Kolmoskanava aloitti ne ensin. Sitten jonkin kymmenen vuoden päästä Yle lähti samaan hö*möilyyn mukaan.
Joutavanpäiväisiä ohjelma-aikojen täyttöjä, joilla ei oikeasti tee mitään.
No, kivahan se on, että joillekin on järjestetty töitä.
Itseään ainakin ovat hyvin päässeet työllistämään.
Kun aikoinaan kanavauudistukset aloitettiin, niin ilmeisesti tv- kanavat ottivat sen linjan, että ohjelmaa lähetetään aamusta yöhön ja lähes koko kellon ympäri, vaikka ohjelmien laatu olisi surkea, mitään sanomaton ja tyhjän, tai turhanpäiväinen.
Vaikka 1980 luvulla ei ollut kuin muutama kanava, niin silloinkin laatu oli jopa parempi.
90 % kaikesta siitä ohjelmatarjonnasta, mitä tv- kanavat tarjoavat ja lähettävät katsojille on täyttä roskaa.
Viihdettä, t*periä keskusteluohjelmia, ää*iömäistä viihdettä (jota ei kuitenkaan voi oikeasti edes viihteeksi kutsua), uusinnan uusinnan uusintoja, hömppää, tv- katsojien, vanhuksien, monisairaiden ja hyväuskoisten huijausohjelmia.
Tuleeko televisiosta sitten nykyisin enää mitään kelvollista, ja hyvää katsottavaa.
Ei oikeastaan.
Fyrkat ovat tainneet olla tv- kanavilla loppu jo jonkin aikaa, kun sieltä näytetään
samoja ohjelmia aina vain uudestaan. Astral tv lienee jonkin kanavan viimeinen osoitus siitä, että moraalilla ja eettisyydelläkään, tai millään muullakaan ei ole mitään väliä.
Mitäpä tuolla televisiolla oikeastaan enää tekee? Tai miksi maksaa kalliita lupamaksuja, kun ei sieltä mitään kunnon ohjelmaa ole tullut enää vuosiin.
Ilmeisesti tv kanavilla pidetään meitä katsojia niin tyhminä, että mitä vaan voi laittaa ja lähettää ruutuun.
Aikamoista katsojien ja ihmisten aliarvioimista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.