Rotusortoa

Anonyymi

Onko todistajalla ollut aina ollut yhteiset seurakunnat rotuun ja väriin katsomatta. Näin on minulle kerrottu.

15

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei aina. 1930-luvulla masdurboijat ja impotendit jätettiin eteiseen. Tosin jos oli vakuuttanut vanhimmat suolikaasun päästämisessä, pääsi nisankuun ajan salin puolelle. Käytäntö muuttui 1975.

      • Jos jättää enkelin eteiseen, välttyykö tällöin suolikaasun kasautumisesta seuraavista vatsan väänteistä?


    • Anonyymi

      Lainasin tähän aikaisemmin Golden Age -lehteä, mutta lainaus poistettiin. Ilmeisesti englanninkielinen teksti poistetaan palstalta automaattisesti.

      Enivei, lehdessä kerrottiin että tummaihoiset sopivat parhaiten palvelusväeksi, ja että he oikein nauttivat siitä kun saavat palvella, heidät on taerkoitettu palvelusväeksi.

      Tekstissä todettiin myös että tummaihoisten alkuperä johtuu Nooan Kaanain maalle lausumasta kirouksesta.

      • Anonyymi

        Tulee mieleen klaani, jotka polttivat ristejä rotusorrossaan. Eräs sen jäsenistä perusti nykyään voimassa olevan kristikunnan lahkon. Historiankirjoissa on siitä merkintöjä. Henkilö toimi pastorina tuossa aloittamassaan seurakunnassa.


      • "Enivei, lehdessä kerrottiin että tummaihoiset sopivat parhaiten palvelusväeksi, ja että he oikein nauttivat siitä kun saavat palvella, heidät on taerkoitettu palvelusväeksi."

        Ruotsalaisuus on hyve, joissain piireissä.
        Kallon mittaukset ja muu eugenistinen toiminta on kansankodin pohja.


    • Anonyymi

      Niin ,tarkoitin oliko mustilla ja valkoisilla yhteiset seurakunnat?

      • Anonyymi

        Oli muttaa joskus esim konveteissa lainvaatimukseta erilliset tilat.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      13
      3192
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      65
      2922
    3. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      129
      2585
    4. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      17
      1942
    5. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      11
      1804
    6. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      18
      1706
    7. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      368
      1543
    8. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      61
      1476
    9. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      71
      1184
    10. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      22
      1181
    Aihe