Hyvädokumentti

Oli Areenassa koskien kehitysapua, Afrikassa toimittajat haastattelivat em asian tiimoilta kansalaisia, näkyykö apu ja mihin kohdistuu ?, no kansalaiset: lopettakaa apu, rahat menee eliitille jotka pitävät olot tarkoituksella kurjina ettei rahavirta tyrehdy..Suomi tosiaan on kohta itse kehitysmaa kun velkarahoja kylvävät ympäriinsä, paitsi omien kansalaisten hyväksi, no poliitikot nauraa varsinkin Vihreät pride marssiessaan: meiltä ei rahat lopu, Pekka nostaa palkkaa...
3369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hieman näin se menee.

Ainoastaan koulutusprojektit, jonka suorittavat luotetut järjestöt tai paikalliset tiukasas valvonnassa sekä jotkut infran rakennusprojektit tulisi rahoittaa kehitysavulla. Noissa rakentamisissakin on se ongelma, että ne eivät saa pidettyä niitä kunnossa.

Perimmäinen ongelma on, että monilla alueilla ei ole tuottaa mitään kansainväliseen kauppaan, ja niillä joilla on, esim. öljyä, ulkomaiset yhtiöt tai paikalliset rikkaat (yhdessä rikollisten kanssa) kahmivat omistukset, eivät maksa mitään veroja, ja loppuporukka nääntyy ympärillä.

Äänestä
  • Amerikkalaiset ja brittiläiset yhtiöt kahmivat voitot omistuksistaan, joten saavat maksaa kehitysavunkin. Ei todellakaan kuulu Suomelle.

    Äänestä

  • Viimeinen kappale kuten Suomessa myös!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oli Areenassa koskien kehitysapua, Afrikassa toimittajat haastattelivat em asian tiimoilta kansalaisia, näkyykö apu ja mihin kohdistuu ?, no kansalaiset: lopettakaa apu, rahat menee eliitille jotka pitävät olot tarkoituksella kurjina ettei rahavirta tyrehdy..Suomi tosiaan on kohta itse kehitysmaa kun velkarahoja kylvävät ympäriinsä, paitsi omien kansalaisten hyväksi, no poliitikot nauraa varsinkin Vihreät pride marssiessaan: meiltä ei rahat lopu, Pekka nostaa palkkaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu