Kaksi arvoitusta

Olen alkanut miettiä asioita omalla kohdallani. Alussa en ajattelut, että homous olisi synti tai luonnottomuus. Ajattelin, että se oli valinta. Olin typerä ja naiivi, olin lapsi. Jotenkin ajattelin, että jos kaikki muut(noin 90%) maailman väestöstä valitsevat olevansa heteroita, niin miksen minä sitten voisi valita olevani homo?

Mutta sitten tuli kaveripiirini yhä lisääntyvä painostus. Lopulta tajusin, ettei minua tultaisi hyväksymään. Heti aluksi ajattelin itsemurhaa. Se tuntui niin loogiselta. Darwinistit vakuuttivat, että homous todella on synti, nimittäin synti evoluutiota vastaan. Se tuntui jotenkin loogiselta. Omalla tavallani tosin ajattelin, että myös vanheneminen ja vammaisuuskin on synti. Ajattelin, että nämä ihmiset saivat näkyvän rangaistuksen kun uhmasivat evoluution lakeja. Kuolema sen sijaan oli vapauttava armon lahja, jota ei kaikille edes oltu suotu. Minun pitäisi olla onnellinen, kun se lopulta koittaisi omalle kohdalleni.

Sitten ajauduin lukemaan Raamattua. Siellä sanottiin, että Jumala on jo ennalta tuominnut ihmiskunnan kadotukseen, mutta voin pelastautua, jos tunnustautuisin kristuksen omaksi. En tuolloin vielä ymmärtänyt, kuinka tyhmä ja sokea olin. Raamattun lukeminen vain vaikeutti asioita entisestään. Ahdistauduin, lukkiuduin täysin. Kuinka minusta ikinä voisi tulla niin hyvää ihmistä? Kuinka hitossa? En IKINÄ pääsisi taivaaseen!!!

Juuri tuossa mielentilassa minä olin tekemässä itsemurhaa. Ajattelemassa, että se oli ainoa looginen tie. Vapauttaisin vanhempani ja omaisenakaikesta kärsimyksestä ja huolesta, jonka heille olin aiheuttanut. Vaputtaisin yhteiskunnan ja työtoveritkin. Se tuntui niin loogiselta.

Pysähdyin vasta viime metreillä, ja päätin ottaa(mielestäni tuolloin)riskin ja yrittää uudestaan. Ajattelin, että voinhan nyt oikein tosissani selvittää, onko Jumala oikeasti olemassa. Evoluutio vastaan Jumala, kumpi oikein on olemassa? Jos se olisi Evoluutio, voisin lopettaa itse itseni ja näin vapauttaa itseni kärsimyksestä. Jos se taas olisi Jumala niin uskoin, että minusta pitäisi tulla fundamentalisti kristitty.

Juuri silloin sain sen tekstarin. Se tuntui niin epätodelliselta. Sain JUURI SILLOIN tekstarin kaverilta, jonka kanssa en ollut puhunut(sähköisesti)PUOLEEN VUOTEEN, ja joka nyt tiedusteli olisinko kiinnostunut treffeistä.

Olin todellla vähällä tuupertua. Mitä se oli? Mitä minulle oli tapahtumassa?

Tuntuu, kuin tämä kaikki olisi todella sairasta pilaa! Vähän aikaa sitten koin myös toisen "oudon" tilanteen. Eräs pummi tuli pyytämään minulta rahaa, että varat riittäisivät bussiin. Koska havaitsin, että hän todella oikeasti aikoi käyttää rahat bussiin, autoin häntä tietenkin, koska koin, että se oli oikein. Ei mitään sen kummempaa.

Hän halusi minulta 5-centtiä, pienintä mahdollista rahasummaa, minkä nykyinen eurojärjestelmämme tuntee(käteisellä siirrettävänä)Taskussani oli kolikoita tuolloin ainakin 5-10 euron edestä. Silti hän pyysi minulta vain 5-centtiä, ja vaati maksaa takaisin 10-centin kolikosta, jonka tuolloin hänelle ojensin, koska en löytänyt pienempää.

En tiedä, mutta siinä tuntui olevan jotain outoa. Jos hän olisi vain pummannut minulta rahaa hän olisi ottanut sen 10-centtiä ja pitänyt hyvänään, mutta hän oikein VAATI maksaa minulle takaisin "ylimääräisen" 5-centtiä! Hyvin koominen tilanne, vaikka en tosin tietenkään pannut vastaan.

Ikään kuin joku tai jokin olisi sanonut minulle, että minun vähäni voikin olla paljon. Ehkä se oli myös jonkinlaista huumoria, sillä olin juuri samana päivänä lahjoittanut 20-euroa punaisen ristin kansainväliseen hätäapu keräykseen. Ikään kuin Jumala olisi ilkkunut avustustani. En ehkä ollut aiemmin huomannut, kuinka naurettavalta se tuntui. En enää lahjoita niin paljon kuin ennen. Minä uskon, että se on vastoin Jumalan tahtoa. Vain 5-centtiä(pienin mahdollinen rahasumma)riittää. Mitä se mahtoi tarkoittaa? En ymmärrä?
12544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

>>Ajattelin, että se oli valinta. Olin typerä ja naiivi, olin lapsi. Jotenkin ajattelin, että jos kaikki muut(noin 90%) maailman väestöstä valitsevat olevansa heteroita, niin miksen minä sitten voisi valita olevani homo?>Se tuntui niin loogiselta. Darwinistit vakuuttivat, että homous todella on synti, nimittäin synti evoluutiota vastaan.sielujen tuomista tuskaiseen maailmaan kärsimään "materian vankeina" ja tämä tähän olemaassaoloon saattaminen(lasten tekeminen) saattaa myös sielumme vaaraan, maallisten houkutusten ja muun "pahan materian" ja muun pahan johdosta.
Tästä lähtökohdasta homot eivät ainakaan ole "vääryyden tekijöitä" koska heidän "lapsen tekemisensä" on tässä (lapsen saamisessa)suhteessa vaaratonta.
Eli tästä ajatuksen eteenpäin vieden--> luoja-jumala tietysti tuomitsee homouden--> koska se(homoilu) ei tuo hänelle lisää alamaisia ja palvojia lisääntymisen myötä.
[Niin gnostilaisuudessa Korkein Jumala on Kaikkivaltias Rakkaus Henki ja alempi luoja-jumla (Vt;een jumala)on maailman erehdyksen seurauksena luonut diktaattori- jumala ja sen materian vanki itsekkin.]

>>Silti hän pyysi minulta vain 5-centtiä, ja vaati maksaa takaisin 10-centin kolikosta, jonka tuolloin hänelle ojensin, koska en löytänyt pienempää.

En tiedä, mutta siinä tuntui olevan jotain outoa. Jos hän olisi vain pummannut minulta rahaa hän olisi ottanut sen 10-centtiä ja pitänyt hyvänään, mutta hän oikein VAATI maksaa minulle takaisin "ylimääräisen" 5-centtiä! Hyvin koominen tilanne, vaikka en tosin tietenkään pannut vastaan.

Ikään kuin joku tai jokin olisi sanonut minulle, että minun vähäni voikin olla paljon.

Äänestä
  • "On kuvauksia vanhoissa teksteissä (Q-tekstit) siitä kuinka sielut tullessaan Valon luokse joutuvat "katselmukseen" jossa tulee esille "koulutuksen lisätarve" tässä yhteydessä on kuvauksia siitä kuinka jotkut sielut ovat tietoisesti etsiytyneet tilanteisiin joissa ovat aiheuttaneet tilanteen jossa voi auttaa tai tilanteen jossa voi antautua esim. kiusaukseen ja tuloksesta he "raportoivat" "yläkerrassa" jonka perusteella tuo kyseisen sielun "uudelleen koulutus maanpäällä" päätetään,,että tällee."

    Kyllähän minäkin toivoisin, että voisin päästä täälä pois, ja olisin myös valmis sitä varten tekemään vaikka mitä vaan! Vaikka antamaan pois koko omaisuuteni! Mutta tuossa tapauksessa tuo pummi tuli kyllä minun luokseni. Kyllä minä silti TOIVOISIN, että voisin tehdä jotain, jonka perusteella voisin lopettaa "uudellenkoulutukseni" Valitettavasti minulla ei ole siihen valtaa!

