Ikävä juttu tuo Leppäsen "Kurssi"

Ennen kokoontui pienoisparlamentti Esson baarilla. Sitten tuli Leppäsen baarin parlamentti ja nyt sille kävi näin, kun aamulla Karjalainen tiesi kertoa. Yhtenä syynä on tuo johtamaton katumyllerrys, jonka surauksena jäi saamatta 8000 ecun myyntitulot kuukaudessa juuri parhaaseen turistiaikaan. En tiedä, pitäisikö itkeä, nauraa vai kirota tuon katuhomman organisointia? Miksi sekin piti aloittaa alatorilta käsin, jossa korkeintaan känniset puput juoksevat kohti kirkkoa. Kysyn vaan, oliko Leppänen ensimmäinen ja viimeinen sivullisten toilailuista kärsinyt?
21108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tuo konkurssi ei johtunut katuremontista. Syy on kaukana takanapäin, liian nopeassa laajentumisessa. Se jätti jälkensä, joista o vaikea päästä irti.
Katuremontti on ilman muuta aiheuttanut haittaa, mutta ei sitä ihan kaikesta voi syyttää.

Äänestä

On tuo kummunkadun myllertäminen vienyt vedetkin järvistä, kahtokaahan vaikka kuinka alhaalla on järvien pinnat mökkirannoissa!

Äänestä

Kadun rempasta kärsii koko kylä, turistit ovat kaikonneet remontin vuoksi.. Yrittäjät kärsivät eniten ja myös kaupungin lippulaiva kaivos josa kävijäkato melkoinen...

Äänestä
  • Ja onko ennen ollut näin kylmää syyskuun loppupuolelle?
    Kysyn vaan.

    Äänestä

  • Loppuuko Leppäsen leipomokin. Mistä sitten saa enää uunituoreita perunapiirakoita?
    Toivomme että kahvila ainakin jää iloksemme.
    Missäs me ukot muuten istutaan?
    Älkää lopettako.
    Ainahan te olette hoitaneet verot ja muut maksut ajallaan.
    Joten ei ole mitään syytä lopettaa toimintaanne!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Loppuuko Leppäsen leipomokin. Mistä sitten saa enää uunituoreita perunapiirakoita?
    Toivomme että kahvila ainakin jää iloksemme.
    Missäs me ukot muuten istutaan?
    Älkää lopettako.
    Ainahan te olette hoitaneet verot ja muut maksut ajallaan.
    Joten ei ole mitään syytä lopettaa toimintaanne!

    Rahalla saa lisäaikaa jos verottajan kanssa voi neuvotella.. Konkurssinuhka on olemassa oleva ja yrittäjästä riippuu saako rahaa kasaan..
    Veroja ei niiden maksusta tiettävästi montaa kertaa neuvotella, ne pitää maksaa ajallaan..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahalla saa lisäaikaa jos verottajan kanssa voi neuvotella.. Konkurssinuhka on olemassa oleva ja yrittäjästä riippuu saako rahaa kasaan..
    Veroja ei niiden maksusta tiettävästi montaa kertaa neuvotella, ne pitää maksaa ajallaan..

    Nehän on verot aina ajallaan maksaneet?

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Loppuuko Leppäsen leipomokin. Mistä sitten saa enää uunituoreita perunapiirakoita?
    Toivomme että kahvila ainakin jää iloksemme.
    Missäs me ukot muuten istutaan?
    Älkää lopettako.
    Ainahan te olette hoitaneet verot ja muut maksut ajallaan.
    Joten ei ole mitään syytä lopettaa toimintaanne!

    Et oo tainnu käyä ihan äsken... perunapiirakoita sieltä ei oo saatu moneen vuoteen

    Äänestä

Sehän lukee uutisessa että maksamattomien verojen takia haettu konkurssiin ei ole vaikea ymmärtää ja miksihän verot pitää maksaa mitä veroilla maksetaan? Näitä paikkakunnan mätäpesäkkeitä tulee aina tippumaan kun yrittävät vapaamatkustaa...

Äänestä
  • Näyttää siltä että ns. Yrittäminen on nykyään muotia. Verot valtion maksettaviksi. Ja soskulut myös. No laskujahan ei tietenkään tarvetta maksaa.
    On se tämä yrittäminen niin hienoa. Joillekin.
    Eletään niinkuin pellossa ja vailla huolen häivää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttää siltä että ns. Yrittäminen on nykyään muotia. Verot valtion maksettaviksi. Ja soskulut myös. No laskujahan ei tietenkään tarvetta maksaa.
    On se tämä yrittäminen niin hienoa. Joillekin.
    Eletään niinkuin pellossa ja vailla huolen häivää.

    Yrittäminen on aina aika hankalaa ja täynnä riskejä. Se, joka ei ole koskaan itse yrittänyt, saattaa kuvitella esim. tällaisen verottajan vaatiman konkurssin takana olevan piittaamattomuutta ja rikollisuutta. Näin on erittäin harvoin.
    Sellaisen, joka ei itse ole yrittäjän asemassa ollut, ei ehkä saata ymmärtää kuinka vaikeaa on tehtyjen virheiden jälkeen toimia joka paikassa oikein. Kun rahat ovat vähissä maksanko palkat ja tavaran toimittajalle vai verottajalle? Yrittäjä voi ajatella, että maksamalla palkat ja tavarat, saadaan toiminta pysymään käynnissä ja pystytään sitten myöhemmin maksamaan myös verot.
    Kysymys ei ole rikollisuudesta vaan päätöksenteosta. Joskus se onnistuu, mutta ei aina.

    Äänestä

Pääkäynti kahvilaan minun mielestä suutarikatua pitkin, koska siellä iso parkkipaikka.
Helppo syyttää katu remppaa. Äkki laajentuminen velka rahalla on riski ja yrittäjän riski on aina olemassa.

Äänestä

Rauhotuhhan Antti!
Kaikki ei mee katurempan piikkiin.
Suurin osa ihan nykyisestä teidän hinta-laatusuhteesta!

Ei ne paikalliset ihan kaikkee paskaa niele

Äänestä

Jaa kun verot jättää usealta vuodelta maksamatta niin katuremppa on nyt otollinen syy. Jos olisi oikea yrittäjä eikä venkula niin maksaisi jo verot pois niin kun yrittäjät tekee koko suomessa, että kuihtunut paikkakuntakin saisi verotuloa vaikka katuremppaan.

Äänestä

Leppänen saattaa kaatua tähän kurssimuutokseen ellei saa rahoitusta.

Malmikumpu meni kiinni kenties lopullisesti, nyt Leppänen on veitsenterällä jo toistamiseen.
Kuka / mikä firma on seuraava ??
Paikkakunta kutistuu kuin pyy maailmanlopun äärellä, veronmaksajat vähenevät vauhdilla. Kaupungin väestömäärä oli vuodenvaihteessa 6 803 henkilöä. Heinäkuun lopun tilanteen mukaan väestömäärä oli 6 713 henkilöä. Vähennystä vuodenvaihteeseen verrattuna oli 90 henkilöä. Jos väen väheneminen jatkuu loppuvuoden samaan tahtiin meitä on vuoden lopussa 180 henkeä vähemmän...

Kuinka pärjäämme tulevaisuudessa on itsestämme kiinni, palveluja joudumme hakemaan pakon edessä muualta. Meidän on uskottava itseemme ja tuettava yrittäjiä ja palveluita viimeiseen asti, emme saa antaa periksi..

Äänestä
  • Ja me maksamme mukisematta veromme

    Äänestä

Piirakatkin ois pitänyt voidella voilla eikä millään vanhalla kenkä rasvalla.
Siihen vähenty piirakka kauppakin.
Maku pois ja asiakkaat äänestää jaloillaan.
Eikä sokerimunkkipihtilöillä nostettu piirakka lautasella maistuhyvälle

Äänestä
  • Perunapiirakoiden puute vei asiakkaat. Olisimme ostaneet. Mutta ei oota tarjottiin aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perunapiirakoiden puute vei asiakkaat. Olisimme ostaneet. Mutta ei oota tarjottiin aina.

    Muutkin tuotteet huonontui laadultaan vuosi vuodelta, onneksi on muitakin lähiseudun leipomoita joista saa myös perunapiirakat oikealla voilla sudittuina.

    Äänestä

Mekin lopetamme verojen maksun koska muutamme ennen vuoden vaihdetta pois autiosta kaupungista jossa ei asiakkaat riitä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ennen kokoontui pienoisparlamentti Esson baarilla. Sitten tuli Leppäsen baarin parlamentti ja nyt sille kävi näin, kun aamulla Karjalainen tiesi kertoa. Yhtenä syynä on tuo johtamaton katumyllerrys, jonka surauksena jäi saamatta 8000 ecun myyntitulot kuukaudessa juuri parhaaseen turistiaikaan. En tiedä, pitäisikö itkeä, nauraa vai kirota tuon katuhomman organisointia? Miksi sekin piti aloittaa alatorilta käsin, jossa korkeintaan känniset puput juoksevat kohti kirkkoa. Kysyn vaan, oliko Leppänen ensimmäinen ja viimeinen sivullisten toilailuista kärsinyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu