Miten tämä palsta tuli idioottien areenaksi?!

En voi uskoa, että isänmaalliset ja suomenmieliset suomalaiset olisivat idiootteja. Päinvastoin. ME olemme fiksuimpia ja vastuullisimpia kansalaisiamme.

Kuitenkin tästä palstasta on muodostunut pahin idioottien ja häiriköiden palsta KAIKISTA Yhteiskunta-osion kymmenistä palstoista?!

Syitähän moiseen ei voi olla kuin kaksi:

-Ensiksi palstaa häiriköivät epäisänmaalliset tyypit. Ja toki muutama aito idioottikin on mukana hommissa.

- Toiseksi foorumin moderointi suosii häiriköitä juuri tällä palstalla aatteellisista eli suomalaisvastaisista syistään.
670
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lisäksi erinäiset äärityypit ovat tunnetusti häiriintyneitä ihmisiä.

Oli kyse äärivasemmistosta tai -oikeistosta.

Äänestä

On asioita jotka pitää saada kuntoon. Niin johtaja Pekka Siitoin. Hän on ainoo ketä voi saada ne kuntoon. Mä oon hänen alamaine. Hautaan asti.

Äänestä
  • Kiitos avauksen vahvistuksesta. Joten menepä nyt heti sinne hautaasi Siitoinin seuraksi...

    Äänestä

Aina kun haluaa päivän naurut, tämä palsta on ihan paras. Mutta oli se Pelle- Pekka Siitoin vaan niin hieno mies. Muistelkaamme jälleen häntä kyynelsilmin :D

Äänestä

Kun olen lukenut palstan avauksia, niin en tiedä onko kyse vakavasta henkilöstä, pelleilijästä vai vasuritrollista?

Muilla palstoila vakavat kirjoitukset erottuvat heti. Trolleja on vähän ja pellejä vielä vähemmän. Mutta tällä palstalla tilanne on toisinpäin?

Äänestä

Suomalaiset ja suomalaisuus katoavat tarkoituksellisen suurmamutuksen ja arvomädätyksen kautta!

Mutta joillekin isänmaallisuus ja suomenmielisyys ovat vain suunsoiton ja "hauskanpidon " asia???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En voi uskoa, että isänmaalliset ja suomenmieliset suomalaiset olisivat idiootteja. Päinvastoin. ME olemme fiksuimpia ja vastuullisimpia kansalaisiamme.

Kuitenkin tästä palstasta on muodostunut pahin idioottien ja häiriköiden palsta KAIKISTA Yhteiskunta-osion kymmenistä palstoista?!

Syitähän moiseen ei voi olla kuin kaksi:

-Ensiksi palstaa häiriköivät epäisänmaalliset tyypit. Ja toki muutama aito idioottikin on mukana hommissa.

- Toiseksi foorumin moderointi suosii häiriköitä juuri tällä palstalla aatteellisista eli suomalaisvastaisista syistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu