Jumalan säätämää on, että ihmisen elämän perusyksikkö on perhe. Jumalan säätämään perheeseen kuuluu isä, äiti ja lapset. Koti on lapsen paikka. Lapsen hoitaja on äiti. Isän tehtävä on elannon hankkiminen. Se että tämä harvoin enää toteutuu ei muuta sitä tosiasiaa, että tämä järjestys on Jumalan säädön ja myös lapsille parasta.
Nyt ihminen on lähinnä ns. tasa-arvon nimissä myokannut yhteiskunnan niin, ettei perhe oikeastaa voi taloudellsista syistä enää olla perhe, vaan myös lapsen luonnollinen hoitaja, eli äi, lähtee töihin, ja lapset viedään päivähoitoon. Kuinka luonnotonta. Miski tehdä edes lapsia, kun heidät viedään vieraalle hoitoon? Rukoilkaamme että saamme palautettua normaalin perhemallin takaisin.
Päivähoidosta
3
68
Vastaukset 3
Kirjoituksessasi on hyvä pointti. Lapsen kasvatus on ulkoistettu yhteiskunnalle, ja kun lapset voivat huonosti tai uupuvat on vika yhteiskunnan. Lapsi viedään aamuvarhaisella päiväkotiin ja iltasella kotiin, syödään ja lapsen onkin jo aika mennä nukkumaan. Missä on perheen yhteinen aika? Pehmeämpiä arvoja tarvittaisiin kipeästi Suomalaiseenkin yhteiskuntaan.
"Missä on perheen yhteinen aika?"
Tähän kun vielä lisätään perheenjäsenten rome-aika niin eipä ole juuri missään sitä yhteistä aikaa. Kuitenkin juuri sitä aikaan tarvitsisivat pienet lapset kehittyäkseen täysipäisiksi kansalaisiksi.
- Anonyymi
Se on sitä evoluutiota, sopeudu tai jää vajaaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 130792
- 58656
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?71620Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha76571Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55541Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26513- 152444
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40438- 41415
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6414