Tämä aihe tuli mieleen, kun katson BB-talon tapahtumia ja jotkut talossa ovat loukkaantuneet helluntailais-Villen puheisiin, esim. homoista. Hän perustaa käsityksensä Raamattuun, niinkuin kristityn tuleekin perustaa. En ole kuullut kaikkia hänen puheitaan, mutta ehkä hän on unohtanut mainita, että Jumala rakastaa JOKAISTA ihmistä, joka haluaa ottaa Jeesuksen elämäänsä.
Kristinuskon mukaan jokainen ihminen on syntinen alusta loppuun asti. Tämä perustuu ensimmäisten ihmisten (Aatami, Eeva) syntiinlankeemukseen, joka ei tarkoita yksistään kielletyn hedelmän syömistä, vaan sitä, että ihminen käänsi tarkoituksella selkänsä Jumalan tahdolle. Siitä alkoi ihmiskunnan synnit; kuten väkivalta, epärehellisyys, julmuus, itsekkyys, jne. Syntien johdosta ihmiset häädettiin pois Paratiisista, koska he eivät eläneet enää Jumalan tahdon mukaan.
Jeesus tuli maan päälle opettamaan ihmisiä, kuinka tulee elää Jumalan tahdon mukaista elämää ja Hän myös lunasti ristillä koko maailman synnit. Tästä muodostui Uusi Liitto ihmisen ja Jumalan välille, jossa ihmisen omilla ansioilla ei pääse takaisin Paratiisiin, mutta jokainen joka uskoo Jeesuksen lunastamaan vapautukseen, pelastuu ja saa uuden elämän. Armo tarkoittaa = 'Ansioton Rakkaus Minun Osakseni'. Siis vain ja ainoastaan Kristuksen lunastus vanhurskauttaa ihmisen, ei kenenkään ihmisen omat teot voi sitä tehdä. Ihmisellä on ikuinen alitajuinen ikävä takaisin Paratiisiin Taivaallisen Isän luo, josta ihminen on alunperin lähtöisin. He, jotka uskovat loppuun asti, heidät viedään takaisin kotiin.
Kristuksen veren kautta Jumala armahtaa kaikki syntiset, jotka ottavat luottavaisesti ja avoimesti Jumalan vastaan. Jumalan rakkaus on ääretöntä ihan jokaista kohtaan. Hänen silmissään me kaikki olemme eksyneitä lapsia, jotka Hän tahtoo sulkea Isälliseen syliinsä turvaan. Kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita Isän syliin ; eronneet, päihdeongelmaiset, rikolliset, yksinäiset, sairaat, epäonnistuneet, lapset ja aikuiset, vähävaraiset ja rikkaat, homot ja heterot, ym. Jeesus jätti meille opastajaksi Pyhän Hengen, joka vahvistaa, ohjaa ja hoitaa meitä sisältä käsin. Pyhä Henki voi tehdä ihmisessä ihmeitä; ujosta voi tulla rohkea, kiivailijasta rauhallinen, yksinäisen Hän johdattaa oikeiden ihmisten pariin, köyhälle Hän voi antaa toimeentulon, sairaalle terveyden, jne. Jumala on ihmeiden Jumala, mutta sen tietää vain hän, joka uskaltaa ottaa Hänet vastaan ja antaa Hänen johdattaa rakkaudellaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.