Miten parantaa asiat kylmän kauden jälkeen

Anonyymi

Ollaan oltu yhdessä mieheni kanssa 25 vuotta, itse olin aiemmin työtehtävissä johon kuului normina pitkät työpäivät, kun tulin kotiin, en jaksanut muuta kuin mennä maaten ja laittaa telkkarin päälle. Viikonloput menivät akkuja ladatessa, että jaksaisin seuraavan viikon töissä. Joten mies jäi tässä kaikessa varsin ulkopuoliseksi. Noin 10 vuotta meni, että seksiä oli harvoin vain silloin tällöin, ja torjuin mieheni hellyydenosoitukset ja seksi pyynnöt systemaattisesti, tämä on varmasti vaikuttanut siihen miten hän kokee itsensä mieheksi. Jäin oravanpyörästä toistaiseksi pois ja samalla kun voimat ovat palanneet ovat myös seksihaluni ja hellyyden tarpeeni. Mutta tilanne on se, että pitkällä kylmällä kaudella mieheni löysi nettipornon, sain tämän tietooni yllättäen, ja katselee sitä kun tietää minun olevan poissa kotoa eli noin pari kertaa viikossa muutaman tunnin kerrallaan, ennen kuin tiesin luultavasti aina iltaisin kun minä nukuin. Nyt kun minä haluaisin seksiä, niin mieheni ei haluakkaan vaan torjuu minut. Tosin kyllä meillä peitto heiluu noin 2 kertaa viikossa, mutta kun haluaisin enemmän. Ýmmärrän myös että minun pitää jotenkin saada miehelleni ne "munat" takaisin, jotka häneltä vein kylmällä kaudella, jatkuvalla kieltäytymisellä ja nalkutuksella , joka johtui täysin siitä, että olin vain niin väsynyt. Joudumme tässä myös pikkuhiljaa taas tutustumaan toisiimme koska viime vuodet meni miten meni. No onneksi olen siinä onnellisessa asemassa, että mieheni jaksoi odottaa, eikä lähtenyt vieraisiin vaan turvautui pornoon, tosin sekin voi olla addiktoivaa ja tämä mietityttää. Mutta millä keinoin saan mieheni taas näkemään, että hän on mies isolla M:llä, minulle tärkein ihminen ja että haluan häntä (olen kyllä se joka tekee meillä aloitteen nykyään). Nyt jos katson aikaa taaksepäin, niin olisin levittänyt jalkani vaikka kuinka väsyneenä, koska nyt tiedän mitä se tekee itseluottamukselle kun toinen kieltäytyy. Tämäkin tilanne on ahdistava, kun en tiedä haluaako mies oikeasti minua vai vain hoitaa homman velvollisuudesta ja odottaa pääsyä pornon pariin. Mieheni ei ole keskustelevaa, kehuvaa ja hempeileväö tyyppiä, joten naiseuteni on muutenkin heikoilla tällä hetkellä, ja en oikein tiedä missä mennään. Mitä tehdä?

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tulee mieleen lähes täysin oma parisuhteeni, vaimoni kanssa yhteiseloa noin 27 vuotta. Sitten vaan seksi nuupahti vaimon haluttomuuteen, työperäistä väsymystä, stressiä ja se vei naisen halut. Kun tein aloitteen joka kerta vaimo kieltäytyi seksistä. Oli se kylmää aikaa nainen ei halunnut edes kosketustani, olin paitsiossa vuosia, nyt sitten on nainenkin alkanut heräämään ajatuksella että mullakin olis haluja ja tarpeita, mulla taas on into ja halu vaimoa kohtaan laantunut pitkän seksittömän ajan jälkeen ei oikein tee enää mielikään ja nyt kun vaimo on tehnyt aloiteita seksiin on ongelma etten itse koe halua niinkään. Minäkin olen joskus ollut stressaantunut mutta en silti kieltäytynyt seksistä kun vaimo halusi. Lyhyet kuivat kaudet selvii mutta vuodet ilman seksiä vaikuttaa henkisesti ja lamaannuttaa mutta silti en halua erota, yhteenkuuluvuus pitää yhdessä ja toisesta välittäminen, pettänyt en ole vaikka paikkoja on ollut ja vaimoni tietää sen.

