Ruotsi muuttuu ensimmäisenä muslimienemmistöiseksi!

Kuinkas nyt se noin meni!? Svekoeliittimme ikuinen ihanne- ja mallimaa on ensimmäisenä Euroopan maana tuhoamassa omaa kansallisuuttaan!

Pätevän laskelman mukaan Ruotsi muuttuu muslimienemmistöiseksi jo 30 vuodessa. Ja sitä ennen tietysti mamuenemistöiseksi.

Miten se vaikuttaa Suomeemme? Miten jo lapsiemme sukupolvi hoitaa suhteet länsinaapuriimme? Miten käy PohjolaNorden-yhteistyön? Jatkuuko keinotekoinen kaksikielisyys ja pakkoruotsitus Suomessa? Entä puolustusyhteistyö ja NATO_kuviot?

Kuten huomaatte, Ruotsin islamisoituminen tulee nostamaan esille monia hankalia ja jopa pahoja kysmyksiä. Niihin pitää alkaa etsiä ratkaisua jo NYT.

30 vuotta on suhteellisen lyhyt aika. Ei se 1990-luvun alku niin kaukana ole. Kukaan vastuulinen suomalainen ei sulje silmiään lähitulevaisuudelta.
16<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Yksi vakava kysymys on se, että kumpi uskonlahko saa vallan Ruotsissa. Eli hallitsevatko Ruotsia sunni- vai shiia-musimit?

Olisi mukava kuulla ulkoministeri Haavistolta näkemys! Mutta hän varmasti kuittaisi kysymyksen provokaationa.

Eli työntäisi päänsä sopivast pensaaseen, kuten mamuttajsuvakeilla on tapana hankalien kysmysten edessä...

1Äänestä
  • " Eli hallitsevatko Ruotsia sunni- vai shiia-musimit?"

    Nämä kaksi eri ryhmittymää ovat aina sotineet keskenään ja mitä ilmeisemmin sota puhkeaa taas eikä siihen mene pitkää aikaa ja paikka on nyt Ruotsi.

    Äänestä

Olen ihmetellyt, miksi tuota ranskalaisekonomistin pätevää laskelmaa ei ole noteerattu missään valtamediassa!? Toisaalta en ihmettele, kun tietää suomalaisvastaisen mamutusmediamme agendan.

On turha luulla, että Suomi voisi pysyä kehityksen ulkopuolella. Varsinkin kun ruotsinmielinen mamuttajeliittimme haluaa Suomen seuraavan Ruotsin perässä kaikessa. Ja kuulua Länsi-Eurooppaan ihan imagosyistä!?

Mamuttajaeliittimme mielestä Suomi ei voi kuulua "suvaitsemattomaan" Itä- Europpaan, vaikka maamme siihen kuuluu maantietellisesti ja historiallisestikin???

1Äänestä

On täysin varmaa, että sekä Brysselin että Suomenkin vallanpitäjät ovat tietoisia tuosta karmeasta kehityksestä! Koska niitä palvelevat useatkin tilastovirastot, joiden tehtävä on tuottaa tarvittavaa tietoa päättäjille. Mutta tuota tietoa ei haluta antaa Euroopan kansoille.

Ei kait tarvitse kertoa syytä siihen? Kyse on järkyttävästä eliittien petoksesta kansojaan kohtaan! Media on tietysti se pahin petturi. Koska sehän myös tilaa tutkimuksia ja ennusteita, mutta salaa tärkeimmät tiedot.

1Äänestä
  • Me Muhtar.Allah.Kuptarin kanssa nauramme makeasti.
    Naurakaamme siis kaikki yhdessä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päättäjät eivät älyä, mitä monet meistä heistä ajattelevat. Kannataisi lukea uutisten perässä olevat kansalaisten mielipiteet.

    Onneksi suuri osa meistä on jo heränneitä kuten tämänkin uutisen lukijoiden kommentit osoittavat:
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/253d8fa4-423e-45f5-9bcd-8689d5ee59f3

    Tässä oikea linkki ja keskustelut, joita monet päässään kelailee:
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/253d8fa4-423e-45f5-9bcd-8689d5ee59f3

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päättäjät eivät älyä, mitä monet meistä heistä ajattelevat. Kannataisi lukea uutisten perässä olevat kansalaisten mielipiteet.

    Onneksi suuri osa meistä on jo heränneitä kuten tämänkin uutisen lukijoiden kommentit osoittavat:
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/253d8fa4-423e-45f5-9bcd-8689d5ee59f3

    Koko+pääkaupunkiseudun+nettomuuttovoitosta+79+%+oli+muita,+kuin+suomen-,+tai+ruotsinkielisiä.+Se+kyllä+näkyy+katukuvassa+ja+kauppakeskuksissa.+Monessa+paikassa+vaikuttaa+jo+siltä,+ettei+enää+olla+Suomessa.+Esim.+työajan+jälkeen+lähijunissa+matkustavat+ovat+lähes+kaikki+muita+kuin+suomalaisia.

    Äänestä

Niinpä. Kun meistäkin suomalaisista 400.000 sinne muutti.

Äänestä

Ruotsi on teollisuusmaa joka kehitti laafukkaita kalastusvälineitä kuten Abu.
Kaupankäynnin varmistamiseksi maailman laajuisesti on pakko saada myyntimiehiä, eli tunnetun usinliikkeen myyntimiehiä Abu Hassaneita:-)

Äänestä
  • Suomalaisia muutti Ruotsiin ehkä tuon 400 000:n verran ja heidät otettiin riemumielin vastaan koska aivan kaikki työllistyivät sinne ja heti.
    Voin sanoa että integroituivat jota sanaa ei tosin silloin vielä tunnettu.

    Nyt Kehä III:n sisäpuolelle on majoitettu 400 000 meille täysin vieraista kulttuureista tulevaa matua jotka sylkevät päällemme ja raiskaavat lapsiamme.
    He eivät koskaan tule tekemään mitään työtä vaan tulevat loisimaan ikuisesti kustannuksellamme.

    Lisää tunkee joka ainoa päivä.

    Äänestä

  • nazi kirjoitti:

    Suomalaisia muutti Ruotsiin ehkä tuon 400 000:n verran ja heidät otettiin riemumielin vastaan koska aivan kaikki työllistyivät sinne ja heti.

    Miten keskustella, kun täysin eri käsitys, tai tulkinta. Meistä suomalaisista, maailman pohjoisimman maan asukkaista ei vain muuttanut vaan pakkomuutti Ruotsiin, siis tuohon lähinaapuriimme, kymmenesosa, noin 400.000. Missä muualla maailmassa tai Euroopassa näin suuri osa?

    Suureksi onneksemme, juuri siellä lähinaapurissamme oli sitä työtä tarjolla.

    Ei otettu riemumielin vastaan. Suosittelen aikakauden ruotsalaisten, myös suomalaisten lehtien lukua.

    Moni työllistyi. Harva integroitui, mutta suuri osa nähdäkseni ei edelleenkään integroitunut, ikävä kyllä. Tämä käsitykseni. Olimme erikielisiä, ja "mongoleja", ikävä kyllä.

    Olimme rikollisia, ja raiskaajiakin. Ikävä kyllä. Siis ruotsalaisten mielestä.

    Teimme kuitenkin työmme, ainakin suurin osa.

    Suomeen pakkomuuttanut muutama tuhat onnettomista oloista (vrt. suomalaiset 1960-70 -luvuilla).

    Maahanmuuttajat hyvin aktiivisia, tekemään töitä. Jo täällä suuressa suomalaisessa kaupungissa sen havaitsee. Suomalaiset passiivisia työttömiä, maahanmuuttajat aktiivisia, laadukkailla autoilla ajavia.

    On varma, että tänne muuttaa ihmisiä. Maailman tilanne sellainen. Samoin kuin USAan muutti miljoonia, ja Britanniaan ja Saksaan sekä Ranskaan. Ym.

    On myös varma, että ennakkoluuloja riittää... ikävä kyllä.

    Suomalaisia työsiirtolaisia muutti vain noin 200 000, mutta he ovat tietysti lisääntyneet 50 vuodessa. Ja heidät on tehokkaasti "integroitu" eli ruotsalaistettu, koska Ruotsi ei hyysää perinteistä kielivähemmistöään Suomen tavoin.

    Ruotsi suorastaan KERJÄSI suomalaisia maahansa. Suomen isoissa kaupungeissa oli ruotsalaistahojen värväystoimistoja. Ruotsia sai maailman parasta työvoimaa ilmaiseksi kovaan tarpeseensa. Ilman suomalaisia Ruotsin talous olisi sakannut pahasti.

    On todella naurettavaa verrata suomalaisia työsiirtolaisia näihin nykyään tuleviin juhlapaikanhakijoihin! Vain suomalaisvastainen mamuttajatrolli kehtaa alentua moiseen...

    Hah. 400000-trolli näivertää jutuillaan omaa uskottavuuttaan. Aina uusi versio mt-ongelmansa kera.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisia työsiirtolaisia muutti vain noin 200 000, mutta he ovat tietysti lisääntyneet 50 vuodessa. Ja heidät on tehokkaasti "integroitu" eli ruotsalaistettu, koska Ruotsi ei hyysää perinteistä kielivähemmistöään Suomen tavoin.

    Ruotsi suorastaan KERJÄSI suomalaisia maahansa. Suomen isoissa kaupungeissa oli ruotsalaistahojen värväystoimistoja. Ruotsia sai maailman parasta työvoimaa ilmaiseksi kovaan tarpeseensa. Ilman suomalaisia Ruotsin talous olisi sakannut pahasti.

    On todella naurettavaa verrata suomalaisia työsiirtolaisia näihin nykyään tuleviin juhlapaikanhakijoihin! Vain suomalaisvastainen mamuttajatrolli kehtaa alentua moiseen...

    Ei se usko...jauhaa öisiä liimahuurujaan aina.
    Ei ollut itse syntynytkään 70-luvulla, btw.

    Äänestä

Kun tuohon vielä lisää Romanian romaanit, jotka tulevat tänne ryöstelemään ja kerjäämään, hyvin menee. Sielläpäin rikollisuuskin on raaempaa.
Pitäisi olla laki, että saa tulla, jos on tiedossa työpaikka, muuten ei. Ei sieltäpäin lähdetä turisteiksi minnekään.
Kiitoksia näistäkin, EU. Kyllä se vielä hajoaa kun kansan mitta tulee täyteen. Meillä kuten Englannissakin. EU:sta ovat hyötyneet rikkaat ja kärsineet tavallinen kansa. Pankitkin kaatuvat kun korkotaso on niin alhaalla ettei toiminta kannata. Porukka ei maksa lainojaan pois, mitäs kun tulee äkkiä pakko?
Nuo aktiiviset maahanmuuttajat jotka ajelevat hienoilla autoilla ovat joko orjatyövoiman pitäjiä tai huumekuriireja. Ei Suomessa työllään kukaan rikastu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuinkas nyt se noin meni!? Svekoeliittimme ikuinen ihanne- ja mallimaa on ensimmäisenä Euroopan maana tuhoamassa omaa kansallisuuttaan!

Pätevän laskelman mukaan Ruotsi muuttuu muslimienemmistöiseksi jo 30 vuodessa. Ja sitä ennen tietysti mamuenemistöiseksi.

Miten se vaikuttaa Suomeemme? Miten jo lapsiemme sukupolvi hoitaa suhteet länsinaapuriimme? Miten käy PohjolaNorden-yhteistyön? Jatkuuko keinotekoinen kaksikielisyys ja pakkoruotsitus Suomessa? Entä puolustusyhteistyö ja NATO_kuviot?

Kuten huomaatte, Ruotsin islamisoituminen tulee nostamaan esille monia hankalia ja jopa pahoja kysmyksiä. Niihin pitää alkaa etsiä ratkaisua jo NYT.

30 vuotta on suhteellisen lyhyt aika. Ei se 1990-luvun alku niin kaukana ole. Kukaan vastuulinen suomalainen ei sulje silmiään lähitulevaisuudelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu