Haluaisimme tuoda keskusteluun mukaan tämän kummalisen asian täällä Porissa,
nimittäin kävimme hakemassa ruokaa Elämän Eliksiiri-nimisestä järjestöstä ja siellä
käteen annettiin ainoastaan yksi kuivettunut näkkileipäpaketti ja vanhaksi mennyt, hapantunut makkara, olin jonossa ja näin että edelliselle hakijalle ( mieshenkilö) jaettiin ruokaa runsaasti, oli lihaa, rasvaa, maitoa ja jopa kahvia??!! Täytyy sanoa että kiitos vaan jakelusta, mutta pelkällä perusrahalla elävälle tämä näkkileipäpaketti ja vanhaksi mennyt rasvamakkara ei kyllä riitä täyttämään vatsaa kovin pitkälle,
Miksi on näin epätasaista tämä jakelu ja jako näyttää menevän aina naamavärkin mukaan ja vartsinkin miespuolisille henkilöille ruokaa jaetaan kassikaupalla.
Myös ystävilläni on samankaltaisia kokemuksia kyseisestä järjestöstä, siellä lyötiin tylysti ovi kiinni naaman edestä vaikka kello oli vasta 5 vaille puoli 12 oven taakse, ilman ruokaa jätettiin nyt äiti jolla on kaksi pientä lasta ja tuo ruoka-apu olisi ollut myös kovin tarpeen, ei olisi ollut kovin suuri vaiva jos olisi jaettu ruokaa myös näille kahdelle oven taakse jääneelle henkilölle.
Ottavatko nämä ruuan jakajat kenties itselleen paremmat palat ja jättävät vaikka tarvitsevat vaille apua??!!
Toimintaa ohjaa siellä joku Riitta niminen henkilö jonka toiminta ei torellakaa ole reilua kaikkia kävijöitä kohtaan, Ehdotamme henkilökunnan vaihtamista!
nimin. Ruoka-apua ilman jäävät

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.