikseen ovat livenä-läppälupailut, pitkien kerhoretkien, tapaamisten kiehnäykset ja ne vaöheista kiinni jäämisen pelossa suolletut vakuuttelut, joita on käytetty vaalituvissa sekoittamassa kuntalaisten näkemyksiä tapahtumista edeltävinä vuosina.
Tallessa ovat painetut vaalilupausten valtaisa lupausten kirjo ja kunnan asioiden tilannetta julkisessa toimissa aiotut "korjaussarja" tekstit.
Hyvinkö on käynyt?
Arvatkaa, jo nyt vajaa puoli väli ja miten maa /paikkakunta makaa nyt?
Vakaammin, ja luotettavasti ei, talousasiat -verokertymät kohentuneet, ei, työllisyyttä parantavat päätöksenpohjat tehty, ei, väestön hyvinvointi kohentunut, ei, yhteistoiminta ppky Selänteessä on kehittynyt taloudellisempaan suuntaan, ei, avoimuus- hallinnon lähinnä valtuustonkokousten seuraaminen parantunut, ei, henkilöstöpoliitiikka (kk-palkkaiset) viraston vahvuudessa suhteutettu väkilukuun ja toimintaan, ei, kunnan ylijäämät höylätty tiuhaan ja reporaha sijoitukset vaarannettu, lisävelkaa otetu ja holtittomia avauksia yhä viljellen, vanhukset myyty Köpsinkaupan myötä tilinpäätöksen siistimiseksi, hävytöntä, kolme kyläkoulua suljettu, kirjasto häivytetty askeettisiin oloihin (vertaa entistä kirjastoa), lisääntyikö vuorovaikutus kuntalaisten ja päättäjien sekä virkamiesten kesken tavoittelemaan kunnan yhteistä suuntaa ja priorisointia? Onko kaivoksen työllistävä . kansainvälinen, merkittävä uusiokäyttö yhtään varmemmalla pohjalla, kuin jälkeen hiukkasen tutkimusta -hokuvuosia?
EI, EI, EI.
Yksi KYLLÄ on runsaalla kuoropaatoksella ja kalliisti saavutettu. Henrik Kiviniemi on nyt kaupunginjohtajamme, hän ei liitä enää taivaansinisiin allekirjoituksiinsa vt.kj.
Erikseen ovat livenä-läppälupailut, pitkien kerhoretkien, tapaamisten kiehnäykset ja ne vaöheista kiinni jäämisen pelossa suolletut vakuuttelut, joita on käytetty vaalituvissa sekoittamassa kuntalaisten näkemyksiä tapahtumista edeltävinä vuosina.
Tallessa ovat painetut vaalilupausten valtaisa lupausten kirjo ja kunnan asioiden tilannetta julkisessa toimissa aiotut "korjaussarja" tekstit.
Hyvinkö on käynyt?
Arvatkaa, jo nyt vajaa puoli väli ja miten maa /paikkakunta makaa nyt?
Vakaammin, ja luotettavasti ei, talousasiat -verokertymät kohentuneet, ei, työllisyyttä parantavat päätöksenpohjat tehty, ei, väestön hyvinvointi kohentunut, ei, yhteistoiminta ppky Selänteessä on kehittynyt taloudellisempaan suuntaan, ei, avoimuus- hallinnon lähinnä valtuustonkokousten seuraaminen parantunut, ei, henkilöstöpoliitiikka (kk-palkkaiset) viraston vahvuudessa suhteutettu väkilukuun ja toimintaan, ei, kunnan ylijäämät höylätty tiuhaan ja reporaha sijoitukset vaarannettu, lisävelkaa otetu ja holtittomia avauksia yhä viljellen, vanhukset myyty Köpsinkaupan myötä tilinpäätöksen siistimiseksi, hävytöntä, kolme kyläkoulua suljettu, kirjasto häivytetty askeettisiin oloihin (vertaa entistä kirjastoa), lisääntyikö vuorovaikutus kuntalaisten ja päättäjien sekä virkamiesten kesken tavoittelemaan kunnan yhteistä suuntaa ja priorisointia? Onko kaivoksen työllistävä . kansainvälinen, merkittävä uusiokäyttö yhtään varmemmalla pohjalla, kuin jälkeen hiukkasen tutkimusta -hokuvuosia?
EI, EI, EI.
Yksi KYLLÄ on runsaalla kuoropaatoksella ja kalliisti saavutettu. Henrik Kiviniemi on nyt kaupunginjohtajamme, hän ei liitä enää taivaansinisiin allekirjoituksiinsa vt.kj.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Katohan Hellä-ahon opetuslapsi heräsi heti parraaseen työaikaan valittamaan pahaaoloaan!!Mitäs persesilimäpuolueen jäsenet tekee näin tiistai päivisin muuta??
Oi kun sinulla on vihainen ja katkera olo. Huolestuttaa, että aloituksen sanat sattuu sinuun, klo 8.26 eli mikähän sinun on vaivana?
Annas kun arvaan, sinun viestisi ei tule perille, olet yksinäinen ja haet osallisuutta kiukkuamalla ?
Olet tarkoitushakuisesti viisi-kuusi vuotta toistanut samoja sanoja-eihän niitä ajatuksiksi voi kutsua- rähjääminen on sinun työsi, elämäsi ja ajantappotapasi. Tiedätkö, mitä voisit myös tehdä? Sinulla voisi olla jotain muutakin mahdollisuutta, keskustella ja kertoa mitä "ajatuksia" jonkun kirjoittajan "afrikka" sinussa herättää?
Vaalilupaukset eivät muutu valtuutetuilla teoiksi , tauti etenee ja hoitoa taudin nujertamiseen ei ole. Tätäkin vaalikautta kuvaa se, että on entistä enemmän suuria kysmyksiä, joihin ei tule vastausta, vaan naurettavia vastakysmyksiä. Valtuutetun pitää palata vaalia edeltäviin aikoihin, ja katsottava, mitä tuli kirjoitettua ja luvattua pyhäjärvislle.
Nyt on kotiintulon ja huolenpidon aika.
Avoimmuutta ainakin luvattiin! Nettilähetykset ja mikit luvattiin panna käytäntöön,Mitä on tapahtunut? Valtuuston kokoukset on vähentyneet muutamaan kertaan vuodessa Katastrofitilanne alkaa olla ja päättäjät (valtuusto) nuokkuu!
Valtuutetut nukkuu tietämättöminä .
Pitäisi vaatia vastuuseen hallitus, myös edellinen Pyhäjärven talouden ja varojen hävittämisestä.
Joku järki tuohon touhuun.
Pitäisikö sinun L mennä valituksen vierotuskurssille?
vvk = valittamisenvierotuskurssi
kansalaisopisto tarjoaa
Voi kuulepa kuomaseni. L:lla on muutakin tekemistä kuin nuokkua täällä Teidän haukuttavana.
On kaupungissa muitakin asioita ajattelevia kuin tämä yksi haukuttu.
Oikeamielinen ihminen. Voi Teitä ressukoita. Kun L ilmoitti olevansa keskustalainen aina, mutta hän ei hyväksy tätä paikallista keputoimintaa. Tämäkö on kivi kengässä. Hävetkää, jos osaatte.
Enemmistöllä runnotaan mitä hurjempia päätöksiä.
Kirjasto hävitettiin.
Köpsinrinne hävitettiin
Loputkin koulut (varsinkin Ruotanen) tyhjennettiin.
Kaikkea touhutaan, milloin Lamminahon Ahtolle, milloin Kake tiimille, milloin millekin hömpälle.
Mutta totuus on karua.
Kaupunginjohtajaksi viimeinkin saatu mies ei osanne muuta kuin opetusisiensä kanssa tehdä tätä hävityksen kauhistusta.
Kasvussa olevat metsät hakataan ja jopa Pyhäsalmen puisto-
ja kaava-alueet parturoidaan.
Kyllä nyt on heikot päättäjät. Tuhon tiellä ollaan.
Pohdin talokin homeutettiin siinä kiimassa, että kaupungin varoilla tullaan tämäkin toiminta rakentamaan.
Saa sanoa, että suo siellä, vetelät täällä.
Entinen vanhainkoti Köpsinrinne kenkättiin Attendolle, jotta herrat saavat vielä tilinpäätöksensä näyttämään senvertaiselta, ettei valtiovalta vielä tullut isännöimään.
Mihin laitetaan sellaiset vanhukset, jotka eivät sovi Attendon
tiloihin. Siis ne heikkokuntoisimmat, jotka olisivat tarvinneet
kuntakodin, siis KODIN, jossa olisi viimeisten heikkojen hetkien
paikka ja turvallista asua. Mitä tekevät päättäjät? Täytyykin kysyä, ovatko nyt päätöksiä tekevät valtuutetut niin hyvätuloisia, että ei käy pienessä mielessäkään näiden heikompien kohtalo?
Kulttuuri on poljettu suohon ja kirjasto teollisuusalueen romujen sekaan. Teille tietymättömille. Sinnepä ikääntyneet eivät pääse rollaattoreineen.
Kirjasto, keskellä kylää palveli vuosia jopa jonkinasteisena kultturin tarjontatilana. Sekin saatiin tällämenolla hävitettyä.
Voi aikoja, voi tapoja!!
Ja sitten sanovat, että kepulit ajavat palveluja haja-asutusalueille ja maaseudulle. Täällä PHj:ssa se ilmentyy omalaatuisella tavalla.
"+muutakin+tekemistä+kuin+nuokkua+täällä+Teidän+haukuttavana"
..ja+kuinka+jatkat+kerrottuasi+kuinka+olette+täällä+muiden+haukkumisen+kohteina?+No+haukut+kaikki+pystyyn+kuten+aina+ennenkin+kuinkas+muutenkaan..
"Kyllä+nyt+on+heikot+päättäjät.+Tuhon+tiellä+ollaan"
Niin,+sehän+teissä+valtuustossa+pudonneissa+proolaisissa+on+erikoista+kuinka+toistuvasti+haukutte+jopa+proolaiset+luottamushenkilöt?+"Voi+aikoja,+voi+tapoja!!"
Anteeksi+häiriö+jatka+toki+samojen+asioiden+toistoja+jotka+olet+jo+tuhansia+kertoja+toistanut+ja+huom.+tulet+toistamaan.+Pienenä+viittauksena+ohjeistukseen+olisiko+aihetta+osallistua+valittamisen+vierotuskurssille?+Eikö+sen+jo+pitäisi+riittää+syyksi+että+olette+valittamisellanne+hajottaneet+proon+rivitkin?+Siinä+ne+teidän+saavutukset+sitten+olikin+jos+sivuutetaan+pyhäjärven+historiaan+jääminen+valituskulttuurin+luojina+em:lla+lopputuloksella.+Valituskulttuurin+josta+eroon+pääsemisestä+kj+ihan+erikseen+iloitsi+lehtien+sivuilla+eikä+ole+edes+ainoa+päinvastoin+edelliseen+yhtyy+kuntajohto,+kaupungin+virkamiehet,+luottamushenkilöt+sekä+99,9%+pyhäjärvisistä+teidän+itsenne+edustaessa+sitä+0,01%:a.+Valituskulttuuri+jota+jatkatte+somessa+ja+kuinkas+muutenkaan+kuin+puskista+huutelemalla+kun+juttujen+taso+on+sellainen+ettette+edes+omalla+nimellä+kehtaa+esiintyä+tiedostaessanne+miten+ala-arvoista+kirjoittelunne+on.
Laitas nimi kirjoituksesi alle, nähdään kuka noin pöllöjä latelee.
Näyttää ulkopuolisen silmin siltä että 1-2 kirjoittajaa ei hyväksy/ymmärrä demokratiaa! Ovat eri mieltä mitä kaikki päättäjät, joka tietysti sallitaan, mutta jotenkin tuntuu siltä että ymmärrys ei riitä yhteiskunnalliseen keskusteluun! Nämä kirjoittajat kritisoivat enemmistöpäätöksiä, siis niitä päätöksiä jotka saa enemmistön tuen demokraattisesti valituilta valtuutetuilta! Pitäisikö tosiaan päätökset alkaa tehdä vähemmistön päätöksillä. Siis jos enemmistö kannattaa jotain ehdotusta niin se hylättäisiin ja päin vastoin! Mitähän siitä tulisi. Kaikki äänestäisivät päin vastoin kuin ajattelevat! heh hee! On nämä neroja!!!
