Miltä tuntuisi?

Asua maassa jossa jaka päivä ammutaan ihminen,jossa poliisivoimat ovat jatkuvaas hälytystilassa eikä keneenkään voi luottaa sata prosenttisesti.Jossa ihmisiä sullottaisiin vankiloihin pikkurikkeistä ja jossa lapset pelkäävät mennä kouluun sillä kotiin palaaminen ei ole itsestään selvyys.Missä tummaihoisia voisi ampua kävelykadulle ilman saamatta siitä edes sakkoja,syyksi kelpaisi vain että tuo ohikulkija sattui vilkaisemaan minun ovelleppäin ja hän oli väärän värinen ,siis vaarallinen.Siis miltä tuntuisi asua maassa jossa on sotatila joka ikinen päivä ja missä
köyhyys on sama kuin kuolema ja missä ihmisiä asuu teltoissa keskellä kaupunkia kaduilla ja missä heitä kutsutaan rotiksi?Miltä tuntuisi asua maassa missä ihmisiä pakotetaan sotimaan omien rajojen ulkopuolella ilman että maahan kohdistuisi mitään uhkaa ja mikäli kieltäytyisi tappamasta joutuisi smaan vankilan rikollisten ja alamaailman kanssa.Arvatka mitä?tällainen valtio on olemassa,mutta ei onneksi meidän lähimailla!
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Etteikö lähimailla ?
Suomessa poliisi ampuu etälamauttimella miltei päivittäin. Etälamauttimella ampuminen on tuliaseella ampumisen modernimpi muoto: hiljaisempi, ei niin tappava mutta kivuliaampi.
Miltä tuntuu tosiaan asua maassa, jossa on vain 5,5 miljoonaa asukasta, mutta poliisi ampuu liki päivittäin jotakin, esim. valkoihoista marjapaikkaa etsivää lääkäripariskuntaa?

Äänestä
  • Onneksi poliiseiksi ei pääse kaikkein kahjoimmat kun ennen kouluun pääsyä on psykologin haastattelut, kahjoimmat päätyvät vartijavässyköiksi ja täyshullut ei edes vartijoiksi.

    Äänestä

  • tso!tso! nyt kyllä liiottelit!

    Äänestä

joo, hurjaa on meno länsinaapurissa, tää kommentti on vain viitteellinenkun viiraa viiraa viiraa

Äänestä
  • Niin huumorinkukkahan se on se kaunehin kukka!

    Äänestä

No niin. Öljyyn tahriintunut Ironmaiden siinä suolsi kaikki naulat ja luodit ulos. Läpi meni, mutta ei tappanut.

Aaah kun vituttaa.

Äänestä
  • Tuota Vartiainen kavereineen haluaa suomeenkin.

    Äänestä

  • Niin Ja kalifornia vajoaa valtavalla nopeudella alaspäin ,merenpinnan alapuolelle on eräillä alueilla enää senttimetrien matka,syynä pohjaveden valtava pumppaus pumppuasemila jotka muistuttavat öljykenttiä ja tuo kastelujärjestelmä huolehtii yli puolesta koko USAn vihannes ja hedelmätuotannosta.Entäs kun tuotanto loppuu?

    Äänestä

  • Eikös persut juuri ihannoi juuri tätä maata ja erityisesti suurta johtajaa. Tämä olisi Suomenkin tulevaisuus persujen vallassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös persut juuri ihannoi juuri tätä maata ja erityisesti suurta johtajaa. Tämä olisi Suomenkin tulevaisuus persujen vallassa.

    Voi mitenkä sie niin rakastat noita persuja ja Putinia!Aina olet heitä tuomassa asiaan ku asiaan,no sehän onkin sinun asiasi.

    Äänestä

Paikka paikoin tuo kuvauksesi sopi naapurimaahamme nyky-Ruotsiin.

Äänestä

Kuulosti Malmön lomamatkat oy esitteeltä.

Äänestä

Venäläisen mielestähän tuollainen maa olisi likipitäen paratiisi.

Äänestä

Jos on maa missä saa ampua mustan(tai muslimin) ilman sanktioita niin olisi eläkepäivillä muutakin tekemistä kuin lukea vihernatsien oksennuksia suoli24:ssa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asua maassa jossa jaka päivä ammutaan ihminen,jossa poliisivoimat ovat jatkuvaas hälytystilassa eikä keneenkään voi luottaa sata prosenttisesti.Jossa ihmisiä sullottaisiin vankiloihin pikkurikkeistä ja jossa lapset pelkäävät mennä kouluun sillä kotiin palaaminen ei ole itsestään selvyys.Missä tummaihoisia voisi ampua kävelykadulle ilman saamatta siitä edes sakkoja,syyksi kelpaisi vain että tuo ohikulkija sattui vilkaisemaan minun ovelleppäin ja hän oli väärän värinen ,siis vaarallinen.Siis miltä tuntuisi asua maassa jossa on sotatila joka ikinen päivä ja missä
köyhyys on sama kuin kuolema ja missä ihmisiä asuu teltoissa keskellä kaupunkia kaduilla ja missä heitä kutsutaan rotiksi?Miltä tuntuisi asua maassa missä ihmisiä pakotetaan sotimaan omien rajojen ulkopuolella ilman että maahan kohdistuisi mitään uhkaa ja mikäli kieltäytyisi tappamasta joutuisi smaan vankilan rikollisten ja alamaailman kanssa.Arvatka mitä?tällainen valtio on olemassa,mutta ei onneksi meidän lähimailla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu