Demokratiat perustivat Euroopan unionin!

Anonyymi

Palstan uusnatsit yrittävät tehtävänsä mukaisesti todistaa EU:n alkuaan natsien perustamaksi.
Paksumpaa valetta ei juuri voisi olla.

Kuvattu SS-kenraalin vetämä kokous elokuussa -44 ei johtanut mihinkään Saksan kärsimän totaalisen tappion takia.

Natsipuolue johtajineen ja alajärjestöineen murskattiin täysin myös taloussuunnitelmien osalta.
Kuvitelma natsipuolueen mahdollisuudesta jatkaa toimintaansa oli täysin mieletön.
Saksa jaettiin ensin neljään ja sitten kahteen osaan.

Jälleenrakennus tapahtui amerikkalaisella pääomalla ja heidän valvonnassaan. Natseilla ei ollut siinä sijaa kuin haalariportaassa.
Myöskin eräiden alkuvaiheen johtavien poliitikkojen leimaaminen natseiksi epäonnistui täysin.

Marshall-apua saivat myös muut sodassa olleet maat, joten yhteistyö sen käytössä virisi kuin itsestään.Perustettiin OEEC 1948.
Toinen askel oli Euroopan Neuvoston perustaminen 1949.

Ensimmäinen taloudellinen yhteisö oli kuuden maan Hiili- ja Teräsunioni 1951. Mukana oli äskeisiä vihollisia molemmilta puolilta.

Taloudellinen ja poliittinen yhteistoiminta luontui melko helposti, koska Nato hoiti sotilaallisen turvallisuuden.
Läntinen, demokraattinen Eurooppa oli samalla puolella.Vastakkain asettelu koski vain NL:a ja sen satelliitteja. Lännessä haluttiin estää lyödyn natsivallan paluu ja kommunismin eteneminen.

Molemmissa onnistuttiin. Se kirvelee politiikan äärilaitoja edelleen samalla tavalla,

45

148

    Vastaukset 45

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hämmästellen voi vain ihmetellä, että EU-vihaajilla ei ole mitään esitettävää,kun faktat lyödään pöytään

    • Anonyymi

      Demokratiat perustivat, eliitti otti vallan. Demokratia muuttui ohjatuksi ja näennäiseksi. Tälle faktalle yksikään "EU-vihaajien valheista" öyhöttävä epäsuomalainen EU-fani ei voi mitään.

      • Anonyymi

        Demokratiat perustivat EU:n pitkän kehityksen tuloksena.
        Demokratia jyllää edelledn EU:ssa, sillä kaikki valta on jäsenmailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demokratiat perustivat EU:n pitkän kehityksen tuloksena.
        Demokratia jyllää edelledn EU:ssa, sillä kaikki valta on jäsenmailla.

        Olet osittain oikeassa. Demokratia tosiaan jyllää EU:ssa mutta se on ohjattua demokratiaa. Hyvin lähellä Venäjän ohjattua demokratiaa. Tämän voisit itsekin todeta, mikäli et olisi EU-palvoja. Tietenkin uskontosi vaatii sinua hyljeksimään objektiivista tarkastelua.

        EU:ssa demokratia on jäsenmaiden ja niiden kansalaisten valitsemien johtajien ja edustajien käsissä.
        Sitä on mahdoton ohjata, vaan se valitsee itse tiensä.
        Venäjään vertaaminen todistaa, missä EU-vihaajien ihannemaa sijaitsee,
        EU-vihaajille vaatimus rehellisestä tarkastelusta on ylikäymätön kynnys.
        Valehtelu istuu kieroutuneille luonteille paljon paremmin.

      • On huutavaa järjen köyhyyttä jollei tätä näe.

    • Anonyymi

      EU = Hitlerin aloittama kolmas valtakunta.
      EU-fani = uusnatsi

      Faktoista on aina mukava keskustella, varsinkin kun palstaa häiriköivät EU-natsit yrittää paeta verenperintöään. HeHxD

      • Anonyymi

        "EU = Hitlerin aloittama kolmas valtakunta.
        EU-fani = uusnatsi"

        Hitlerin luoma kolmas valtakunta tuhoutui täydellisesti hänen mukanaan.

        SS-kenraali Scheidtin yritys jatkaa SS:n vaikuttamista Saksan talouselämään myös sodan jälkeen kuoli alkuunsa jo tuohon elokuun -44 kokoukseen. Hitlerin pöydälle se ei tullut koskaan, eikä natsi-Saksassa tapahtunut mitään ilman Johtajan päätöstä.

        Sen sijaan Hitler antoi käskyn tuhota kaiken mahdollisen teollisuuden, sillat, varastot, voimalaitokset jne ennen taistelujen loppumista , mikä olisi merkinnyt koko Saksan kansan nääntymistä.
        Ministeri Speer ja muutamat kenraalit onnistuivat mitätöimään käskyn.

        SS-Reischsführer Himmler oli ehkä tietoinen Scheidtin suunnitelmista, Hän otti myrkkyä jouduttuaan brittien vangiksi ja todettuaan henkilöllisyytensä paljastuneen.

        Natsipuolue tuhottiin niin perusteellisesti, että vain palstan uusnatsit kuvittelevat sen nousseen kuolleista toimintansa jatkamaan.

        Nürnbergissä tuomittiin hengissä säilyneet natsijohtajat kuolemaan tai pitkiin vankeusrangaistuksiin. Pikkunilkit käsiteltiin paikallisissa oikeusistuimissa. Natseille ei jäänyt mitään toimintamahdollisuuksia, vaikka alempaa SS-henkilöstöä onnistuikin pakenemaan lähinnä E-Amerikkaan.

        Palstan uusdnatsit elävät samoissa kuvitelmissa,kuin oikeat natsit sodan loppuvaiheissa. Natsit olivat irti todellisuudesta ja niin ovat palstan uusnatsitkin aivan samalla tavalla.

        Unelmoida ja suunnitella voi, mutta niiden toteutuminen todellisuudessa on aivan toinen juttu.

        Tarkistin tuon jutun SS-kenraali Scheidtistä tai Scheidisita. Mitään sen nimistä kenraalia ei ole ollut SS:ssä.

        Tohtori Scheidt kyllä oli, mutta hän toimi Rosenbergin itäalueiden ministeriössä, joka oli lähinnä SS:n kilpailija itäalueiden hallinnasta.

        Hän on voinut puhua tuossa elokuun neuvottelussa, mutta tuon Red House raportin merkityksen voi kyllä asettaa kyseenalaiseksi.Se lienee ollut jonkun sortin neuvottelutilaisuus,mutta jäi kyllä tuloksettomaksi muiden samanlaisten joukkoon.

        Eli väite tuon kokouksen merkityksestä jonkinlaisena sodanjälkeisen Saksan kehityksen enteenä on samaa hölynpölyä, kuin muukin palstan uusnatsien toiveajattelu,

        Selityksiä pukkaa kuin navetan rännistä lantaa. Et kuitenkaan voi sille mitään, että EU:n jäljet johtaa Hitlerin unelmaan. Sori. Että eipä nimitelllä natsiksi niitä jotka vastustaa natsismia kaikissa muodoissaan.

        Kuten olen osoittanut uusnatsien valeet ovat vain heidän toiveajatteluaan vailla historiallista totuuspohjaa.

        EU on kaikkea muuta kuin uusnatsien unelman toteutuminen. Siitähän tuo valekampanja ja loputon valehtelu ja mustamaalaus johtuvat.

        Jos EU olisi "Hitlerin unelma" niin uusnatsithan sitä kehuisivat.Nyt yrittävät tuhota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkistin tuon jutun SS-kenraali Scheidtistä tai Scheidisita. Mitään sen nimistä kenraalia ei ole ollut SS:ssä.

        Tohtori Scheidt kyllä oli, mutta hän toimi Rosenbergin itäalueiden ministeriössä, joka oli lähinnä SS:n kilpailija itäalueiden hallinnasta.

        Hän on voinut puhua tuossa elokuun neuvottelussa, mutta tuon Red House raportin merkityksen voi kyllä asettaa kyseenalaiseksi.Se lienee ollut jonkun sortin neuvottelutilaisuus,mutta jäi kyllä tuloksettomaksi muiden samanlaisten joukkoon.

        Eli väite tuon kokouksen merkityksestä jonkinlaisena sodanjälkeisen Saksan kehityksen enteenä on samaa hölynpölyä, kuin muukin palstan uusnatsien toiveajattelu,

        Kyllä minä olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei mitään pyörää ole edes olemassa - kukaan ei vielä ole minulle pystynyt osoittamaan, että joku sellaisen olisi edes keksinyt. Täyttä valetta. Pyörä-vhaajien juttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten olen osoittanut uusnatsien valeet ovat vain heidän toiveajatteluaan vailla historiallista totuuspohjaa.