Miksi sitten vaaleilla valitut päättäjät eivät päätä asioista? Valtuuston kokouksia on tänävuonna ollut peräti kolme(3) kpl. Missä kaikki päätöset nykyään päätetään? Savusaunassako,?
Ei tietenkään, vaan pitää hoitaa kaupunkilaisten asiat ja varat paremmin kuin omat talousasiat. Vastuu on suuri kuntalaisten varoista päätettäessä.
Päättäjät ovat vastuussa tekemistään päätöksistä. (Heitä koskee myös rikosvastuu)
Enemmistöllä he ovat ajaneet kaupungin talouden konkurssiin.
Kirjoitetaan sitten toisin , kun niin pahastuitte:
Meillä on hienoja päättäjiä, vaikka tuhon tiellä ollaankin.
Sopisiko tällainen positiivinen palaute.
nim. yksi monista elmereistä
Eiköpä ole sanottavaa "osapuolilla" kuin että proo valittaa ja valtuusto ei tee päätöksiä.
Mitä tekevät yksittäiset valitut?
Ei hevonhierakkaa, nuokkuvat vaalilupaustensa päällä ja soittelevat toisilleen että "olen sitä mieltä, en ollut sitä mieltä, kyllä teki mieli sanoa, en sanonut silti" -tyylisesti vissiin koko vaalikauden?
Pahalta vaikuttaa, tuntuu, näyttää , sillä tämä kunta läähättää terminaalivaiheessa!
Puhutaan me nyt asian keskellä, eikä asian sivuilta. Onko se paljon vaadittu, kun kirjoittelet tänne?
Proon pudokkaat eivät saa tilaisuutta, annetaan heidän olla nimittelemättä.
Nämä 27 toisistaan eri tavoin eronneet ja karaneet tai muista ryhmistä tee vaali- lupauksiaan vastaavia tekoja kunnan kannalta edistävää..! Tämä on nyt fakta..
Mahdoton hinku päättäjäksi on heillä kyllä ollut, syntyy väkisellä vastakysymyksen paikka, tuliko sittenkin veikattua itsekin "väärää numeroa", kun lopputulemana yhdessä muiden äänestäjien kera ei ehdokkaista- nyt 27 valitusta, tullut ei yhtikäs mitään muuta kuin mielipahaa-ja jatkuvaa harmistusta.
Menikö pudonneiden mukana myös mahdollisuus selkeään nousuun kuntana?
Valittujen porukoissa eikä liioin heidän työmoraalissaan vaalilupauksiin nähden ole kunnan tulevaisuuden noususta häivettäkään.
Siinä se taas tuli.
Kerroit edellä jälleen kerran kuinka pyhäjärviset äänesti väärin koska putosit valtuustosta haukkuen valittuja.
Miten valtuustosta tippuminen voi traumatisoida noin pahasti että katkerana itket aamusta iltaan päivästä toiseen kykenemättä menemään itseesi mikä sinussa on vikana sille, että proon kannattajat sinulle selkäsi käänsivät? Mitä luulet, kuinka äänestävätkö he sinua seuraavissa kuntavaaleissa sinun kertoessa kuinka väärät proolaiset istuu luottamustoimissa? Olet sinä toki vaatimaton ihminen ethän sinä kerro olevasi kuin napa jonka ympärillä maailma pyörii haukkuen vaatimattomasti kaikki siinä sivussa. Ja mikä sinun asemasi on pyhäjärven kuntapolitiikassa missä päteä yrität? ULKONA ilman minkäänlaisia edellytyksiä tulla koskaan uudelleen valituksi siitä sinä pidät huolen haukkumalla puskista jopa proolaiset joille olet sairaalloisen kateellinen minkä myös päivittäin esille tuot.
"pidät huolen haukkumalla puskista jopa proolaiset joille olet sairaalloisen kateellinen minkä myös päivittäin esille tuot."
Voi kiesus, mistä tällaista tekstiä tulee!
Odotan innolla proolaisten tupailtoja! Yksi on tainnut olla ja valtuustoja 3.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15991652/pro-on-uusin-uusikeskusta
Voi kiesus, mistä tällaista tekstiä tulee!
Odotan innolla proolaisten turpaanvetoiltoja!
En hauku proolaisia, toisin kuin sinä teet, olet tehnyt ainakin kuusi vuotta.