      • Anonyymi

        Kiitos asiallisesta vastauksesta, vaikka se hieman "masensikin", eli eikö mitään ole tehtävissä, jotta lamaannuksen saisi purettua? Tiedän, että asiat eivät parane heti, mutta toivon, että vuoden kuluttua tilanne olisi toinen, jos vain jaksan olla kärsivällinen. Nyt kun olen "normaali minä" olen huomannut, että itselleni toisen läheisyys, koskettelu ja luottamus siihen, että on toisen mielestä haluttava, on kuitenkin tärkeä osa parisuhdetta, pelkkä kaveruus ei riitä. Tällä hetkellä tuntuukin, että olemme mieheni kanssa parhaita ystäviä keskenämme (seksistä keskusteleminen on ainut asia mistä mieheni menee lukkoon), mikä on myös tärkeä ja hieno osa parisuhdetta, mutta kun se yksi tärkeä palikka suhteestamme uupuu ja sen nyt haluaisin tuoda takaisin. Itseänihän tästä tilanteesta voin vain syyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta vastauksesta, vaikka se hieman "masensikin", eli eikö mitään ole tehtävissä, jotta lamaannuksen saisi purettua? Tiedän, että asiat eivät parane heti, mutta toivon, että vuoden kuluttua tilanne olisi toinen, jos vain jaksan olla kärsivällinen. Nyt kun olen "normaali minä" olen huomannut, että itselleni toisen läheisyys, koskettelu ja luottamus siihen, että on toisen mielestä haluttava, on kuitenkin tärkeä osa parisuhdetta, pelkkä kaveruus ei riitä. Tällä hetkellä tuntuukin, että olemme mieheni kanssa parhaita ystäviä keskenämme (seksistä keskusteleminen on ainut asia mistä mieheni menee lukkoon), mikä on myös tärkeä ja hieno osa parisuhdetta, mutta kun se yksi tärkeä palikka suhteestamme uupuu ja sen nyt haluaisin tuoda takaisin. Itseänihän tästä tilanteesta voin vain syyttää.

        Ystävyydeksi minäkin kutsun suhdettamme tällä hetkellä vaikka vaimo on lähennellyt ja tullut iholle, ei se seksuaalisuus ja halu heti herää kun on vuosia ollut hiljaiseloa se vaatii aikansa. Ehkä minäkin vielä himoitsen vaimoani mutta tällä hetkellä edetään hitaasti. Naisen koketuskin voi hämmentää varsinkin kun käsi lähenee sitä yhtä paikaa peiton alla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ystävyydeksi minäkin kutsun suhdettamme tällä hetkellä vaikka vaimo on lähennellyt ja tullut iholle, ei se seksuaalisuus ja halu heti herää kun on vuosia ollut hiljaiseloa se vaatii aikansa. Ehkä minäkin vielä himoitsen vaimoani mutta tällä hetkellä edetään hitaasti. Naisen koketuskin voi hämmentää varsinkin kun käsi lähenee sitä yhtä paikaa peiton alla.

        Kyllä, näin se varmaan on, että pitää vain antaa ajan kulua ja edetä hitaasti. Ehkä hänestä tuntuu nyt samalta kuin minusta aiemmin, että kosketus ahdistaa.


    • Anonyymi

      Harmillista. Meillä nukutaankin lusikassa 👅

    • Anonyymi

      Kuulehan alottaja, mä näin sun tekstissäsi useampiakin kohtia, että miehesi ei oo ehkä sulle sooivin. Ensiksikin kiireen lisäksi on monesti myitakin syitä miksi seksinne on aiemmin hiipunut. Samoin seksissä heijastui viestissäsi vain määrä ei laatu. Lisäksi kerroit, että mies ei naiseuttasi esiin ei ole hellivä ja huomaavainen, jotka ainakin minun korviin kuulostaa sinulle tärkeältä. Eli summa summarum sinuna etaisin uuden miehen, mutta taidat olla jo päälle nelikymppinen nainen, joten sen löytäminen lienee hankalaa eli sellaisen herkän, hellän ja ehkä vielä seksiin kykenevän miehen löytäminen. Tuossa mieleesä sanoisin, että pidä silmät auki.

      • Anonyymi

        En ole vielä valmis heittämään rukkasia kehään, vaikka mainitsemiasi ongelmia suhteestamme löytyykin. Ikä on vain luku, meitä on niin monenmoisia tässä iässä, toiset on pitäneet huolta itsestään ja toiset vähemmän ;)


    • Anonyymi

      Jos peitto heiluu jopa 2 kertaa viikossa, mikä se ongelma oli? Mietipä jos ei ole ollut yhtään mitään hellyyden osoituksiakaan yli 10 vuoteen.

      • Anonyymi

        Se että on itse aina se aloitteen tekijä ja joka kerran saa miettiä lähteekö tekemään aloitetta lainkaan jos tulee taas torjutuksi, se syö ihmistä. Toivoisin, että mieskin rupeaisi taas haluamaan, eikä niin, että hän "hoitaa homman" vain ollakseen minulle mieliksi.


    • Anonyymi

      Emme ole koskeneet toisiimme yli kymmeneen vuoteen. Olen miettinyt, miten seksi käynnistyisi uudelleen, jos vaimo sattuisi yhtäkkiä kiinnostumaan. On nimittäin niin upeaa pornoa saatavilla ilmaiseksi ja itsetyydytystekniikka on kehittynyt huippuunsa samalla kun lantion kunto on nahistunut. Voihan olla ettei oikea nainen enää sitten tuntuisi missään.

      • Anonyymi

        Sitä tässä itsekin pohdin, että voiko mies korvata kaiken läheisyyden pornolla, ja ei todellakaan kaipaa/tarvitse muuta sen lisäksi?


    • Anonyymi

      No kaksi kertaa viikossahan on tosi paljon noin vanhalle parille. En kyllä syyttäisi miestäsi mistään haluttomuudesta.

      Tässä vähän paistaa uranaisen asenne, että sinun pitää vaan saada haluamasi, miehestä viis.

      Muutenkin 25 ssä vuodessa myös sinä ja vartalosi on muuttunut huomattavasti ja niin myös miehesi fysiikka ja libido.

    • Anonyymi

      Seksiä nyt pitkästä aikaa kaksi kertaa viikossa, ja olet tyytymätön. Kannattaisi miettiä mihin, mikä on tyytymättömyytesi perimmäinen syy. Se että mies katsoo pornoa, etkä voi kontrolloida häntä tarpeeksi?

    • Anonyymi

      Peitto heiluu kaksi kertaa viikossa!? Ja olette olleet yhdessä yli 20 vuotta?! Ja välillä oli 10 vuotta, ettei seksiä ollut juuri lainkaan?!

      En ihan päässyt kärryille tilanteestanne mutta ihmetteln kyllä, jollei kaksi kertaa viikossa ole riittävästi. Jos ei ole, niin aina on mahdollista tyydyttää itse itsensä. Jatkuva naiskentelu ei sitä paitsi enää maistukaan millekään, varsinkin jos sen joutuu tekemään ikään kuin pakosta.

      Keskity kaikkeen siihen hyvään, mitä teillä on äläkä valita joutavan päiväisistä!

    • Sinä aloittaja olet täydellinen kusipää....
      Ensin evää mieheltä seksielämän 10vuodeksi ja sitten kun päätät ITSE haluta, niin hänen ylhäisyydelleen ei riitä enää edes kaksi kertaa vkoon. HÄN kokee nyt olevansa JOPA oikeutettu pettämään miestään, koksa mies kykenee VAIN kahteen aktiin vkossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      73
      1279
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      748
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      118
      696
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe