Sieluni sulattajalle

Sama tilanne. Muista ettet naiselle vain sano "juuri koskaan" hänen pitää tuntea olevansa ainulaatuinen

-vanha sarvi

Ruskeat silmät on kauniit. Minäkin olen ihastunut muutamiin. <3

Tulin eilen luoksesi ihan vain latautuakseni. Juttelimme niitä näitä, kunnes katselit käsiäsi kertoen niiden kuivumisesta näin ensi pakkasten tullen. Olisin niin halunnut ottaa käsistäsi kiinni ja tunnustella niitä katsoen tummiin silmiisi. Puhuin kuitenkin vain omista käsistäni... Olimme tuolloin melkein kahden, joten hieman pelkäsin mitä sanon, vielä kun taustalla soi Scorpionsin Send me an Angel...

Jokaisella kohtaamisella haluaisin sanoa paljon enemmän kuin nyt voin. Vaikka kuinka vakuutan itselleni, että hyvä tämä on näinkin, niin ei se ole. Vaan ellei jotain mullistavaa tapahdu, on vain kestettävä tunteen palo sisällä.

Kerroin kesällä, kaiken muun ohessa, että valehtelisin jos väittäisin, että olet minulle kuin kuka tahansa työpaikan väestä. Ja jos joutuisin työni puolesta joskus sanomaan hiukan ikävästikin, se on vain työtä. Vaikka niin kävisi, pidän sinusta, paljon. Kerroin pitäneeni sinusta aivan ensi näkemästä asti, kun näin sinut ikkunan läpi istumassa työnjohdon kopissa: punatukkainen nätti nainen punaisissa huulissaan ja punaisissa silmälaseissaan lämmin hymy kasvoillaan. Aika pysähtyi tuolloin hetkeksi ympärilläni. En ole vieläkään unohtanut tuota näkyä, niin epätodelliselta se siinä hetkessä tuntui. En, vaikka tuosta tilanteesta on kulunut jo pian kolme vuotta.

Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut, etten saa pidettyä sinua samassa rivissä muiden kanssa, vaan että näen sinut aina pienen askeleen heidän edessään. Koen sinussa vetovoiman, joka vetää minua puoleensa, ja lähelläsi olo lataa päätäni kuin langaton latausasema puhelinta. Lupasin sinulle kesällä, että teen parhaani, että kohtelen sinua kuten muitakin aiheuttamatta sinulle ahdistusta tai ylimääräistä harmia toisten reaktioiden vuoksi.

En aina tiedä mitä ajattelet, kun tulen luoksesi. Välillä pysähdyt kysymään jotain ihan pientäkin työhön liittyvää asiaa, jolla saat minut lähellesi. Onko kyse oikeasta asiasta vai pakokeinosta viedä huomioni painopiste sinusta työhön? Olenko edelleen liian tungetteleva vai haluatko kysymyksilläsi pitää minua hetken paikoillani? Joskus tunnen, että haluat kysyä minulta muutakin kuin juuri sitä työasiaa. Muistathan että olen ainakin kahdesti sanonut "Any time, any case." Ja se edelleen pitää, sinulle.

Vaikka saan pidettyä omat tunteeni kohtuullisen hyvin hallinnassa, en siltikään ole immuuni sinun mielialoillesi. Huomaan kyllä jos olet allapäin tai stressaantunut. Siksi toivon, että uskallat halutessasi puhua minullekin mieltäsi painavista asioista. Koska minä välitän, oikeasti.

On mielenkiintoista huomata, että vaikka lauantaina ei tarvitse töitä juurikaan miettiä, tulet silti monesti mieleeni. En vain osaa päästää irti siitä liekasta, jonka olen mieleeni meidän välille luonut. Lieka, jonka avulla pidän mielikuvastani kiinni kuin laivasta tippunut ajopuun palasta. Ihan kuin pelkäisin uppoavani oman pimeyteni syvänteeseen päästäessäni irti tuosta valon säikeestäni. Tuo sama valo valaisee minut aina kun näen sinut viikonlopun jälkeen. Vielä voimakkaampi se on lomien jälkeen; aivan kuin aurinko palaisi arkeeni pilvisten viikkojen jälkeen.

Tiedän, että juurisyy tähän liekassa roikkumiseen löytyy minusta ja oman elämäni viileästä harmaudesta. Siksi mietin, mitä voin tälle tehdä? Leikkiä etten tunne mitään erityistä, vai kääntää tämän liekan voimavaraksi meille molemmille: Tuomaan minulle valoa arkeeni, ja sinulle tukea sekä arvostusta minun kauttani. Ehkäpä tuo voimavara olisi meille parempi. Voisit aina luottaa minun pitävän puoliasi tilanteen niin vaatiessa tai apua kaivatessasi. Lupaan kuitenkin olla häiritsemättä sinua tai loukata yksityisyytesi rajoja.

Olen viimeisen vuoden aikana ollut välillä melko synkissä vesissä itseni kanssa. Synkkyyden keskellä on helvetin raskasta olla, joten pienikin valon pilkahdus saa mielen virkistymään ja ajatukset laukkaamaan positiivisen puolelle.
Talven synkimpinä hetkinä näin valoa työpäivissäni sinun kauttasi. Sinun ja työparisi iloinen työskentely sekä välitön olemuksenne sai oloni joka kerta hieman keveämmäksi, kun vain kävin luonanne.

Erehdyin viikkojen kuluessa tunnustelemaan ja analysoimaan tuntemuksiani voimakkaammiksi kuin ne ehkä aluksi olivatkaan, kunnes lopulta tajusin olevani ihastunut sinuun. Tämä sekoitti ajatukseni keväällä totaalisesti, enkä kaikilta osin osannut käyttäytyä asiallisesti. Pyörin kiusaksi asti ympärilläsi sekä lähettelin muutamia ajattelemattomia viestejä. Kun huomasin sinun jo ahdistuneen käytöksestäni, häpesin lopulta itseäni, kaikkia aiempia tekemisiäni ja virheitäni niin paljon, että olin romahtaa kokonaan. Sain itseni lopulta kasattua, ja seuraavalla viikolla olin taas oma itseni.

Halusin pyytää sinulta anteeksi käytöstäni, mutta en saanut siihen kahden keskistä tilaisuutta. Jotain sain taustametelin yli sanottuakin, ja koin että ymmärsit kuitenkin tarkoitukseni. Olin edelleen pahoillani käytöksestäni, ja hölmöyttäni koetin vielä olla mukava sekä jopa hauska lähettämällä jälleen muutamia viestejä. Vaadit minua lopettamaan viestittelyn välittömästi, olinhan jo aiemmin luvannut kunnioittaa yksityisyyttäsi. Vasta tuolloin käsitin toimineeni jälleen väärin. Poistin koko viestihistoriamme ja kaikki omat kirjoitelmani, etten enää palaisi märehtimään niitä ja pääsisin paremmin eroon tuntemuksistani.

Vaikka tuolloin pyyhin kaiken kirjallisen jäljen ajatuksistani, en unohtanut niitä. Yritin keskittyä negatiivisiin puoliisi, jotta en näkisi sinua niin hehkuvassa valossa, mutta kovin kevyeksi sen mielikuvaharjoituksen vaikutus lopulta jäi... Nyt pystyn kuitenkin kohtaamaan sinut normaalisti sekä harkitsemaan tekemisiäni paremmin. Silti sinut nähdessäni hymyilen sisälläni joka kerralla. Ruskeiden silmiesi katse ja lämmin hymysi saa sisimpäni vieläkin sulamaan, ja huomaan miten edelleen vedät huomioni puoleesi ihan vain olemalla sinä. Kesällä avasin hieman käytöstäni sinulle, jotta tiedät etten ole pelannut kanssasi, enkä varsinkaan ole halunnut loukata sinua. Näin kuukausien kuluttuakin päädyn mielessäni kuitenkin samaan lopputulokseen: Olet valona pimeyteni reunalla, arkeni valonkantaja.