Käytät omituista kiertoilmaisua siten, että vänkytät meidän muiden haukkuvan proolaisia, että voit itse haukkuat heitä mantroissasi. Haiskahtaa samalta tavalta, jota noudatettiin v.2013-2018 ei muuta mahdollisuutta porukassa. Itse ei olla mitään virhettä aiheutettu, ei haukkumista mihinkään päin edes ajateltukaan, mutta ne muut, ne muut proota haukkuvat..Voi voi ..että on ohutta sumupilveä, sano!
Kulkukoiratkin muistaa, mihin kusasevat, mutta sinä et tajua oksentavasi omaan soppakuppiisi, josta näköjään vieläkin syöt.
Raukkamaista touhua, hauku suoraan ketä sinun on isvitykseesi sopivalla tavalla haukuskeltava ja tee se selvällä osoitteella omasta näppäilystäsi tai kanna kaunaasi rauhassa. Jos koet aihetta siihen olevan.
Tollokin heränny job"kylän takamailta!
Sielläkö sinä nykyään asustelet? Oletko muuttanut sinne pysyvästi? Vesitornin vieressä sinä ainakin joku aika sitten asuit!
Sinä rienaaja, piru vieköön vielä kielesi, mielesi se on ominut.
Niin ja näin. Avoimmuutta päätöksen tekoon , jolla tarkoitan valtuustonkokoukset eetteriin ja lautakuntien päätökset ja esityslistat liitteineen näkyviin kunnan sivuilla päätökset.
Kun näin ei tehdä syntyy ainakin minulle ajatus , että mitäs nyt pimitetään.
Tällaisesta käytännöstä ei olisi muuta , kuin etua niin vranhaltijoille , poliitikoille sekä kuntalaisille.
Näyttihän tuo Antti Kaikkosen pj vaalit , ettei vilpillä ja peittelemällä pärjää edes tyttöselle.
Avoimmuuden ollessa käytäntö , niin somekirjoitukset ovat siistimpiä ja niitä on vähemmän otaksun.
Miten tuo päätösten teon avoimuus liittyy kirjoitusten siisteyteen! Etkö osaa kirjoittaa asiallisesti vaikka päätökset tehtäisiin miten? Sinne vaan kokouksia seuraamaan, ei niitä kukaan pimitä! Joka lehdessä julkaistaan kaikki päätökset, usein seuraavana päivänä! Tsemppiä Jokikylälle, jaksaa jaksaa!!!
Mitä kokouksia seuraamaan? Eihän täällä ole enää esim.valtuuston kokouksia.Missä lehdessä julkaistaan KAIKKI päätökset kaikista kokouksista? Näet unta keskellä päivää! Katsoppa muuten muiden kuntien suomi 24. Hyvin vähän niissä päättäjien päätöksiä arvostellaan! Se avoimuus puuttuu täysin Pyhäjärven päättäjiltä mikä muissa kunnissa on selviö!
Juuttaan ääliö parraaseen työaikaan tänne kirjoitellaan. Enkä ole jokikylältä. Tämä juuttaan ääliö kirjoitti 14:34.
Eli parraaseen työaikaan. Mene töihin Juuttaan ääliö ja yritä tehä töitä palkkasi eteen.
Juuttaan ääliö ei edes konnu kirjoittamaan yhtä totuutta , kun vaan ois silleen maksettu Juuttaan ääliö.
Sinä rienaaja, piru vieköön vielä kielesi, mielesi se on ominut. Katse peräpeiliin.
Erinäköinen aloitus, ja siks tykkään.
Mun ääneni autto valtuustoon, eipä oo ko henkilö suutaan siellä avannut. Lupasi että sanoo kokouksissa jetsulleen asiansa, ja kun ei oo sanaa sanonut, niin euhän sillä ollut mitään antaa kunnanvaltuustossa.
Valehtelija siinä kun muutkin, suurimmalta osin valtuutetut on. alku on täpinää, keskikohta höpinää ja loppukausi lätinää
Mukava kuulla että edes joku valittaja on käynyt paikan päällä kokouksia seuraamassa! Tosin sama valittaja valittaa että kokouksia pimitellään!!!
Miksi suuret puheenjohtajat eivät informoi vaalikarjaa, veronmaksajia eikä kotiseutuaan rakastavia?