    Äänestä

  • Minusta tuntuu, ettei homous itsessään ole niin paha asia. Ehkä ongelmana on se, että homouden lähes poikkeuksetta tuomitsevat rankimmin ne, jotka itse harjoittavat aktiivisesti haureutta heterosuhteissa. He tuomitsevat oikeastaan VAIN homouden, eivät mitään muuta! He eivät juuri puutu sen syihin tai henkilön kokonaispersoonaan. Sitäpaitsi jos Jumala on todella olemassa, hän ilmeisesti on henki. Tällöin Jumala ei varsinaisesti ole sen enempää mies kuin nainenkaan. Jumala on henki, ja henki ei ole mies, eikä henki ole nainen. Henki ei näe meitä sellaisina kuin olemme fyysisessä olomuodossamme.

    Tämän takia pelkkä teko ei ole rangaistuksen peruste, vaan myös sen motiivi, joka tässä tapauksessa voidaan nähdä. Hengellisesti ajatellen on vain olemassa irstautta ja rakkautta. Irstautta voi harjoittaa myös naisen kanssa, jos sei ei aidosti ole mitään muuta kuin himoa.

    Suurin osa niin sanotuista "hetero tuomareista" on oikeastaan itse aika jääviä tuntien voimakasta vetoa mm lesboihin. Sanoisin, että asia on saattanut täällä maan päällä mennä huutoäänestykseksi. Raamatussakaan ei kumma kyllä puhuta lesboudesta yhtään mitään, vaan vain homoudesta. Itse en usko että homous on synti. En enää oman kokemukseni jälkeen. Tietenkin irstaus on synti. Fyysiestä olemuodostamme emme voi ottaa juuri mitään taivaaseen, emme edes halujamme ja himojamme, olkootpa ne sitten heteroseksuaalisia tai homoseksuaalisia. Tässä törmää toisiinsa hengen ja Darwinin maailma. Jos henkimaailma on olemassa, silloin koko käsite "homous" on lievästi sanoen ulalla ja poissa asiayhteydestä, koska henget eivät tiettävästi ole "miehiä" tai "naisia"

    Äänestä

  • Hullu Homo kirjoitti:

    Minusta tuntuu, ettei homous itsessään ole niin paha asia. Ehkä ongelmana on se, että homouden lähes poikkeuksetta tuomitsevat rankimmin ne, jotka itse harjoittavat aktiivisesti haureutta heterosuhteissa. He tuomitsevat oikeastaan VAIN homouden, eivät mitään muuta! He eivät juuri puutu sen syihin tai henkilön kokonaispersoonaan. Sitäpaitsi jos Jumala on todella olemassa, hän ilmeisesti on henki. Tällöin Jumala ei varsinaisesti ole sen enempää mies kuin nainenkaan. Jumala on henki, ja henki ei ole mies, eikä henki ole nainen. Henki ei näe meitä sellaisina kuin olemme fyysisessä olomuodossamme.

    >>Tämän takia pelkkä teko ei ole rangaistuksen peruste, vaan myös sen motiivi, joka tässä tapauksessa voidaan nähdä. Hengellisesti ajatellen on vain olemassa irstautta ja rakkautta. Irstautta voi harjoittaa myös naisen kanssa, jos sei ei aidosti ole mitään muuta kuin himoa.henkisyyden ja Korkeimman etsimisen tieltä.
    Eli Suurta Henkeä etsiessä ei ole aikaa harrastaa "ees-taas-ees-taas" siis sitä "iänikuista", vaan pikemmin nuo ruumiilliset halut estävät--> sen joka on Valosta tullut tulemasta Valoksi meissä.

    Ja mikä olisi pahempi rangaistus kuin jäädä "pimentoon" tiedoissa ja tuntemuksessa Hengen suhteen oman lihallisen halunsa tai maallisten rutiineiden vuoksi.

