Rinteen hallitus ei todennäköisesti riko ikäennätyksiä, kansa epäilee

Anonyymi

Tuoreiden galluppien mukaan suomalaiset eivät usko Rinteen hallituksen kykyyn hoitaa talousasioita. Eikä niistä ole näyttöäkään. Kansa tietää. Budjettiesityksessä kylvetään rahaa, jota ei ole. Valtio joutuu ottamaan lisää lainaa, joka siirtyy lapsiemme maksettavaksi, mikä on vastuutonta toimintaa.

On hullua käyttää pitkävaikutteista rahaa lyhytvaikutteisiin menoihin, Sitä hallitus tekee: myy omaisuuttaa satojen miljoonien arvosta ja laittaa sen kulutukseen. Esimerkiksi annetaan alle 1300 euroa ansaitseville 20 euroa lisää rahaa kuukaudessa. Poistaako se köyhyyden? Sillä saa pari lattea lisää kuukaudessa! Kaksi ja puoli askia tupakkaa! Just. Näpertelyä, Suuria puheita ja kielikuvia käyhyyden poistosta, mutta teot on vajaavaisia.

Alunperin hallitus on rakennettu valheelle. Se alkoi lupauksilla ja perättömillä syytöksillä vaalien aikana. Köyhyyden poisto, terveyskeskusjonojen poisto, soten perustuslain vastaisuus ja veroparatiisiyhtiöt, tulerojen kasvu, ympäristökohkaaminen --- kaikki valhetta. Rinteen vaalivoitto oli valhetta. Vaalien tulos oli käytännössä kolmen yhtä suuren puolueen voitto, kolmoisvoitto. Vaalien jälkeiset gallupit ovat pudottaneet SDP:n jo kauas kärjestä. Hallitus ja hallinto on nyt vasemmiston käsissä, jossa SAK on ujutettu "asiantuntijavirkoihin". Kuitenkin VAIN 25% suomalaisista kannattaa vasemmistopuolueita. VAIN 25%. Jos ja kun tulee uudet vaalit, ehkä nopeammin kuin kukaan uskoo, niin vaalitulos on varmasti toinen. SDP:n ja Vihreiden valheet ovat paljastuneet ja paljastumassa yhää useammalle. Loikkauksia demareista kykypuolue Kokoomukseen tapahtuu yhä enemmän. Ihmiset tekee "vartiaiset".

Hei ympäristöä ei lihanboikotilla parannetakaan. Maailmanloppua ei tulekaan!

Puheet on puheita. Valheellista puhetta nimitetään poliittiseksi retoriikaksi. En arvosta.

7

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirjoittamasi "Puheet on puheita. Valheellista puhetta nimitetään poliittiseksi retoriikaksi. En arvosta.", kertoo kaiken sinun talousosaamisestasi ja asioiden ymmärtämisestä.

      Kokoomus ei ole neljäänkymmeneen vuoteen ollut kykypuolue, eikä siitä puolueesta ole tullut yhtäkään osaavaa valtiovarainministeriä. Petteri Orpo on huonoin valtiovarainministeri kautta aikojen.

      • Anonyymi

        Kerro mistä puolueesta on tullut osaavia valtiovarainministereitä ? Myös nimet olisi hyvä kuulla.
        Minusta aikoinaan kun Suomi oli melkein konkurssissa 90-luvun laman aikoihin, hoiti Iiro Viinanen erinomaisen osaavasti kyseistä ministerin salkkua. Hän oli kokoomuslainen.


    • Anonyymi

      Sellaiset valtiovarainministerit kuten Sauli Niinistö, Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja Petteri Orpo ovat osaltaan syyllisiä Suomen talouden tämänhetkiseen tilaan.

      • Anonyymi

        Niin eli et osaa mainita yhtään sinun mielestä hyvää valtionvarainministeriä.

        Olisiko näin, että et tiedä juuri yhtään valtionvarainministeriä, paitsi nuo jotka mainitsit lähinnä siitä syystä, että edustavat Kokoomusta ja sinulla on kovat antipatiat kyseistä puoluetta kohtaan.
        todellisuudessa juurikin oikeistohallitukset ovat kunnostautuneet nostamaan Suomea talousahdingoissa. Silloin ei toki ole kansalle rahaa jaettu, koska maan etu on vaatinut tiukkaa talouskuria, toisin kuin talouden kasvuaikoina, jolloin vasemmisto on jakanut monenlaista hyvää kansalle.

        Kun katsotaan Suomea ja tämän maan taloutta, niin voidaan hyvällä syyllä sanoa, maan tarvinneen niin oikeistolaista- kuin myös vasemmistolaista politiikkaa. Oikeisto on luonut tuottavaa taloutta tähän maahan ja vasemmisto on sen hedelmiä jakanut myös vähäosaisille.


    • Anonyymi

      Miksi aina kokoomuslaisen valtiovarainministerin jäljiltä maan talous on sekaisin?

    • Anonyymi

      Sipilän hallituksen jokainen budjetti oli alijäämäinen, kun sitä alijäämää kertyi neljän vuoden aikana yhteensä yli 14 miljardia euroa.

    • Anonyymi

      Lindtman höpöttää televisiossa halpuuttamisesta.

      Halpuuttaminen, Palkalla pitää tulla toimeen, Työntekijän selkänahasta. Veroparatiisiyhtiöt. Akviitivimalli. Kiky. Suusta tulee sellaista sdp-populismia, että oksettaa.

      SDP:n puheet on vappusataspuheita, joissa todellisuus on 20 euroa. Sillä sdp poistaa köyhyyden.

      Terkkarijonoissa seisotetaan porukkaa. Jonot on Helsingissä 40 päivää. Se on veroparatiisipopulismin tulos. Samalla kunnallisissa hoitolaitoksissa vanhukset on pillerihuumeessa ja paskavaipoissa. SDP = soten kaataja.

      Veronkorottajapuolue SDP ei ole uskottava.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe