Helsingin seurakunnat tarjoavat 60 edullista ruokailua eri puolilla kaupunkia. Eettisesti, edullisesti, järkevästi ja koordinoidusti. Minusta jo tämä yksi esimerkki kelpaa perusteluksi sille, miksi kirkkoon kannattaa kuulua. Ihmisiä autetaan, kunnioitetaan, kohdellaan hyvin, juuri niin kuin Jesse opetti.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/800530-helsingissa-saa-paivittain-lounaan-jopa-eurolla-moni-kiertaa-usean-ruokailun
Esimerkillistä toimintaa kirkolta
2
132
Vastaukset
- Anonyymi
Eli siis ruoka tulee ilmaiseksi kauppojen ylijäämästä ja työntekijöinä on tukityöllistettyjä. Silti ruoka maksaa kaksi euroa.
Kirkko kiillottaa taas kilpeään muiden kustannuksella. Kirkon rahoista diakonia-avustuksiin menee muistaakseni 0,7%. Eli aivan mitätön osuus. Sillä prosenttiosuudella ei luulisi olevan pokkaa leveillä. Mutta kirkolla on pokkaa. " Minusta jo tämä yksi esimerkki kelpaa perusteluksi sille, miksi kirkkoon kannattaa kuulua. Ihmisiä autetaan, kunnioitetaan, kohdellaan hyvin, juuri niin kuin Jesse opetti. "
Kannattaa antaa rahat kirkolle niin kirkko sitten jakaa ne köyhille.
Kunhan piispat ja kardinaalit ovat syöneet mahansa pömpölleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464