Miten Jumala antaa hylätä kunnollisen puolison

Luin tv7n miehen ja naisen kirjoittaman historiikin jossa nainen kertoi kysyneensä voiko hän ottaa uuden miehen ja jättää aviomiehensä uuden rakkauden takia. Jumala oli antanut luvan ja vanha mies jäi. Vastaavasti uusi mies jätti vanhan aviopuolison ja pari vihittiin jossain Gangesvirralla ja aloittivat TV työn.

Onhan Jumala näyttänyt että hän voi tehdä rajuja ja raakoja tekoja syntisille mutta en ymmärrä että oikein kirjassa kerrotaan että saa luvan katkaista liitto ja lähteä lätkimään uuden rakkauden kanssa ja jättää vanheneva yksin. Ero on ok jos toinen hakkaa muta jos se jätetty on ollut ihan kiltti.

Tällainen tvpari korostaa uudestisyntyneisyyttään ja mies sanoi että vain prosentti meistä täyttää uskovan pelastuvan kriteerit. Tvpari on esikuva monille. Monikohan on jättänyt miehensä. En pysty katsomaan parin matkassa ohjelmia kun tekee pahaa.
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Exä saattoi olla toivottoman tylsä sängyssä. Moni liitto on siihen kaatunut.

1Äänestä
  • Aivan, jos asuu yksiössä ja ukko on kova kuorsaamaan, eikä saa sentähden unta. Meneehän sellainen liitto uusiksi. Kyse on terveydellinen.

    Äänestä

Ei meistä kenenstäkään ole tuomaria. Ei alottajassakaan.
Menee tikut ja malkat sekasi. tai nyhtäessään lustetta, lähtee hyväkin sivussa.
Eli annetaan Herralle viimeisellä veräjällä tuomiovalta, ja kaikki olemme syntiä tehneet.
Kaikkiin liittosuhteisiin ei voi ottaa kantaa, eikä alkaa lyömään raamatulla päähän.

Äänestä
  • Yhdestä asiasta voimme kuitenki nolla varmoja. Nimittäin Raamatussa on Jumalan Sana tähänkin asiaan. Ei Jumala ole voinut antaa tuolle naiselle ilmoitusta, joka on ristiriidassa Sanansa kanssa. Raamatun mukaan hän elää aviorikoksessa. Ja se tulee sanoa ääneen, jotta hänen sielunsa pelastuisi. Viimeiselä tuomiolla nimittäin on liian myöhäistä tehdä parannusta. Suurinta rakkautta on kertoa aina totuus!

    1Äänestä

Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät. Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin. Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
(Luk 6:33-37)

Äänestä
  • Meistin oli pakko lähtee exä rupesi raivohulluksi. Sitten lähdin myöhemmin löysin uuden vaimon. Olihan sillä liikaa ollut ennen uskoon tuloa kaikenlaista irtosuhdetta. Uusi ei ole ikinä seurustellut ja eroa ei voi saada ulkomailla solmittu liitto.

    En suosittele, mutta kaikki nyt paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meistin oli pakko lähtee exä rupesi raivohulluksi. Sitten lähdin myöhemmin löysin uuden vaimon. Olihan sillä liikaa ollut ennen uskoon tuloa kaikenlaista irtosuhdetta. Uusi ei ole ikinä seurustellut ja eroa ei voi saada ulkomailla solmittu liitto.

    En suosittele, mutta kaikki nyt paremmin.

    Prosentti pahasti eksynyt

    Niinkuin ryöväri oon mä.

    Äänestä

Ei ole todistettu onko jumala olemassa, kyllä ihminen lopulta uskoo kun aivopestään.

Äänestä

Mistä aloittaja päättelee, että jätetty aviopuoliso oli "kunnollinen". Lähisuhteissa on paljon henkistä väkivaltaa, manipulaatiota ja alistamista. Se mitä tapahtuu seinien sisäpuolella, ei näy ulospäin. Meillä kaikilla on vain yksi mielenterveys. Eikä sitä kannata uhrata sen vuoksi, mitä muut sanovat.

Äänestä

>>> Jumala oli antanut luvan ja vanha mies jäi.

Petturuus ja pelkuruus ovat ihmisen häpeällisimpiä ominaisuuksia.

Äänestä

Keistä on kyse? Ulkomaalaisia, kotimaisia sekapari?

En usko Jumalan antaneen lupaa avioeroon. Jumala liitti heidät tahoillasn kerran avioliittoon ja siihen liittoon kuuluviin ehtoihin taas kuuluu tarkasti kerrottu poikkeuslupa avioeroon.

Avioerossa toinen osapuoli voi purkaa liiton mutta vain puolison vielä eläessä esiaviollista seksiä tai haureudeksi katsottavan teon jälkeen, jonka aviopuoliso tehnyt.

Nämä kaksi voivat olla laillisesti uudessa avioliitossa keskenään , mitä tulee ymmärrykseeni. En ole avioliitossa ollut enkä menossakaan vaan olen Paavalia kuullut. Jos on jotain Raamatulla korjaamista tai lisäämistä avioeroon laillistaen Jumalan edessä niin go for it, time is running out, Jesus comes soon

https://www.youtube.com/watch?v=PP9BjKnDaFk&app=desktop

CH52cm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luin tv7n miehen ja naisen kirjoittaman historiikin jossa nainen kertoi kysyneensä voiko hän ottaa uuden miehen ja jättää aviomiehensä uuden rakkauden takia. Jumala oli antanut luvan ja vanha mies jäi. Vastaavasti uusi mies jätti vanhan aviopuolison ja pari vihittiin jossain Gangesvirralla ja aloittivat TV työn.

Onhan Jumala näyttänyt että hän voi tehdä rajuja ja raakoja tekoja syntisille mutta en ymmärrä että oikein kirjassa kerrotaan että saa luvan katkaista liitto ja lähteä lätkimään uuden rakkauden kanssa ja jättää vanheneva yksin. Ero on ok jos toinen hakkaa muta jos se jätetty on ollut ihan kiltti.

Tällainen tvpari korostaa uudestisyntyneisyyttään ja mies sanoi että vain prosentti meistä täyttää uskovan pelastuvan kriteerit. Tvpari on esikuva monille. Monikohan on jättänyt miehensä. En pysty katsomaan parin matkassa ohjelmia kun tekee pahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu