kasvaa yhteensä 79 miljardia puuta. Siis 79 000 miljoonaa puuta ja nyt sitten anekauppaa ja maailmaa pelastetaan, kun joku hörhö käy istuttamassa lähimetsään tai tien vieraan ihan oman taimen. Kyllä noissa huuhaissakin pitäsi olla joku tolkku. Suomessa pellot, tien pientareet metsistyy ihan itsestään, jos niistä ei puita poisteta jatkuvasti. Tätä huuhaata johtaa valtion johto ja kehtaavat sen tehdä ilman häpeää ja tietoa.
Puiden istutustalkoot suurta huijausta. Suomen metsä- ja kitumaalla
Anonyymi
33155
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Olet kyllä tavallaan oikeassa, mutta asioilla on eri puolia.
Eikö ole ihan hyvä että kaikki tuntevat olevan mukana hiilinielun kasvattamisessa?
Toisaalta moni noista hörhöistä istuttaa taimia esim. omalle pihalle, jossa ne säilyvät kauan, pidempää kuin metsän puut, joita hakataan useammin.
Myös kuihtuvilla kylillä voi hyvin metsittää puistoja ja seurakunnan pihoja. Säästyypähän nurmikon leikkuu kustannukset tai ei ole jatkossa ikävän näköistä kuivaa heinää ja pajukkoa.
Annetaan vaan ihmisten puuhata. Luonnonsuojelu on myös PR projekti Suomelle.
Kuihtuville kylille tulee kyllä puita ihan itsestään, silleen luonnollisesti.
Se ikävännäköisyys on juuri sitä miten luonto itse asian hoitaa.
Se haavemaailman vihreänhämyinen sammalmetsä jossa järeät puunrungot kannattelevat tuuheaa oksistoaan ja latvukset piirtelevät lähes pilvien tasalla, se on tuloksena aikanaan tehdyistä hoitotoimenpiteistä.
Täysin luonnontilaisena kasvanut metsä olisi läpikulkematonta ryteikköä.
Kyselyissä on hoidettu metsä aina koettu miellyttävimmäksi vaikka samalla metsänhakkuita vastustetaan kategorisesti.
Minulla oli vanhaa perittyä peltoa, joka kasvoi heinää ja pajua. Vain muutama puu. Istutin koivut nyt siellä kasvaa siisti koivikko. Olet oikeassa ihmisen tekemä luonto. Sitoo kuitenkin enemmän hiiltä ja joskus on koivutukkeja.
Olen silti sitä mieltä että antaa ihmisten touhuta.
Sain perinnöksi peltoa. Kasvoi vain kuivaa heinää ja pajukkoa. Raivasin ja istutin koivut. Väitän että sitoo nyt hiiltä enemmän ja kohta koivu tukkeja.
Kaikkeen ei luonto pysty tai ainakaan nopeasti.
No pointti tuossa oli se että ihmiskäden jälki metsänhoidossa juuri on silmää miellyttävä ja haaskiot ja ryteiköt koetaan "ikäviksi".
Aika on kylvää ja aika on korjata satoa. Antakaa ihmisten puuhata.
Kysyn tältä edelliseltä "valopäältä", että kumpikohan oli ensin: vihreänhämyinen sammalmetsä vaiko metsää "hoitava" ihminen? Olette te melkoisia pellejä noine päätelminenne. Jääkauden jälkeenkö Suomenniemen asutus eteni kohti pohjoista siten, että oli metsänhoitajien ammattikunta istuttamassa taimikoita pakenevan jäätikön perässä? Kyllä on kaposta ajattelukyky ja luonnonkierron ymmärtäminen!
Kehottaisin lukemaan muutakin, kuin vain Suomen metsäjättien suoltamaa bluffia metsän"hoidosta"!
Miten jääkauden jälkeinen asutuksen leviäminen liittyy nykyiseen hyvään metsien tilaan joka on yleisesti jokaisen itse nähtävissä ja arvioitavissa?
Tosin se vaatii kulkemista siellä metsissä. Mutta jos sinne uskaltautuu, vastaan voi tulla myös sitä luonnonkierron tuottamaa pusikkoa.
Sellaisessa näköalat ovat rajottuneita ja kulku kompuroivaa, mutta asia selviäisi konkreettisemmin ja ajattelu avartuisi paremmin kuin kulkemalla vain katuasfaltilla ja rajoittumalla lukemaan kantelemastaan kyltistä "Metsän hakkuut kiellettävä"-kaltaisia sloganeita.
Kun+te+metsänhoidon+ns.++ammattilaiset+tiedätte,+että+metsä+ei+voi+hyvin+ilman+ihmisen+toimenpiteitä,+niin+sen+vuoksi+kysyn,+että+miksi+Suomeen+on+yleensäkään+kasvanut+metsiä?
Ja+taisivat+olla+joskus+Samuli+Paulaharjun+elinaikana+jotain+muuta+kuin+mainitsemianne+ryteikköjä!!!
Nuo+teidän+argumenttinne+ovat+täysin+lapsellisia+ja+kertovat+vain+hyvin+lapsenomaisesta+uskosta+"luomakunnan+kruunun"+kaikkivoipaisuuteen.+Länsimaisen+kulttuurin+omaksunut+ihminen+tuhoaa+omaa+elinympäristöään+kiihtyvällä+tahdilla.+Luonto+on+hiljaa+tiettyyn+rajaan+saakka!+Mutta+sen+jälkeen+se+ei+kuuntelekaan+ihmisen+toiveita,+vaan+suorittaa+tarvittavat+toimenpiteet+järjestyksen+palauttamiseksi.+
Ihmisen+elinolosuhteet+maapallolla+käyvät+mahdottomilsi,+ekologisesti+kestävät+lajit+kuten+liskot,+rotat+ja+skorpionit+valtaavat+ylväät+metropolit.+Ne+elävät+vuosikausia+vain+syömällä+Homo+Sapiensin+kudosta...
Sademetsien+villieläinpopulaatioista+jopa+60%+yksilömäärissä+on+hävinnyt.+Euroopan+puulajeista+(+n.+450+lajia+)+samoin+n.+60%+on+kuolemassa+sukupuuttoon.+Kuvitteletteko+te+höttöteorioihin+uskovat,+että+kaikki+tuo+tuho+voidaan+korvata+jollakin+bioviljelmällä+itse+kunkin+olohuoneen+ikkunalla?
Tyhmä+ja+ymmärtämätön+saa+olla,+muttei+kannattaisi+olla+täysi+idiootti+tällaisissa+asioissa!
Lopuksi!!!+Olen+kulkenut+ristiin+rastiin+koko+YläLapin+patikoimalla+7-12+vuorokauden+reissuja,+ja+nimenomaan+hakien+"ihmisen+koskemattomia"+maastoja.+Haluatko+lähteä+ensi+kesänä+kanssani+vaeltamaan+Kemihaarasta+Käsivarteen?+Luulen,+ettei+Sinusta+tuollaiselle+reissulle+olisi!+Enkä+todella+halua+kumppaniksi+sellaista+uusavutonta,+joka+viimein+pitäisi+kantaa+kairasta+pois!
Tutustu+ihan+oikeasti+luonnontilaiseen+metsään+ja+ole+pelkäämättä!!!++Luonto+on+paljon+viisaampi,+kuin+Sinä.+Ei+se+jänis+tai+kettu,+jonka+voit+nähdä,+ole+Sinulle+vaaraksi.+Niitä+suuremmat+pedot+(+ilves,+susi,+karhu,+)+tietävät+kyllä+karttaa+Sinunlaisiasi,+ettei+tyhmyys+tartu.
Siinäpä melkoinen näyte metsäraivosta.
Olen metsän ystävä, en metsäraivoaja! Hanki tietoa, ystäväiseni!!! Se auttaa!
Onkohan sinulla kaikki kotona? Viestistäsi ei oikein saa mitään tolkkua.
Suomen pinta-alasta on hyvä löytää luonnontilaista ja ihmisen hoitamaa metsää. Nyt tarvitaan nielua varten lisää kasvua sitomaan hiiltä. Ei kai kukaan väitä etteikö luonto pitäisi huolta kasvusta. On kuitenkin hyvä hoitaa joitain alueita suunnitelmallisesti, joka paikka ei valitettavasti voi olla haluamaasi korpea.
Kiitos kutsusta erämaahan. Valitsen seurani hiukan tasapainoisemmasta joukosta.
Mistä tiedät ettei sinun luonnontilaisesta metsästä ole ihminen kaatanut puita joskus 2000 vuotta sitten?
Hyvä kommentti. Itse tunnen aika hyvin Pyhähäkin kansallispuiston . Sillä alueella tehtiin aikoinaan paljonkin hakkuita, viimeisimmän isommat n. 90 vuotta sitten. Nyt aluetta pidetään hyvin arvokkaana. Voidaan siis todeta, että hakkuut eivät sitä ole pilanneet vaan jopa kehittäneet nykyiseen muotoonsa.
Jo pelkästään sademetsiä mm. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa palaa koko ajan sellaisia määriä, ettei puita mitenkään pystytä istuttamaan korvaavaa määrää.
Kyse ei ole siitä, pystytäänkö istuttamaan metsäpaloissa tuhoutuneita määriä! Vaan siitä, että sademetsiä tuhotaan peruuttamattomasti karjan- ja soijankasvatuksen nimissä. Melkoisen idioottimaista metsänhoitoa!!!
Metsäkone on kyllä sellainen luontoa turhaan tuhoava turhake, että niiden käytölle pitäisi olla jokin haittavero.
Moottorisaha traktori yhdistelmällä saa paljon laadukkaampaa jälkeä aikaan ja tulee halvemmaksikin.
"Haluatko lähteä ensi kesänä kanssani vaeltamaan Kemihaarasta Käsivarteen?"
Tuostahan saisi makaaberin kauhuleffan. Pahaa aavistamattomat vaeltajat hilpeinä metsässä kunnes alkaisi löytyä omituisia merkkejä, kuin petoeläimen jäljiltä.
Vaatteen riekaleita, ja sisällä jotain - ihmiskehon osia?
Lopulta haju johdattaisi tiheikköön hylätyn metsäkoneen luo jonka ohjaamossa olisi vainajan jäänteet - kemihaarasta kainaloon asti kirveellä halkaistuna!
Raivokas luonnonmetsäpredator oli iskenyt.
Saat vapaasti hyödyntää, "tuomaskyrö".
Nykyinen mäntypelto on aivan eri asia kuin metsä .
Viljapelto joka on hyvin käännetty ja lannoitettu kasvaa hyvin viljaa mutta sillä ei ole mitään tekemistä luonnon kanssa , niinkuin ei mäntypelloilla ole metsän kanssa .
Ilmeisesti keskustelussa tarkoituksella sekoitetaan tehometsätalous ja nämä ilmaston pelastamisistutukset. Tottakai on slvää, että hakatulle alueelle saadaan tehokkaamiin uudistus istuttamalla 2-4 v putkipotti taimet sopivin välein muokatulle alustalle kuin odottamalla luontaista uudistusta. Näinhän useinmiten tehdäänkin. Sen sijaan ilmastuspelastus anepuuistutus vouhotuksessa taimia istutettaisiin sinnne sun tänne muka siinä mielessä, että luonto ei hoitaisi itsestään asiaa. Ei Suomesta läydy sellaista puutonta erämaaaluetta, jossa ei kasvaisi metsää, jos sille on kasvun edellytyksiä. Nythän ilmasto huuhaasa jopa soita entistetään. Minkä vuoksi? Eikö ne sido parempi hiiltä kuivattuina metsää kasvavina kuin vetisinä lätäkköinä. Ei niin kuin kaikki nyt mene putkeen tässä ilmasto vouhotuksessa.
On paljon alueita missä puu ei kasva ilman ihmisen apua. Voisiko antaa ihmisten olla aktiivisia, myös kuntien ja yritysten.
Pienennetään puistoja ja leikattuja nurmikoita. Laitetaan vanhat teollisuuden alueet, huoltoasemat, kaupat, ratapihat.... kuntoon ja puita kasvamaan. Vanhat talot, mökit, pellot, urheilukentät.... Kuntien poistuvia omia alueita, pihoja... Sama yritysten...
Kohteita on kuitenkin aika paljon.
Mitä tapahtuu : hiilinielut kasvavat , paremman näköistä, säästyy, puita lisää....
Mutta olet oikeassa, isossa kuvassa metsien hoito on tärkeää. Myös kaupunkilaisten muutaman hehtaarin pläntit.
Johonkin pitää raivata maa-alue minne voidaan istuttaa lentomatkustajien maksamia kompensaatiopuita
Siinä Helsinki-Vantaa lentokenttä alueella on vapaata maastoa. Sinne mahtuu taimi poikineen ja anekauppa käy siihen asti kun raivataan 2 m pois.
Tehokkainta ilmaston kannalta olisi istuttaa puita siihen kiitoradalle.
Maailmalla roihuaa niin jättimäisiä viidakko- ja metsäpaloja jatkuvasti, ja kuumuuden ja kuivuuden lisääntyessä yhä enemmän, ettei puita istuttamalla menetettyjä puita ym. kasvillisuutta korvata millään. Eikä ne uudet istutetutkaan puut liian kuumassa ja ilman vettä pärjää.
Pohjavesikin on jo monin paikoin liian matalalla puiden juurten ulottumattomissa.
Jos joku vapaaehtoisesti istuttaa omilla rahoilla, ei kai se ole sinulta pois?
Ei ole pois, voihan sitä sillä itseään rauhoitella. Asia on kuitenkin niin kuin jo kirjoitin.
Kummallinen ajattelu. Suomessa on vettä ja hyvät olosuhteet. Eikö silloin pidä puita kasvattaa, jos tilalla ei ole muuta käyttöä?
Ei kaikki istuta puita ilmaston takia vaan ihan rahan takia.
Kuten aina on ollut tapana, nämä ilmastotekojen vaatijat haluavat täysin tarkoituksenvastaisia asioita vouhotuksellaan.
Kaikki tuotanto lopetettaisiin Suomesta ja maa metsitettäisiin umpeen laidasta laitaan.
Se siirtäisi teollisuuden ja muut toiminnat sellaisiin maihin joissa ympäristöasiat eivät ole likikään sellaisella tasolla kuin täällä.
Lyhytnäköisyyden yksi esimerkki on biopolttoaineiden vaatimus joka on johtanut sademetsien massiiviseen tuhoon öljypakmuviljelysten tieltä.
Suoranaista valheita sisältävää hurskastelua on syrjiä kotimaisten polttoaineiden käyttöä ja suosia kivihiiltä.
Metsänhakkuiden kieltäminen on jatkoa täysin järjettömien vaatimusten listalle ja vai pysäyttäisi puuvarojen jatkuvan lisääntymisen.
Asiasta olisi faktatietoa paljonkin, mutta tunnetason kauhukuvien lietsonta näkyy ja kuuluu päällimmäisenä.
Taisi nyt mennä mäntypellot ja metsät sekaisin , elikkä kävi niin että et näe metsää puilta .
Kun kuitenkin välität puista ja vissiin luonnostakin niin mietippä ankarasti mitä eroa voisi olla oikealla luonnunmetsällä ja mäntypellolla .
Esimerkkinä voisi olla kaurapelto verrattuna luonnon niittyyn onhan molemmissa "heiniä" mutta jotakin eroa niissä on .
No voisihan sitä vaatia että kaurapellotkin pitäisi olla luonnonniittyinä.
Pitäisi vain oppia syömään heinää.
Siihen tarvittaisiin tosin pötsi, satakerta, verkkomaha jne.
No voisihan sitä syödä luonnon niityllä käyskentelevää nautaakin, vai voisiko?
Taitais sulta eväs loppua jos viljelystä luovuttaisiin kokonaan ja jättäydyttäisiin riistan ja sienten ja marjojen syömisen varaan.