Terveydenhoitaja muistaa että häntä ohjeistettiin

että Estoniasta pelastuneille ei saanut hankkia mitään ylimääräistä kuin välttämättömimmät vaatteet koska oli lama. Tuohon aikaan Suomeen tuli entisestä Neuvostoliitosta SPR:n roudaamina somaleja joille annettiin kaikki mahdollinen ilmaiseksi.
https://yle.fi/uutiset/3-10991122
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mereltä kuskataan länsimaihin miljardeja maksavaa haittamaahanmuuttoa, mutta omien maiden kansalaisten ruumiita ei haluttu nostaa meren pohjasta. Antaa vaan elintasopakolaistenkin hukkua, meri on kunniakas hauta heille.

Äänestä

Hiehoa toimintaa Suomen hallitukselta aivan oivallista🤪🤪🤪🤪

Äänestä

Samaan aikaanhyyssääjät ränkättivät PS:ää rasisteiksi, kun koettivat saada asioille tärkeysjärjestystä.

Äänestä

Onneks silloin ei vielä ollut Ylen toimittajia tunkemassa mikkiä suuhun mitä tämä estoonia vaikuttaa ilmastomuutokseen

Äänestä

Siellä on melkoinen määrä polttoainetta ja öljyjä rekkoissa ja autoissakin, lisäksi melkoinen määrä pahoja ilmastomyrkkyjä kylmälaitteissa jne. Tuohonhan saisi varmasti EU:n rahoitustakin kun ennaltaehkäistäisiin päästöjä nostamalla alus ylös.

Äänestä

Jo tuohon aikaan toteuttivat valtioneuvoston ohjetta, että omat kansalaiset ovat aina toissijaisia. Kukaan ei voi väittää, etteikö Estonialta pelastetuilla ollut oikeasti hätä!

Äänestä
  • Mutta ne oli vääränvärisiä, olisi pitänyt olla tummempia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

että Estoniasta pelastuneille ei saanut hankkia mitään ylimääräistä kuin välttämättömimmät vaatteet koska oli lama. Tuohon aikaan Suomeen tuli entisestä Neuvostoliitosta SPR:n roudaamina somaleja joille annettiin kaikki mahdollinen ilmaiseksi.
https://yle.fi/uutiset/3-10991122

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu