NELJÄ KIRJAA TEKEILLÄ
Tähän asti olen kirjoittanut yhden kirjan kerrallaan. Nyt on ensimmäistä kertaa tullut ruuhkaa. Tekeillä on peräti neljä kirjaa yhtä aikaa.
1. UUDET APOKRYFIKIRJAT 2 pitäisi ilmestyä ensimmäiseksi. On hieman viivästynyt. Tosin kirjaa ei ole luvattukaan ilmestyväksi ennen kuin "loppuvuonna", joten eiköhän tässä vielä ehditä.
2. KOHTI SUUREN VAIVAN AIKAA JA MARTTYYRIEN HISTORIAA. Edesmennyt helluntaisaarnaaja Jalmari Kauppala kirjoitti aikanaan muutakin hyvää kuin vain "Helluntai-ilmiöitä Suomen Siionissa entisaikana. Ristin voitto, Helsinki 1932, 2. painos Ristin voitto, Vantaa 1982". Aikamedia tai kukaan muukaan ei ole ollut kiinnostunut Kauppalan muiden teosten uusintapainokseen, mutta tässä Harri Veijosen toimittamassa kirjassa Seurakunnan tiedotuskeskus kustantaa arvokasta historiaa - kaksi Kauppalan teosta - meidän aikamme lukijoille. Mukana on hieman myös Hal Lindseyn ja Veijosen selityksiä. Kirja voisi valmistua nopeastikin, mutta antaa olla niinkuin on luvattu "joulumyyntiin".
3. TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO JA PALJON LATINALAISIA SANONTOJA. Siinä kolmas tekeillä oleva julkaisu. Veijonen on pitkään kerännyt latinalaisia sanontoja ja muodostanut myös latinalaisia raamatunlauseita. Tähän teokseen olisi tarkoitus tutustua heti vuodenvaihteen jälkeen.
4. TAMPEREEN CLASUN KUULUISUUDET. Myöhemmin vuonna 2020 julkaistavaksi tarkoitettu, jos Jumala suo ja elän. Rukoilkaa näiden teosten puolesta, että niissä onnistuttaisiin ja niille myös saataisiin lukijoita. Kunkin hinta on 10 euroa kuluineen ja tilauksia vastaanotetaan jo nyt: [email protected] Kiitos! http://wwnet.fi/users/veijone/.
80 SIVUA MAKSIMI
Kaikki uutuuskirjat ovat noin 80 sivuisia. Näin siksi, että 80 sivua on maksimi mitä voidaan tehdä edullisena vihkopainoksena. Paksummat eivät mene niiteillä läpi. Toisaalta tämän paksumpia kirjoja en ole tehnytkään paitsi Kristillisen aikalaiskirjan. Näihin vihkosidoksiin sopii tekstiä yllättävän paljon verrattuna vaikkapa tavanomaisiin kovakantisiin teoksiin. Fontti on kuitenkin riittävän suuri "h2".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.