        EU on kaikkea muuta kuin uusnatsien unelman toteutuminen. Siitähän tuo valekampanja ja loputon valehtelu ja mustamaalaus johtuvat.

        Jos EU olisi "Hitlerin unelma" niin uusnatsithan sitä kehuisivat.Nyt yrittävät tuhota.

        Uusnatsit ninenomaan kehuu ja ylistää EU:ta. Lue EU palstaa, niin näet sitä jatkuvaa ylistystä. Tolkun ihmiset yrittää estää sitä, mutta natsieliitti osaa pitää kilpailijat kurissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusnatsit ninenomaan kehuu ja ylistää EU:ta. Lue EU palstaa, niin näet sitä jatkuvaa ylistystä. Tolkun ihmiset yrittää estää sitä, mutta natsieliitti osaa pitää kilpailijat kurissa.

        Uusnatsithan täällä yrittävät koko ajan mustamaalata ja valehdella EU:sta, ihan alkuhistoriasta lähtien.

        EU:n kantavia voimia ovat alusta alkaen olleet maltillinen oikeisto, keskusta ja vasemmisto. Niillä on edelleen parlamentin ja muiden elimien enemmistö,

        Uusnatseilla ja heidän suuntaansa taipuvilla on parlamentissa noin 80 edustajan ID-ryhmä, joukossa kaksi suomalaista. Siltä suunnalta tulevat kovimmat yritykset heikentää EU:a ja saattaa sen demokraattisuus kyseenalaiseksi.Ryhmän tunnetuin jäsen on Nigel Farage ja taustavoimina mm Marine Le Pen sekä Pietro Salvini.

    • Anonyymi

      Melkoine looginen vääntö taas eunukilta?!

      Ei kait uusnatsit VALITTAISI sitä, että EU on natsien luomus??? ;-)

      Ja tuodaan se fakta taas esiin maailmahistorian suurimmasta huijauksesta: Mitään demokratiaa eli kansanvaltaa ei ole ollut koskaan olemassa. Eikä todelliseen kansansvaltaan olla missään pyrittykään, vaikka sellainen olisi helppo perustaa.

      Tiedän, että tuo fakta järkyttää useimpia ihmisiä, koska ihmiset yleensä haluavat uskoa mieluummin kauniiseen valheeseen kuin rumaan totuuteen.

      • Anonyymi

        "Ei kait uusnatsit VALITTAISI sitä, että EU on natsien luomus??? ;-)"

        Kuka sellaista on väittänyt?

        On vain todistettu, että se nimenomaan ei pidä paikkaansa.

        Jos Red House Report tosian väittää SS-kenraali Scheidtin olleen siellä vetäjänä, niin sellaista kenraalia ei edes ole ollut olemassa. Se asettaa myösmuut raportin tiedot kyseenalaisiksi. Onkohan tuo agentti sepustellut aikalailla omiaan?

        Oli kyllä tohtori Hans-Wilhelm Scheidt,joka toimi Ostministeriumin kulttuuriosaston päällikkönä ja kävi Suomessakin marraskuusssa -41.
        Hän ei koskaan kuuutu SS:ään.

      • Anonyymi

        <<Ei kait uusnatsit VALITTAISI sitä, että EU on natsien luomus??? ;-)<<

        MITÄ ON NATSIT???

    • Anonyymi

      Kuitenkin aatulta homma jäi kesken , nyt hyvä yhteisymmärrys johtopaikkoja kärkkyvien mielestä on euroopan uunojen oma juttu .

      • Anonyymi

        Jaha,jaha. Joku sentään tajua jotain.
        Tosin Aatulta ei homma jäänyt kesken. Se ei edes alkanut muualla kuin uusnatsien haaveissa.

        EU:sa onkyse aivan muusta kuin johtopaikkojen kärkkymisestä.Niitäkin tietysti tavoitellaan,mutta se on silti pikku juttu kaiken laajan yhteisoiminan rinnalla.

        Näkyypä natseilta valeet loppuneen.
        Totuuden edessä ovat nuo typerät valehtelijat aseettomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaha,jaha. Joku sentään tajua jotain.
        Tosin Aatulta ei homma jäänyt kesken. Se ei edes alkanut muualla kuin uusnatsien haaveissa.

        EU:sa onkyse aivan muusta kuin johtopaikkojen kärkkymisestä.Niitäkin tietysti tavoitellaan,mutta se on silti pikku juttu kaiken laajan yhteisoiminan rinnalla.

        <<Tosin Aatulta ei homma jäänyt kesken. Se ei edes alkanut muualla kuin uusnatsien haaveissa.<<

        Voi tikku sanon minä. Ei ole kyllä ollut toisen maailmansodan käsikirjoittajalla tyhmät aivot, ja tottahan se olikin, että natsit olivat huippuälykkäitä. Uusnatsit ja natsit ovat todellisuudessa universumin mitan päässä toisistaan.

    • Anonyymi

      Tein aikamatkan ennen ajanlaskun alkua ja pitkälle taaksepäin. Millä perusteella te päättelette, että onko Euroopan Unioni kansallissosialistinen?!

      Sillä että....

      - jäikö se mielestänne Aatulta kesken.
      - oliko teidän mielestä se Aatun tavoite.
      - missä päin Saksaa joku tohtori oli silloin ja silloin.
      - tykkäävätkö uusnatsit Aatusta vai eivätkö tykkää.

      Oliko vielä muita?

    • Anonyymi

      Täällä on liikkeellä oikein hyvät aivojen tuhoojat - nämä trollit, jotka änkyttävät muita EU-vihaajiksi. Te ette edes huomaa mitä ne tekevät teidän aivoillenne ja logiikallenne. Pakko olla ammattitaitoista - ei tuollaista psykologisesti kukaan nilkki keksisi vain omasta päästään.

    • Anonyymi

      Te pohditte näytelmän juonta kysymättä edes, että kuka edes teki käsikirjoituksen ja luulette, että rooliasut ovat yhtäkuin politiikka ja aate. Ihan ohimennen: onko hyvä lauluääni fyysinen ominaisuus? Jos on niin miten?

    • Anonyymi

      <<Demokratiat perustivat Euroopan unionin!<<

      Tuskin huomaatte edes otsikossa mitään vikaa.

    • Anonyymi

      Tässä on teille umpikansallissosialistinen psykologiaan liittyvä kirjoitus. Mistä tunnistatte, että tämä on kansallissosialismia? Miten psykologista koulutetaan kansallissosialisti? Miten lääkäristä? Miten hoitajasta?

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/se-hetki-oli-viimeinen-pisara-carolinalle-30-ymmarsi-olevansa-loppu-silloin-tajusin-ettei-homma-ole-enaa-kasassa-psykologi-puhuu-jo-burnout-sukupolvesta/7546480#gs.50k0oz

    • Anonyymi

      <<Millenniaalien identiteettiä siis leimaa<<

      MITÄ TÄMÄ ON??

      • Anonyymi

        Onko sinun identiteettisi antimillenniaalinen?

    • Anonyymi

      Ette todennäköisesti edes ymmärrä, että miten järkyttävää tekstiä tämä on lukea, jos ajattelee vanhakantaisesti, että tässä puhutaan ihmisestä, yksilöstä, joista jokainen kokemuksineen ja tunteineen on erilainen - mutta nyt puhutaankin hyötykoneesta nimeltä millenniaali. Millenniaali on kuin luotu hyötyrobotti, ja puhe sen mukaista (muka) ammatti-ihmisen suulla, joka on koulutettu siten ajattelemaan:

      <<– Meidän täytyy kestää kohdata tämä ilmiö. Millenniaaleja ei saa leimata laiskoiksi tai narsisteiksi, sillä se ei auta ollenkaan, Petäjä muistuttaa.

      – Jossain vaiheessa meidän kasvattajien punainen lanka maailman menosta on katkennut. Ainoa tie eteenpäin on oppia sietämään epävarmuutta, sillä ongelmat eivät tule helpottumaan, Petäjä sanoo.

      Päinvastoin. Y-sukupolven seuraajana on niin sanottu K-sukupolvi, joka on nimetty Nälkäpeli-elokuvista ja kirjoista tutun Katniss -hahmon mukaan. Kasvava sukupolvi kokee maailman edeltäjäänsäkin epävarmemmaksi ja turvattomammaksi, jossa eletään jatkuvassa taistelujen maailmassa. <<

      Tällä ei ole mitään tekemistä ihmisen yksilöllisen elämän kanssa, ainoastaan väkisin väännetyn ryhmäidentiteetin. Seuratkaapa, että miten tuo nyt lanseerattu, uusi termi ottaa pikku hiljaa valtaa ihmisten ajattelussa.

    • Anonyymi

      <<– Jossain vaiheessa meidän kasvattajien punainen lanka maailman menosta on katkennut.<<

      Petäjälle tiedoksi, että se katkesi siinä vaiheessa, kun psykologian yliopistotason-oppikirjoihin vaihdettiin (lue väärennettiin) Kohlbergin moraaliteoriaan sanojen 'oikea ja väärä' tilalle sanat 'hyvä ja paha'. Ja ryhdyttiin väittämään Kohlbergin poistaneen itse ylemmät moraalitasot, koska niihin ei kuulemma kukaan kuitenkaan yllä.

      Termit hyvä ja paha kuuluvat filosofiaan, eivät psykologiaan, kun taas sanoilla oikea ja väärä oli tarkoitus - silloin aikaisemmin - käytöksen ohjaamisessa suuntaan, jossa yksilö pystyi sopeuttamaan oman toimintansa itselleen mielekkäällä tavalla siten, että sai positiivista palautetta.

      Perehdyin asiaan, että mikä on mennyt pieleen, kun eräs peruskouluopettaja ala-asteelta kertoi luokkaallaan olevan pahoja lapsia.

      • Anonyymi

        Aikaisemmin - ehkä vielä 90-luvulle asti - psykologia oli yksilöllisyyden puolesta asenteita vastaan, ja nyt se on käännetty peilkuvakseen luomaan ryhmäidentiteettejä asenteilla ryhmille. Jokainen voi itse miettiä, että mikä tällaisen muutoksen hyöty on aatteelle.

    • Anonyymi

      Demokratiat perusti, mutta natsieliitti tuhosi demokratian ja korvasi sen ohjatulla demokratialla ja teki EU:sta kvasivaltion = Hitlerin unelma.

      • Anonyymi

        EU:n kannattaja = uusnatsi

      • Anonyymi

        EU on ollut ja pysyy demokraattisten maiden vapaaehtoisena valtioliittona.

        Uusnatsien unelmat tuhoutuivat jo keväällä 1945. Niitä on turha lämmitellä uudelleen.
        Valeet eivät pitkälle kanna, vaika kuinka toistellaan.

        <<EU on ollut ja pysyy demokraattisten maiden vapaaehtoisena valtioliittona.<<

        Juuri näin. Ja tämä sitten yllätti kaikki ja muuttuikin salakavalasti diktatuuriksi. Aivan kuten Suomessa, kun käytettiin eduskunnan voimaan äänestämää Hitlerin mentävää porsaanreikää (perustuslakivaliokunnan vpj Södermanin lanseeraama termi, sama laki jolla Hitleri aikoinaan sai valtansa), jolla vain viisi ministeriä pystyi kaappaamaan vallan. Ja tätä vallankaappausesimerkkiä nyt parhaillaan tutkitaan Britanian oikeuslaitoksen toimesta, että onko se laillista. Ja tietysti se on, kun sitä varten on laitkin tehty.

        EU on demokratioiden valtioliitto, eikä muuksi muutu.

        Britannian KO tutki Johnsonin jäädytyspäätöksen ja totesi sen laittomaksi.

        Suomessa ei viisi ministeriä pysty perustuslakia muuttamaan, se vaatii eduskunnan päätökset.

        Olet säälittävä valehtelija.

      • Anonyymi

        9 27= 4

        Ymmärrätkö kvasivaltio? Tosiasiat ei synny vain peräkkäisiä sanoja tai lukuja mielivaltaisesti yhdistämällä. Keitä siihen vakioeliittiin kuuluu? Oletko edes lukenut Adolf Hitlerin Taisteluni -kirjaa? Jos etole, kuinka voit puhua Hitlerin unelmasta!

        Mistä sana natsi tulee? Viittaisiko se kansallissosialismiin ja nationalistiseen kansallismielisyyteen? EU ei ole kansallismielinen, vaan ylikansallinen järjestelmä. Älä kvasivaltio heittäydy tyhmemmäksi kuin oletkaan vain uhmakkuuttasi ja periksiantamattomuuttaisi. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, eikä virheiden myöntäminen ole noloa; noloa on vain, jos virheellisistä käsityksistä pitää kiinni, vaikka mikään evidenssi ei puolla käsityksiä.

        Eunukit voi olla mitä on, mutta natseja eunukeista ei tule voissa paistamallakaan. Kansallismielisyyden vastustaminen on natsismin vastakohta.

        Tuosta ei sekoilu parane!

        EU on demokratioiden liitto ja sen kannattajat ovat demokraatteja puoluekannasta riippumatta. Siihen kuuluu kansallismielisyys ja isänmaanrakkaus oleellisina tekijöinä.

        EU-vihaajat ovat äärilaitojen oikeisto- tai vasemmistopopulisteja, jotka ratsastavat valheellisilla iskulauseilla ja historian vääristelyllä.

        Blaaaa... Jäsenmaissa voi sisäisesti olla vielä jollain lailla demokratia perinteisessä kuosissaan, mutta EU:ssa se on ohjattua ja näennäistä. Siinä on iso ero, kun oppii näkemään EU:n luonteen ja miten se on rakennettu Euroopan yläpuolelle kattokäsitteeksi. Eli, EU ja Eurooppa on kaksi eri asiaa.

        EU-kriittisten lokerointi äärimieliseksi on vähä-älyisen räyhäkulttuurin luoma valhe, jolla yritetään vain häpäistä EU-kriittisyys. Todellisuudessa joka ikisestä poliittisesta suuntauksesta, ideologiasta, yhteisöstä jne löytyy sekä palvojia että vastustajia. Jos et tätä ymmärrä, niin sunkin kohdallasi EU-populismi on tehnyt onnistuneen lobotomian.

        EU:n demokraattiset arvot on kirjattu peruskirjaan. Niiden mukaan toimitaan, vaikka jotkut jäsenmaat eivät niitä aina noudatakaan.

        EU on osa Eurooppaa, ei mitenkään sen yläpuolella. Suurin osa EU:n ulkopuolisista maista Euroopan maista on pyrkimässä jäseneksi.

        EU-kriittisyys on aivan paikallaan. Sen tulisi olla tosiasioihin perustuvaa eli rehellistä.
        Siinä onkin tämän palstan ongelma. EU-vihaajat työntävät umpisurkeita valeitaan asiallisen kritiikin asemesta.
        Aivan perustiedotkin puuttuvat. Joukossa on hyvin heikon luku-, kirjoitus- ja laskutaidon omaavia. Asioita yhdistellään aivan järjettömällä tavalla.Esitetään järjettömiä väitteitä.
        EU:n elimien valintaperusteita ja tehtäviä ei tunneta.

        NONIH tulihan se EU mielinen sulavine kommentteineen taas sieltä EU salaliitto teorioidensa kätköistä:) nyt jo myönnät että sinull rakasta EU ta saakin arvostella,mutta et ole vieläkään osannut kertoa niitä EU valtoitasi joilla on ne kuuluisat öljyvarannot jotka riittävät ainakin vuodeksi kertoisitko nyt vihdoinkin meille kaikille ne EU maasi joilla ne ovat?:) Ja kerrohan ne jäsenmaat jotka eivät ole noudattaneet sinunn EU si sääntöjä? älä nyt oluen juonnin tuoksinassasi sepitä salaliitto teoroitasi vaan koetahan pysyä EU totuudessa:)

      • Anonyymi

        Tuo höpinä ei millään tavalla liity EU:n perustamiseen tai historiaan.

        Eikä poikkeustilaa julisteta jonkun höoöheikin kuvitelmien perusteella ja muinaiseen eduskuntakeskusteluun nojautuen.

    • Anonyymi

      A .Hitler lausui Euroopanunionin syntysanat puheessaan jo 1937, teitä odottavat loistavat ajat. Jenkeissäkin on historiansa suurinta katumusta aiheuttanut se, että he valitsivat väärin puolensa 2.-Maailmansodassa. Vain Stalinin vankkumattomat ihailjat pitävät ratkaisua edelleen oikeana.

      • Anonyymi

        Jassoo,jassoo.

        No, huumori sikansa saakoon. On jotain, mitä nassuttaa.

        Miten kuvioon sopii MR-sopimus 23.8.1939?
        Entä Saksan hyökkäykset naapurimaihin 1939-40. Ne ovat nykyään EU:n jäsenmaita kaikki.

        Sodan USA:lle julisti Hitler 11.12. 41 Urheilupalatsin räävittömässä puheessaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      981
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      665
    4. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      638
    5. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      631
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      625
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      619
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      609
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      548
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      536
    11. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      535
    12. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    13. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      19
      528
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    15. 56
      517
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      488
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      427
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      423
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      28
      411
    Aihe