Kaipaan neuvoja terapeuttivalintaan

Olen hakeutumassa psykoterapiaan asiantuntijoitten kehotuksesta. Olen käynyt tapaamassa neljää terapeuttia, joista kolme edustaa psykodynaamista suuntausta. Minulle on suositeltu kognitiivista terapiaa.

Sanokaa te, joilla on asiasta kokemusta, kumpi on tärkeämpi: se, kuinka tulee toimeen terapeutin kanssa ja kuinka "kemiat pelaavat" vai terapeutin suuntautuneisuus? Entä millaisia kokemuksia teillä on edellä mainitsemistani terapiamuodoista ja niiden vaikuttavuudesta?

Ongelmani on, että aikoinani alkoholistikodissa olen kasvanut tunnolliseksi pärjääjäksi ja vastuunkantajaksi, mutta nyt yli viisikymppisenä en enää oikein tahdo jaksaa.
11723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Terapia jossa käyn taitaa olla supportiivista eli tukea antavaa..se on ollut minulle erittäin hyvä. On tärkeää että terapeutti tuntuu sellaiselta jota asia kiinnostaa ja muuutenkin tuntuu mukavalta. Terapiaa minulle annettu siis mm masennuksen takia..

Äänestä

Kysymykseen yleisluonteisesti ei oikein voi vastata. Joihinkin ongelmiin sopii paremmin tietyt menetelmät kuin joihinkin toisiin. Terapeuteilla on kyllä yleensä taitoa valita kullekin potilaalleen soveltuva lähestymistapa.
Tuloksellisuuden kannalta useat tutkimuksetkin osoittavat, että terapiasuuntauksella ei ole niin keskeistä merkitystä kuin hyvän vuorovaikutuksen syntymisellä. Valitse terapeuteista se, jonka kanssa koet parhaiten synkkaavan ellei muita kriteereitä suuremmin ole. Vaikuttavuustutkimusta ja suosituksia monien eri ongelmien hoitoon käytettäväksi soveltuvuudesta on eniten kognitiivisesta terapiasta ja sitä maailmalla eniten käytetään tällä hetkellä.

Äänestä
  • että henkilökemioiden pelaaminen vaikuttaa enemmän.

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    että henkilökemioiden pelaaminen vaikuttaa enemmän.

    Sillä olen käynyt syksystä saakka psykiatrisella poliklinikalla säännöllisesti, psykiatrisen sairaanhoitajan luona ja kaksi kertaa psykiatrin luona, minulla ei kemiat pelaa lainkaan kummankaan kanssa ja siksi en tunne saaneeni apua.
    Jatkuva juokseminen siellä on ollut aivan turhaa, mutta pakko kun kela vaatii siellä käynnit, ja yksityiselle ei ole varaa mennä.

    Äänestä

Jos sulle on suositeltu kognitiivista, yritä mennä sellaiseen. Itselleni on ollut hyötyä kognitiivisesta terapiasta masennuksen ja aggressiivisten ajatusten hoidossa. Missään tapauksessa ei kannata mennä sellaisen terapeutin luokse jonka kanssa ei synkkaa, tätä jo lääkäri korosti minulle terapeutin valinnan yhteydessä. On myös kokemusta siitä, miten vastenmielisen ja muhun jotenkin vastenmielisesti suhtautuneen ammattiauttajan kanssa keskustelu ei tuottanut positiivista tulosta. Eli olin sairaalassa ja olin mieluummin keskustelematta kyseisen henkilön kanssa kuin että olisin sapettanut itseäni sen suhtautumisella muhun.

Äänestä

suosittelen psykoanalyytikkoa..tulokset ovat parhaat,mutta niiden saaminen kylläkin kestää.....

oma motivaatiosi on kaikista tärkeintä kaikessa,terapiaan kuuluu vaikeita vaiheita,joista ei selviä ilman vahvaa tahtoa

Äänestä
  • Millä perusteella tulokset ovat parhaat? Voitko kertoa jotain tutkimuksia? Ja millä perusteella juuri alkuperäisen kuvaamiin ongelmiin löytyy apu siitä? Oletko itse psykoanalyytikko? Miten torjut väitteet, että koko psykoanalyysi on huuhaata?

    Äänestä

  • Mies eikä poika enää kirjoitti:

    Millä perusteella tulokset ovat parhaat? Voitko kertoa jotain tutkimuksia? Ja millä perusteella juuri alkuperäisen kuvaamiin ongelmiin löytyy apu siitä? Oletko itse psykoanalyytikko? Miten torjut väitteet, että koko psykoanalyysi on huuhaata?

    kokemuksen syvällä rintaäänellä..uskon,että muillekin siitä on apua ongelmasta huolimatta.

    Kritiikki psykoalalyyttistä koulukuntaa kohtaan johtuu luultavasti siitä,että halutaan tuloksia nopeasti ja helposti..Mitään todellista muutosta ei kuitenkaan ihmisessä aikaiseksi saada,muuten kuin vuosien määrätietoisella työllä.Pintanaarmuihin voi saada apua muualtakin,mutta psykoanalyyttiset terapiat ovat ainoa vaihtoehto silloin kun halutaan käydä syvemmällä.Oikeastaan sitä ei voi selittää..se pitää itse kokea !!

    Äänestä

Itselläni on kokemusta useamman tyyppisestä terapiasta. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tärkeintä on henkilökemioiden pelaaminen. Jos ne ei toimi, eikä toimivaa ihmissuhdetta synny, niin se ei auta vaikka terapeutti olisi guru alallaan.

Äänestä

Haluan kiittää teitä kaikkia keskusteluun osallistuneita ja erittäin asiallisia neuvoja ystävälliseen sävyyn antaneita henkilöitä!

Aion valita terapeutin, jonka koin ihmisenä miellyttävimpänä ja ammattitaitoisimpana, vaikka hän edustikin psykodynaamista suuntausta.

Alkuperäisen viestin kirjoittanut nimimerkki

Äänestä

Tärkeintä on että henkilökemia toimii terapeuttisi kanssa. Itse suosittelisin analyyttista psykoterapiaa tai psykoanalyysia. Kestää pidempään
mutta on tehokasta jos itse tekee paljon työtä ja on
motivoitunut.Yksipuolisesti kognitiivisesti suuntautunutta terapiaa välttäisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastauksista kiitollinen kirjoitti:

Olen hakeutumassa psykoterapiaan asiantuntijoitten kehotuksesta. Olen käynyt tapaamassa neljää terapeuttia, joista kolme edustaa psykodynaamista suuntausta. Minulle on suositeltu kognitiivista terapiaa.

Sanokaa te, joilla on asiasta kokemusta, kumpi on tärkeämpi: se, kuinka tulee toimeen terapeutin kanssa ja kuinka "kemiat pelaavat" vai terapeutin suuntautuneisuus? Entä millaisia kokemuksia teillä on edellä mainitsemistani terapiamuodoista ja niiden vaikuttavuudesta?

Ongelmani on, että aikoinani alkoholistikodissa olen kasvanut tunnolliseksi pärjääjäksi ja vastuunkantajaksi, mutta nyt yli viisikymppisenä en enää oikein tahdo jaksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu