Nyt kun ruokakunta on kasvanut, niin tulot ovat vähentyneet. Olimme jo aiemmin köyhiä, mutta nyt se vasta on alkanut tuntumaan siltä. Ennen meillä sentään jäi rahaa säästöönkin, nyt pitää karsia menoja parinsadan euron edestä, että pärjäisimme. Nyt täytyy mennä joten jatkan myöhemmin.
Köyhän perheen arkea
4
180
Vastaukset
- Anonyymi
AP
Voisin kertoa jotain perheestämme, siihen kuuluu mieheni, poikani ja minä. Miehelläni on myös kaksi vanhempaa lasta jotka käyvät täällä lomilla ja viikonloppuisin. Omat tuloni putosivat sen takia, koska mieheni ja minä saimme lapsen. Mieheni tulot kuitenkin varmaan nousivat pikkuisen. Eikö sitä kuulemma ole niitä lapsilisiä tuloihinkin. Ennen pystyimme ostamaan ympäristö- ja eläinystävällisiä tuotteita sekä lähellä tuotettuja tuotteita. Nykyään emme enää voi valita sellaisia vaan pitää ostaa niitä mitkä saa mahdollisimman halvalla. Mediassa on koko ajan ollut puhetta siitä, että päättäjät haluaisivat lisätä lapsiperheiden määrää. Nyt ainakin lapsen tulon jälkeen minusta tuntuu, että minua rangaistaisiin lapsesta. Minusta se on aivan järjetöntä, että jos on enemmän ruokittavia suita niin silloin pudotetaan tuloja, eikö sen pitäisi olla juuri toisin päin? Olen kerran joutunut elämään rahamäärällä joka oli lähes sata euroa pienempi kuin nykyiset tuloni. Silloin kaikki rahani menivät auton polttoaineisiin. Silloin piti aina tarkistaa, että paljonkon tilillä oli rahaa ennen kuin kävi kaupassa. En viitsisi säästöjäkään käyttää elämiseen, sillä silloin olen taas joskus samassa tilanteessa kuin tuolloin.- Anonyymi
Jokainen suomalainen kermap**** on massiivinen taakka ympäristölle. Suomalaisen keskimäärinen hiilijalanjälki on 8,5 tonnia per vuosi. Villieläimet ovat Etelä-Suomessa todella ahtaalla, koska kaikki maa-ala halutaan asuntorakentamiselle tai liike-elämän käyttöön. Suomen väkiluku on kasvanut joka vuosi ainakin 1900-luvun alusta saakka. Lapsiperheille ei koskaan tunnu olevan riittävästi asuntoja, ja lapsiperheet menevät kaikessa päätöksenteossa kirkkaasti luontoarvojen edelle.
On absurdia, että uusien kuluttajien tuottamisesta maksetaan rahallista korvausta, vaikka ihmisen holtiton lisääntyminen on syynä käytännössä kaikkiin maailman ongelmiin. Lapsilisät ovat puhtaasti länsimainen erikoisuus - kyllä suurimmassa osassa maailmaa lapsia tuottavat henkilöt ovat ihan itse vastuussa tekeleistään. Olet lapsesi tehnyt puhtaasi itsekkäin perustein. Voin kuvitella, kuinka olet dokumentoinut saavutustasi instagramissa ja kerjännyt ihailevia kommentteja. Että kehtaatkin olla vaatimassa vielä lisää rahaa!!
Ota vastuu siitä tuhosta, minkä olet ympäristölle tehnyt!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ota vastuu siitä tuhosta, minkä olet ympäristölle tehnyt!!Onneks Venäjällä on kaikki toisin. Siellä on kuin satumaailmasda, niin erinomaisesti kuulemmä järjestetty kotitalousjätteiden kierrätys että ei ole mitään järjestelmää, ja muutoin paskat johdetaan vesistöihin; Pietaristakin Itämereen. Ja Pietarin väkiluku oli....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen suomalainen kermap**** on massiivinen taakka ympäristölle. Suomalaisen keskimäärinen hiilijalanjälki on 8,5 tonnia per vuosi. Villieläimet ovat Etelä-Suomessa todella ahtaalla, koska kaikki maa-ala halutaan asuntorakentamiselle tai liike-elämän käyttöön. Suomen väkiluku on kasvanut joka vuosi ainakin 1900-luvun alusta saakka. Lapsiperheille ei koskaan tunnu olevan riittävästi asuntoja, ja lapsiperheet menevät kaikessa päätöksenteossa kirkkaasti luontoarvojen edelle.
On absurdia, että uusien kuluttajien tuottamisesta maksetaan rahallista korvausta, vaikka ihmisen holtiton lisääntyminen on syynä käytännössä kaikkiin maailman ongelmiin. Lapsilisät ovat puhtaasti länsimainen erikoisuus - kyllä suurimmassa osassa maailmaa lapsia tuottavat henkilöt ovat ihan itse vastuussa tekeleistään. Olet lapsesi tehnyt puhtaasi itsekkäin perustein. Voin kuvitella, kuinka olet dokumentoinut saavutustasi instagramissa ja kerjännyt ihailevia kommentteja. Että kehtaatkin olla vaatimassa vielä lisää rahaa!!
Ota vastuu siitä tuhosta, minkä olet ympäristölle tehnyt!!AP
Hankin lapsen vain miellyttääkseni miestäni, minusta se ei ole järin itsekästä. Itse olisin voinut olla yhtä hyvin ilman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643295Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433107- 432468
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1022250- 311913
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851415- 391300
- 811142