    Äänestä

  • Hullu Homo kirjoitti:

    Minusta tuntuu, ettei homous itsessään ole niin paha asia. Ehkä ongelmana on se, että homouden lähes poikkeuksetta tuomitsevat rankimmin ne, jotka itse harjoittavat aktiivisesti haureutta heterosuhteissa. He tuomitsevat oikeastaan VAIN homouden, eivät mitään muuta! He eivät juuri puutu sen syihin tai henkilön kokonaispersoonaan. Sitäpaitsi jos Jumala on todella olemassa, hän ilmeisesti on henki. Tällöin Jumala ei varsinaisesti ole sen enempää mies kuin nainenkaan. Jumala on henki, ja henki ei ole mies, eikä henki ole nainen. Henki ei näe meitä sellaisina kuin olemme fyysisessä olomuodossamme.

    Tämän takia pelkkä teko ei ole rangaistuksen peruste, vaan myös sen motiivi, joka tässä tapauksessa voidaan nähdä. Hengellisesti ajatellen on vain olemassa irstautta ja rakkautta. Irstautta voi harjoittaa myös naisen kanssa, jos sei ei aidosti ole mitään muuta kuin himoa.

    Suurin osa niin sanotuista "hetero tuomareista" on oikeastaan itse aika jääviä tuntien voimakasta vetoa mm lesboihin. Sanoisin, että asia on saattanut täällä maan päällä mennä huutoäänestykseksi. Raamatussakaan ei kumma kyllä puhuta lesboudesta yhtään mitään, vaan vain homoudesta. Itse en usko että homous on synti. En enää oman kokemukseni jälkeen. Tietenkin irstaus on synti. Fyysiestä olemuodostamme emme voi ottaa juuri mitään taivaaseen, emme edes halujamme ja himojamme, olkootpa ne sitten heteroseksuaalisia tai homoseksuaalisia. Tässä törmää toisiinsa hengen ja Darwinin maailma. Jos henkimaailma on olemassa, silloin koko käsite "homous" on lievästi sanoen ulalla ja poissa asiayhteydestä, koska henget eivät tiettävästi ole "miehiä" tai "naisia"

    Kuullut että homous voisi sinänsä olla yhteydessä omaan nuoruuteen ja lapsuuteen. Se, millainen isäsuhde meillä on ollut vaikuttaa myös käytökseemme. Jos ei ole pienenä saanut isältään rakkautta tai on joutunut hyväksi käytetyksi niin on todennäköistä että ihmiselle on jäänyt vaje rakkauteen. En tiedä miten tuon paremmin sanoisin. Kuitenkin ajatuksena se, että jos ei ole saanut rakkautta isältä pienenä niin on jäänyt se vaje ja sitä yrittää täyttää sitten isompana/aikuisena miehiltä saatavalla rakkaudella, vaikka se olisikin sitten seksuaalisesti vääristynyttä. Tämän vuoksi myös hetero suhteissa eläneet miehet saattavat hakea miehistä isä tyhjiön täyteyttä.
    Kuitenkin sen tyhjiön täyttämiseen lääkkeeksi löytyy Jeesus ja Jeesukselta saatava rakkaus joka parantaa haavat ja täyttää tyhjiöt sisimmästämme ja se eheyttää meidät terveellä tavalla.

    Äänestä

  • Hullu Homo kirjoitti:

    Minusta tuntuu, ettei homous itsessään ole niin paha asia. Ehkä ongelmana on se, että homouden lähes poikkeuksetta tuomitsevat rankimmin ne, jotka itse harjoittavat aktiivisesti haureutta heterosuhteissa. He tuomitsevat oikeastaan VAIN homouden, eivät mitään muuta! He eivät juuri puutu sen syihin tai henkilön kokonaispersoonaan. Sitäpaitsi jos Jumala on todella olemassa, hän ilmeisesti on henki. Tällöin Jumala ei varsinaisesti ole sen enempää mies kuin nainenkaan. Jumala on henki, ja henki ei ole mies, eikä henki ole nainen. Henki ei näe meitä sellaisina kuin olemme fyysisessä olomuodossamme.

    Tämän takia pelkkä teko ei ole rangaistuksen peruste, vaan myös sen motiivi, joka tässä tapauksessa voidaan nähdä. Hengellisesti ajatellen on vain olemassa irstautta ja rakkautta. Irstautta voi harjoittaa myös naisen kanssa, jos sei ei aidosti ole mitään muuta kuin himoa.

    Suurin osa niin sanotuista "hetero tuomareista" on oikeastaan itse aika jääviä tuntien voimakasta vetoa mm lesboihin. Sanoisin, että asia on saattanut täällä maan päällä mennä huutoäänestykseksi. Raamatussakaan ei kumma kyllä puhuta lesboudesta yhtään mitään, vaan vain homoudesta. Itse en usko että homous on synti. En enää oman kokemukseni jälkeen. Tietenkin irstaus on synti. Fyysiestä olemuodostamme emme voi ottaa juuri mitään taivaaseen, emme edes halujamme ja himojamme, olkootpa ne sitten heteroseksuaalisia tai homoseksuaalisia. Tässä törmää toisiinsa hengen ja Darwinin maailma. Jos henkimaailma on olemassa, silloin koko käsite "homous" on lievästi sanoen ulalla ja poissa asiayhteydestä, koska henget eivät tiettävästi ole "miehiä" tai "naisia"

    ja siitä se pitää katsoa!

    Homot voivat pelastua yhtä hyvin kuin muutkin mutta homous on syntiä

    Äänestä

  • janne kirjoitti:

    menee Paavalin sanojen edelle.

    On kumma juttu, miten ihmiset eivät vielä 2000 v tapahtuneen jälkeenkään osaa erotttaa toisistaan rakkautta ja toisaalta prostituutiota ja rituaalista irstailua epäjumalanpalveluksen yhteydessä.

    Kun mietitään syntikäsitettä, niin itse aktia olennaisempi on konteksti sekä se, aiheutuuko aktista vahinkoa kenellekään. On kumma juttu, että tätä ei ole vieläkään opittu, vaikka 2000 v on kulunut.

    Äänestä

  • janne kirjoitti:

    ja siitä se pitää katsoa!

    Homot voivat pelastua yhtä hyvin kuin muutkin mutta homous on syntiä

    syntiä, kun Jumala loi homon ja sinutkin ja kaiken joka sinuun liittyy?

    Äänestä

kuin sen pienimmän. Ei hän halua suuria uhrauksia. Hän haluaa sinut, ei rahojasi. Hän kulkee mukanasi, rinnallasi, vierelläsi. Hän pyytää vain että huomaisit hänet jo viimeinkin. Kun annat, saat.

Äänestä

jeesus rakastaa sinua! Homous on raamatun mukaan tuomittava synti, mutta saat senkin anteeksi!

" Joka syntinsä tunnustaa, ja hylkää saa armon"

"Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni."

"Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile"

"Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. "
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus,

että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

1Jh 4:10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi

Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

1Jh 4:17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

1Jh 4:18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

jeesus rakastaa sinua, ja hänellä on suunnitelma elämäsi varalle!

Äänestä
  • ajatella a) omilla aivoillaan b) omalla sydämellään, vai pitääkö kaikessa aina nojata Raamatun auktoriteettiin ja Paavaliin, joka ei ikinä tuntenut Jeesusta henkilökohtaisesti?

    Äänestä

  • Mörri kirjoitti:

    ajatella a) omilla aivoillaan b) omalla sydämellään, vai pitääkö kaikessa aina nojata Raamatun auktoriteettiin ja Paavaliin, joka ei ikinä tuntenut Jeesusta henkilökohtaisesti?

    ja sen voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä (kuuletko basson?;) että, tieto lisää tuskaa ja kipukynnykseni on aina ollut niin alhaalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hullu Homo kirjoitti:

Olen alkanut miettiä asioita omalla kohdallani. Alussa en ajattelut, että homous olisi synti tai luonnottomuus. Ajattelin, että se oli valinta. Olin typerä ja naiivi, olin lapsi. Jotenkin ajattelin, että jos kaikki muut(noin 90%) maailman väestöstä valitsevat olevansa heteroita, niin miksen minä sitten voisi valita olevani homo?

Mutta sitten tuli kaveripiirini yhä lisääntyvä painostus. Lopulta tajusin, ettei minua tultaisi hyväksymään. Heti aluksi ajattelin itsemurhaa. Se tuntui niin loogiselta. Darwinistit vakuuttivat, että homous todella on synti, nimittäin synti evoluutiota vastaan. Se tuntui jotenkin loogiselta. Omalla tavallani tosin ajattelin, että myös vanheneminen ja vammaisuuskin on synti. Ajattelin, että nämä ihmiset saivat näkyvän rangaistuksen kun uhmasivat evoluution lakeja. Kuolema sen sijaan oli vapauttava armon lahja, jota ei kaikille edes oltu suotu. Minun pitäisi olla onnellinen, kun se lopulta koittaisi omalle kohdalleni.

Sitten ajauduin lukemaan Raamattua. Siellä sanottiin, että Jumala on jo ennalta tuominnut ihmiskunnan kadotukseen, mutta voin pelastautua, jos tunnustautuisin kristuksen omaksi. En tuolloin vielä ymmärtänyt, kuinka tyhmä ja sokea olin. Raamattun lukeminen vain vaikeutti asioita entisestään. Ahdistauduin, lukkiuduin täysin. Kuinka minusta ikinä voisi tulla niin hyvää ihmistä? Kuinka hitossa? En IKINÄ pääsisi taivaaseen!!!

Juuri tuossa mielentilassa minä olin tekemässä itsemurhaa. Ajattelemassa, että se oli ainoa looginen tie. Vapauttaisin vanhempani ja omaisenakaikesta kärsimyksestä ja huolesta, jonka heille olin aiheuttanut. Vaputtaisin yhteiskunnan ja työtoveritkin. Se tuntui niin loogiselta.

Pysähdyin vasta viime metreillä, ja päätin ottaa(mielestäni tuolloin)riskin ja yrittää uudestaan. Ajattelin, että voinhan nyt oikein tosissani selvittää, onko Jumala oikeasti olemassa. Evoluutio vastaan Jumala, kumpi oikein on olemassa? Jos se olisi Evoluutio, voisin lopettaa itse itseni ja näin vapauttaa itseni kärsimyksestä. Jos se taas olisi Jumala niin uskoin, että minusta pitäisi tulla fundamentalisti kristitty.

Juuri silloin sain sen tekstarin. Se tuntui niin epätodelliselta. Sain JUURI SILLOIN tekstarin kaverilta, jonka kanssa en ollut puhunut(sähköisesti)PUOLEEN VUOTEEN, ja joka nyt tiedusteli olisinko kiinnostunut treffeistä.

Olin todellla vähällä tuupertua. Mitä se oli? Mitä minulle oli tapahtumassa?

Tuntuu, kuin tämä kaikki olisi todella sairasta pilaa! Vähän aikaa sitten koin myös toisen "oudon" tilanteen. Eräs pummi tuli pyytämään minulta rahaa, että varat riittäisivät bussiin. Koska havaitsin, että hän todella oikeasti aikoi käyttää rahat bussiin, autoin häntä tietenkin, koska koin, että se oli oikein. Ei mitään sen kummempaa.

Hän halusi minulta 5-centtiä, pienintä mahdollista rahasummaa, minkä nykyinen eurojärjestelmämme tuntee(käteisellä siirrettävänä)Taskussani oli kolikoita tuolloin ainakin 5-10 euron edestä. Silti hän pyysi minulta vain 5-centtiä, ja vaati maksaa takaisin 10-centin kolikosta, jonka tuolloin hänelle ojensin, koska en löytänyt pienempää.

En tiedä, mutta siinä tuntui olevan jotain outoa. Jos hän olisi vain pummannut minulta rahaa hän olisi ottanut sen 10-centtiä ja pitänyt hyvänään, mutta hän oikein VAATI maksaa minulle takaisin "ylimääräisen" 5-centtiä! Hyvin koominen tilanne, vaikka en tosin tietenkään pannut vastaan.

Ikään kuin joku tai jokin olisi sanonut minulle, että minun vähäni voikin olla paljon. Ehkä se oli myös jonkinlaista huumoria, sillä olin juuri samana päivänä lahjoittanut 20-euroa punaisen ristin kansainväliseen hätäapu keräykseen. Ikään kuin Jumala olisi ilkkunut avustustani. En ehkä ollut aiemmin huomannut, kuinka naurettavalta se tuntui. En enää lahjoita niin paljon kuin ennen. Minä uskon, että se on vastoin Jumalan tahtoa. Vain 5-centtiä(pienin mahdollinen rahasumma)riittää. Mitä se mahtoi tarkoittaa? En ymmärrä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu